Lähestyvä isänpäivä on ollut meidän perheessä esillä jo pitkään. Jo viikko sitten Tättähäärä teki kerhossa isänpäivälahjan ja se piti visusti piilottaa oman huoneen komeroon ettei iskä vain näe sitä. Tämän viikon kerhossa oli isänpäiväkortin askartelua mutta kerhon vetäjä sairaana ja kerhoa ei pidetty. Voi sitä pettymyksen määrää kun Tättähäärä kuuli ettei kerhoa ole eikä pääse korttia tekemään. Eilen neiti sitten päätti askarrella kortin. Haki paperia, kynän, teippiä, liimaa ja sakset keittiönpöydälle ja rupesi korttia tekemään. Hyvin keskittyneesti askarteli ja lopulta tuli luokseni ja sanoi: voitko kirjoittaa sen mitä minä sanon koska minähän en osaa vielä kirjoittaa. Minähän kirjoitin ja tällainen siitä kortista tuli
Kuvassa on ruusuhaamu ja ne tärkeät sanat jotka hän halusi iskälle sanoa. Kortti annettiin tietysti eilen ja kortin saajalle kohosi kyyneleet silmiin kun tämän näki.
Isänpäivä on saanut aikaan myös paljon puhetta bioisästä. Itku siitä ettei ole nähnyt isää kuin valokuvissa eikä oikein edes enää muista millainen isä on. Nyt pitääkin kokeilla toimiiko mikään puhelinnunero joka minun kännykässä on isälle talletettu ja toivoa että jotakin kautta saisin isälle tytöstä valokuvan lähetettyä. Samalla toivotettaisiin isälle hyvää isänpäivää. Sillä ilman isää ei tätä ihanaa/rasittavaa Tättähäärä olisi olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti