Tämä lause kaikuu meidän huushollissa nykyään monta kertaa päivässä. Vaikka olen ollut sijaisäiti jo kolmelle pitkäaikaiselle sijoitetulle niin vasta nyt kuulen tämän lauseen ensimmäistä kertaa. Kukaan kolmesta vanhimmasta lapsesta ei ole käyttänyt tätä "aseena" minua vastaan vaikka monesta asiasta on kättä väännetty kun rajoista ja säännöistä on keskusteltu. Mutta nti Tättähäärä (vajaa 5v) on hyvin tietoinen siitä kuka on oikea ja kuka on "väärä" äiti. Olen toki sanonut että en ole sinua synnyttänyt ja X-äiti on oikea äiti mutta minä olen tämän perheen äiti ja olen ihan oikea äiti tässä perheessä. Minun tehtävänä on huolehtia sinusta, opettaa sinua ja rakastaa sinua. Mutta kaikki puheet tuntuu kaikuvan kuuroille korville kun neiti niin päättää.
Päivittäin kuulen miten OIKEA äiti ei pakottaisi syömään sellaista ruokaa josta hän ei tykkää. Äiti keittäisi aina makaronia ja tekisi lihapullia koska ne ovat hyvää. Lisäksi oikea äiti ostaisi aina kaupasta karkkia, leluja, lehtiä ja ihan kaikkea sitä mitä hän haluaa. Hän saisi pukeutua aina olkapää-paitaan (hihaton) ja pikkuisiin hameisiin. Koskaan ei tarvitsisi laittaa päälle haalaria vaan ulkonakin saisi näyttää nätiltä. Hiukset saisi liehua aina vapaana eikä niitä koskaan laitettaisi kiinni. Äiti laittaisi hänelle aina kynsilakkaa ja kasvoihin meikkiä. Ja mikä kaikkein parasta tyttö kuulemma saisi AINA TEHDÄ SITÄ MITÄ HALUAA. Ei tarvitse mennä nukkumaan, saisi saunoa silloin kun haluaa, hänelle luettaisiin AINA, pelattaisiin pelejä AINA ym. ym. Kun tätä kaikkea kuuntelee niin kylläpä tuntuu kurjalta pienen tytön elämä meillä. Ei koskaan mitään mukavaa. Lisäksi syntymä-äiti on paljon kauniimpi kuin minä, nuorempi kuin minä, pitempi kuin minä, hänellä on pitkät hiukset (minulla lyhyet) ja mitähän vielä.
Ymmärrän kyllä että syntymä-äiti on ihana ja lapsen mielestä maailman paras äiti. Minäkin olisin jos tapaisin lasta pari-kolme tuntia kolmen viikon välein. En todellakaan pakottaisi syömään muusia ja uunimakkaraa vaan yhdessä syötäisiin kaikkea hyvää. Olen tosi onnellinen että äiti tapaa ja haluaa viettää aikaa lapsen kanssa. Yökylistäkin on puhuttu ja vähän pitemmistä päivätapaamisista mutta äiti ei ole ollut niihin valmis. Ehkä on jonain päivänä, toivon niin. Äiti saa olla lapselle se tärkein ja ihanin äiti, ei siinä mitään. Minä olen se "valeäiti" joka on tylsä, typerä ja kaiken lisäksi rumakin. Näin sanoi seiskaluokkalainen joskus muinoin. Minun tehtävä ei ole olla kiva kaveri vaan äiti joka antaa lapselle rajat ja rakkauden. Esikoisen kanssa tästä puhuttiin paljon silloin kun hän lähestyi 18 vuoden ikää. Siihen asti hän oli odottanut että tulee "aikuiseksi" ja elämä alkaa toden teolla. Mutta kun se aikuisuus lähestyi niin poika sanoi että olisinpa vielä pieni. Juoksisin tuolla takapihalla ilman huolen häivää ja sinä huutaisit SYÖMÄÄN. Voiko kauniimmin sanoa? Samalla tavalla kasvatan nti Tättähäärää kuin muitakin ja toivon että jonain päivänä tyttö ajattelee että ehkä minäkin ihan himpun verran olen se "oikea" äiti vaikka en ole häntä synnyttänytkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti