Etiäinen

En ole mikään ennustajaeukko mutta välillä on tullut etiäisiä jotka ovat toteutuneet.  Nyt on jo monta päivää pyörinyt mielessä että näinköhän kohta puhelin soi ja meiltä kysytään että voidaanko ottaa kaksi poikaa meille joksikin aikaa. Yritän koko ajan puhua itselleni järjen äänellä että ei näin vanhalle kukaan soita mutta siitä huolimatta asiaa mietin. Mietin mitä vastaamme; uskallammeko vasta kyllä, mihin laitamme pojat nukkumaan ja mitä meidän pitää hankkia.  Hulluja mietintöjä 56 vuotiaalta mummolta. Ääneen en uskalla näistä kenellekään puhua koska kaikki pitävät minua ihan höpsähtäneenä. Itsekin toivon että olen väärässä eikä tuota puhelua tule eikä meidän tarvitse miettiä mitään.

Etiäisestä huolimatta meille tulossa kiva viikonloppu. Seiskaluokkalainen lähtee tukiperheeseen ja samalla reissulla minä käyn hakemassa meidän vierailevat tähdet viikonlopuksi. Sää näyttää ainakin tällä hetkellä kurjalta; räntää tule pölyrätin kokoisina hiutaleina.  Mietinkin että huomenna taidamme suunnistaa naapurikunnan sisäleikkipuistoon niin saavat ipanat kirmata siellä määrin ilman että kastuu muuta kuin pää ja ehkä t-paita.

Ikäkriisi

Minua vaivaa ikäkriisi ja siitä johtuen oli pakko aamulla kaivella kukkakengät jalkaan. Siitäkin huolimatta että lunta ja jäätä on vielä ihan reippaasti. Mutta jotenkin tuntuu että kukkakengät jalassa en ole se vanha, ruma ja lihava nainen joka minua aina peilistä katsoo.

Ikäkriisi vaivaa taas jälleen kerran. Tuntuu että elämä on pian ohi eikä mitään enää ole odotettavissa. Syksyllä täytän 57 vuotta ja kaikki mistä olen joskus haaveillut ovat saavuttamatta ja jäävätkin saavuttamatta. Tätä työtä haluaisin tehdä mutta joka paikassa otetaan huomioon ikä ja olen aivan liian vanha äidiksi. Kuopioon perustetaan SOS-lapsikylä mutta en viitsi edes kysyä sieltä työpaikkaa ikäni takia. Lapsikylävanhemmuus on ollut unelmani jo pitkään ja eron jälkeen kyselenkin mahdollisuutta vanhemmuuteen. Mutta siinä vaiheessa vanhemmuus tyssäsi siihen että minulla on liian monta sijoitettua. Minun perheeseeni ei olisi mahtunut kuin enintään yksi tai ehkä kaksi lapsikylän sijoittamaa lasta. Nyt ehdotin meidän perheen toiselle aikuiselle lapsikylävanhemmuutta mutta hän sanoi ettei hänen pällinsä kestä sitä rumbaa mikä siitä vanhemmuudesta aiheutuu. Hän olisi sentään minua 10 vuotta nuorempi ja työikää paljon enemmän jäljellä kuin minulla.

Äidin luona kävin tänään ja tuon käynnin jälkeen tuli tunne että en halua tulla vanhaksi. Kotipalvelun viestit vihkossa ei ollut kivaa luettavaa vaikka olinhan itsekin asian huomannut. Äiti ei osaa laittaa pikkuhousunsuojia roskikseen vaan "kuivattaa" niitä vessassa. Monta kertaa olen asiasta sanonut mutta ei se auta. Kuten ei moni muukaan sanominen. Kävin tänään ensin tarkistamassa äidin jääkaapin ja lähdin sitten kauppaan. Sillä aikaa äiti oli laittanut oven lukkoon ja kun tulin kaupasta soitin ovikelloa. Minulla on myös avain mutta kädet oli täynnä kauppaostoksia ja päädyin soittamaan ovikelloa. Kesti aikansa kun äiti tuli ovea avaamaan. Kun menin sisälle niin kuulin että turvapuhelin hälyytti. Ilmeisesti äiti oli painanut turvapuhelimen nappia kun ovikello soi.  Sanoin äidille että nyt kysellään turvapuhelimessa että onko sinulla hätä.  Äiti meni selittämään että ulko-ovi on lukossa. Huutelin sivusta että ei täällä mitään hätää ole.  Sitten puhelimesta kuului että apua tuntuu olevan paikalla joten heippa.  Tässä vaiheessa tuli tunne että itse en todellakaan halua olla koskaan tuossa tilanteessa. Miten ihmeessä saan pidettyä itseni "täysjärkisenä" myös vanhana?  Äidin luona minulle tulee aina niin avuton mutta samalla myös niin vihainen olotila.  Miten ihminen voi mennä sellaiseksi että ei ymmärrä mitä pitää tehdä ja mitä ei.  Äiti on aina korostanut sitä miten hän on "syntynyt luutu kädessä" ja on niin siisti ihminen. Missä ihmeessä se siisti ihminen nyt on?  Siivousfanaatikko hän on aina ollut mutta nyt siitä fanaatikosta ei ole mitään jäljellä. Ja se tuntuu minusta niin surulliselta ja samalla niin toivottomalta. Onko tuossa myös minun tulevaisuus?

Hetkiä keittiönpöydän ääressä

Laitoin aamupäivällä lounasta ja neiti Tättähäärä valitti ettei hänellä ole mitään tekemistä. Yhtä äkkiä muistin että voitaisiin kirjoittaa kirje tytön syntymäisälle ja tyttö voisi piirtää jotain. Sanoin että piirrä isälle jotain kivaa. Ei tarvinnut tyttöä kahdesti käskeä kun haki huoneestaan paperia ja värikynät. Istui sitten keittiönpöydän ääreen piirtämään. Samalla hän muisteli sitä miten hän on ihan pienenä asunut syntymäisän ja -äidin kanssa. Juteltiin sitten siitä miten hän tuli meille ihan pienenä vauvana, lähti sitten vanhempien kanssa ja tuli takaisin meille vähän yli 1 vuotiaana. Muisteltiin sitten yhdessä isää ja tyttö sanoi että en minä oikein muista miltä minun isä näyttää kun en ole häntä pitkään aikaan nähnyt. Lupasin että sitten kun ruoka on laitettu niin kaivellaan valokuvat esiin ja katsotaan miltä isä näytti silloin kun hänet viimeksi tapasimme. Samalla kun tyttö kuvaansa piirsi niin minä ajattelin isää. On tosi kiva että isä pitää yhteyttä mutta yhteyttä hän pitää vain silloin kun on paikassa missä ovet ovat visusti kiinni. Heti kun ovet avautuvat niin tyttö unohtuu. Monta kertaa on yritetty palaveria järjestää ja tapaamisia sopia mutta koskaan ne eivät ole toteutuneet.  Isä on lähettänyt tytölle paljon kortteja ja kaikki kortit on laitettu tytön huoneessa vaatekomeron oveen. Niitä tyttö katselee ja isää muistelee. Siinä keskustelun lomassa kuvakin tuli valmiiksi. Kuvassa on lintuja ja revontulia.  Kirje on vielä kirjoittamatta koska minä sen kirjoitan ja olen tässä päivän mittaan miettinyt sanoja jotka kirjeeseen laitan. Ensin kirjoitan asioita tytön elämästä ja arjesta mutta loppuun ajattelin kauniilla sanoilla muotoilla sen että sen yhteyden soisin jatkuvan myös sitten kun isä aikaansa siviilissä viettää.

Alkuillasta tytöllä ei ollut taas mitään tekemistä eikä teinit häntä seuraansa huolineet joten kaivelimme prinsessa-pelin esiin ja pelasimme kahdestaan. Ja senhän tietää kummalla meistä kahdesta on enemmän prinsessa tietämystä. 

Nyt on pääsiäispyhät ohi ja virittäydymme arkeen.  Sen verran lomaa suunnittelin että kävin varaamassa majoituksen Imatralta. Sen verran isästä ja mummosta tänään juteltiin että päätin järjestää reissun mummoa tapaamaan. Majoitus on nyt varattu ja reilun parin viikon päästämme suuntamme Tättähäärän ja tämän perheen toisen aikuisen kanssa Imatran kylpylään. Kyläillään mummon luona ja toivottavasti saamme mummosta seuraa myös kylpylään. Ja jos ei kylpylään niin ainakaan lounaalle meidän kanssa. On ihanaa kun lapsella on mummo joka tykkää hänestä ja hyväksyy meidät hänen vanhemmikseen.

Pääsiäisen viettoa

Vaikka pääsiäinen on nyt tavallista myöhemmin niin siitä huolimatta on KYLMÄ.  Vaikka meillä nukutaan pitkään niin siitä huolimatta herätessä on vielä -5 astetta pakkasta. Hanki kantaa edelleen eikä lumi näytä vähenevän yhtään. Tänään luin säätiedotuksesta että kylmä sää jatkuu vapun yli.  Tuulikaappi pursuaa tavaraa sillä siellä on edelleen sulassa sovussa monot, luistimet, pyöräily- ja luistelukypärät, talvitamineet ja jotain keväisempiä vaatteita. Seiskaluokkalaisen toppavaatteet pesin mutta siellä ne tuulikaapissa vielä ovat josko poika jonain päivänä ne päälleen laittaisi. Olen sitä ehdottanut koska koko ajan valittaa että palelee. Tättähäärä kulkee edelleen toppahaalarissa ja ei näytä olevan yhtään liikaa päällä. Reimalta tilasin tytölle haalarin ja ulkohousut, takin löysin naapurikaupungin urheiluliikkeestä.  Viikolla kävin pitkästä aikaa kaupungissa ja sittarista lähti mukaan tytölle Lassien takki ja housut. Ne olkoot sellaiset rymyvaatteet joita käytetään vain omalla pihalla "likaisissa hommissa". Eli puihin kiipeilyssä, ojien kaivussa, pihan siivouksessa (kunhan lumi ensin sulaa) jne jne.

Pääsiäistä vietetty aika rauhallisesti. Olen huomannut että vanhuus ei tule yksinään ja minua vaivaa nyt taas polvikipu. Pitkänäperjantaina ehdotin että kävellään papan haudalle ja siitä sitten esikoisen luokse päiväkahville. Haudalle käveltiin kyllä mutta sieltä lyhintä reittiä kotiin. Vaikka särkylääkettä olen syönyt nyt säännöllisesti niin polvi ei kyllä tykännyt kävelylenkistä yhtään. Niinpä Tättähäärä ja tämän perheen toinen aikuinen ovat nyt saaneet rauhassa ulkoilla ja minä olen keskittynyt enemmän rauhallisiin sisähommiin. Eli sohvalla lepäilyyn...  Haaveilin kyllä että olisi lähdetty laskettelemaan joku päivä mutta taitaa jäädä lähtemättä. Tosin onhan vielä huominen vapaa ja tätäkin päivää on jäljellä aika paljon. 

Eilen poistuttiin kotoa ja ajeltiin lukiolaisen pikkuveljien 3-synttäreille. Mummo ja ukki sekä "siskot ja veli" olivat odotettuja vieraita ja vietimmekin mukavia hetkiä poikien ja muiden vieraiden kera. Tuntuu hienolta kun olemme saaneet niin arvokkaat tittelit kumppanin kanssa. Mummo ja ukki kuulostaa tosi hienolta. Nyt kun pojat asuvat taas lähempänä niin heitä tulee tavattua useammin ja luultavasti aina silloin tällöin haetaan pojat yökylään. Toivon kyllä että pojille löytyisi kodin läheltä tukiperhe jossa saisivat säännöllisesti vierailla. Äidille varsinkin tuo tukiperhe olisi tarpeen. On todella vaativaa olla kahden vilkkaan pojan ainoa vanhempi.

Hiljainen viikko

Johtuneeko lähestyvästä pääsiäisestä ja hiljaisesta viikosta vai mistä mutta olen kaivannut tällä viikolla hiljaisuutta. Tekisi mieli omistaa taikasauva jolla heilauttaisin itseni jonnekin kauas jossa olisi hiljaista ja rauhallista.  Aamut ovat olleet yhtä huutoa ja tappelua; Tättähäärä ja seiskaluokkalainen ottavat mittaa toisistaan äänen voimakkuudessa. Kun tuohon huutoon ikään kuin herää niin sen voin sanoa monen aamun kokemuksella että päivä on täysin pilalla. Missään vaiheessa päivää ei tunnu ilo elämään palaavan ja koko ajan toivoo ettei kukaan vaan sanoisi mitään.  Puhuminen on ihan ylimainostettua ja kyllä hiljaisuus on kultaa. Kunpa Tättähääräkin tämän ymmärtäisi. Seiskaluokkalainen ei kyllä puhu jos häneltä yrittää jotain kysyä ja jopa vastausta saada mutta muuten suusta tulee kyllä kaikenlaista älämölöä. Ja Tättähäärän vinguttamisessa seiskaluokkalainen on mestari.  Tuntuukin että meillä puhutaan aina todella kovalla äänellä ja suorastaan huudetaan hyvin usein. Kieltämättä sorrun tähän itsekin ja siitä olisi päästävä eroon.

Eilen vietin aika hiljaisen päivän. Heti aamusta ajeltiin Tättähäärän tapaamiseen ja sieltä jatkoin itsekseni shoppailemaan.  Isossa marketissa kiertelin hyllyjen välissä ja nautin siitä että oli ihan hiljaista. Kukaan ei puhunut minulle, kukaan ei kysellyt eikä vaatinut mitään. Sain vain olla ja katsella. Mukaan kaupasta lähti Tättähäärälle ulkoiluasu ja kaksi muumikynttilää; mamma ja Niiskuneiti.

Kalenterin mukaan on tosiaan pääsäinen mutta meillä se ei näy mitenkään. Joku lorvikatari vaivaa ja en viitsinyt kaivella varastosta mitään pääsiäiskoristeita. Ei edes raeruohoa kylvetty mihinkään astiaan. Suklaamunia kävi Tokmannilta ostamassa ja yhden ropposen mämmiä ostin tänään. Siinä kaikki pääsiäisherkut. Ruokaakaan en jaksanut ihmeemmin miettiä eikä mitään pääsiäisherkkua tullut edes ostettua. Kaupat näkyy olevan auki jokaisena päivänä joten ihan turha kauheasti kantaa syömistä vaan kaupassa voi piipahtaa ihan hyvin vaikka lauantaina. Huomasin jo että ainakin konetiskiaine on aika lopussa ja sitä pitää viimeistään huomenna hakea.  Mutta näillä mennään meidän pääsiäiseen. Toivottavasti porukka malttaa huomenna nukkua pitkään.  Se on parasta vapaapäivissä.

Lomanen

Ei yhden yön kotoa poissaoloa voi oikein lomaseksi kutsua vaikka sitähän se periaatteessa on.  Kuten kuvasta näkyy niin tärkeimmät elementit minun lomalle on hyvä ruoka.  Valkosipulietanat eturuokana ja possua pääruualla viinin kera. Nam!  Noiden eväiden voimalla jaksoin Haloo Helsingin konsertin kuunnella ja nautin kuulemastani. Jopa miesflunssaa poteva kavaljeerini virkistyi ja vietimmekin mukavan hotelliyön.  Toki olisi ollut kiva jatkaa vielä toisen yön verran mutta sen verran arvokasta lomailu on ettei siihen ollut nyt varaa. Eikä lapsenvahditkaan olleet innostuneet kuin yhden yön keikasta.

Lomailu oli sen verran rankkaa että tänään olen nukkunut päiväunetkin ja ehkä tästä pikkuhiljaa arkeen palaudutaan. Sen verran "lomaa" vielä on että lukiolainen on reissussa. Ex-mieheni otti tytön pitkästä aikaa luokseen ja viettävät nyt isä-tyttö -viikonloppua. Tai eihän se mikään yhteinen viikonloppu ole vaan tyttö on tutustumassa ex:n uuteen naisystävään. Jouluna tapasivat ensimmäisen kerran ex:n luona ja nyt sitten tapaaminen naisen "maaperällä". Uskon tytön viihtyneen sillä tyttö on hyvin eläinrakas ja sieltä löytyy muutama koira. Meillähän ei eläimiä ole minun kissa- ja koira-allergian sekä astman takia.

Perjantaissa ollaan

.Viime sunnuntaina katsoin kalenteria ja ihmettelin tyhjää kalenteria.  Maanantain perhekahvilaa ei ollut, tiistain kerho ja keskiviikon satubaletti oli normaalisti mutta muuten ei mitään merkintöjä. Ajattelin että viikko on yhtä perjantain odottamista ja laiskaa oloa. Mutta kuinkas kävikään...

Sunnuntai-iltana tuli viesti tytön äidiltä ja hän kyseli että josko mummo ja ukki ottaisi pojat joskus yökylään. Laitoin viestiä että huomenna voin hakea jos käy ja kävihän se. Niinpä maanantaina ajeltiin Tättähäärän kanssa hakemaan 3 vuotiaita veljeksiä meille kylään. Viimeksi olimme pojat nähneet 1,5 vuotta sitten ja olihan pojat kasvaneet. Yhteyttä pidettiin harvakseltaan ja kun välimatkaa oli tuona aikana satoja kilometrejä niin emme tavanneet. Nyt asuvat lähempänä ja tapaamisetkin onnistuu helpommin. Ihmeen reippaasti pojat kyytiin lähtivät. Sama reippaus jatkui mummolassakin ja välillä sitä reippautta meinasi olla vähän liikaakin. Mutta hienosti yön yli selvittiin ja jopa yön nukkuivat tosi hyvin. Lupasin että pääsevät yökylään toistekin.  Toivon kyllä että pojille löytyy kiva tukiperhe jossa saavat vierailla säännöllisesti. Me emme tällä hetkellä pysty lupaamaan säännöllisiä kyläilyjä ja toisaalta haluan säilyttää kotimme pojille mummolana ilman mitään viranomaiskytkentöjä.

Maanantai ja tiistai meni poikien kanssa ja on sitä hommaa riittänyt loppuviikkoonkin. Lukiolaisella on nyt vähän lyhyitä päiviä ja linja-autojen vuorot ei sovi oikein koulupäiviin niin olen tyttöä kuskannut. Joten siinäkin menee aikaa.  Tällä viikolla oli myös lakananvaihto- ja siivouspäivä joten laiskaan oloon ei ole kauheasti aikaa jäänyt.

Tänään on sitten päivä jota olen odottanut pitkään.  Lähdetään puolison kanssa yhden yön lomaselle Hulluuden Highwaylle.  Tammikuussa varasin liput ja hotellihuoneen ja siitä lähtien odottanut tätä päivää. Viime viikolla sairastuin flunssaan ja lääkitsin itseni niin hyvin että flunssa on nyt muisto vain. Mutta puolison flunssa ei ole muisto vaan oikea MIESFLUNSSA. Saas nähdä jaksaako lähteä vai jääkö kotiin voivottelemaan. Ja jos lähtee niin reissusta ei tule ollenkaan sellainen kuin suunnittelin. Mutta jospa sentään syömässä käytäisiin ja Haloo Helsingin keikka jaksettaisiin kuunnella. Esikoinen ja miniä tulevat lapsenvahdiksi joten turvallisin mielin voimme vapaalle lähteä.