Joulun jälkeistä elämää

Elämä jatkuu joulun jälkeenkin.  Joulupukki toi pelejä ja niitä olen yrittänyt Tättähäärän kanssa pelata. Tämä Oppi&ilon Kivat kirjaimet  2 oivaltavaa sanapeliä on ollut kovassa käytössä. Tättähäärä on ollut jo pitkään kiinnostunut kirjaimista ja tavuista. Tämä peli on innostanut lisää mutta aikuista meinaa peli välillä kyllästyttää.

Joulu oli ja meni. Oikeastaan missään vaiheessa en löytänyt sellaista joulufiilistä. Aattona käytiin hautausmaalla kävin kasiluokkalaisen ja Tättähäärän kanssa ja se reissu oli yhtä tappelua. Ipanat otin mukaan ihan sen takia että joulupukki kävi meillä sillä aikaa. Aattoillan myöhäissaunassakin Tättähäärä oli mukana joten koko aaton aikana en saanut hetkeäkään sellaista rauhaa ja hiljaisuutta jota olisin kaivannut. Pyhät meni omalla painollaan laiskaa elämää viettäen. Joulupäivä on ollut minulla perinteinen pyjamapäivä ja sitä se oli tänäkin vuonna. Tänä vuonna sain nauttia päivästä täysillä sillä ei tarvinnut miettiä pitäisikö lähteä mummolaan vai ei.

Mummo on pysynyt lomallaan ja eilen kävin häntä tervehtimässä. Samalla otin pyykit pesuun. Äiti pötketteli sängyllä peiton alla, oli hetkeä aikaisemmin tullut pesulla. Ja eilen äiti sanoi ensimmäisen kerran että ihan hyvä täällä on olla. JIPPII !!! Ehkä saan äidin lomalle toistekin. Äiti itsekin on varmaan huomannut että hänen on siellä turvallista olla. On oma sänky jossa saa aikansa viettää. Sen verran tarvitsee nousta että käy syömässä ja kahvilla yleisessä tilassa. Mihinkään ei pakoteta jos ei itse halua. Eihän sitä tiedä jos äitikin ajan myötä innostuisi yhteisistä jutuista. Nyt on niin täysin erakoitunut kun yksin päivät pitkät elelee. Nyt toivonkin että äiti saisi "jalkansa overnrakoon" ja pikkuhiljaa pysyvä koti palvelutalosta löytyisi.

Sairastelu meillä jatkuu ja lukiolaista käytin jo yksityislääkärin luona. En jaksaisi kuunnella yökausia tytön yskimistä mutta minkäs teet. Mitään ei löytynyt vaikka poskiontelot kuvattiin ja verikokeita otettiin. Avaavaa astmalääkettä sai mutta tytön mielestä se ei auta joten ei sitä kannata ottaa. Mieluummin yskii yöt ja nukkuu päivät.  Jokainen ipana vuorollaan on taudin pitänyt ja onneksi kahdella muulla se on tullut lievempänä. Minä olen yrittänyt sinkillä saada taudin pysymään kaukana itsestäni. Välillä meinaa kyllä majapaikkaa kysellä mutta en ole ottanut vielä vastaan.

Nyt kun koululaiset ovat kotona niin paljon olen miettinyt elämääni ja arkeani. Eilen kävin kampaajalla ja sen käynnin jälkeen vielä enemmän on oma elämä ja elämäntilanne mietinnässä. Vaikka tiedän että tämä on juuri minun tapani elää ja olen onnellinen omassa elämässäni niin nyt mietin että voisinko elää toisin. Kampaajani on saman ikäinen kuin minä ja nyt hän sisustaa ihan omaa kotia. On eronnut ja nauttii elämästään. Lapset isoja, vanhin mummotettava minun kasiluokkalaisen ikäinen ja nuorin Tättähäärän ikäinen. Sanon suoraan että pieni kateuden tunne tuli eilen sydämeen kun hän elämästään kertoi. Minä elän elämääni jossa kuulen joka päivä miten paska ja läski ihminen olen. Miten elämä olisi onnellista jos hän olisi saanut elää omassa kodissaan enkä olisi tullut häntä ryöstämään. Ja paljon kaikkea muuta. Miten turhalta tuntuu tehdä tätä työtä kun koko ajan on tunne että en osaa/en pysty/en kykene hoitamaan hommaani kunnolla. Miksi me ei olla iloinen ja onnellinen sijaisperhe jollaiseksi sijaisperheet Perhehoito-lehdessä aina kuvataan. Miksi meillä riidellään/huudetaan ja kenellekään ei ole kivaa. Viime päivinä on taas tuntunut siltä että elämänilo on kadonnut minulta jonnekin kauas eikä se enää takaisin tule. Mutta ehkä se kevätauringon myötä löytäisi tiensä minunkin luokse.

Joulukalenteri, luukku 24

Hyvää Joulua

Joulukalenteri, luukku 23

Aatonaattona tuiskusi ja pyrytti aivan valtavasti. Kun kaupasta kotiin autoilin niin eipä juuri eteensä nähnyt. Onneksi lahjojen paketointi oli jäänyt viime tippaan niin olipa mukava sisällä lämpimässä enkelipapereita lahjojen ympärille kääriä. 

Joulukalenteri, luukku 22

Nyt voi joulu tulla sillä olen itselleni joulukarkit käynyt ostamassa. Onneksi tämä ikivanhan rasian avaaminen on vähän työlästä joten Tättähäärä ei saa sitä auki ja tiukkaa tekee kasiluokkalaisellakin. Saan ihan itse syödä omat karkkini.

Joulukalenteri, luukku 21

Hyvä Tuomas joulun tuopi ja se kyllä pitää paikkansa. Pikkuhiljaa alkaa joulu tulla meidän sairastupaankin. Kun nämä kaksi tonttua ilmestyvät keittiön kaapin oveen niin siitä tietää että joulu on lähellä.

Joulukalenteri, luukku 20

Viime viikolla kävin paikallisesta kukkakaupasta tilaamassa kuusen ja tänään kuusi saapui kotiin. Tättähäärä olisi halunnut tuoda sen heti sisälle ja koristella mutta siihen en antanut lupaa. Ensin pitäisi saada vähän siivottua ennen kuin kuusi sisälle tuodaan.  Lakanan vaihdolla siivousta tänään aloittelin ja haaveena on että huomenna saisin siivottua.

Tänään käytin potilaita tohtorin luona eikä hän mitään ihmelääkettä osannut antaa. Tulehdusarvot sen verran matalat että tauti ei ole minkään bakteerin aiheuttamaa. Joten lääkettä ei ole. Kasiluokkalaiselta löytyi kyllä korvatulehdus ja siihen kuurin sai.

Mummoa kävin tänään moikkaamassa. Soittivat palvelutalosta ja pyysivät toimittamaan mummolle "haavalappuja". Niitä kävin viemässä ja samalla tervehdin mummelia. Äkäinen ei mummo ollut mutta ei iloinenkaan. Mihinkään yhteiseen toimintaan ei ole halunnut lähteä ja pysyy visusti huoneessaan. Kyytiin ei sentään ollut lähdössä. En vielä sanonut että loma jatkui vielä yhdellä päivällä koska uudenvuodenpäivänä eivät ketään kotiuta. Minä sain yhden lomapäivän lisää. Jippii!!!

Joulukalenteri, luukku 19

Tuleva joulu ei nyt meidän elämässä juurikaan näy. Välillä on vähän lähdettävä ulos luonnon ihmeitä katsomaan.

Joulukalenteri, luukku 18

Eivät jouluvalmistelut tänäänkään edenneet yhtään. Aamulla ei kumpikaan koululainen kouluun lähtenyt eikä toinen aikuinen kyennyt töihin. Nyt tuntuu kuin keuhkotautiparantolassa olisi, sen verran voimakasta köhimistä huoneesta jos toisestakin kuuluu. Kuumetta on kaikilla sairastavilla vähintään 38, lukiolaisella hetki sitten 40 astetta. Pahoin pelkään että influenssa on meille rantautunut tai sitten keuhkputkentulehdus. Lukiolainen ja kasiluokkalainen olivat kipeänä joulukuun alussa, kova kuume ja yskä oli silloinkin. Lukiolainen sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen ja se vähän helpotti tilannetta. Kun kuuri loppui, alkoi yskä ja nyt viikonloppuna nousi kuume. Samaan aikaan sairastui kasiluokkalainenkin.

Mummon vein tänään lomalle. Vielä aamulla oli sitä mieltä ettei lähde ja yritti vielä selittää ettei ole yöpukua niin ei voi lähteä. Sanoin että uusi yöpuku on ostettu joten voit lähteä. Iltapäivällä pakattiin tavarat ja kävin mummon viemässä. Pahalta tuntui jättää itkevä äiti sinne, tuntui kuin olisin lapseni hyljännyt. Odotin että äiti olisi vastaanotettu lämpimästi ja toivotettu tervetulleeksi mutta ei toivotettu. Meille osoitettiin huone ja siinä kaikki. Kukaan ei tullut huoneeseen sisälle, itse etsin tyhjän kaapin johon vaatteet purin. Sitten menin kansliaan lääkedosetit viemään ja siellä äiti oli yksinään huoneessa. Huonekaverikin hänellä on mutta huonekaveri lähti siitä kahville. Äidille ei edes kahvia tarjottu. En jaksa uskoa että kaikki on niin tarkasti mitoitettu etteikö sieltä yhtä kahvikupillista olisi irronnut. Tai edes lämmintä sanaa ja hymyä. Huone on näiden lomalaisten käytössä mutta luulisi että siitäkin olisi tehty jollain tapaa viihtyisä. Tiedän että palvelutaloon on lahjoitettu sähkökynttelikköjä mutta ei huoneessa sellaista ollut. Mielestäni lahjoitukset kuuluisi yleisiin tiloihin ja näiden käypäläisten huoneisiin. Ne jotka palvelutalossa vakituisesti asuvat, voivat tuoda omat kyntteliköt ym. huoneeseensa. Huomenna en vielä mene käymään ettei äiti mukaan lähde. Ketään ei voi siellä väkisin pitää ja pitäähän äiti hakea jos ei kerta kaikkiaan siellä rupea viihtymään. Huonekaveri oli kyllä vanha tuttu, tosin kumpikaan ei tuntenut toisiaan mutta äkkiähän mummot tutustuvat jos haluavat. Minulla on kyllä kädet ristissä että äiti siellä tämän kaksi viikkoa viihtyisi. Toivon myös etten itse sairastuisi ja saisi Tättähääräkin terveenä pysyä.

Joulukalenteri, luukut 16 ja 17

Viikonloppuna eivät jouluvalmistelut edenneet yhtään. Koko viikonloppu meni Tättähäärän balettijutuissa. Lauantaina ja sunnuntaina esitykset joten niihin valmistautuessa ja niistä toipuessa koko pyhänseutu meni. Esitysten lopussa joulupukki kävi balettilaisia tervehtimässä ja antoi vähän karkkia.

Joulukalenteri, luukku 15

Tänään on hyvä päivä. Postissa tuli muutama joulukortti ja tämä kortti tuli Tättähäärän sos.työntekijältä. Perhehoitajana olen ollut 21 joulun aikaa ja sossujen lähettämät joulukortit voi laskea yhden käden sormilla. Mitään muutakaan joulumuistamista en ole koskaan saanut. Joten tämä joulukortti lämmitti tosi paljon sydäntä. Tättähäärän uutta "tätiä" en ole vielä koskaan tavannut livenä. Hän aloitti työt marraskuussa ja soitti ensimmäisenä työpäivänään. Tammikuulle on palaveri sovittu ja silloin tapaamme ihan henkilökohtaisesti.

Toinen hyvä asia tapahtui myös tänään.  Sain puhelun ja siellä iloinen ääni kertoi että äidille on saatu järjestymään kahden viikon hoitojakso palvelutaloon heti maanantaista alkaen. Minä olen stressannut joulun takia jo valtavasti ja miettinyt miten saan mummolle jouluruuan aattona ja kaikki muu mahdollinen. Mutta nythän kaikki järjestyy paremmin kuin hyvin. Toki se mahdollisuus on että äiti ei siellä viihdy. Tänään juttelin asiasta ja kerroin että pääset heti maanantaina lomalle mukavaan paikkaan. Pienen valheen kerroin ja sanoin että ruuan toimittama ravintola on joulun ajan kiinni eikä sieltä saa ruokaa. Valehtelin myös lähteväni lomalle joten parempi on olla paikassa jossa on hoitoa ja ruokaa tarjolla joka päivä.

Minulla on pitkään ollut ahdistava olo tulevaisuuden ja mummon suhteen. Nyt kun niitä enkeleitä on ruvennut eteen tulemaan niin ahdistus on helpottanut. Tänään on tuntunut oikein hyvältä ja pään sisällä on tunne että kyllä kaikki järjestyy. Pakko oli kädet ristiä ja lähettää kiitos yläkertaan tästä kaikesta. Monta kertaa olen sieltä voimia ja apua pyytänyt. Ja aina on löytynyt apua, ei heti mutta jossain vaiheessa.

Joulukalenteri, luukku 14

Jouluvalmistelutkin etenee pikkuhiljaa. Tänään pääsivät tontut terassin pöydälle joulua odottamaan. Joulukuusi on tilattu paikalliselta yrittäjältä ja se tuodaan kotiin ensi viikolla. Joten mikäs tässä on joulua odotella.

Mummonkin asiat etenee. Ensi viikon alussa ilmoittavat milloin pääsee "lomalle".  Toivottavasti jo ensi viikolla pääsisi ja saisi olla siellä joulun niin minä pääsisin paljon helpommalla. Mummo itse ei edes odota joulua, ei ole koskaan joulusta tykännyt.

Joulukalenteri, luukku 13

Tänään oli pitkästä aikaa päivää että ennätettiin Tättähäärän kanssa ulos ja tehtiinkin pitkä lenkki. Ihasteltiin lumisia puita ja liukasteltiin vasta auratulla jalkakäytävällä.

Pari puhelua tuli tänään mummon asioissa ja jotenkin omalla tavallaan on nyt levollinen olo. Enkelit on ehkä olleet asialla ja ruvenneet pikkuhiljaa mummon asioita järjestelemään. Mitään päivystystä ei tarvita jotta mummo saataisiin edes viikoksi vuorohoitoon. Kotipalvelulla ja kotisairaanhoidolla on niin paljon näyttöä mummosta, hänen öisistä hälytyksistään yms. ja ne riittävät hoitopaikkaan heti kun sellainen järjestyy. Huomenna on palaveri ja siellä asia on esillä. Sen tiedän että helpolla en äitiä sinne saa mutta pienellä pakolla tulen hänet hoitoon viemään. Minullekin se olisi loma ja voisin täysillä keskittyä vain oman perheen asioihin. Takaraivossa ei koko aikaa jyskyttäisi huono omatunto "heitteillä" olevasta mummosta.

Joulukalenteri, luukku 12

Mikähän siinä on että joulukorttien postitus jää aina viimeiseen päivään?  Ehkä se on perinne jota täytyy joka vuosi noudattaa. Tättähäärän kanssa kortit viime viikolla tehtiin mutta kirjoittaminen jäi eilisiltaan ja postilaatikkoon kävin punaiset kuoret tänään tiputtamassa. Toivottavasti kortit menevät perille ja kortin saajat ilahtuvat postistaan.  Olisi toki trendikästä olla lähettämättä joulukortteja ja tukea jotain hyväntekeväisyyskohdetta ja muistaa siitä myös mainita naamakirjassa.  Itse tykkään kortteja saada ja korttien lähettäminen on minulle yksi joulun tärkeimmistä hetkistä. Kortti kädessä mietin kortin saajaa ja vietän hetken hänen seurassaan.

Joulukalenteri, luukku 11

Vuosi sitten meidän kuntaamme ilmestyi jouluvalot ja minusta ne ovat todella kauniit. Yksinkertaiset ja hillityt, eli juuri minun makuuni. Tänään on ollut sumuinen ja tosi harmaa päivä ja valot ovat palaneet jo päivällä. Pakkohan niistä oli kuva napata kun kylällä asioimme.

Tänään kävin hakemassa postista paketin Tättähäärän mummolta. Paketista paljastui monta joululahjaa ja tyttö sai valita yhden paketin jonka avaa tänään. Tättähäärä mietti pitkään ja päätti avata kaikista painavimman paketin. Sieltä paljastui ihana peltirasia joka oli täynnä karkkia. Hetken aikaa peltirasiaa ihasteltiin ja sitten tyttö sanoi että minä laitan nyt tämän herkkukaappiin ja otan esiin karkkipäivänä. Ja niin tyttö rasian kaappiin laittoi perjantaita odottamaan.  Soitettiin mummolle ja kiiteltiin paketista. Ihmettelin hänelle että mistä tiedät minun rakastavan peltirasioita koska ei muistaakseni siitä ole koskaan puhuttu. Ei kuulemma olekaan mutta jotenkin tuo rasia oli niin Tättähäärän näköinen että se oli pakko tänne lähettää. Nyt tyttö saa aivan ihanan korurasian ja mikä parasta, ikuisen muiston biomummosta.

Joulukalenteri, luukku 10

Nyt on hakemus perhehoitajaksi tehty ja kirjekuori postiin toimitettu. Nyt vain jäämme odottamaan sos.työntekijöiden kotikäyntiä ja toivomme että meitä vielä tarvittaisiin. Salainen haave on että ehkä kenties me molemmat voisimme olla kotona lapsia hoitamassa. Mutta se on vain salainen haave eikä sitä ole ääneen sanottu vielä kenellekään. Vain me kaksi meidän perheen aikuista olemme siitä keskenämme jutelleet.

Joulukalenteri, luukku 9

Tänä jouluna enkelit ovat tulleet elämään jo ennen joulua. Tättähäärän kanssa askarreltiin yhtenä iltana joulukortteja ja aiheena tietenkin enkelit. Lahjapaperi on tänä jouluna enkeliaiheista. Kirjakaupassa pisti silmiin enkelikalenteri ensi vuodelle ja pakkohan minun oli se ostaa.  Uskon että kaikki nämä enkelit tuovat minulle hyvää onnea.

Mummolassa en tänään ennättänyt käydä mutta eilen luin viestivihkosta että edellisenä yönä ei ole tullut yhtään hälytystä. Torstai-iltana kotipalvelu kävi antamassa mummolle unilääkkeen klo 20.00 ja samalla vähän pientä iltapalaa. Toivon totisesti että tämä auttaisi noihin yöllisiin hälytyksiin ja naapureiden häiriköintiin. Ehkä enkelit ovat olleet nyt asialla.

Joulukalenteri, luukku 8

Eilen oli oikein kunnon lumimyräkkä mutta kun olin luvannut tukilapset meille hakea niin myrskyn läpi autoilin heitä hakemaan. Minua odotti kaksi lasta valmiina lähtöön mutta ennen lähtöä he halusivat antaa minulle yllätyksen. Kumpikin oli tehnyt minulle arvan ja minun piti raaputtaa voitto esiin. Minä sain päävoiton molemmista arvoista; HALIN.  Siinä vaiheessa en voinut pidätellä kyyneleitä ja sanoinkin että nämä ovat kyllä elämäni parhaat palkinnot. Sain myös joulukortin jonka taakse oli kirjoitettu nimeni ja teksti: olet kiva.  Pieniä sanoja mutta jotka ovat varmaan tulleet sydämestä ja sydämeeni minä sanat ja halit talletan. Nämä ovat hetkiä joiden takia tätä "työtä" tehdään.

Joulukalenteri, luukku 7

Viikonloppuna kaivelin tämän korin varastosta ja tarkoitus on laittaa kukat ja tontut terassille joulufiilista tuomaan. Mutta pukuhuonetta pitemmälle tämä kori ei ole vielä edennyt. Saa nähdä pääsevätkö tuosta eteenpäin vai nostanko korin takaisin varaston hyllylle ennen joulua.

Päivystykseen soitin aamulla mutta ruuhkaahan siellä oli ja jätin soittopyynnön. Eivät ole vielä takaisin soittaneet. Kello alkaa olla jo niin paljon että enää en ennätä mummo päivystykseen viemään sillä klo 13.00 meillä on täällä kotona palaveri kasiluokkalaisen asioissa. Koolla monta viisasta sekä minä ja kasiluokkalainen. Palaveri on sovittu aikoja sitten ja ihmisiä siihen saapuu pitkän matkan takaa niin en voi sitä näin yllättäen perua.

Joulukalenteri, luukku 6

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille! Me juhlittiin itsenäistä Suomea eilen joten tänään ei varsinaista juhlaa ole ollut. Kynttilöitä olen sytytellyt sekä sisälle että ulos. Muutoin päivä on mennyt ihan arkisia askareita touhuten.  Sen verran aioin itsenäisyyttä juhlistaa että haaveilin tekeväni lipeäkala-aterian mutta eihän meidän kaupasta lipeäkalaa eilen löytynyt. Joten ruokalista muuttui jonkin verran ja lipeäkalan vuoro tulee myöhemmin.

Joulukalenteri, luukku 5

Tänään juhlitaan 100 vuotiasta Suomea. Illalla on kuntamme itsenäisyyspäivän juhla ja siellä esiintyy myös meidän rakas Tättähäärä. Päiväkodin lapset sekä seurakunnan kerholaiset esittävät 100 vuotta täyttävälle Suomelle tehdyn laulun. Tättähäärä lupasi että hän laulaa eikä tee mitään omiaan. Hyvä niin! Juhliin ostettiin uusi mekko ja kun Suomi 100 on teemana niin mekko on sinen ja pitihän siihen vähän valkoista saada. Kengät ovat myös valkoiset. Juhlat alkavat tänään klo 18.00.  Kasiluokkalaisella on myös juhlavaatteet ja mielenkiinnolla odotan minkälaisten kirosanojen säestämänä poika vaatteisiinsa pukeutuu.

Kotipalvelun kanssa juteltiin tänään mummosta ja minulla olisi nyt edessä päivystyskeikka. Mutta en jaksa tänään sinne lähteä enkä varmaan huomennakaan. Mummo häiriköi nyt naapureita ja tekee hälytyksiä läpi yön vähintään 10 minuutin välein joten rytmit pitäisi saada vaihdettua. Helpommin sanottu kuin tehty. Vuodeosastolla tämä ehkä onnistuisi ja sitä kautta voisi ehkä kenties päästä vuorohoitoon "kevyeen" palvelutaloon. Jotenkin en nyt vaan jaksa lähteä tappelemaan päivystykseen lähdöstä. Omasta mielestään mummo nukkuu yötä eikä todellakaan ovia aukaise. Väkisin hänet on osastolle vietävä ja nyt haluan keskittyä näihin juhliin ja elää tätä hetkeä lasten kanssa.

Joulukalenteri, luukku 4

Jouluvaloja olen kotiin laitellut. Ne tuovat mukavaa valoa tähän pimeään aikaan. Päivät ovat niin pimeitä että ilman valoja ei kotona pärjää. Kun näitä jouluisia valoja ripustelee niin kotiin saa mukavan, tunnelmallisen valaistuksen. Se riittää jos ei mitään tarkkuutta vaativaa tee. 

Olen "yksinkertainen" ihminen ja tykkää yksinkertaisista asioista, myös näiden joulujuttujen suhteen. Meillä on ikkunoissa paperi- ja messinkilyhtyjä. Ne ovat minun makuun yksinkertaisen kauniita. Tämä enkeli on sitten poikkeus joukossa. Tämä on minusta kaunis ja enkeli on hoitanut tehtäväänsä meillä jo kauan. Vuodesta toiseen se jaksaa loistaa väsymättä. Vuosien saatossa se on vieraillut jokaisen lapsen huoneessa ja tänä jouluna enkeli tuo joulun valoa Tättähäärän huoneeseen. 

Minulle joulu tulee juuri näistä, meillä jo aikoja olleista tavaroista ja koristeista. Olisi varmaan trendikäs vaihtaa joulun väriä joka vuosi mutta se ei ole minua varten. Joka kerta kun otan vanhan, tutun koristeen varaston kätköistä esiin, tulee sydämeen hyvä tunne. Sen verran uutta meidän joulussa tänä vuonna on että keittiönpöytä sai uuden jouluisen vahakankaan ja olen vähän miettinyt josko olisi aika uudistaa kankainen joululiina. Liina on entisen elämäni peruja joten ikää sillä lienee reilusti yli 10 vuotta, varmaan jo 15. Siihen ei ole kyllästynyt koska sitä käytetään niin lyhyen aikaa. 

Joulukalenteri, luukku 3

Tervetuloa meille! Tänään meidän ovikranssi sai jouluiset asukkaansa toivottamaan meille tulevat jouluisesti tervetulleeksi. Laiskana ihmisenä en oveen koristeita vaihtele tämä puinen sydän pysyy ovessa vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Jouluna kranssiin laitetaan esikoisen ala-asteella askartelemat käpytontut. Esikoinen on nyt 21 vuotias joten alakouluajoista on jo aikaa mutta hyvinä ovat tontut vielä säilyneet. 

Tänään on vähän jouluvaloja sisälle ripusteltu; tähdet ovat löytäneet omat paikkansa ja Tättähäärä sai ikkunaansa enkelin. Pikkuhiljaa rupeaa joulu meidän kotiin hiipimään, askel kerrallaan hyvin varovasti. 

Joulukalenteri, luukku 2

Joka vuosi 2.12 otan valokuvan meidän takapihalta ja tässä on kuva tältä päivältä.

Tänä talvena on lunta ja sitä alkaa olla minun mielestäni ihan riittävästi. Vuonna 2011 takapiha oli vihreä, orvokit kukkivat kivien välissä. Valitettavasti sitä kuvaa en nyt tähän löytänyt.

Tämä joulukuun toinen on tullut kuvauspäiväksi ihan sen takia että nykyinen kasiluokkalainen viettää silloin synttäreitä. Tänään poika täyttää 15 vuotta. Juhlia ei tänään ollut koska pojan piti olla tukiperheessä viikonloppu. Mutta kun oli kipeä niin perhe ei ottanut poikaa vastaan enkä olisi kyllä lähettänytkään. Synttäreitä juhlitaan viikon päästä lauantaina ja silloin on tarjolla kakkukahvit biosuvulle ja meidän suvulle.

Kasiluokkalaisella on ollut tukiperhe vuoden alusta lähtien mutta käyntejä perheessä on loppujen lopuksi aika vähän. Ehkä olen itse tiukkapipo kun odotan sitä että kun perhe tukiperheeksi ryhtyy niin he myös sitoutuvat olemaan meidän perheen tukena ja ottavat pojan vastaan säännöllisesti kerran kuukaudessa niin kuin on sovittu. Mutta perhe on kovin kiireinen omissa harrastuksissaan ja pojan tukiperhesopimuksen jälkeen he ovat ottaneet tukilapsia kahdesta muusta perheestä. Nyt ei millään viikonloput riitä ja tukiperhe ilmoittaa tietyt päivät jotka heille käy ja jos ne ei meille käy niin se on siinä. Itse toivoisin että me ja kaksi muuta perhettä sekä tukiperhe istuttaisiin saman pöydän ääreen ja sovittaisiin yhdessä viikonloput milloin kukakin lapsi/nuori perheessä käy. Mutta se ei sovi tukiperheelle koska he eivät voi tietää omia menojaan etukäteen. Itse toimin tukiperheenä täysin erilailla ja nyt olenkin tullut siihen tulokseen että me emme enää tukiperhettä tarvitse. Käynnit tukiperheessä stressaa minua ja kun välimatkaa on kuitenkin melkein 100 km niin pääsen helpommalla kun annan pojan rauhassa pelata omassa huoneessaan. Sitä samaa hän tekee tukiperheessäkin. Itse pääsen kuitenkin helpommalla ja omat menoni järjestelen muulla tavalla.

Joulukalenteri, luukku 1

Tänään on joulukuun ekapäivä ja tästä se joulun odotus alkaa. Meillä lapset on joutuneet yleensä tyytymään euron suklaakalenteriin mutta tänä vuonna päätin Tättähäärän yllättää ja ostaa hänelle "heppakalenterin" suklaakalenterin lisäksi. Pitäähän heppatytöllä heppakalenteri olla. Voi sitä onnellista ilmettä kun ensimmäisestä luukusta paljastui poni. Sillä sekä muilla Sch fleich-hevosilla on tänään ahkerasti leikitty.

Joulukuun alkaa meillä sairastuvan merkeissä, yhtään koululaista ei tänään kouluun lähtenyt. Välillä tuntuu että kodista on tullut joku keuhkotautisairaalan osasto, sen verran paljon köhimistä täällä kuuluu. Tättähäärän ja minun yskä alkaa olla voiton puolella mutta nuo koululaiset ovat aivan järkyttävässä kunnossa. Mutta jospa tauti pikkuhiljaa alkaisi helpottaa.

Marraskuun mietteitä

On taas harmaa, pimeä ja lumisateinen päivä. Tättähäärän kanssa oltiin aamupäivällä ulkona ja sytytin lyhtyihin kynttilät tuomaan vähän valoa tähän harmauteen. Välillä oli jo kirkkaita pakkaspäiviä mutta sitten tuli taas lämpöasteet ja tasainen harmaus. Lunta meillä vielä on ja toivon totisesti että se myös säilyisi ensi kevääseen saakka.

Aika menee hurjalla vauhdilla ja tuntuu että vauhti vaan kiihtyy loppuvuotta kohti. Onneksi ei mitään uutta eikä ihmeellistä vaan ihan normaalia meidän arkea. Kuljetuksia sinne ja tänne,  pettymyksiä suuresti odotetun tapaamisen jälkeen, auton huoltoa, mummon hoitoa. Eli sitä arkea joka on tuttua ja turvallista.  Pieni irtiotto tehtiin kihlatun kanssa hotelliyön ja hyvän konsertin merkeissä. Samalla reissulla hankittiin joululahjat joten nyt voimme joulua odottaa rauhallisin mielin. Esikoisen lahja on tosin hakusessa mutta siitä en stressiä ota.

Viime viikolla tein rohkean päätöksen ja soitin erään kaupungin sijaishuollosta vastaavalle henkilölle. Hän ei ollut paikalla mutta sijainen lupasi että henkilö soittaa minulle tällä viikolla ja eilen puhelun sain. Kerroin halukkuudestani lyhytaikaiseen perhehoitoon ja puhelimen toisessa päässä oltiin iloisia tällaisesta halukkuudesta. Eilen tulikin jo sähköpostiin Perhehoitajan hakulomake joka pitäisi täyttää ja postittaa. Eilen sovittiin jo kotikäynti meille tammikuussa. Ikäni ei ollut esteenä koska kyseessä on lyhytaikainen perhehoitaja. Naapuriläänissä on kuulemma huutava pula lyhytaikaisista perheistä ja jos joku on asiasta kiinnostunut niin heti lähdetään viemään asiaa eteenpäin. Välimatkakin on kuulemma sopiva, alle 100 km. Nyt sitten täytellään  hakemus ja odotetaan mitä tuleman pitää. Vielä haluan tätä työtä tehdä ja kun viihdyn kotona niin siinä samalla voisin aina silloin tällöin muitakin lapsia hoitaa. Ensi syksynä Tättähäärä on jo esikoulussa joten päivisin olen kotona yksin. Vaikka minulla on hoidettavana mummo niin enköhän minä selviytyisi myös lapsen hoidosta. Näin ainakin uskon ja sen perusteella hakulomakkeen täytämme. Ilmassa on ollut myös ajatus että voisimmeko me molemmat jäädä perhehoitajiksi. Puolison työpaikka on vähän vaakalaudalla ja olemme tulevaisuutta miettineet. Mutta päivä kerrallaan tässäkin asiassa. Voihan siinä käydä niin että nykyisten lasten sossut sanovat että ei missään nimessä meille saa ketään sijoittaa. Tosin lukiolaisen sossulta olen asiaa kysynyt ja hän sanoi ettei näe mitään estettä sille että toimisin lyhytaikaisena perhehoitajana.  Tähän luottaen jatkan tämän asian eteenpäin viemistä.

Ajatuksia joulusta

Minä olen viettänyt elämäni aikana 56 joulua. Ensimmäisistä jouluista ei juuri muistikuvaa ole sillä ihan ensimmäisenä jouluna olen ollut 4kk:n ikäinen. Hajanaisia muistikuvia lapsuuden jouluista on, tärkeimpänä ehkä se kun joulupukki lähti meiltä naapurin traktorilla. Kouluikäinen olin ja siihen asti uskonut vahvasti joulupukkiin mutta tuo näky sai minut epäilemään joulupukin olemassaoloa hyvin vahvasti. Seuraavana jouluna meille ei enää joulupukki tullutkaan, lahjat oli ilmestyneet kuusen alle sillä aikaa kun olimme saunassa.  Muutamana aattona ajelimme äidin siskon perheen vieraaksi ja joulupukki tuli sinne. Koskaan emme syöneet muualla kuin kotona joten minulla ei mitään kokemusta laajemman perheen yhteisistä ruokahetkistä. Aina olimme vain me kolme; äiti, isä ja minä. Sitten mukaan tuli ex-mieheni. Aattona syötiin minun kotona ja monesti aattoillan myöhäisinä tunteina ajelimme ex:n kotiin. Sen jälkeen kun anoppini kuoli niin nuo ajelut jäivät ja aattoiltana ajelimme omaan kotiin iltaa jatkamaan. Sitten kun meidän perhe kasvoi niin vanhempani tulivat meille aattona syömään. En muista milloin he kävivät viimeisen kerran. Vanhempani elivät ihan rytmissä kuin meidän perhe ja heille aattoateria olisi pitänyt valmistaa viimeistään klo 15.00. Ex-mieheni oli aattona aina töissä joten tuo aika oli meille mahdottomuus. Siinä vaiheessa sanoin että molemmille parempi että syömme itseksemme. Viimeisen seitsemän vuoden ajan olen tehnyt jouluaterian vanhemmilleni täällä kotona joulupäivänä ja vienyt sen mummolaan. Sama perinne jatkuu myös tänä vuonna.

Minun lapsuuden joulut eivät olleet mitään "hössötystä". Ei kauheasti leivottu eikä ruokaa laitettu. Lipeäkala oli joulun ehdoton ykkösruoka sekä kinkku. Kinkku ostettiin valmiina, samoin laatikot. Joulutorttuja tehtiin ja äiti leipoi pullaa, ei mitään muuta. Joulukuusi tuotiin sisälle aattona ja koristeltiin. Aatonaattona laitettiin ne vähäiset joulukoristeet joita meillä oli. Lahjoja sain sillä olinhan perheen ainoa lapsi jolle vanhemmat halusi antaa kaikkea hyvää. Itsekin ostin isompana vanhemmilleni lahjoja. Kaikki kuitenkin oli hyvin vaatimatonta ja pieni muotoista.  Hyvin samaan tapaan olen jatkanut joulun viettoja omassa kodissakin. Joulukoristeita on enemmän kuin kotonani ja niitä laitellaan pikkuhiljaa joulukuun edetessä. Kuusi tuodaan sisälle aatonaattona ja koristellaan. Pyrin aina siihen että aattona on kaikki valmista. Pipareita leivotaan lasten kanssa kaupan valmiista piparitaikinasta. Lipeäkala on edelleen jouluni ykkönen ja nyt ei tarvitse enää kalaa syödä yksin niin kuin aikaisemmin. Nykyinen kihlattuni tykästyi lipeäkalaan ja se on nykyisin yhteinen herkkumme. Meidän joulumme valmistuu pikkuhiljaa ja hyvin vähäisin valmisteluin.  Se valmistuu myös ilman kiirettä ja hössötystä. Sitten kun kaikki on aatonaattona valmista niin me rauhoitumme nauttimaan kaikesta; koristeista, joulukuusesta, kiireettömyydestä jne.  Aika aatonaatosta loppiaiseen on meillä joulua josta nautitaan täysillä.

Kun oma joulunviettoni on tällaista niin minun on kauhean vaikea ymmärtää ihmisten kiirettä laittaa joulua jo marraskuussa. Kaupat avaavat joulun marraskuussa ja monella ihmisellä on kaikki joulukoristeet ja kaikki jouluun liittyvä esillä jo ennen joulukuun alkua. Sitten kun se joulu tulee niin kaikkeen on kyllästytty ja hyvä ettei jo aattoiltana viedä kuusta pihalle ja ruveta odottamaan kevättä. Jotenkin nykyihmisillä on kiire saada kaikkea ja kiire saada entinen pois ja tilalle jotain uutta. Tai sitten minä en vain näitä jouluihmisiä ymmärrä. Kuten en ymmärrä sitäkään että jouluksi täytyy varata sen kymmenet sortit syömistä vaikka ihminen ei joulunakaan jaksa syödä yhtään sen enempää kuin muulloinkaan. On toki ihana laittaa kuvia instaan kauniista katetuista joulupöydistä mutta se ei liene joulun tarkoitus. Mutta tässä jouluasiassakin olen varmaan vain niin vanhanaikainen etten ymmärrä nykypäivän maailmanmenoa. Kasiluokkalainen usein sanookin että hei haloo, nyt ollaan vuodessa 2017 eikä millään kivikaudella. Tämän kuulen usein kun ehdotan että koko perhe kokoontuisi pelaamaan lautapelejä minun ja Tättähäärän kanssa. Harvoin ketään muuta peliin saada joten pelaamme kahdestaan.

Tämä kiire ja hössötys on mielestäni ristiriidassa sen kanssa että nykypäivänä on jos jonkinlaista kurssia ym. rauhoittumiseen. Kotoilu ja rauhoittuminen oli jokunen vuosi sitten kova sana ja sama varmaan jatkuu nykyäänkin mutta sana on varmaan jotain muuta. Eihän mitään kursseja tarvittaisi jos ihmiset itse osaisivat rauhoittaa omaa elämäänsä. Ymmärrän kyllä että kodin ulkopuolella töissä käyvät ihmiset ovat kiireisä mutta ehkä hekin voisivat jostain luopua. Mikään kurssi tai ohjelma ei elämää helpota jos ihminen ei oman pään sisällä niitä asioita muuksi muuta. Minä olen oman sisäisen "feng suin" löytänyt. Elän oman näköistäni elämää, joku varmaan sanoo että tylsää elämää. Se riittää minulle. Ei tässä iässä viitsi enää hötkyillä vaan elää päivä kerrallaan. Ja odottaa joulua ihan rauhassa!

Arkea ja unelmia

Tämän viikon aikana on saatu vähän lunta ja se kyllä piristää kummasti. Musta maa on niin synkän ja ikävän näköinen mutta heti kun maa saa valkoisen peitteen niin tulee "valoisampi" olo. Vaikka ei ne lumisadepäivätkään niin kirkkaalta näytä. Kun saatiin nyt lunta niin viriteltiin jo etupihalle joulukuusi. Se näyttää kyllä pimeässä kauniilta ja pikkuhiljaa voi ruveta virittäytymään joulun odotukseen.

Isänpäivä on juhlittu ja nyt voikin keskittyä arkeen jonkin aikaa. Seuraavat juhlat ovat 5.12 kun meidän kunnassa järjestetään "suuret" itsenäisyyspäivän juhlat. Juhla on koko kunnan yhteinen ja koululaisille on ohjeena pukeutua juhlavaatteisiin. Siinä sitä on taas miettimistä mistä löydän kasiluokkalaiselle vaatteet ja miten saan pojan niihin pukeutumaan jos vaatteet sattuu löytymään. Tättähäärä esiintyy myös juhlissa; seurakunnan kerholaiset ja päivähoidon lapset esittävät yhdessä Suomi 100 -laulun. Tytölle on jo mekko ostettu, kengät on hakusessa. Yhdessä kaupassa kenkiä katsoin mutta siellä oli kaikissa lasten juhlakengissä korot ja mielestäni 5 vuotias ei vielä pukeudu korkokenkiin. Joten kenkien etsintä jatkuu.

Arki on jatkunut onneksi ihan normaalina. Kalenterissa on menoja mutta juuri sopivasti. Tällä viikolla olin yhden päivän täydennyskoulutuksessa kaupungissa ja kiitos esikoisen sinne pääsin. Hänellä sattui olemaan vapaapäivä ja sai viettää sen Tättähäärän seurassa. Mummolassa mummo touhuaa omiaan jotka välillä suututtaa, välillä naurattaa.  Joten kaiken kaikkiaan elämä on ihan mallillaan tällä hetkellä.

Olen ennenkin kirjoittanut että ihmisellä pitää olla haaveita ja minun haave on tämä; ränsistynyt, vanha maalaistalo. Aikoinaan talo on ollut kirkonkylän suurimpia ja rikkaimpia. Talossa paljon lehmiä, peltoa, metsää, järven rantaa, piikoja ja renkejä. Nyt talo on ollut kymmeniä vuosia tyhjillään ja ränsistyy vuosi vuodelta. Myynnissä on mutta hinta sen verran korkea ettei meikeläisellä ole mitään mahdollisuutta kartanoa ostaa. Tässä tapauksessa ei riitä että ostaa kartanon ja tontin vaan rahaa tarvitaan valtavasti peruskorjaukseen. Olenkin yrittänyt lotota jotta talokauppoja pääsisin hieromaan ja sitä kautta työllistämään paikkakunnan kirves-, sähkö- ja putkimiehiä. Vielä ei ole oikeat numerot lottokoneesta tipahtaneet.  Sitä olen joskus miettinyt että uskaltaisinko ottaa lainaa jos olisin 20-30 vuotta nuorempi. Tuo olisi aivan ihanteellinen koti sijaisperheelle; iso talo, laaja pihapiiri, järvi n.200 m päässä. Piharakennuksia on myös jos jonkinlaista. Ehkä minä en sitä lainaa uskaltaisi ottaa olisinpa miten nuori hyvänsä. Näin eläkeikää lähestyessä voi vain unelmoida lottovoitosta ja lenkkeillä kartanon maisemissa. Ja miettiä mitä tapahtuu kun tuo ihanuus on minun...

Isänpäivä lähestyy

Lähestyvä isänpäivä on ollut meidän perheessä esillä jo pitkään. Jo viikko sitten Tättähäärä teki kerhossa isänpäivälahjan ja se piti visusti piilottaa oman huoneen komeroon ettei iskä vain näe sitä. Tämän viikon kerhossa oli isänpäiväkortin askartelua mutta kerhon vetäjä sairaana ja kerhoa ei pidetty. Voi sitä pettymyksen määrää kun Tättähäärä kuuli ettei kerhoa ole eikä pääse korttia tekemään. Eilen neiti sitten päätti askarrella kortin. Haki paperia, kynän, teippiä, liimaa ja sakset keittiönpöydälle ja rupesi korttia tekemään.  Hyvin keskittyneesti askarteli ja lopulta tuli luokseni ja sanoi: voitko kirjoittaa sen mitä minä sanon koska minähän en osaa vielä kirjoittaa.  Minähän kirjoitin ja tällainen siitä kortista tuli

Kuvassa on ruusuhaamu ja ne tärkeät sanat jotka hän halusi iskälle sanoa. Kortti annettiin tietysti eilen ja kortin saajalle kohosi kyyneleet silmiin kun tämän näki. 

Isänpäivä on saanut aikaan myös paljon puhetta bioisästä. Itku siitä ettei ole nähnyt isää kuin valokuvissa eikä oikein edes enää muista millainen isä on. Nyt pitääkin kokeilla toimiiko mikään puhelinnunero joka minun kännykässä on isälle talletettu ja toivoa että jotakin kautta saisin isälle tytöstä valokuvan lähetettyä. Samalla toivotettaisiin isälle hyvää isänpäivää. Sillä ilman isää ei tätä ihanaa/rasittavaa Tättähäärä olisi olemassa.  

"Sitä saa mitä tilaa"

En kovin monia blogeja seuraa mutta yhtä perhekodin blogia luen. Nyt olen taas monesti miettinyt että miten ihmeessä hommat hoituu kun perhekodin vanhemmat ovat lomalla milloin missäkin. Perhekodeissa on varmaan järjestetty lomittaja joka tulee hoitamaan perhekodin toiminnan vanhempien loman ajaksi. Minäkin voisin virallisesti pitää lomaa mutta sijoittaja ei ole koskaan pystynyt lomaa minulle järjestämään joten loman saan rahana. Ja se sopii minulle hyvin sillä omat vapaani silloin tällöin saan pidettyä näiden isojen avulla. Vaikka tämä on minulle työ niin tämä on myös elämäntapa ja tämä perhe on minun perhe. Ei biologiset vanhemmatkaan lapsistaan lomaa pidä vaan ottavat pieniä irtiottoja silloin tällöin ja silloin heitä auttaa isovanhemmat, kummit, sedät, tädit,serkut ja kumminkaimat. Vaikka minä en virallisia lomia pidä niin ymmärrän kyllä sijaisvanhempia jotka loman pitävät. Jokainen "taaplaa tyylillään".

Tätä näkyä katsellessa hetki sitten ymmärsin sen miksi minä en kauheasti ole poissa kotoa. Yksi koneellinen lakanoita on narulla kuivumassa, koneellinen pyyhkeitä juuri pyörimässä ja kaksi koria likapyykkiä odottaa pesua. Ennen kuvan ottamista laskostin puhtaat pyykit pesuhuoneen naruilta ja pyykkitelineestä Niissä puhtaat vaatteet oli olleet muutaman päivän.  Koko tämä "kaaos" on minun laiskottelun syytä. Perjantaina saimme Tättähäärän kanssa vieraita jotka eivät ole koskaan ennen meillä käyneet. Kerhokaveri äiteineen tuli kylään ja täytyy sanoa että oli ihanat vieraat. Meillä äideillä ikäeroa niin että helposti olisin voinut olla kaverin äidin äiti mutta niin samanlainen ajatusmaailma meillä kahdella oli. Samat kasvatusperiaatteet ja arvomaailma ja ei ihme että juttua riitti moneksi tunniksi. Tyttöjen leikit sujuivat uskomattoman hienosti joten mikäs oli ollessa. Ei siinä tullut pyykit ja muut kotityöt mieleen.  Heti kun vieraat olivat lähteneet niin minä lähdin viihteelle. Liput konserttiin oli varattu hyvissä ajoin ja eikun kihlatun kanssa menoksi. Ensin hyvää ruokaa ja sitten konserttiin. Kotiin alkuyöstä, sauna ja nukkumaan.  Lauantaina oli läheisessä kaupungissa antiikkimessut joten sitten sinne. Muutama tunti messuja, perinteinen pitsa-ateria kaupungissa, kotiin, sauna, Posse ja nukkumaan. Sunnuntaina kotipäivä ja silloin pari koneellista pyykkiä.  Sunnuntaina perhekahvila Tättähäärän kanssa ja iltapäivällä tytöt kyytiin ja kohti isompaa kaupunkia jossa keskussairaala. En ole tunnetusti aamuihminen ja kun lapsella lääkäriaika keskussairaalassa klo 8.00 niin mieluummin menen kaupunkiin jo edellisenä iltana kuin että lähtisin aamulla ajamaan heti viiden jälkeen. Tyttöjen kanssa vietettiin mukava ilta kaupungissa, syötiin hyvin ja nautittiin elämästä. Tiistaina iltapäivällä kotiin, ruokaa ja eikun menoksi. Tättähäärä harrastuksiin ja lukiolainen yökouluun. Iltamyöhällä kotona ja ei taas oikein kotihommat iskeneet. Joten ei ihme että tänään on pitänyt jo kotihommiin ryhtyä ihan oikeasti. Nyt onkin kaksi päivää tehdä kotihommia ja perjantaina haen taas vierailevat tähdet meille viikonlopuksi. Kaikkea kivaa on suunnitelmissa ja ei taas ennätä kotihommia tehdä. Mutta kivoja päiviä olen viettänyt vaikka kotihommat ovat jääneetkin vähän sivuseikaksi.

Lukittu ovi

Minä alan saada harmaita hiuksia mummolan lukitusta ulko-ovesta. Hra Alzheimer on niin ovela veikkonen että se saa ihmisen pääkopassa ihmeitä aikaan. Muistin se kadottaa, valitettavasti ja varmaan muistista johtuu mummon "rakkaus" ulko-oveen.  Sata miljoonaa kertaa olen minä sekä kotipalvelu sanonut, huutanut ja monella muulla tavalla ääneen selittänyt että "sinun (mummon) ei tarvitse koskaan eikä missään tilanteessa mennä ulko-ovelle. Tuulikaappiin johtavaan välioveen on teipattu iso lappu jossa suurin kirjaimin ULKO-OVI ON LUKOSSA!!! Tämän oven laittaa kotipalvelun työntekijä kiinni kun mummolasta lähtee n. klo 16.00. Ulko-ovessa myös lappu että ovi on lukossa. Näistä kaikista lapuista huolimatta naapurit valittaa jatkuvasti mummon ulko-oven kolistelusta ja palvelutalon hälytys piippaa jatkuvasti ilmoitusta mummolan ulko-oven aukaisusta klo 18.00-7.00 välisenä aikana. Mummo ei tietenkään ovella käy ja nyt suuresti mietityttää kuka sitä ovea oikein aukoo. Eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin hra  Alzheimer!

Eilen tämä ilkeä herra oli laittanut ulko-oven lukkoon jo aamupäivällä kotipalvelun käynnin jälkeen. Ruuantuoja soitti minulle että hän ei pääse ruokaa viemään kun ovi on lukossa eikä mummeli ovea aukaise. Kaksi kertaa oli tuulikaapissa käynyt mutta ei ollut ovea avannut joten ruoka jäi ulko-oven taakse. Kun sitten menin ruokalaatikon kanssa mummolaan niin äidillä ei tietenkään mitään tietoa siitä miksi ovi on lukossa. Hän ei ole koskenutkaan oveen!!!  Tiedän että minun pitäisi ymmärtää ja olla hellä äitiä kohtaan mutta eilen otti taas niin paljon "aivoon" että mummolasta lähdin ja sanoin että en aivan heti ole tänne tulossa.  Saa nyt mummo ja hra Alzheimer ihan kahdestaan muutaman päivän asustella ja naapureita kiusata. En voi itselleni mitään mutta joskus tulee näitä hetkiä kun kaikki läikkyy yli ja tulee tunne että kiitti mulle riitti ja onko pakko jos ei jaksa. Monesti olen myös miettinyt että voiko vanhan äidin hylätä ihan tuosta vaan.  Kissa kiitoksella elää ja muistisairas ei omaa oloaan tieosta mutta joskus haluaisin saada jonkun positiivisen ja ihanan sanan. Mutta niitä ei koskaan tule. Tosin eihän äidillä enää paljon sanoja olekaan. Kun näitä asioita päivästä toiseen yksin miettii ja yksin kaikesta huolehtii niin tulee näitä väsymyksen hetkiä ja näiden hetkien aikana on parempi pysyä kaukana mummolasta. Äidillä on ruokaa jääkaapissa ja lounas menee joka päivä jos sattuu sisälle pääsemään niin kaikki hyvin. Kotipalvelu käy myös kaksi kertaa päivässä joten ei mummoa ole hylätty eikä jätetty oman onnensa nojaan. Minä huilaan nyt hetken ja sitten olen taas entistä vahvempi mummolareissuja tekemään.

Lainsuojaton

Sijaisvanhempana olen ollut yli 20 vuotta ja jotenkin nyt alkaa tuntua siltä että sijaisvanhemmat ovat täysin lainsuojattomia. Jos lapsi/nuori haluaa nostaa syytteen huonosta hoidosta, seksuaalisesta ahdistelusta, huonosta ruuasta ym. niin syyte nostetaan ja sijaisvanhempi tuomitaan. En sano etteikö sijaisvanhempienkin joukossa olisi heitä jotka kohtelevat lapsia väärin ja varmaan aina on ollut perheitä joihin lapsi on otettu vain sen takia että lapsesta saadaan rahaa ja saadaan samalla hyvä työntekijä taloon. Mutta uskon että viime vuosikymmenien aikana tällaiset tapaukset ovat harvinaisia, ainakin toivon niin. Toivon sydämestäni että jokainen lapsi saisi kodin jossa häntä rakastetaan aidosti ja olla iloisia ja onnellisia että saamme olla juuri tämän lapsen vanhempia.

Nämä asiat tuli eilen mieleen kun luin Vaasan hovioikeuden (vai mikähän oikeus se oli) jossa sijaisvanhempien alemmassa oikeusasteessa saama tuomio kumottiin. Tässä tapauksessa sijaisvanhempia syytettiin siitä että he eivät anna sijoitetuille lapsille tarpeeksi ruokaa eikä ruoka ole ravitsevaa. Alemmassa oikeusasteessa heidät oli todettu syylliseksi ja määrätty maksamaan nuorille korvausta kivusta ja särystä.  Hovioikeuden mielestä ei ollut näyttöä siitä etteikö vanhemmat olisi ruokaa antaneet. Puolustuksen mukaan perheen biolapset saivat samaa ruokaa ja he kasvoivat normaalisti. Sijoitetuista poika oli yläasteikäinen ja puolustuksen mukaan vanhemmat eivät pystyneet valvomaan syökö poika koulussa vai ei. Oikeuden mielestä ei pystytä näyttämään toteen etteikö lapset olisi ruokaa saaneet. Kasvua oli kuitenkin sijoituksen aikana tapahtunut.

Kun tätä juttua luin niin tuli mieleen että minutkin voisi samalla perusteella asettaa syytteeseen. Pojan mielestä meillä on aina pas... ruokaa jota ei voi syödä. Samanlaista ruokaa tarjotaan koulussa ja sitäkään ei voi syödä. Ainoa mitä poika söisi on kaupan maksalaatikko ja Mummon muusi -jauheesta tehty perunamuusi. Nämä lienevät niitä lapsuuden makumuistoja joista on tullut hyvä mieli.  Keittoja ei söisi millään ja sama on kastikkeiden suhteen. Uuniruuat ei maistu. Kala, liha ja kaikki muu on pahaa. Vihanneksia ei voida syödä kun ei tykkää, kuten ei ruisleipääkään. Vanukkaat, jäätelö, karkit, suklaa, täytekakut ja kääretortut kyllä maistuu. Näitä meillä on tarjolla hyvin harvoin ja äkkiäkös oikeus voisi katsoa ettei poika ruokaa saa. Onkin vähän pelottavaa että mennäänkö pian siihen että aina on tarjolla sitä mitä lapset/nuoret syö eikä sitä mikä on terveellistä ja kasvulle sekä kehitykselle hyväksi havaittua.

Näitä asioita kuulee ja niistä lukee niin väkisinkin mieleen tulee ajatus että ei meillä sijaisvanhemmilla ole mitään lain suojaa. On vain uskallettava elää sitä meidän perheen elämää ja yritettävä luottaa siihen että asioita tehdään lapsen parhaaksi vaikka lapsi olisikin eri mieltä.

Puolivuotta menee äkkiä

Nyt olemme saaneet ensilumen tänne itäiseen Suomeenkin ja näkymä muumimamman keittiöstä on valkoinen. Päivä oli aurinkoinen ja tosi ihana talvipäivä. Hyvä oli meidän ulkoilla ja haukata happea kaiken touhun keskellä.

Äidilläni oli tänään tapaaminen muistihoitajan luona. Käydään tapaamassa "akkaa" puolenvuoden välein ja aika menee kyllä tosi nopeasti. Äiti sanoikin että taasko sinne akan luokse pitää mennä. Minusta siellä on ihan kiva käydä juttelemassa vaikka mitään muistitestejä ei äidille enää tehdäkään. Paino ja verenpaine mitataan; molemmat erittäin hyviä. Tosin saisihan äiti enemmän painaa, paino tällä hetkellä 45 kiloa. Muistihoitajalle äiti kertoi että elämä sujuu ihan hyvin vaikka ei mitään muistakaan. Joten kun äiti on elämäänsä tyytyväinen niin se saa riittää meille muillekin. Riittää kun huolehdin jääkaappiin ruokaa, pesen pyykit ym. arkeen liittyvän. Minun ei kannata stressata itseäni sillä ettei äidillä ole virikkeitä eikä mitään muuta elämää kuin elämä neljän seinän sisällä. Kerran vanhus on siihen tyytyväinen niin miksi sitä elämää muuksi muuttamaan.

Kun lähdettiin terveyskeskuksesta kotiin päin niin päätin että nyt ajellaan vähän. Ajoin ensin lähelle sitä taloa jossa vanhempani asuivat kun minä synnyin. Kysyin että onko tuttu talo. Ei kuulemma ollut koskaan taloa nähnytkään. Sitten ajoin omalle kotikadulleni ja pysähdyin kotini kohdalle. Kysyin että tiedätkös kenen talo tämä on. Ei tiennyt ja ei ole kuulemma koskaan talossa käynyt. Kerroin että se on minun ja lasten koti ja sitähän äiti pitkän aikaa ihmetteli. Sinun talo, oletko siinä jo pitkään asunut jne. Kirkonkylän läpi ajaessa äiti tunnisti muutamia taloja mutta kovin tunteminen vähäistä oli. Näissä hetkissä tulee hyvin surullinen olo mutta eipä sureminen auta. Minun elämä jatkuu ja minun on elämääni jatkettava. Äidin elämä loittonee päivä päivältä muistamattomuuteen ja se minun on vain hyväksyttävä.

Täysi-ikäinen

Eilen minusta tuli toisen täysi-ikäisen lainalapsen äiti.  Iloinen mutta omalla tavallaan haikea olo on kun lapset kasvavat. Helpotusta toi kovasti kun kokeilin hetki sitten Wilma-tunnuksia tytön koulun ja ne eivät toimineet. Mutta samalla vähän pelottaa, nyt en enää tiedä onko tyttö koulussa vai ei. Luotan kuitenkin siihen että kaikki sujuu hyvin myös täysi-ikäisenä.  Eilen illalla tyttö juhli kavereiden kanssa ja huomenna kotona juhlistamme täysi-ikäistä lounaan merkeissä. Syömään on tulossa tytön lähimmät biosukulaiset (äiti, veljet ja mummo). Esikoinen ja miniä ovat yövuorossa ja sanoivat että nukkuvat vielä lounaan aikaan mutta illalla sitten pistäytyvät.  Kutsuin juhliin myös ex:n uuden vaimonsa kera mutta vaimon työvuorojen takia eivät tule. Jotenkin toivoin että olisihan ex voinut tulla myös yksin sillä ei tyttö toista kertaa täysi-ikäiseksi tule. Minun mielestä lapset voi asettaa joskus etusijalle mutta jokainen tekee päätökset itse.  

Tytön ja meidän perheen tiet kohtasivat "lopullisesti" 29.2.2000 kun haimme tytön kotiimme. Tammikuussa hänestä ensimmäisen kerran kuulimme, helmikuussa tapasimme tytön biosukua ja saimme aikaa miettiä olisiko meistä tämän pienen tytön vanhemmiksi. Lopullisen päätöksen teimme 28.2 ja seuraavana päivänä haimme pienen neidin kotiin sairaalan teholta. Siitä alkoi yhteinen tiemme. Paljon on näihin melkein 18 vuoteen mahtunut, niin iloja kuin suruja. Elämässä on ollut mukana valtava määrä ihmisiä meidän vanhempien ja muiden sukulaisten lisäksi. On ollut terapeutteja, lääkäreitä, kuntoutusohjaajia, päiväkodin "tätejä", opettajia, henkilökohtaisia avustajia ja ketähän vielä. Yhdessä tämän valtavan joukon kanssa olemme hoitaneet ja kasvattaneet aivan ihanan nuoren jolla on koko elämä edessään.  Toistaiseksi tyttö haluaa asua vielä kotona ja siitä olemme molemmat äidit hyvin tyytyväisiä. 

Onnea rakas lapseni! 

Kuolinsiivous

KonMari alkaa olla menneen talven lumia mutta tämän hetken kuumin juttu siivousrintamalla on kuolinsiivous. Joku ruotsalainen on tästä kirjankin tehnyt ja kirja on saanut suoren suosion. En tiedä joko kirjaa on suomennettu vai ei. En kuitenkaan usko että itse tulen sitä lukemaan koska asia on aika selkeä ilman kirjan oppejakin. Siivota kannattaa jo hyvissä voimissa ollessaan ettei perillisille jää valtavaa siivous- ja jätteiden hävitys-urakkaa.

Perinteistä viikkosiivousta (joka toinen viikko tehtävää) aloittelin tänään tuulettamalla petivaatteet ja vaihtamalla lakanat. Siinä samalla tuli tuo kuolinsiivous mieleen.  Kunpa itse osaisin olla järkevä ja ryhtyä varastoita tyhjentämään hyvissä ajoin. Eli oikeastaan jo nyt. Omat vanhempani ovat pula-ajan lapsia ja kaikki mahdollinen, jopa rikkinäinen, laitettiin talteen sillä ajatuksella että sitä saattaa joskus vielä tarvita. Eli lapsuudenkotini on täynnä tavaraa ja suurin osa niistä ihan turhaa ja kaatopaikalle menevää. Kun vanhempani "salolta" kirkonkylälle muuttivat niin mukaan lähti vain keittiönpöytä, olohuoneesta sohvakalusto, telkkaripöytä ja lipasto joka on ostettu v. 1960. Makuuhuoneesta muutti sänky. Kaikki muu jäi lahoavaan ja homeiseen mökkiin, lisäksi suuri varasto täynnä kaikkea mahdollista. Minä olen vuosien saatossa käynyt jotain hakemassa ja nyt tuntuukin että mummolassa on vain joutavaa tavaraa. Olen monesti ollut tosi vihainen vanhemmilleni että miksi he eivät tuota kotipaikkaa koskaan tyhjentäneet ja esim. myyneet tonttia. Nyt isä on kuollut, äiti ei osaa tehdä mitään päätöksiä. Minun ristinä on rähjä mökki täynnä kaatopaikkatavaraa. Tonttikaan ei ole minkään arvoinen. En tiedä miten tuon kaiken saa hävitettyä?  Esikoinen oli jo kysellyt palokunnalta voisiko palokunta polttaa mökin harjoituksissaan mutta eivät kuulemma tarvitse tällä hetkellä harjoituskohteita. Olivat sanoneet että voi mökin polttaa itsekin kunhan vain muistaa heille ilmoittaa. Sitä en todellakaan rupea tekemään. Mielessä on myös ollut että jostain tilaan purkufirman purkamaan koko höskän. Mutta pitäisikö se tyhjentää ensin? Tonttikin on kasvanut umpeen sillä en ole vanhassa mummolassa moneen vuoteen käynyt. En yksinkertaisesti ole jaksanut pitää sitä kunnossa kun on tämä oma koti (omakotitalo) ja mummola jossa minua tarvitaan sisähommissa melkein päivittäin. Jotenkin tuo vanha mummola on niin suuri rasite että välillä se meinaa painaa hartiat kasaan. Tätä samaa tunnetta on omille perillisilleni  halua jättää ja siksi olisikin aika aloittaa tavaroiden systemaattinen hävittäminen. Jos hyvin käy niin ennätän päästä talostakin eroon sillä kohta en enää tarvitse näin isoa taloa. Nuoret muuttaa yksi kerrallaan pois kotoa ja ei minun perheeni enää kasva. Mahdun vähän pienempäänkin rivitaloasuntoon. Pääsee nuoriso sitten paljon helpommalla jos asun vuokra-asunnossa vähäisen tavaramäärän kanssa.  Vaikka vanhempani eivät paljon mukaansa ottaneet niin kyllä mummolan vaatehuoneessa on roinaa siivottavaksi siitäkin huolimatta. Ja niin on varmaan minunkin jälkeeni. Toki tavaroista voi keskustella jo etukäteen ja jos tuntuu ettei kukaan halua jotain tiettyä tavaraa niin voin laittaa sen vaikka heti myyntiin. Valokuva-albumit ovat varmaan asia joita ei kukaan halua. Ja niitähän minulla riittää sillä rakastan valokuvia. Kaikille lapsille olen tehnyt omat albumit, paitsi Tättähäärän albumi on vielä aloittamatta. Kun lapsilla on omat albuminsa niin tuskin kukaan haluaa niitä minun albumeja. Eihän he ketään tunne, ainakaan niistä vanhoissa kuvissa olevista ihmisistä.

Samalla kun mietin kuolinsiivousta niin mietin sitä että olen pian sukuni ainoa jäsen. Minulla ei ole sisaruksia joten äidin kuoleman jälkeen olen ainut juuri tästä sukuhaarasta. Ja kun minä kuolen niin kaikki loppuu siihen. Äidilläni on yksi sisko ja hänellä yksi poika eli minulla on tätä kautta yksi serkku. Serkkuni on lapseton poikamies ja varmaan lapsettomaksi jääkin.  Isäni puoleinen suku jatkuu kyllä sillä isän sisaruksilla on lapsilla. Serkuillani on myös lapsia ja osalla jopa lapsenlapsia eli sitä kautta suvun jatkuminen on hyvin varmistettu. Isän sisaruksista yksi oli lapseton ja hänen kanssaan pystyin omaa lapsettomuuttani jakamaan vaikka ikäeroa meillä oli yli 40 vuotta. Hän osasi iloita minun kasvavasta perheestä vaikka hän ja miehensä eivät koskaan itse uskaltautuneet "kasvattivanhemmiksi".  He olivat uskovaisia ihmisiä ja luottivat siihen että kun Jumala on heidät lapsettomiksi luonut niin heitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Minun uskoni on taas se että omia biolapsia en juuri sen takia saanut koska Jumala katsoi minut kelvolliseksi kasvattamaan muiden synnyttämiä lapsia jotka kotia tarvitsevat.

Näin syvällisiä ajatuksia voi ajatella kesken lakanan vaihdan, pyykin ripustuksen, ruuan valmistuksen lomassa (kaalilaatikko muhii leivinuunissa) ja aakkosten opettelun välissä.

Seuraavaa lomaa odotellessa

Nyt on koululaisten syysloma onnellisesti ohitse ja harmaa sekä tylsä arki alkanut. Kovin nihkeästi kasiluokkalainen arjen aloitti ja enpä tässä itsekään kovin virkeä ja aktiivinen ole arjen suhteen ollut. Päivä kerrallaan, sillä mennään tällä hetkellä.

Tukilapset tuli meille jo lauantaina jotta porukka ennättäisi hitsautua vähän yhteen ennen kuin reissuun lähdetään. Aina kun tukarit meille tulee niin ensimmäisenä iltana on jos jonkinlaista rähäkkää ja riehumista joten helpompi kestää tämä alkutohina omassa kodissa. Sunnuntaina oltiinkin jo samaa perhettä ja kasattiin reissukamppeet yhteistuumin. Kovasti pienimmät reissut odottivat sillä olihan tämä tukilapsille ensimmäinen pitempi lomareissu ja kaiken lisäksi ilman äitiä.  Lasten äiti oli tehnyt loman minulle helpoksi kun ei ollut antanut 7 vuotiaalle kännykkää mukaan. Eipähän minun tarvinnut naputtaa jatkuvasta kännykällä olemisesta.

Me majoituttiin huoneistossa jossa oli tupakeittiö, makuuhuone ja alkovi jossa kerrossänky. Lisäksi vessa sekä sauna pesuhuoneineen. Nukkumajärjestyksen olin miettinyt jo kotona; Tättähäärä nukkuu minun kanssa makkarissa, sisarukset kerrossängyn alasängyssä (120cm) ja kasiluokkalainen yläsängyssä. Tämä oli hyvä järjestys jos sai pienimmät nukkumaan ensin, sitten 7 vuotiaan ja viimeisenä isoimman. Mutta jos kaikki kolme meni alkoviin yhtä aikaa niin meteli oli taattu ja mamman hermot kireällä.  Lomaan sisältyi muutama hyvä ilta ja muutama huono ilta joten kaikki hyvin. Saunaa lämmitettiin melkein joka ilta ja pesuhuoneessa oleva pyykkikone sekä kuivauskaappi oli kovalla käytöllä. Sen verran haisevia ulkovaatteita meillä oli että niitä piti pestä useamman kerran ja lomalta en yleensä likapyykkiä kotiin tuo niin vielä viimeisenä iltana pesin pyykkiä ja aamulla lastasin puhtaat vaatteet kuivauskaapista matkalaukkuihin.

Tuetuilla lomilla on paljon järjestettyä ohjelmaa joihin saa osallistua mutta niihin ei ole pakko osallistua jos ei halua. Minä en ollut nyt innostunut kehon koostumuksen mittauksesta enkä liikuntasuosituksista. Ainoa aikuisten ohjelma johon osallistuin oli luento terveydestä. Minä ja kolme muuta naista siellä oltiin kuuntelemassa asiaa jonka meistä jokainen tietää mutta käytännössä niiden toteuttaminen ei aina onnistu. Kasiluokkalainen ei osallistunut mihinkään. Tai olisi hän halunnut osallistua lasten toimintaan mutta mielestäni oli liian iso lasten seuraan. Lapset osallistuivat kaikkeen mahdolliseen sekä sisällä että ulkona.  Yhtenä päivänä lapset kävi hevostallilla ja pääsivät ratsastamaan. Sehän oli tyttöjen mieleen. Yhtenä päivänä tehtiin perheretki Komulankongäälle. Siellä ihailtiin koskea ja paistettiin makkaraa. Yhtenä päivänä vein lapset katsomaan Hepoköngästä Puolangalla joka on Suomen korkein luonnonvaraisin putous. Se oli todella kiva retki kun paikalla oli vain meidän perhe.

Ukkohallan Saunamaailmassa kävimme kahtena päivänä. Minä olisin istunut saunoissa vaikka kuinka kauan mutta ei ipanat saunoissa viihtyneet.  Onneksi Saunamaailmassa oli pieni uima-allas jossa porukka viihtyi tuntikausia. Tättähäärä on oppinut uimaan sen verran että pysyy pinnalla ja toinen 5v viihtyi altaassa uimarenkaan avulla. Pojat osaakin uida joten ei tarvinnut silmä tarkkana vahtia kuin näitä tyttöjä. Uiminen taisi ollakin loman parasta antia.

Ruoka oli asia josta kävimme neuvotteluja joka päivä ja lopulta minun oli annettava periksi. Tättähäärä ja tukipoika elivät melkein koko loman pelkällä leivällä ja herkuilla. Kasiluokkalainen söi aamupuuron hyvin mutta muu ruoka ei oikein mennyt alas. Tukityttö oli ainoa joka söi jokaista ruokaa edes jonkin verran. Monilla tuetuilla lomilla olen ollut ja täytyy sanoa että nyt ruoka ei ollut oikein lasten mieleen. Tai sitten minun ipanat ovat vain niin ronkeleita. Valinnanvaraa ei tarjoiluissa ollut ja seisova pöytä ei todellakaan notkunut herkkuja. Lounaalta sai ottaa leipää ja leikkeleitä sekä joskus hedelmiä välipalaksi huoneistoon ja päivälliseltä kasattiin iltapalatarpeet. Mutta turha on ruuasta valittaa sillä tärkeintä minulle oli että minun ei tarvinnut tehdä ruokaa ja näin ollen jäi enemmän aikaa lapsille.  Me pelattiin lautapelejä, luettiin, lapset piirsivät, saunottiin ja nautittiin elämästä.

Illalla kun olin saanut lapset nukkumaan, sytytin kynttilät olohuoneessa ja nautin hiljaisuudesta. Nuo hetket olivat loman parasta antia. Vaikka välillä oli vaikeaa niin lomasta jäi todella hyvä muisto. Myös tukilapset sanoivat usein että täällä on kivaa.

Tämä kuva on minusta jotenkin hellyttävä. Nämä neljä ovat jakaantuneet kahden kimppaan ja kimpat ovat Tättähäärä ja tukipoika sekä kasiluokkalainen ja tukityttö.  Tukityttö auttaa aina kasiluokkalaista ja jos toinen ei kapealla reunalla pysy ilman auttamista niin pakkohan kaveria on auttaa. Toiset menevät tukka putkella edellä eivätkä edes mieti tuleeko toiset perässä vai eivät.

Perjantaina ajeltiin kotiin. Palautin tukilapset äidilleen ja kiitin että sain lapsia lainata. Äiti oli onnellinen kun lapset pääsi lomalle. Kotona purettiin reissukassit ja virittäydyttiin arkeen. Tosin minä pakkasin reissukassin lauantaiaamuna uudelleen ja lähdettiin viettämään yhteistä yönseutua meillä melkein asuvan toisen aikuisen kanssa. Hotellihuone oli varattu, liput kahden esiintyjän keikalle varattu joten eikun menoksi. Lukiolainen lupasi huolehtia pienemmistä joten mikäs oli lähteä aikuisten aikaa viettämään.  Lauantai-iltana nautittiin hyvästä ruuasta ennen keikkaa, hyvästä musiikista ja hiljaisesta aamusta kun ei ollut kiire minnekään.  Nyt on hyvä jatkaa arkea ja virittäytyä samalla alkavaan talveen.

Loma

Elämä yhtä menoa ja meininkiä; tapaamisia, lääkärireissuja ja mahtuupa joukkoon yksi koulutuspäiväkin. Sinne sain seurakseni toisen sijaisäidin ja parin tunnin automatka mennen tullen sujui tosi nopsaan kun oli juttukaveri. Yskä viihtyy myös meillä ja tuntuukin että jokainen yskii ja köhii enemmän tai vähemmän. Lukiolaisen jalka vaivaa edelleen ja lääkäri sanoikin että jalka on kipeä ainakin kaksi viikkoa, luultavasti enemmän. Nyt takana reilu viikko ja kipua ehkä hivenen vähemmän kuin viikko sitten.

Koululaisilla oli tänään viimeinen lomapäivä ja edessä viikon loma. Minä olen kaivellut varastosta välikausi- ja villahaalareita, pessyt crockseja ja kumppareita. Miettinyt kuumeisesti mitä minä, kasiluokkalainen, Tättähäärä ja vierailevat tähdet tarvitsevat lomalla.  Alushousuja, sukkia, sisävaatteita ja ulkovaatteita moneen eri keliin. Huoneistossa on pyykkikone joten vaatteita pestään loman aikana ja pyykkikoneen ansiosta sisävaatteita ei kovin paljoa tarvitse mukaan pakata. Iltoja varten tarvitaan lautapelejä sillä lomaan kuuluu ehdottomasti lautapeli-illat ja sen perinteen haluan opettaa myös vieraileville tähdille. Toki tämä voi olla ainoa loma jolle lapset mukaan lähtee mutta haluan että lomasta jää muistoksi kivat hetket keittiönpöydän ääressä lautapelejä pelaten ja herkkuja napostellen. Sunnuntaina lomalle lähdemme. Tukilapset tulee jo huomenna meille jotta täällä kotona saadaan purettua se "ensihuuma" joka vallitsee joka kerta kun vierailevat tähdet meille tulevat. Ensimmäisen illan jälkeen porukka on taas hioutunut yhteen ja siitä on helppo jatkaa.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa ja palaan linjoille loman jälkeen.

Kauppalista

Joskus kaksi sanaa ruutupaperilla voi tehdä ihmisen iloiseksi. Menin tänään mummolaan ja äiti oli kirjoittanut ruutupaperilehtiöön vaippoja voita.  Sanoi vielä ääneen että vaipat ja voi on lopussa ja niitä pitäisi ostaa. Viime aikoina on tuntunut että äiti on jossain kaukana mutta tänään hän oli tässä ja nyt. Se tuntui todella hyvältä.  Voita kävin ostamassa mutta vaippoja mummolla oli eteisen hyllyllä ja sieltä otettiin yksi paketti käyttöön. Vaippoja pitää kyllä tilata sillä kaksi pakettia hyllylle jäi. Vaipat tulee kotiin ja kaiken lisäksi vielä ihan ilmaiseksi. Itse ostin vaippoja kaupasta mutta jossain vaiheessa kotipalvelu sanoi että niitä voidaan kyllä tilata ja ne ei maksa mitään. Hyvä että kertoivat.

Äidin ruokahalu on todella olematon ja nyt tuntuukin että voileipä sinapilla maistettuna on ainoa joka uppoaa. Tämän lisäksi banaanit. Apteekista ostamani ruuan korvikkeet ovat syömättä mutta onneksi niissä on pitkä päiväys. Niistä saisi hyvästi proteiinia mutta kun ei maistu niin ei maistu. Ruokailu on kovin yksipuolista ja annokset olemattomia. Mutta ei ketään voi väkisin syöttää. Toki söisi enemmän jos olisi joku siinä vieressä istumassa ruokailun ajan. Yksin ollessa on niin helppo lopettaa syöminen heti.

Vanhustenviikkoa on vietetty tällä viikolla. On ollut kaikenlaisia juhlia, meidän kunnassa kasiluokkalaiset veivät palvelutalon vanhuksia ulos ym. ym. Mutta kotona asuvia vanhuksia ei ole kukaan muistanut millään tavalla. Toki vanhustenjuhliin kaikki vanhukset olivat tervetulleita mutta eihän äitini mihinkään kotoaan lähde. Tuskin olisi lähtenyt ulkoilemaankaan jos joku tuntematon teini olisi tullut hakemaan. Eihän äiti lähde ulos edes minun kanssani. Jos ehdotankin jonnekin lähtöä niin heti rupeaa koskemaan joka paikkaan. Isän hautakin on äidille ihan tuntematon paikka, ei ole suostunut sinne hautajaisten jälkeen lähtemään. Ja silloinkin varmaan väkisin vietiin paikalle.

Elämää erityisen kanssa

Viime päivinä on tullut taas hyvin esille se minkälaista on arki erityisnuoren kanssa. Joskus se jopa naurattaa mutta valitettavan usein ärsyttää.  Eilen oli taas sellainen päivä että en oikein tiennyt mitä sanoa.

Kunnan miehet kävivät laittamassa kadun varteen aurausviitat. Jostain kumman syystä laittoivat nyt viittoja tavallista enemmän joten viitat ovat tietysti tiheämmin kuin esim. viime talvena. Syötiin eilen päivällistä ja kasiluokkalaista vaivasi koko ajan ikkunasta näkyvä aurausviitta. Se ei kuulemma saa olla siinä koska se ärsyttää. Iltapalan aikaan sälekaihtimet oli kiinni ja poika ei viittaa nähnyt. Aamulla en viitta-asiaa muistanut ja avasin sälekaihtimet ennen aamupalan syöntiä. Koko aamupalan ajan poika taas jankutti siitä että viitta ei saa olla siinä koska se ärsyttää. Lopulta suutuin ja sanoin että käy teknisessä toimistossa tekemässä asiasta valitus. Kehotin kiskaisemaan viitan irti ja viemään se mukanaan. Siinä vaiheessa poika onneksi älysi lopettaa jankuttamisen. Mielenkiinnolla odotan jatkuuko sama jankutus kunhan koulusta tulee ja rupeaa syömään välipalaa.

Joku päivä sitten ostin pojalle uuden hammasharjan. Se on sellainen tavallista vähän pienempi koska pojalla on todella pieni suu ja aikuisten hammasharjalla ei pesu onnistu kunnolla. Ei toki pese millään harjalla kunnolla hampaitaan mutta tuollaisella vähän pienemmällä homma hoituu jollain tavalla. Heti ensimmäisenä iltana valitti miten on taas ostettu vauvojen hammasharja ja tällä ei voi pestä hampaitaan. Eilen illalla poika tuli hampaiden pesun jälkeen taas valittamaan miten huono hammasharja hänellä on. Harjakset katkeilee suuhun kun hän puree harjaa, harjan pitää olla isompi koska sillä on helpompi pestä hampaat ja en edes muista kaikkea mitä hän luetteli.  Kuuntelin aikani, kävelin rahapussilleni ja kaivoin 4 euroa ja annoin pojalle. Pyysin että menee itse kauppaan ostamaan juuri sellaisen hammasharjan joka on hyvä. Vastaus oli että ei tämän kylän kaupassa ole hyviä hammasharjoja ja jätti rahat tuolille. Meillä melkein asuva toinen aikuinen kommentoi että ilmeisesti pitäisi olla teräsharja ettei harjakset katkeilisi hampaita pestessä.

Maanantaina oltiin pojan kanssa lääkärireissulla kaupungissa ja päätin hyödyntää reissua myös vaateostoksiin. Poika pukeutuu vain verkkareihin mutta nyt tiedossa pääkaupunkireissu ja ajattelin että siellä tarvitaan farkkuja. Mentiin nuorten myymälään ja palvelualtis myyjä saapui paikalle. Kyselin farkkuja ja myyjä sanoi että voi olla ettei noin pientä kokoa löydy. Kaiveli sitten farkut ja pyysi että poika niitä sovittaisi. EN HALUA oli vastaus. Myyjä kohteliaasti sanoi ettet sinä voi housuja ostaa sovittamatta. EN HALUA, poika jatkoi.  Myyjä katsoi vähän hämmästyneenä ja sanoi sitten että tuolta henkan ja maukan lastenosastolta voisi löytyä housuja joissa vyötäröä voi säätää. Niitä housuja meillä on ennenkin käytetty joten suunnistimme sinne. Sieltä löytyi farkut joissa tuo kuminauha vyötärössä ja niinpä ostettiin mustat ja siniset farkut senttikoon mukaan ilman että niitä kaupassa sovitettiin.

Vaatekaupasta jatkettiin kenkäkauppaan mutta jostain kumman syystä siellä oli myynnissä vain "paskoja ja huonoja" kenkiä.  Tämän kerroin myyjälle kun hän tuli kysymään voiko auttaa. Hyvän näköisiä kenkiä siellä oli mutta pojan mielestä huonoja. Tässä vaiheessa sanoin aika äkäisellä äänellä että siitä vaan kulje talvi niillä linttaan poljetuilla HYVILLÄ kengilläsi joilla olet koko kesän kulkenut. Voi olla että -30 asteen pakkasessa nilkkoja ja varpaita voi vähän palella. Eteisessä odottaa kyllä lyhytvartiset goretex-kengät mutta niitä ei voi käyttää kun ei halua eikä kenellekään muulla sellaisia ole. Varressa on vetoketju ja on liikaa vaadittu että kumartuisi ja laittaisi vetskarin kiinni.

Lääkärin vastaanotolla poika istui takki leukaan asti kiinni, lippis päässään ja kännykkä kourassa. Kaikkeen mitä lääkäri kysyi vastasi että en tiedä.   Eli oikein mieltä ylentävä lääkärireissu ja kaupunkireissu.

Sattuu ja tapahtuu

Viime aikoina on sattunut enemmän kuin tapahtunut. Fyysisesti on sattunut eli koskenut jokaiseen meidän perheen jäseniin.  Itse olen sairastanut selkääni jo pitkään. Välillä selkä on ihan hyvä, välillä sattuu tosi paljon ja kävely on yhtä tuskaa. Kipulääkkeillä ja Perskindolilla on menty päivästä toiseen. Ehkä jossain vaiheessa pitää tohtorin puheille mennä jos ei ala pikkuhiljaa helpottamaan.

Kaikki muut perheenjäsenet ovat sairastaneet flunssaa jo pitemmän aikaa. Päätä särkee, lihakset ovat kipeitä, kurkkuun sattuu niin ettei pysty syömään, päähän koske ja välillä on kuumeisia päiviä. Lukiolainen on yskinyt jo viikkoja ja varovasti olen ehdottanut lääkäriin menoa. Mutta ei kuulemma mennä. Lukiolainen ja kasiluokkalainen ovat olleet poissa koulustakin kuumeen ja kovan yskän takia. Tättähäärä on selvinnyt yhden päivän kuumeella ja ihan pienellä nuhalla. Toivottavasti taudit pian helpottaa sillä viikolla 42 meillä on syysloma ja toivon mukaan silloin meillä on tervettä porukkaa.

Päivystyksen odotushuoneessa on myös aikaa vietetty sillä lukiolainen tippui viime viikolla hevosen selästä. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut eikä jalkaan tullut murtumaa. Mutta hyvä on asia tutkia kunnolla. Jalka on ollut todella kipeä ja liikkuminen entisestään vaikeampaa. Onneksi koulussa oli koeviikko ja tytöllä ei montaa koetta ollut joten sai ihan rauhassa kotona jalkaansa ja flunssaa parannella. Tänä aamuna alkoi sitten uusi jakso ja kouluun oli lähdettävä. 

Kivusta, särystä ja kaikesta huolimatta olemme yrittäneet päästä myös vähän ulkoilemaan ja syksyn väreistä nauttimaan. Mutta kovin vähän niitä värejä on viime päivinä näkynyt. Viime viikolla elettiin sakean sumun keskellä päiväkausia ja sen jälkeen on ollutkin kovin sateista. 

Nämä harmaat ja pimeät päivät vievät kaiken energian menneessä ja kaikki ei tarpeellinen jää tekemättä. Mutta ei se varmaan haittaa. Pääasia että se normaali arki siihen kuuluvine asioineen tulee hoidettua. Sen verran piristystä ajattelin meille tytöille järjestää että varasin meille kampaaja-ajat. Itselleni väriä ja molemmille tytöille hiustenleikkaus. Tättähäärä kasvattaa pitkää tukkaa mutta hyvä on pitkääkin tukkaa välillä vähän tasoitella. Lukiolainen haluaa "kuontaloaan" vähän siistimmäksi, hyvä niin.