Eilen vietettiin ex-mieheni häitä ja osa meidän perheestä oli hääjuhlissa mukana. Tättähäärä ja kasiluokkalainen eivät kutsua saaneet joten heidän oli jäätävä kotiin. Minua jännitti häihin meno valtavasti. Mutta kun vihkipaikalle menimme niin omalla tavallaan jännitys katosi. Tuttuja ihmisiä siellä oli jonkin verran joten mikäs minun oli ollessa. Hääparia ei vihitty eilen vaan eilen he saivat siunauksen avioliitolleen. Mietinkin että näinköhän uusi vaimo on saanut ex-n rippikoulun käymään mutta periaatteena mies hän on edelleen ja pari oli vihitty edellisenä päivänä maistraatissa. Pappi puhui eilen tosi kauniisti rakkaudesta ja siitä että välillä on vain tahdottava rakastaa vaikka se vaikealta tuntuisikin. Näinhän se on, täytyy myöntää! Katsoin "nuorta" paria jotka tahtoivat rakastaa toisia ja olla uskollisia toisilleen niin sydämessäni toivoin että ex olisi nyt löytänyt sen elämänsä suuren rakkauden jonka kanssa voisi loppuelämän elää ja yhteisiä unelmia toteuttaa. Hääjuhlassa kuuntelin puheita ja mietin että minä olin naimisissa aivan eri ihmisen kanssa. Ja en enää yhtään kummastellut sitä että meidän erosta on aikaa jo 10 vuotta. Ihmisenä olemme muuttuneet tosi paljon siitä kun parikymppisinä toiseemme tutustuimme ja yhteisen elämän aloitimme. Yhteisestä ajasta on kuitenkin muistona lapset jotka meidän kotiimme tulivat. Kaksi heistä oli juhlissa mukana, yhtä ei kutsuttu koska ex-n ja lapsen yhteinen aika meillä oli vajaa vuosi. Kasiluokkalainen on elänyt suurimman osan elämästään minun ja nykyisen kihlattuni kanssa.
Tänään paukkuvat metsämiesten pyssyt ja minä vietän syntymäpäivääni. Tänään on myös kihlapäiväni. Seitsemän vuotta sitten vein perheeni Kalajoelle juhlistamaan minun 50v juhliani. Syntymäpäivän aamuna koin aikamoisen yllätyksen kun mies on polvillaan sängyn vieressä ja kosii minua. Unenpöpperössä tuli vastattua myöntävästi ja tässä ollaan. Kerran naimisissa olleena ei ole mitään kiirettä vihille ja jotenkin varovainen olen muutenkin. Välillä tulee tunne että olisiko minun kuitenkin parempi elää aivan itsekseni ja näinä hetkinä se rakastaminen on jopa vaikeaa. Yritän kuitenkin muistaa sen tahtomisen. Ja välillä mietin että onko pakko tahtoa jos ei taho. Vaikeaa, sekavaa ja monimutkaista. Mutta sitähän se minun elämä on päivästä toiseen. Näin merkkipäivänä asioita tulee mietittyä tavallista enemmän. Arkena mennään rutiinien mukana eikä mietitä syntyjä syviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti