Eilen kaivelin kaapin kätköistä sinne piilottamani v. 2017 kalenterit. Istuin hetken keittiönpöydän ääressä kirjoittamassa keittiön kalenteriin rakkaiden ja ystävien syntymäpäivät. Punaisella kynällä synttärit merkitsen ja vielä kalenteriin isäni syntymäpäivän merkitsin. Sen kyllä muistaisin muutenkin sillä samana päivänä vietetään lukiolaisen nimipäivää. Mutta siellä kalenterissa on lukenut "pappa" jo 20 vuotta niin sama jatkuu edelleen. Kun otin kalenterin käteeni niin se oli ihan tyhjä mutta nyt kun se keittiön seinällä roikkuu niin siinä on jo monta merkintää. On apuvälineyksikköä, itseni hemmottelua hieronnan merkeissä, Tättähäärän tapaaminen ja mikä parasta; ylihuomisen kohdalla lukee ystäväni nimi. Mennään Tättähäärän kanssa kylään. Enpä muistakaan milloin olisin viimeksi missään varsinaisesti kylässä käynyt. Istun toki Tättähäärän mummolassa mutta en koe että se on sellainen ystäväkyläily. Ilman Tättähäärää emme olisi mummon kanssa tutustuneet ja lasken kyllä mummon kuuluvan työhöni. Nyt on mennytkin pitkä aika etten ole tavannut muita ihmisiä kuin työhöni liittyviä tai omia perheenjäseniä, ihmisiä jotka saavat palkkaa siitä että keskustelevat kanssani (kaupan työntekijät, virastojen ihmiset jne jne). Mutta ylihuomenna tapaan, toivottavasti. Lupaa kyllä aikamoista pakkasta sille päivälle ja minun autohan on tunnetusti kesäisten kelien auto ja yli -20 on menopelille liikaa.
Vähän olen mennyt vuotta muistellut ja vaikka se periaatteessa oli ihan normi vuosi niin siitä huolimatta se ei ollut. Heti tammikuussa pappa joutui vuodeosastolle ja vaikka eräällä tavalla osasin kuolemaa odottaa niin kyllähän se yllätys oli. Siitäkin huolimatta että se oli helpotus papalle sekä minulle. Haudalla käyn silloin tällöin ja tiedän että isä näkee nämä käynnit. Ja onhan hän elämässäni muutenkin mukana. Seiskaluokkalaisen kanssa elämä on ollut raskasta ja sitä se tulee olemaan tänäkin vuonna. Tukiperhejuttu on edelleen vähän hakusessa sillä nämä kaikki muutokset viivästyttävät asioiden hoitoa. Mutta ehkä tukiperhe kuitenkin saadaan, niin ainakin toivotaan. Tyttöjen kanssa on vuosi ollut samanlainen kuin entisetkin vuodet. Lukiolaisen kohdalla voi tuleva vuosi tuoda muutoksia sillä tyttö täyttää syksyllä 18 vuotta. Mielelläni vielä tytön pitäisin kotona asumassa mutta jos veri vetää muualle niin onhan minun annettava periksi ja päästettävä tyttö lähtemään. Vaikka lähtö pelottaakin. Itselleni toivon terveyttä ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Se meinaa olla nyt katkolla sekä kotona että mummolassa.
Mutta näillä lähdetään elämään uutta vuotta 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti