torstai 1. kesäkuuta 2017
Melkein kesä
Kesäkuun ensimmäinen päivä ja mittarissa 6 astetta lämmintä. Välillä sataa vettä ja välillä jopa räntää. Viikonloppuna laittamani kesäkukat ovat vielä hengissä vaikka yöllä on tainnut pakkasasteita muutama olla. Kylmästä kelistä huolimatta olemme saaneet pihahommat suurin piirtein tehtyä ja kukatkin astioihin laitettua. Viikonloppuna oli ihan kiva ilma ja lapset saivat touhuta ulkona. Vierailevat tähdet olivat käymässä ja ipanat olikin ulkona aamusta iltaan. Leikkimökin ulkopuolelle kannoin vanhan kirjoituspöydän ja siitä tuli "mutakeittiö". Siinä saavat ihan rauhassa keitoksiaan tehdä. Haaveena on että saataisiin leikkimökki jossain vaiheessa siivottua ja sen jälkeen sinne EI SAA missään nimessä hiekka, vettä ja heiniä viedä.
Kylmän sään aikana olemme innostuneet lukemaan Tättähäärän kanssa kirjoja. Nämä Anna ja Elvis -kirjat ovat meidän ehdottomia suosikkia. Ensimmäisen kirjan luimme Imatran reissulla ja kirja oli Anna ja Elvis kylpylässä. Siinä Anna ja Elvis ensimmäisen kerran tapasivat toisensa Imatran kylpylässä. Tuo kylpylä-kirja on ilmestynyt 2014 ja on kirjasarjan ensimmäinen kirja. Sarjassa ovat ilmestyneet Anna ja Elvis leirillä, Anna ja Elvis mummolassa, Anna ja Elvis ja verraton vaari, Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja. Leirillä kirjaa emme ole kirjastosta löytäneet ja vaahtokarkkivakooja on vielä vähän kesken. Tättähäärä tykkää kirjoista sillä niissä on vauhtia ja hassuja tilanteita. Ihan kaikkea tyttö ei välttämättä ymmärrä mutta ei tarvitsekaan. Anna ja Elvis ovat kouluikäisiä; Anna taitaa olla ekaluokkalainen ja olisko Elvus kakkosella. Annan mummo on "vauhtimimmi" jolle aina sattuu ja tapahtuu. Elviksen ukki on innostunut kunnon kohotuksesta. Annan perheessä on kolme lasta ja vanhemmat, Elviksen perheessä äiti ja isä. Elviksenvanhemmat ovat kiinni kännyköissään eikä aikaa ja huomiota oikein lapselle riitä. Vaahtokarkkivakoojassa Elviksen äiti odottaa vauvaa. Kun on yli 20 vuotta lukenut lastenkirjoja niin tällaiset uutuudet ovat todella piristäviä. Toinen "uutus" on Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -sarja. Ne on tarkoitettu minun mielestä alle kouluikäisille. Tänään onkin taas piipahdettava kirjastossa hakemassa uutta lukemista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti