Tuttua ja tasaista arkea

Edellisestä päivityksestä on jo aikaa. Elämä ja arki sujuu tuttuun ja tasaiseen tapaan niin tuntuu ettei ole mitään kirjoitettavaa. Talvi tuli yllättäen jo marraskuussa mutta näyttää pahasti siltä että lumi rupeaa sulamaan. Lunta meillä on ollut jo noin 30 cm. Luonto on ollut kauneimmillaan kun puut täynnä lunta ja hanki kimmeltänyt auringon valossa. Viime viikolla oli kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä ja täytyi vain ihastella luonnon kauneutta.

Meidän arki on tosiaan sujunut tuttuun ja tasaiseen tahtiin. Ei mitään yllätyskäänteitä vaikka puhelin on muutaman kerran soinutkin. Puhelut eivät ole kuitenkaan muuttaneet meidän arkea mitenkään. Uusia lapsia ei ole tullut eikä entisiä ole poistunut. Tukilapset jatkavat käyntejään entiseen malliin ja tuovat vaihtelua meidän elämään. Lokakuussa kaikki kolme tukilasta oli meillä samana viikonloppuna koska kuukauden aikana oli pari muuttujaa ja tukitytön viikonloppu peruuntui. Hyvin sujuu viikonloppu kaikkien kolmen kanssa mutta tukitytön lääkitykset ja ruokailu on tapahduttava säännöllisin kellonajoin ja se vähän rajoittaa "vapaata liikkumista". Siitä johtuen on parempi että liikkuvat tukarit tulevat eri viikonloppuna ja heidän kanssaan voidaan harrastaa kaikenlaista joka vaatii kotoa lähtöä. Haluamme antaa kaikille tukilapsille juuri heille sopivaa aikaa ja touhua.

Kun täällä kotona on niin tuleehan sitä mietittyä kaikenlaista. Tukiperheitä tarvitaan lisää ja mekin on aina silloin tällöin mietitty mahtuisiko meille lisää tukilapsia. Ja joka kerta päädytty samaan, ei mahdu. Halutaan sitoutua tukiperhetoimintaan täysillä ja uusille lapsille olisi annettava aikaa ihan samalla tavalla kuin jo näille jotka meillä nyt käyvät. Nyt vielä pystytään sopimaan perheiden kesken viikonloput ja meille  jää kuussa kaksi viikonloppua ihan oman perheen kesken. Jos lapsia/perheitä olisi lisää niin meillä ei olisi yhtään vapaata viikonloppua kuukaudessa. Harvat tukilapset ovat tulossa keskellä viikkoa. Jos löytyisi lapsi joka tulisi arkena niin hänelle voisimme kotimme ovet avata. Vielä ei ole sellaista lasta löytynyt. Itsekkäitä ollaan tuon vapaan viikonlopun suhteen mutta on ihan kiva välillä olla ihan oman perheen kesken ja tehdä omia pieniä reissuja. Jos tukilapsia olisi joka viikonloppu niin emme koskaan pääsisi mihinkään. Ei ainakaan koko perheen voimin. Joten jatkamme entiseen malliin ja odotamme että meitä tarvitaan muuhunkin kuin tukiperheeksi.

Syksyä

Kalenterista on käännetty syyskuu esille ja toista syyskuun viikkoa jo eletään. Luonnossa alkaa esiintyä syksyn värit ja punaiset marjat loistavat kirkkaana syksyisessä metsässä. Hirvikärpäset ovat ilmestyneet ja luontoretket eivät aina niin mukavilta tunnu. Mutta siitä huolimatta olemme viikonloppuisin metsään menneet akkuja latamaan. Samalla Tättähäärä saa purkaa energiaa jota hänellä tuntuu riittävän loputtomasti.

Kalenteri näyttää edelleen tosi tyhjältä. Johtuu toki osaltaan siitäkin että Tättähäärän harrastukset on merkitty jääkaapin ovessa lukujärjestykseen. Tyttö tykkää harrastaa ja touhuta joten järjestimme hänelle "harrastusputken" eli harrastukset ovat tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Nämä harrastuspäivät tietää hommia myös meille sillä ei tyttö harrastuksiin pääse ilman kyytiä. Mutta kun harrastukset on näin niin neljä päivää saamme viettää ihan vapaasti, ilman mitään aikatauluja.

Kalenterista puuttuu myös maanantainen ammattikoululaisen kuskaaminen junalle. Perjantaina hän pääseekin kotiin asti linja-autolla. Koulu on pojalla lähtenyt sujumaan hyvin, viihtyy asuntolassa sekä koulussa. Poika on aina ollut tekevä ja oppinut tekemällä joten koulunkäyntikin tuntuu kivalta kun asioita ei opetella kirjoista vaan tehdään suurimmaksi osaksi ihan oikeita töitä. Traktorilla ajaminen on mieleisintä ja edessä onkin nyt jännät päivät saako poika lääkärilta luvan suorittaa traktorikorttia. Trafi vaatii korttia varten ajokykyselvityksen ja kuun lopussa menemmekin lääkäriä tapaamaan ja katsotaan kuinka pojan käy. Sekin jännittää että riittääkö korttiin pelkkä lääkärin lausunto vai vaaditaanko tarkat neurologiset tutkimukset. Jos nuo vaaditaan niin kortin saainen voi olla kaukana.

Me "vanhukset" elämme rauhallista ja tasaista arkea. Kaikenlaisia virityksiä töiden suhteen on ollut mutta mikään ei ole vielä tuottanut tulosta. Lastenhuonetta olen taas järjestellyt sillä vahva enne on että sitä pian tarvittaisiin. Mutta voin toki olla väärässäkin. Perhepäivähoitajaksikin olen lupautunut mikäli  kunnassa tarvetta ilmenee lisäkäsille. Perhepäivähoitajat ovat katoava luonnonvara useimmissa kunnissa ja ei meidänkään kunnassa enää ole kuin kaksi perhepäivähoitajaa. Päiväkodissa paljon pieniä lapsia ja kun päiväkoti rupeaa täyttymään liikaa niin mielellään siirtävät pienimpiä perhepäivähoitoon.  Aika näyttää mitä tuleman pitää. Me olemme valmiitta ottamaan vastaan perhepäivähoitolapsia, kriisinä tulevia lapsia ja pitkään sijoitukseen tulevia lapsia. Jännityksellä odotan kenen kanssa tiemme kohtaavat.

Paluu arkeen

Luonnossa alkavat syksyn värit löytyä vaikka elokuun alkua eletään. Kanervat loistavat hehkuvan violettina (se ei tosin tässä kuvassa näy) ja mustikan varret alkavat punertua. On siis aika astua arkeen.

Harmi että tänä kesänä lämpimät päivät harvinaiseksi herkuksi. Heinäkuun lämpötila on ollut todella matala ja näin kylmiä heinäkuita on todella harvoin. Virallisia hellepäiviä heinäkuulle osui vain yksi ja sinä päivänä jopa minä uskalsin järveen mennä. Se jäikin kesän viimeiseksi uintipäiväksi sillä seuraavana päivänä puhalsi jo kylmä pohjoistuuli ja siitä lähtien on kylmää ilmaa riittänyt. Onneksi sentään saimme nauttia yhden viikon lämpimästä ja uimarantaelämästä. Kolme kertaa päivässä rannalla kävimme ja Tättähäärä nautti täysillä uimisesta ja vedessä olosta.

Eilen alkoi uusi arkia meidän kotona. Ammattikoululainen vietiin asuntolaan ja sinne jäi poika 300 km:n päähän. Nyt toivon ja rukoilen että poika viihtyy siellä vaikka joutuukin huoneen jakamaan toisen pojan kanssa ja asuntolassa on yli 100 nuorta. Poika joutuu varmaan monta kertaa koville moisen ihmispaljouden keskellä sillä parhaiten hän viihtyy yksin omassa huoneessaan suljetun oven takana. Suuri tavoite onkin että poika saadaan sieltä huoneesta osallistumaan johonkin harrasteeseen tai reissuun. Kotona olemme väkisin vetäneet hänet mukaan ulkoilemaan, retkeilyyn, kalastukseen, elokuviin ym. Tuolla on helppo jumittua omaan huoneeseen jos kukaan ei pakota sieltä lähtemään. Tavoitteena asuntolassa on myös arjen taitojen opetteleminen: pyykinpesu, ruuanlaitto, järkevien aamu- ja iltapalojen hankinta ym.  Vahva tuki ja osaava henkilökunta asuntolassa on joten uskon ja luotan että homma lähtee sujumaan. Uskon myös että pojalla on vahva halua itsenäistyä ja tulla "isoksi pojaksi" pienestä koosta huolimatta.

Ylihuomenna aloittaa Tättähäärä koulutiensä. Reppu on ostettu ja huomenna on pakattava kynäpenali uuteen reppuun. Kouluun meno ei jännitä sillä eskari oli jo koululla joten paikka on tutu ja koulun käytänteet tuttuja. Koulukavereina on kaikki tutut eskarikaverit. Muutama tosin puuttuu; joku jatkaa vielä eskaria ja joku menee pienryhmään mutta suurimmaksi osaksi entinen porukka on kasassa. Uutta koulumatkoihin tuo se että nyt ne pitää kulkea jalkaisin. Meiltä on vähän vajaa 3 km kouluun ja kyydityksen saa jos matkaa on yli 3 km. Ahkerasti Tättähäärä on jo koulumatkaa harjoitellut ja uskon että se sujuu todella hyvin. Saa nähdä milloin innostus kävelemiseen loppuu ja tyttö rupeaa kyytiä vaatimaan. Se on tosin meillä turhaa.

Me vanhat varikset aloitamme "loman" kun talo tyhjenee. Kovasti toki toivomme että puhelin soisi ja täytettä päiviin tulisi. Työintoa on kovasti ja välillä tuntuukin niin turhauttavalta kun puhelin pysyy hiljaa. Onneksi on tukilapset jotka säännöllisin väliajoin tuovat piristystä arkeen. Edelleen olemme sitä mieltä että nämä jo meillä käyvät tukilapset riittävät ja uusia emme halua. Sydämessä tuntuu että meidän koti on tarkoitettu meillä vähän pitemmän aikaa asuville lapsille.

Suomen kesä on vähäluminen

Koululaisten kesäloma on jo mennyt yli puolenvälin ja kuukauden päästä koululaiset ovatkin jo koulussa. Uutta arkea opetellaan ammattikoululaisen kanssa ja yritetään löytää oikea rytmi maanantaiaamun kouluun lähtöön. Se ei ollutkaan niin helppo juttu kun alkuun kuvittelin. Ennen vanhaan asuntolaan sai mennä sunnuntai-iltana ja kuvittelin että sama kuvio on edelleen voimassa. Mutta eipä olekaan, asuntolaan mennään vasta maanantaina. Ammattikoululaisen koulu on sen verran kaukana ettei bussiyhteyttä aamuisin sinne ole. Joten jatkossa viedään poika 100 km:n päähän joka maanantai josta lähtee junalla opiskelupaikkakunnalle ja ennättää koulun alkuun. Onneksi perjantai-iltana pääsee bussilla ihan oman kotikadun risteykseen. Vaihtoehtoja opiskelupaikalle ei juuri ollut sillä pojan valitsemaa koulutusta ei "tähtioppilaille" ole nykypäivänä paljon tarjolla. Lähin maatalousalan oppilaitos olisi ollut 25 km:n päässä mutta siellä ei pystytä antamaan niin vahvaa tukea opiskelemiseen mitä poika tarvitsee. Nyt kun lähtee tuonne satojen kilometrien päähän niin samalla saa tukea itsenäisen elämän opetteluun. Yhdessä on nuoren ja asuntolan väen kanssa sovittu että pyykkiä ei kotiin kuljeteta vaan pyykki hoidetaan asuntolassa. Mielenkiinnolla odotan kuinka homma lähtee sujumaan.

Kesä on sujunut hyvin perinteisesti. Mökkilomaa vietettiin juhannuksen aikoihin, tällä kertaa pohjoisessa. Kylmää ja sateista oli koko loman ajan mutta kaikesta huolimatta loma on aina loma. Ystäväni kanssa tein parin yön reissun kylpylään ja nautittiin siitä ettei meidän tarvinnut huolehtia muista kuin itsestämme. Ensi viikolla lähdemme Tättähäärän mummoa tapaamaan ja samalla vietämme lomaa. Jos lämmin sää jostain putkahtaa esiin niin käymme myös Visulahdessa. Kylmää ja sateista on ollut jo pitkään. Olen sinnitellyt ilman sukkia mutta eilen oli pakko sukat laittaa kun lähdin ulkoilmakonserttiin. Onneksi laitoin sillä vaikka oli sukat ja kangaskengät niin varpaita meinasi palella.

Töiden osalta on ollut taas hiljaista. Kriisilapset lähti toukokuun lopussa ja sen jälkeen ei ole puhelin soinut kriisien osalta. Yhtä pitkää sijoitusta olemme miettineet nyt muutaman päivän ajan mutta ei meidän perheestä ole tämän lapsen perheeksi. Laitettiin plussia ja miinuksia paperille ja kun miinuslista oli pitempi kuin plussa niin päädyimme siihen että lapsen on parempi olla muualla. Siitäkin huolimatta että ottamalla tämän lapsen olisimme turvanneet meidän molempien kotonaolon. Koskaan ei pidä päätöksiä tehdä vain raha mielessä vaan aina on ajateltava uuden lapsen parasta ja meidän perheessä jo olevien lasten parasta. Aina nämä parhaat eivät välttämättä kohtaa. Joten me odotamme edelleen puhelimen soivan. Jos meille on joku lapsi vielä pitkään sijoitukseen tarkoitettu niin kyllä hän meille vielä jonain päivänä tulee. Näin minä uskon!

Adoptio

Vanhimman sijoitetun kohdalla adoptioajatus heräsi jo pojan ollessa pieni. Poika itse halusi saman sukunimen kuin meillä ja olisi halunnut että hänet adoptoidaan. Hän kysyi asiasta biovanhemmiltaan mutta vanhemmat eivät adoptioon suostuneet. Asia jäi silloin mutta täysi-ikäisyyden jälkeen asiasta on aina silloin tällöin juteltu. Pari viikkoa sitten poika itse sanoi että voitaisiinko me tehdä se adoptiohakemus. Hän tuntee olevansa minun ja ex-mieheni lapsi ja hänen ainoat kiintymyssuhteensa on meidän perheekseen. Me olemme hänelle äiti ja isä.

Nyt olemme jo näin pitkällä että hakemus adoption vahvistamiseksi on tehty ja se lähtee ensin ex-miehelle allekirjoitettavaksi ja sieltä se jatkaa matkaansa käräjäoikeuteen. Sitten vain odottelemme ja toivottavasti minä olen jonain päivänä ihan virallinen ÄITI enkä vain sijaisäiti. Toivossa on hyvä elää!

Kevättä

Huomasin että on kulunut melkein kaksi kuukautta edellisestä postauksesta. Ei ole ollut oikeastaan mitään kirjoitettavaa sillä arki on sujunut ilman mitään yllätyksiä.

Keväästä saimme nauttia hetken aikaa mutta sitten iski takatalvi. Pihamaa ennätettiin haravoida ja tehdä vähän muitakin pihahommia. Ulkona pystyi olemaan ilman päällysvaatteita ja tuntui että nyt se kesä jo saapuu. Mutta viime viikolla herättiin lumiseen aamuun ja kaksi päivää lunta satoi koko ajan lisää. Lunta tuli varmaan 20 cm. Edelleen on jonkun verran lunta ja kesästä ei tietoakaan.  Vain orvokkiamppeli kuistilla enteilee kesän saapumista.

Viime viikolla meillä vietettiin 7 v synttäreitä. Nyt on meidän Tättähäärä kouluikäinen ja syksyllä alkaakin ekaluokka. Synttärit olivat oikein mukavat, paikalla iso liuta eskarikavereita. Harmi vaan että juuri synttäripäivänä satoi valtavasti lunta ja lapset eivät päässeet perinteiseen tapaan ulos juoksemaan ja saippuakuplia puhaltelemaan. Toki olisivat voineet mennä mutta sisälle olisi tullut suuri joukko likomärkiä ipanoita ja sitä en halunnut. Tällä kertaa en Tättähäärän biosuku kutsunut paikalle. He tietävät kyllä milloin tytöllä on synttärit ja saavat tulla jos ovat tullakseen. Yhteydenpito on ollut kovin vähäistä ja ainoastaan mummot synttärit muistivat. Hyvä että edes he mutta kyllähän lapsi pettynyt on kun omat vanhemmat ei muista.

On meidän elämässä tapahtunut muutakin, emme ole enää työttömiä. Viime viikolla puhelin soi ja vajaan tunnin päästä olimme hakemassa pieniä sisaruksia meille. Päivät ovat nykyään touhua täynnä mutta on mukava elää taas arkea pienten kanssa. Eletään tietyssä rytmissä, ulkoillaan paljon ja ihastellaan luonnon ihmeitä. Opetellaan yhdessä talon sääntöjä ja nautitaan iloisista hetkistä ja kikatuksista. Emme tiedä kuinka kauan lapset meillä ovat, heille on sanottu että nukkuvat meillä tosi monta yötä. Toivon toki että asiat etenevät aika nopeassa tahdissa ettei lasten tarvitse olla "välitilassa" kovin pitkään. Kotiin ovat kovasti menossa mutta en voi heille sanoa milloin sinne pääsevät. Enkö voi sanoa sitäkään etteivät kenties kotiin menekään vaan jonnekin muualle. Me eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Samalla kun eletään arkea pienten kanssa niin mietitään että mahtuuko meille pitkään sijoitukseen koululainen. Yhdelle lapselle on meiltä kotia kysyttyä ja häntä nyt mietimme. Onneksi asialla ei ole kiire ja voimme ihan rauhassa asiaa miettiä. Ihan juuri nyt hän ei tunnu meidän perheen lapselta mutta tunne ei kuitenkaan ole ihan 100%. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.

Pitkän hiljaiselon jälkeen tuntuu taas hyvältä että puhelin on soinut. Monesti olen miettinyt että meidät on kyllä ö-mappiin laitettu mutta ei ehkä kuitenkaan ole ihan kokonaan unohdettu. Sen todistaa nämä viimeiset puhelut. Nyt alan taas pikkuhiljaa uskoa siihen että elämä kyllä kantaa ja toimeentulo järjestyy.

Tämän päivän mietteitä

Ei ole vielä puhelin soinut töiden merkeissä mutta  mummon osalta on vähän säpinää ollut. Sunnuntaina kävin äitiä katsomassa ja minusta hän ei voinut hyvin. Hengitys rahisi ja muutenkin oli kovin vaisu. Sain kuulla että äiti on käynyt lääkärissä ja seuraava käynti on ensi viikolla. Jotenkin jäin asiaa miettimään mutta en kuitenkaan ottanut yhteyttä päivystykseen. Eilen aamulla puhelin soi ja palvelutalosta soitettiin. Paikan vastaava oli tilannut ajan päivystykseen ja se oli iltapäivällä. Minä en päässyt äitiä sinne viemään mutta onneksi esikoisella vapaapäivä ja hän mummon päivystykseen vei. Sille tiellä mummo sitten jäikin, onneksi! Vuodeosastolle olivat passittaneet sillä sydämen vajaatoiminta oli lisääntynyt. Nyt olen odottanut että lääkäri ennättää kierroksensa tehdä ja vasta se jälkeen kyselen kuulumisia. Meillä ei omassa kunnassa vuodeosastoa ole ja mummo on naapurikaupungissa.

Nyt olen tuota sydämen vajaatoimintaa miettinyt. Äiti on sairastanut sitä jo pitkään ja hänellä on ollut siihen lääkitys. Äidillä ei ole pankkitunnuksia ja nyt en pääse hänen terveystietojaan katsomaan. Minulla on hämärä muistikuva että palvelutalon väki puhui jossain vaiheessa että lääkäri olisi vähentänyt äidin lääkitys ja jostain kumman syystä mielessä on että juuri tuo vajaatoiminnan lääke sekä nesteenpoistolääke olisi lopetettu. Viime viikolla on nesteenpoistolääke aloitettu uudelleen. Munuaisten vajaatoimintaa lääkäri olisi tällä viikolla tutkinut mutta nyt äiti tutkitaan tuolla vuodeosastolla. Jotenkin on nyt tullut mieleen että näinköhän äiti on jo matkalla isän luokse. Vanha, vaivainen ja väsynyt äiti on ja toivonut että pääsisi täältä pois. Toisaalta tietty elämänhalu on kuitenkin jäljellä sillä hoitotahtoa ei suostunut tekemään. Haluaa että jos tulee esim. sydänkohtaus niin hänet täytyy elvyttää. Nyt on vain odotettava ja kuulosteltava mitä tuleman pitää.

Eilen ajelimme tosi huonossa kelissä auttamaan kesällä kotoa muuttanutta. Pyykkikone oli tehnyt lakon ja tokihan ensimmäinen jolle soitetaan on äiti. Tytöllä oli eilen vapaapäivä koulusta joten heti aamusta ajelimme hänen luokseen. Tuo meillä asuva mies on aika taitava näissä koneasioissa ja osaa korjata koneita ja hän sai koneen vielä herätettyä henkiin. Olin kyllä jo valmistautunut ostamaan nuorille uuden koneen. Toki tytöllä on vielä itsenäistymisvaroja jäljellä mutta vielä hän paljon kaikkea tarvitseekin joten en olisi niitä rahoja käyttänyt.

Jälkihuolto on nyt ollut paljon esillä sillä eduskunta hyväksyi esityksen siitä että jälkihuoltoa jatkettaisiin 25 ikävuoteen saakka. Nythän jälkihuolto loppuu 21 vuotiaana. Mielestäni tuo jatkaminen on ihan hyvä asia. Ei kaikki nuoret ole vielä 21 vuotiaana "valmiita" täysin omaan elämään. Minun nuoreni täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja enpä tiedä onko hän vuoden päästä yhtään viisaampi kuin tänä päivänä. Hän on vielä eräällä tavalla pieni tyttö ja on ihan hyvä että joku muukin kuin minä katsoo hänen peräänsä. Ja säilyttää niitä itsenäistymisvaroja.  Esikoiseni on ollut paljon järkevämpi ja hänen jälkihuolto lopetettiin 20 vuotiaana. Hän sai jäljellä olevat itsenäistymisvarat omalle tililleen ja todella käyttänyt rahojaan järkevästi. Välillä mietinkin että miten minä olen onnistunut kasvattamaan hänestä noin fiksun nuoren miehen. Pojan kanssa on asiasta puhuttu ja hän kysyi kerran että miten sinä olet minut kasvattanut kun hän ajattelee asioista niin eri tavalla kuin muut oman ikäiset ja hän käyttää rahaa myös ihan erilailla kuin muut. En oikein osannut kysymykseen vastata mutta sanoin että eiköhän se kasvatus ole ollut enemmänkin oman esimerkin näyttämistä. Poika on täyttää syksyllä 23 vuotta, armeijan jälkeen pääsi töihin ja töitä on riittänyt.

Tässä nähdään että vaikka lapset kasvaa samassa perheessä niin ajatusmaailma voi olla ihan erilainen. Samalla tavalla olen tyttöäkin opastanut ja omaa esimerkkiä näyttänyt esim. rahan käytöstä mutta rahan käyttö on ihan erilaista kuin esikoisella. Onneksi tytön poikaystävä on järkevä ja hän tasapainottaa ja vähän rajoittaa tytön päähänpistoja. Tytön ammattihaaveet ja opiskelu on myös sellaista että näinköhän hän koskaan itseään niillä töillä elättää. Mutta ei näitä nyt kannata miettiä vaan kannustaa häntä opiskelemaan ja tekemään parhaansa. En minä muuta voi.

Tavallista arkea

Kevätaurinko paistaa ulkona ja lunta on meillä varmaan metri. Säätiedotuksen mukaan viime yön pakkanen on viimeinen pitkiin aikoihin joten nyt voinkin ruveta jo kevättä odottamaan. Vielä tänä aamuna oli mittarissa -20 astetta. Lunta on tosiaan paljon ja mielenkiinnolla odotan onko meillä vappuna lumeton maa vai ei. Epäilen että ei ole.

Meidän arki on kovin hiljaista nykyään. Varsinkin päivällä on hiljaista kun ipanat koulussa. Ääntä kyllä riittää kun he ovat kotona. Päivisin me kaksi vanhaa varista nautitaan hiljaisuudesta ja tehdään kotihommia kovin äänettömästi. Useasti puhutaan että kyllä tänne jokunen lapsikin mahtuisi. Jos tämä hiljaiselo jatkuu kovin kauan niin meistä tulee aikamoisia laiskamatoja ja sohvaperunoita. Toki kotona olisi paljon remonttihommia jos niistä innostuisimme. Mutta tuo meillä asuva mies ei ole oikein remonttireiska, enemmänkin sellainen nörtti. Minä niitä maalaushommia viime kesänäkin tein ja omassa mielessäni olen nyt muutamaa projektia suunnitellut. Sanonta kuuluu että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.

Työn suhteen ei todellakaan mitään uutta. Uusista tukilapsista emme ole edelleenkään innostuneet emmekä toisen sijaisperheen lomittamisesta. Jotenkin yhteistyö toisen sijaisperheen kanssa pelottaa sillä kokemukset ysiluokkalaisen tukiperheestä eivät ole positiiviset. Perhe saneli yksin viikonlopun jolloin poika voi olla siellä. Koskaan emme voineet omia toiveita esittää. Oli vain otettava tukiperheen ilmoittama viikonloppu tai olla ottamatta. Tämä vuosi on nyt ollutkin helppoa kun ei ole tarvinnut poikaa tukiperheeseen kuskata. Eilen meillä kävi Tättähäärän sos.työntekijä kotikäynnillä ja hän kyseli että oltaisiinko me valmiita ottamaan vielä lapsia pitkään sijoitukseen. Kerrottiin että ollaan valmiita ja ikähaitarikin sossulle sanottiin. Tokihan me pieni mieluiten otettaisiin mutta kyllä nyt on hyväksyttävä se ettei näin vanhoille enää pieniä anneta. Jos vielä Tättähäärän ikäinen saataisiin niin se olisi hyvä. Ennätettäisiin elää lapsen kanssa muutama vuosi ennen kuin murrosikä iskee kunnolla päälle. Jonkunlainen kutina minun sisällä on että kohta jotain tapahtuu. Enneunia olen taas muutamana yönä nähnyt joten odottavalla mielellä olen.

Viime viikon olimme talvilomalla. Perinteiseen tapaan vietimme viikon vuokramökillä hiihtäen. lasketellen, pulkkamäessä ollen, makkaraa paistaen ja uimalla. Iltaisin saunottiin, istuttiin takkatulen ääressä ja pelattiin lautapelejä. Eli hyvin perinteinen loma tutussa paikassa. Muutama aurinkoinen päivä lomaan mahtui mutta enimmäkseen oli pilvistä ja yhtenä päivänä satoi kunnolla lunta. Se päivä vietettiinkin sitten kylpylässä.

Meidän elämästä ei voi kirjoittaa mitään jännittävää tarinaa ja välillä mietinkin että lopettaisin tämän blogin. Päivityksiä tänne tulee harvakseltaan kun elämä on tosiaan sitä tavallista, tylsää mutta kuitenkin niin hyvää arkea. Ketä tällainen kiinnostaa?

Sukupuu

Sijoitetulla lapsella kulkee elämässään aina mukana kaksi perhettä. Toisilla syntymäperhe on läsnä hyvinkin tiiviisti, toisilla vähemmän tiivisti ja joiltakin syntymäperhe katoaa sijoituksen aikana kokonaan. Vanhempi kuolee tai sitten elämä vie siihen suuntaan ettei siihen lapsi/lapset enää mahdu. Tapahtuipa mitä hyvänsä niin syntymäperhe on kuitenkin tärkeä ja lasten kanssa näitä asiota käydään läpi hyvin useasti ja hyvin "eri tasoisesti".  Riippuu aina lapsen iästä ja kehitystasosta miten syntymäperheestä jutellaan.

Yleensä esikoulussa tai peruskoulun alaluokilla tulee esiin sukuun piirtäminen. Siinä sitten istutaan lapsen kanssa keittiönpöydän ääressä ja mietitään mitä puuhun merkitään. Kolme vanhinta minulle sijoitettua lasta on halunnut tehdä sukupuun jossa minä olen äiti. Heille on ollut tärkeää että saavat kuulua juuri siihen perheeseen ja sukuihin jossa arkeaan elävät. Tättähäärä on erilainen ja hän halusi sukupuun jossa on syntymävanhemmat. Onneksi olin jo tiedot hankkinut Minun kirjani -sukupuuhun ja sieltä suurin osa tiedoista saatiin. Ja lapsi vei onnellisena tehdyn sukupuun eskariin.

Minä mietin paljon tätä asiaa ja sitä että miten lapsi joka on tavannut syntymävanhempiaan paljon vahemmän kuin muut minulle sijoitetut, haluaa heidät kuitenkin sukupuuhunsa. Itse tulin siihen tulokseen että lapsella on säilynyt haavekuva oikeasta äidistä ja isästä.  Lapsen mielessä he ovat maailman ihanimmat ihmiset ja elämä heidän kanssaan olisi tosi ihanaa. Se haavekuva säilyy kun vanhempia tapaa harvoin. Vanhemmat sijoitetut ovat tavanneet vanhempiaan säännöllisesti, viettäneet lomaa vanhemmillaan ja nähneet mitä elämä vanhempien kanssa on. Siitäkin huolimatta että yhdessä vietetty aika ei ole ollut arkea vaan eräänlaista juhlaa. Mutta jokainen lapsi on yksilö ja se heille suotakoon. Jokaisella on omanlaisensa sukupuu. Sekä juuret ja toivottavasti joskus myös vahvat siivet jotka elämän myrskyissä kantavat.

Hiljaiseloa

Tammikuussa olemme saaneet nauttia kauniista pakkaspäivistä. Pakkasmittari on ollut lähempänä -30 astetta ja onpa ollut mukava viettää kotipäiviä leivinuunia lämmittäen. Päivät ovat kiireettömiä ja monesti tuntuu että olen aivan tarpeeton. Tuntuu niin hölmöltä että meitä on täällä kotona kaksi ihmistä joilla olisi aikaa ja halua hoitaa lapsia. Mutta puhelin pysyy hiljaa. Itse olen ottanut yhteyttä eri kuntiin ja soitin jo Savon puolellekin mutta ollaan liian kaukana. Lyhytaikaisessa sijoituksessa lapsen hoitopaikka ja koulu pitää pysyä entisenä. Tämän ymmärrän kyllä mutta me olemme valmiita ottamaan myös alle kouluikäisiä. Mutta aina on toki parempi että lapsi sijoitetaan mahdollisimman lähelle biovanhempia, ainakin kriisitilanteissa ja siksi ajaksi kun asiaa selvitellään.

Tukilapsia olisi kyllä tulossa mutta jostain syystä en ole nyt valmis tukilapsia ottamaan. Haluan että meillä ei käy ovi kovin tiuhaan eikä lapset jatkuvasti vaihdu. Haluan rauhoittaa viikonloput omalle perheelle enkä halua että joka viikonloppu täällä on eri lapset. . Arkena voisin jonkun tukarin ottaakin mutta heitä ei ole tulossa. Uusi tukilapsi ei ole meillä vielä yötä ollut mutta yökylästä on paljon juteltu. Vanhempien on vaikea antaa lasta yöksi ja nyt mennään täysin heidän ehdoillaan. Me on käyty kylässä lapsen kotona ja vähän harjoiteltu lapsen ruokkimista peg-napin kautta. Ensi kuussa mennään harjoittelemaan lisää kun kotiin saapuu asiantuntija vanhempiakin opastamaan pumpun käytössä.

Pakkasten takia en ole mummoakaan käynyt katsomassa kahteen viikkoon. Luotan siihen että hänellä on ihan hyvä olla. Viime päivinä vanhusten hoito on ollut uutisissa ja uutiset eivät kovin hyviä ole olleet. Tuntuu niin surulliselta ajatella että vanhuksia hoidetaan niin että saadaan mahdollisimman paljon voittoa. Minun mielestäni mikään hoito ei saisi olla bisnestä ja pelkkää voiton tavoittelua. Hommaa pitäisi tehdä aina sydämellä ja niin että hoidettavalla on hyvä olla. Siitä johtuneekin se että olen tavallinen perhehoitaja enkä ammatillinen perhehoitaja. Minulle riittää että tulen toimeen ja lapsille on tarjolla leipää ja lämmintä.  Paljon joutuu asioita nyt miettimään kun kotona on enää kaksi lasta. Onneksi olen aina ollut aika säästäväinen enkä juuri rahaa turhuuteen laita.  Tällä elämäntyylillä tulee toimeen vähemmälläkin rahalla.

Ruokaa en biojätteeseen laita ja tässä kuvat meidän päivällisestä. Ylemmällä lautasella riisiä ja vähän kanaa jotka jäi sunnuntain lounaalta. Lisäksi perjantain päivälliseltä sekavihannekset ja jääkaapista löytyneet viimeiset herkkusienet. Pitsat tein tortillapohjista jotka jäi lauantain päivälliseltä. Täytteenä jauhelihaa jota oli tarjolla tortillojen kanssa. Pitsoissa lisäksi jääkaapissa ollutta metwurstia, kinkkusiivuja sekä pakastimesta katkarapuja. Lisäksi tomaattia ja juustoraastetta. Näin sain kaikki tähteet hävitettyä ja me syötiin hyvää ruokaa. Kauppalaskua olenkin saanut nyt vähän pienennettyä kun mietin hyvin tarkasti etukäteen mitä meillä milloinkin syödään.

Vuoden alussa päätin että en osta mitään turhaa ja toistaiseksi päätös on pitänyt. Tammikuussa en ole ostanut mitään turhaa. Ruokaa, vessapaperia ja pesuaineita olen ostanut sekä lapsille tarvittavat ulkovaatteet. Hyvin on elämä sujunut ilman turhia ostoksiakin.  Viikonloppuja reissuja on tehty ja niiden aikana käyty ulkona syömässä joten sillä tavalla olemme itseämme hemmotelleet. Keilaamassa käytiin yhtenä viikonloppuna ja siihen meni toki rahaa. Viime viikonloppuna oli tukarit meillä ja kävimme porukalla katsomassa Jokeri Pokeri Pox -taikashowta. Nämä on toki "turhuutta" mutta pitää elämässä myös iloja olla.

Sopimuksia ja suunnitelmia

Perhehoitajan tehtäviin kuuluu myös asiakaspalvelun suunnitelma tekoa yhdessä biovanhempien ja sos.työntekijöiden kanssa. Näiden 22 sijaisvanhemmuusvuoden aikana on tullut istuttua monenlaisissa palavereissa kun on yritetty porukalla miettiä mikä on juuri tämän lapsen kannalta paras ja miten edetään esim. seuraava vuosi tai puolivuotta. Suurimmaksi osaksi palaverit ovat sujuneet hyvin, yksimielisyyteen on päästy ja jos ei me vanhemmat ole päästy yksimielisyyteen niin sos.työntekijä on sitten sanonut ratkaisevan sanansa. On ollut palavereita joissa ei ole tehty mitään suunnitelmaa kun mielipiteet on niin kaukana toisistaan eikä edes sos.työntekijä ole osannut sanoa mitä tehdään. On ollut palaveri jossa tilaisuuteen osallistunut 11v lopulta sanoi että nyt lähdetään kotiin kun ei tästä mitään näytä tulevan. Ja tuo oli tasan tarkkaan viimeinen asiakaspalvelusuunnitelman päivitys hänen kohdaltaan niin että paikalla olisi ollut kaikki osapuolet. Tuon jälkeen suunnitelma tehtiin niin että sos.työntekijä tuli meille, jutteli lapsen kanssa kahdestaan ja sitten juteltiin porukalla. Sen jälkeen oli biovanhemman vuoro tavata sos.työntekijä joko toimistolla tai biovanhemman kotona. Yleensä vanhempi ei halunnut sossua tavata joten päädyttiin jatkamaan sijoitusta lapsen toiveiden mukaan. Näin jatkui lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.

Kaiken kaikkiaan palaverit ovat sujuneet hyvin ja nyt onkin ollut yllätys se ettei biovanhemmat ilmesty paikalle. Tämä on ollut minulle uutta ja ihmeellistä. Kaikissa puheissa lapsi tuntuu niin tärkeältä ja rakkaalta ja siksi ihmettelen että miksi ei silloin tulla paikalle kun lapsen asioista jutellaan yhdessä. Ei vastata sossun soittoihin eikä minun lähettämiin viesteihin. Sitten ihmetellään että miksi ihmeessä tapaamisia on harvettu eikä heille ole mitään kerrottu. Jos olisivat olleet paikalla niin olisi kerrottu tai jos vastaisivat puhelimeen niin saisivat tietoa lapsen asioista. Myös osoitetiedot puuttuvat sossun tiedostoista ja yleensä minullakin on vanhentunutta tietoa. Jostain kumman syystä osoitteet vaihtuvat tiuhaan ja tahtiin ja ei minullekaan jokaista osoitetta muisteta ilmoittaa. Jokainen tavallaan mutta ihmettelen suuresti että miksi rakas lapsi unohtuu juuri niillä tärkeillä hetkillä kun itsekin pystyisi edes jollain tavalla asioista päättämään ja ainakin kertomaan mitä mieltä on asioista ja miten haluaisi lapsen asioissa edetä.

Tänään tehtiin ensimmäisen kerran palvelusuunnitelma äidille. Äiti, äidin omahoitaja (aivan ihana) ja minä paperin laadimme. Ihan perusasioita siinä kysyttiin ja helppo niihin oli vastata. Samalla kun tehtiin palvelusuunnitelma kysyttiin äidiltä hoitotahdosta. Äiti ilmoitti selkeästi että jos sydän pysähtyy niin hän haluaa että hänet elvytetään. Eli se oli sillä selvä ja hoitotahtoa ei tehty.

Äiti ei hoitotahtoa tehnyt mutta minä päätin sen tehdä. Olen viime aikoina ajatellut näitä asioita ja yritän omalta osaltani hoitaa kaiken kuntoon ennen kuin on liian myöhäistä. Edunvalvontavaltuutus pitäisi tehdä mutta en oikein tiedä ketä siihen kysyisin ja haluaako edes kukaan minun asioita hoitaa siinä vaiheessa kun en itse enää niitä kykene hoitamaan. Esikoinen tuntuu tällä hetkellä vahvimmalta vaihtoehdolta mutta hän voi toki "kunniasta" kieltäytyä. Testamentin olen tehnyt vuosia sitten mutta siihen pitäisi tehdä nyt pieniä muutoksia. Samalla reissulla pankkiin voisi hoitaa tuon edunvalvontavaltuutuksen kuntoon. Sen jälkeen voisi ruveta sitä kuolinsiivousta tekemään. Mitäpä tässä muutakaan kun töitä ei ole ilmaantunut.

Hyvää tätä vuotta

Juhlapyhät ja arki koittanut myös meidän perheessä. Tosin arki alkoi mahataudin merkeissä ja kunnon arkeen arkirytmeineen ei ole ihan vielä päästy. Mutta ehkä jo ensi viikolla. Siitä se arki sitten lähteekin rullaamaan ja pian ollaankin jo ensi kesässä. Sitä odotellessa...

Vuosi on alkanut hyvin rauhalliseen tahtiin. Pieni irtiotto arjesta tehtiin viime viikonloppuna ja käytiin Leppävirralla katsomassa Muumi-jääveistoksia. Aivan huikea kokemus syvällä maan alla. Hissimatka kesti yllättävän kauan tai siltä se minusta tuntui kun aina pelkään että hissi jumiutuu kesken matkan ja siellä sitä sitten apua odotellaan. Näin ei onneksi käynyt vaan alas ja ylös päästiin turvallisesti. Muumijääluola sijaitsee Vesileppiksessä ja siellä yövyttiin kaksi yötä. Hotellihuone oli erittäin tilava perhehuone, sängyt 5 hengelle. Hyvin mahtui meidän pieni, neljän hengen perhe siinä yöpymään. Kylpylässä viihdyttiin molempina iltoina ja hyvää ruokaa kävimme syömässä kylpylän ravintolassa. Paluumatkalla piipahdimme kotoa muuttaneen tytön luona kahvilla ja viemässä häneltä meille unohtuneita vaatteita.

En juuri koskaan tee uudenvuoden lupauksia mutta nyt päätin että jatkossa vähennän kulutusta kaikin mahdollisin keinoin. En ennenkään ole ollut mikään shoppailija mutta jatkossa mietin entistä tarkemmin mitä meidän perheeseen hankitaan. Vaatteita en kovin paljon tarvitse ja nyt aionkin pärjätä entisillä ja uutta ostan vain kun entiset hajoaa. Paino olisi saatava pysymään kurissa ettei vaatteet pääsisi "kutistumaan". Eli vähemmän herkkuja (sipsiä, saunajuomaa ja karkkeja) ja enemmän terveellistä ravintoa. Ruuan suhteen olen aina osannut hyödyntää tähteitä ja jatkossa aion paneutua siihenkin vielä perusteellisemmin. Yritän päästä siihen ettei biojäteastiaan menisi mitään jääkaapissa pilalle mennyttä.

Näillä suunnitelmilla tätä vuotta jatketaan. Toivon että tästä tulee hyvä vuosi meidän kaikkien elämässä.