Aina uuden vuoden alussa on kaiken uuden kynnyksellä. Kalenteri on tyhjä ja tuntuu että mitä vain voi tapahtua. Tammikuun osalta minulla on kyllä kalenterissa jo merkintöjä joten ihan tyhjä se ei ole. Mutta aina vuoden alussa kuitenkin miettii että mitähän tämä vuosi tuo tullessaan. Samalla summailee mennyttä vuotta. Viime vuosi oli minun elämässä normaali vuosi; ei mitään erityisiä vaikeuksia mutta ei myöskään suuria onnen ja ilon hetkiä. Sellaista tasaista tallaamista päivästä ja kuukaudesta toiseen. Hyvä niin!
Tänään virittelin jo vähän arkea. Mummon hain lomalta ja kyllä hän kyytiin lähti vaikka mielellään olisi kuulemma sinne jäänyt asumaan. Hoitajat kertoivat miten mummon virkistynyt, innostunut liikkumaan ja syönyt todella hyvin. Ja mikä parasta: äitini oli löytänyt sieltä ystävän. Istuivat syödessä ja kahvilla aina vierekkäin ja olivat kikatelleet kuin nuoret tytöt. En voinut tuota edes kuvitella; minun äiti kikattelemassa. Äiti jonka naurua en muista koskaan kuulleeni enkä muista että hän olisi koskaan edes hymyillyt. Tänään äiti kertoi miten hän oli ystävän kanssa halannut kun ystävä sai kuulla että hänen loma loppuu. Kyselin tänään paikan johtavalta että onko näitä lomia jatkossa. Ei kuulemma ole koska siitä ei ole tiimissä sovittu ja käski soittamaan palveluohjaajalle. Tein työtä käskettyä ja soitin. Palveluohjaaja sanoi että on näistä sovittu ja tällä tavalla tuetaan kotona asumista. Hän lupasi soittaa johtajalle ja ei mennyt kauaa kun johtaja soittikin minulle. Seuraavaa lomaa ehdotti helmikuun loppuun mutta ehdotin että voisiko olla maaliskuun alussa. Silloin olen lähdössä perheen kanssa reissuun ja olisi hyvä jos mummo olisi samaan aikaan lomalla. Vaikeaa on kuulemma järjestää niin mutta kaikesta huolimatta sovittiin että loma olisi silloin. Helmikuun aikana varmistetaan loma-ajankohta.
Kotipalvelun kanssa järjesteltiin äidin ruoka-asioita uuteen malliin. Lopetin ruokapalvelun ainakin toistaiseksi sillä äiti ei niitä ruoka enää syönyt ja ne meni siltään roskiin. Nyt ostan ruokaa kaupasta, vien täältä kotoa ja kotipalvelu käy myös lounaan lämmittämässä. Näin saadaan yksi käynti lisää päivään ja sitä kautta ollaan ehkä hivenen lähempänä pysyvää palvelukotipaikkaa. Nyt kun kotipalvelu käy lounasaikaan niin ajattelin ajoittaa käyntini päiväkahvin aikaan. Keittelen kahvit ja juodaan ne äidin kanssa yhdessä. Näin saadaan ehkä pidettyä päivärytmiä ja toivotaan että äiti nukkuisi yöt eikä tekisi hälytyksiä eikä kiusaisi naapureita. Toivossa on hyvä elää!
Kotona meidän arkeen ei mitään uutta. Lukiolainen aloittaa koulun torstaina ja kasiluokkalainen ensi maanantaina. Siitä se arki lähteekin rullaamaan omalla painollaan, päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti