Kesä meni aivan liian nopeasti. Tämä kesä oli ensimmäinen että vietimme koko perhe lomaa ja saimme elää ilman aikatauluja. Me nautimme tästä suunnattomasta ja teimmekin paljon ex tempore -reissuja ja viihdyimme poissa kotoa.
Kuten kuvista näkyy aikaa on vietetty omalla pihalla, veden äärellä, vanhoja linnoja koluten, huvipuistossa viihtyen ja mummon luona vieraillen. On yritetty antaa lapsille "elämyksiä" ja muistoja. On vietetty aikaa koko perheen kesken ja yksi reissu tehtiin niin että ysiluokkalainen jäi kotiin. Hyvin poika pärjäsi ja me saimme viettää sellaisen loman jossa eletään vain yhden lapsen kanssa. Ei tarvinnut miettiä kiinnostaako tämä tulevaa eskaria ja ysiluokkalaista.
Tuttu ja turvallinen alkoi elokuun 9 päivä kun koulut alkoivat. Eskarilainen odotti eskarin alkua innoissaan ja ysiluokkalainen koulun alkua vähemmän innoissaan. Eskarin innostus on jatkunut näihin päiviin saakka mutta ysiluokkalaisella ei juuri intoa ole. Opettajan kanssa on jo muutama viesti vaihdettu ja pian istutaan palaverissa. Tärkeä vuosi edessä ja nyt pitää jo vähän miettiä minne poika suuntaa vuoden päästä. Opo on jo asioita selvitellyt ja pian haetaan koulutuskokeilua. Lähin paikka jossa eläinten hoitoa opetetaan erityisoppilaille on kaukana. Mutta ei tässä vaihtoehtoja juuri ole ja eiköhän me sinne sitä kokeilua haeta. Siellä on myös muita aloja jotka ysiä edes vähän kiinnostavat. Tosin mikään ei kauheasti kiinnosta mutta kotiin ei saa peruskoulun jälkeen jäädä makaamaan.
Viime vuoden lukiolainen on nyt ammattikoululainen. Lisähaun avulla hän pääsi opiskelemaan alaa joka kiinnostaa ja viikon on nyt koulua käynyt. Elämä omassa asunnossa sujuu ihan hyvin. Luottavaisin mielin olen ja uskon että kyllä nuori pärjää.
Mummolle ei kuulu mitään uutta. Askel lyhenee päivä päivältä ja sanatkin harvenevat mutta näillä on mentävä eteenpäin. Hra Alzheimer on armoton ja tekee joka päivä tuhojaan pään sisällä. Sille en mitään voi vaikka kieltämättä välillä olen herralle tosi vihainen. Hän on vienyt minulta minun ainoan oman ihmisen. Viha ja kiukku ei auta, tiedän kyllä mutta hetkiseksi se aina aina helpottaa. Ensi viikolla on taas mummon lomaviikko palvelutalossa ja saan yhden viikon olla vapaalla. Kesällä jätin mummon reissujen ajaksi "oman onnensa nojaan". Ostin jääkaapin täyteen ruokaa ja kirjoitin viestivihkoon että nyt taas mennään, heippa. Kotipalvelu hoitaa hommansa joten annoin itselleni luvan nauttia omasta elämästä ilman tunnontuskia.
Nyt eletään arkea ja toivotaan että puhelin soisi. Kovin on hiljaista lapsien suhteen ollut mutta ehkä jonain päivänä puhelin soi.
