Tervetuloa kotiin!
Tämän oven avasin ensimmäisen kerran helmikuussa 1995. Olimme puolisoni kanssa etsineet itsellemme omakotitaloa jonkin aikaa ja muutamassa talossa käyneetkin. Mutta jotakin niistä puuttui ja ne eivät kodilta tuntuneet. Eräänä päivänä huomasin paikallislehdestä myytävän talon. Puoliso sanoi että lähdetään katsomaan, minä vähän vastustelin ja sanoin että en halua sinne muuttaa koska siellä kaikki talot ovat vieri vieressä. Mutta suostuin kuitenkin ja niinpä helmikuisena iltapäivänä ajoimme talon pihaan. Jo pihalla ajattelin että ei tämä paha paikka olekaan. Ulko-ovesta astuimme tuulikaappiin ja siitä eteiseen. Jo eteisessä tiesin että olen tullut kotiin. Kaikki oli sitä mitä minä halusin; iso tupakeittiö ja 3 makkaria. Maaliskuussa teimme kaupat talosta ja huhtikuussa muutimme taloon.
Tuosta ulko-ovesta on astunut sisään monenlaisia ihmisiä; perheenjäseniä, ystäviä, sos.työntekijöitä, biovanhempia, terapeutteja ja jos jonkinlaisia viranomaisia. Ovesta on kannettu sisään vauvoja joista osa on jäänyt pysyvästi asumaan ja osa jatkanut matkaansa muualle. Omin jaloin kotiimme on muutama lapsi kävellyt. Ovesta on tullut sisälle myös ystävä josta sitten aikojen saatossa tuli enemmän kuin ystävä. Aina ovi on auennut iloisesti ja toivottanut tulijan tervetulleeksi.
On ovesta myös lähdetty. Toukokuussa 2007 tulevan ex:ni otti laukkunsa ja lähti. Jo pitkään ero oli ollut päivittäinen puheenaihe ja tiesin että mies lähtee mutta päivämäärä oli arvoitus. Yhtenä päivänä hän sitten kasasi tärkeimmät kassiinsa ja lähti. Tuo lähtö oli varmaan ovellekin surullinen mutta elämään kuuluu ilot ja surut. Esikoisen lähtöjä on ollut useampikin mutta syksyllä 2015 hän lähti "lopullisesti" kun vein hänen tavarat pojan ja tyttöystävän yhteiseen kotiin. Nämä lähdöt ovat kuitenkin iloisia lähtöjä ja lähtemäänhän me lapset kasvatetaan. Olemme työssämme onnistuneet kun lapsi uskaltaa lähteä suureen maailmaan ja pärjää siellä. Kohta oven avaa seuraava, toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä.
Aika kuluu, minä vanhenen ja lapset kasvavat. Toivottavasti ovesta ei pelkästään lähdettäisi vaan siitä myös tultaisiin; päiväkahville, kyläilemään päiväseltään ja ihan yöksikin. Odotan myös aikaa että ovesta rientää sisälle pienet jalat ja pienet kädet kiertyy mummon kaulan ympärille kun mummo on eteisessä toivottavamassa tulijan tervetulleeksi. Toivossa on hyvä elää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti