Puolivuotta menee äkkiä

Nyt olemme saaneet ensilumen tänne itäiseen Suomeenkin ja näkymä muumimamman keittiöstä on valkoinen. Päivä oli aurinkoinen ja tosi ihana talvipäivä. Hyvä oli meidän ulkoilla ja haukata happea kaiken touhun keskellä.

Äidilläni oli tänään tapaaminen muistihoitajan luona. Käydään tapaamassa "akkaa" puolenvuoden välein ja aika menee kyllä tosi nopeasti. Äiti sanoikin että taasko sinne akan luokse pitää mennä. Minusta siellä on ihan kiva käydä juttelemassa vaikka mitään muistitestejä ei äidille enää tehdäkään. Paino ja verenpaine mitataan; molemmat erittäin hyviä. Tosin saisihan äiti enemmän painaa, paino tällä hetkellä 45 kiloa. Muistihoitajalle äiti kertoi että elämä sujuu ihan hyvin vaikka ei mitään muistakaan. Joten kun äiti on elämäänsä tyytyväinen niin se saa riittää meille muillekin. Riittää kun huolehdin jääkaappiin ruokaa, pesen pyykit ym. arkeen liittyvän. Minun ei kannata stressata itseäni sillä ettei äidillä ole virikkeitä eikä mitään muuta elämää kuin elämä neljän seinän sisällä. Kerran vanhus on siihen tyytyväinen niin miksi sitä elämää muuksi muuttamaan.

Kun lähdettiin terveyskeskuksesta kotiin päin niin päätin että nyt ajellaan vähän. Ajoin ensin lähelle sitä taloa jossa vanhempani asuivat kun minä synnyin. Kysyin että onko tuttu talo. Ei kuulemma ollut koskaan taloa nähnytkään. Sitten ajoin omalle kotikadulleni ja pysähdyin kotini kohdalle. Kysyin että tiedätkös kenen talo tämä on. Ei tiennyt ja ei ole kuulemma koskaan talossa käynyt. Kerroin että se on minun ja lasten koti ja sitähän äiti pitkän aikaa ihmetteli. Sinun talo, oletko siinä jo pitkään asunut jne. Kirkonkylän läpi ajaessa äiti tunnisti muutamia taloja mutta kovin tunteminen vähäistä oli. Näissä hetkissä tulee hyvin surullinen olo mutta eipä sureminen auta. Minun elämä jatkuu ja minun on elämääni jatkettava. Äidin elämä loittonee päivä päivältä muistamattomuuteen ja se minun on vain hyväksyttävä.

Täysi-ikäinen

Eilen minusta tuli toisen täysi-ikäisen lainalapsen äiti.  Iloinen mutta omalla tavallaan haikea olo on kun lapset kasvavat. Helpotusta toi kovasti kun kokeilin hetki sitten Wilma-tunnuksia tytön koulun ja ne eivät toimineet. Mutta samalla vähän pelottaa, nyt en enää tiedä onko tyttö koulussa vai ei. Luotan kuitenkin siihen että kaikki sujuu hyvin myös täysi-ikäisenä.  Eilen illalla tyttö juhli kavereiden kanssa ja huomenna kotona juhlistamme täysi-ikäistä lounaan merkeissä. Syömään on tulossa tytön lähimmät biosukulaiset (äiti, veljet ja mummo). Esikoinen ja miniä ovat yövuorossa ja sanoivat että nukkuvat vielä lounaan aikaan mutta illalla sitten pistäytyvät.  Kutsuin juhliin myös ex:n uuden vaimonsa kera mutta vaimon työvuorojen takia eivät tule. Jotenkin toivoin että olisihan ex voinut tulla myös yksin sillä ei tyttö toista kertaa täysi-ikäiseksi tule. Minun mielestä lapset voi asettaa joskus etusijalle mutta jokainen tekee päätökset itse.  

Tytön ja meidän perheen tiet kohtasivat "lopullisesti" 29.2.2000 kun haimme tytön kotiimme. Tammikuussa hänestä ensimmäisen kerran kuulimme, helmikuussa tapasimme tytön biosukua ja saimme aikaa miettiä olisiko meistä tämän pienen tytön vanhemmiksi. Lopullisen päätöksen teimme 28.2 ja seuraavana päivänä haimme pienen neidin kotiin sairaalan teholta. Siitä alkoi yhteinen tiemme. Paljon on näihin melkein 18 vuoteen mahtunut, niin iloja kuin suruja. Elämässä on ollut mukana valtava määrä ihmisiä meidän vanhempien ja muiden sukulaisten lisäksi. On ollut terapeutteja, lääkäreitä, kuntoutusohjaajia, päiväkodin "tätejä", opettajia, henkilökohtaisia avustajia ja ketähän vielä. Yhdessä tämän valtavan joukon kanssa olemme hoitaneet ja kasvattaneet aivan ihanan nuoren jolla on koko elämä edessään.  Toistaiseksi tyttö haluaa asua vielä kotona ja siitä olemme molemmat äidit hyvin tyytyväisiä. 

Onnea rakas lapseni! 

Kuolinsiivous

KonMari alkaa olla menneen talven lumia mutta tämän hetken kuumin juttu siivousrintamalla on kuolinsiivous. Joku ruotsalainen on tästä kirjankin tehnyt ja kirja on saanut suoren suosion. En tiedä joko kirjaa on suomennettu vai ei. En kuitenkaan usko että itse tulen sitä lukemaan koska asia on aika selkeä ilman kirjan oppejakin. Siivota kannattaa jo hyvissä voimissa ollessaan ettei perillisille jää valtavaa siivous- ja jätteiden hävitys-urakkaa.

Perinteistä viikkosiivousta (joka toinen viikko tehtävää) aloittelin tänään tuulettamalla petivaatteet ja vaihtamalla lakanat. Siinä samalla tuli tuo kuolinsiivous mieleen.  Kunpa itse osaisin olla järkevä ja ryhtyä varastoita tyhjentämään hyvissä ajoin. Eli oikeastaan jo nyt. Omat vanhempani ovat pula-ajan lapsia ja kaikki mahdollinen, jopa rikkinäinen, laitettiin talteen sillä ajatuksella että sitä saattaa joskus vielä tarvita. Eli lapsuudenkotini on täynnä tavaraa ja suurin osa niistä ihan turhaa ja kaatopaikalle menevää. Kun vanhempani "salolta" kirkonkylälle muuttivat niin mukaan lähti vain keittiönpöytä, olohuoneesta sohvakalusto, telkkaripöytä ja lipasto joka on ostettu v. 1960. Makuuhuoneesta muutti sänky. Kaikki muu jäi lahoavaan ja homeiseen mökkiin, lisäksi suuri varasto täynnä kaikkea mahdollista. Minä olen vuosien saatossa käynyt jotain hakemassa ja nyt tuntuukin että mummolassa on vain joutavaa tavaraa. Olen monesti ollut tosi vihainen vanhemmilleni että miksi he eivät tuota kotipaikkaa koskaan tyhjentäneet ja esim. myyneet tonttia. Nyt isä on kuollut, äiti ei osaa tehdä mitään päätöksiä. Minun ristinä on rähjä mökki täynnä kaatopaikkatavaraa. Tonttikaan ei ole minkään arvoinen. En tiedä miten tuon kaiken saa hävitettyä?  Esikoinen oli jo kysellyt palokunnalta voisiko palokunta polttaa mökin harjoituksissaan mutta eivät kuulemma tarvitse tällä hetkellä harjoituskohteita. Olivat sanoneet että voi mökin polttaa itsekin kunhan vain muistaa heille ilmoittaa. Sitä en todellakaan rupea tekemään. Mielessä on myös ollut että jostain tilaan purkufirman purkamaan koko höskän. Mutta pitäisikö se tyhjentää ensin? Tonttikin on kasvanut umpeen sillä en ole vanhassa mummolassa moneen vuoteen käynyt. En yksinkertaisesti ole jaksanut pitää sitä kunnossa kun on tämä oma koti (omakotitalo) ja mummola jossa minua tarvitaan sisähommissa melkein päivittäin. Jotenkin tuo vanha mummola on niin suuri rasite että välillä se meinaa painaa hartiat kasaan. Tätä samaa tunnetta on omille perillisilleni  halua jättää ja siksi olisikin aika aloittaa tavaroiden systemaattinen hävittäminen. Jos hyvin käy niin ennätän päästä talostakin eroon sillä kohta en enää tarvitse näin isoa taloa. Nuoret muuttaa yksi kerrallaan pois kotoa ja ei minun perheeni enää kasva. Mahdun vähän pienempäänkin rivitaloasuntoon. Pääsee nuoriso sitten paljon helpommalla jos asun vuokra-asunnossa vähäisen tavaramäärän kanssa.  Vaikka vanhempani eivät paljon mukaansa ottaneet niin kyllä mummolan vaatehuoneessa on roinaa siivottavaksi siitäkin huolimatta. Ja niin on varmaan minunkin jälkeeni. Toki tavaroista voi keskustella jo etukäteen ja jos tuntuu ettei kukaan halua jotain tiettyä tavaraa niin voin laittaa sen vaikka heti myyntiin. Valokuva-albumit ovat varmaan asia joita ei kukaan halua. Ja niitähän minulla riittää sillä rakastan valokuvia. Kaikille lapsille olen tehnyt omat albumit, paitsi Tättähäärän albumi on vielä aloittamatta. Kun lapsilla on omat albuminsa niin tuskin kukaan haluaa niitä minun albumeja. Eihän he ketään tunne, ainakaan niistä vanhoissa kuvissa olevista ihmisistä.

Samalla kun mietin kuolinsiivousta niin mietin sitä että olen pian sukuni ainoa jäsen. Minulla ei ole sisaruksia joten äidin kuoleman jälkeen olen ainut juuri tästä sukuhaarasta. Ja kun minä kuolen niin kaikki loppuu siihen. Äidilläni on yksi sisko ja hänellä yksi poika eli minulla on tätä kautta yksi serkku. Serkkuni on lapseton poikamies ja varmaan lapsettomaksi jääkin.  Isäni puoleinen suku jatkuu kyllä sillä isän sisaruksilla on lapsilla. Serkuillani on myös lapsia ja osalla jopa lapsenlapsia eli sitä kautta suvun jatkuminen on hyvin varmistettu. Isän sisaruksista yksi oli lapseton ja hänen kanssaan pystyin omaa lapsettomuuttani jakamaan vaikka ikäeroa meillä oli yli 40 vuotta. Hän osasi iloita minun kasvavasta perheestä vaikka hän ja miehensä eivät koskaan itse uskaltautuneet "kasvattivanhemmiksi".  He olivat uskovaisia ihmisiä ja luottivat siihen että kun Jumala on heidät lapsettomiksi luonut niin heitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Minun uskoni on taas se että omia biolapsia en juuri sen takia saanut koska Jumala katsoi minut kelvolliseksi kasvattamaan muiden synnyttämiä lapsia jotka kotia tarvitsevat.

Näin syvällisiä ajatuksia voi ajatella kesken lakanan vaihdan, pyykin ripustuksen, ruuan valmistuksen lomassa (kaalilaatikko muhii leivinuunissa) ja aakkosten opettelun välissä.

Seuraavaa lomaa odotellessa

Nyt on koululaisten syysloma onnellisesti ohitse ja harmaa sekä tylsä arki alkanut. Kovin nihkeästi kasiluokkalainen arjen aloitti ja enpä tässä itsekään kovin virkeä ja aktiivinen ole arjen suhteen ollut. Päivä kerrallaan, sillä mennään tällä hetkellä.

Tukilapset tuli meille jo lauantaina jotta porukka ennättäisi hitsautua vähän yhteen ennen kuin reissuun lähdetään. Aina kun tukarit meille tulee niin ensimmäisenä iltana on jos jonkinlaista rähäkkää ja riehumista joten helpompi kestää tämä alkutohina omassa kodissa. Sunnuntaina oltiinkin jo samaa perhettä ja kasattiin reissukamppeet yhteistuumin. Kovasti pienimmät reissut odottivat sillä olihan tämä tukilapsille ensimmäinen pitempi lomareissu ja kaiken lisäksi ilman äitiä.  Lasten äiti oli tehnyt loman minulle helpoksi kun ei ollut antanut 7 vuotiaalle kännykkää mukaan. Eipähän minun tarvinnut naputtaa jatkuvasta kännykällä olemisesta.

Me majoituttiin huoneistossa jossa oli tupakeittiö, makuuhuone ja alkovi jossa kerrossänky. Lisäksi vessa sekä sauna pesuhuoneineen. Nukkumajärjestyksen olin miettinyt jo kotona; Tättähäärä nukkuu minun kanssa makkarissa, sisarukset kerrossängyn alasängyssä (120cm) ja kasiluokkalainen yläsängyssä. Tämä oli hyvä järjestys jos sai pienimmät nukkumaan ensin, sitten 7 vuotiaan ja viimeisenä isoimman. Mutta jos kaikki kolme meni alkoviin yhtä aikaa niin meteli oli taattu ja mamman hermot kireällä.  Lomaan sisältyi muutama hyvä ilta ja muutama huono ilta joten kaikki hyvin. Saunaa lämmitettiin melkein joka ilta ja pesuhuoneessa oleva pyykkikone sekä kuivauskaappi oli kovalla käytöllä. Sen verran haisevia ulkovaatteita meillä oli että niitä piti pestä useamman kerran ja lomalta en yleensä likapyykkiä kotiin tuo niin vielä viimeisenä iltana pesin pyykkiä ja aamulla lastasin puhtaat vaatteet kuivauskaapista matkalaukkuihin.

Tuetuilla lomilla on paljon järjestettyä ohjelmaa joihin saa osallistua mutta niihin ei ole pakko osallistua jos ei halua. Minä en ollut nyt innostunut kehon koostumuksen mittauksesta enkä liikuntasuosituksista. Ainoa aikuisten ohjelma johon osallistuin oli luento terveydestä. Minä ja kolme muuta naista siellä oltiin kuuntelemassa asiaa jonka meistä jokainen tietää mutta käytännössä niiden toteuttaminen ei aina onnistu. Kasiluokkalainen ei osallistunut mihinkään. Tai olisi hän halunnut osallistua lasten toimintaan mutta mielestäni oli liian iso lasten seuraan. Lapset osallistuivat kaikkeen mahdolliseen sekä sisällä että ulkona.  Yhtenä päivänä lapset kävi hevostallilla ja pääsivät ratsastamaan. Sehän oli tyttöjen mieleen. Yhtenä päivänä tehtiin perheretki Komulankongäälle. Siellä ihailtiin koskea ja paistettiin makkaraa. Yhtenä päivänä vein lapset katsomaan Hepoköngästä Puolangalla joka on Suomen korkein luonnonvaraisin putous. Se oli todella kiva retki kun paikalla oli vain meidän perhe.

Ukkohallan Saunamaailmassa kävimme kahtena päivänä. Minä olisin istunut saunoissa vaikka kuinka kauan mutta ei ipanat saunoissa viihtyneet.  Onneksi Saunamaailmassa oli pieni uima-allas jossa porukka viihtyi tuntikausia. Tättähäärä on oppinut uimaan sen verran että pysyy pinnalla ja toinen 5v viihtyi altaassa uimarenkaan avulla. Pojat osaakin uida joten ei tarvinnut silmä tarkkana vahtia kuin näitä tyttöjä. Uiminen taisi ollakin loman parasta antia.

Ruoka oli asia josta kävimme neuvotteluja joka päivä ja lopulta minun oli annettava periksi. Tättähäärä ja tukipoika elivät melkein koko loman pelkällä leivällä ja herkuilla. Kasiluokkalainen söi aamupuuron hyvin mutta muu ruoka ei oikein mennyt alas. Tukityttö oli ainoa joka söi jokaista ruokaa edes jonkin verran. Monilla tuetuilla lomilla olen ollut ja täytyy sanoa että nyt ruoka ei ollut oikein lasten mieleen. Tai sitten minun ipanat ovat vain niin ronkeleita. Valinnanvaraa ei tarjoiluissa ollut ja seisova pöytä ei todellakaan notkunut herkkuja. Lounaalta sai ottaa leipää ja leikkeleitä sekä joskus hedelmiä välipalaksi huoneistoon ja päivälliseltä kasattiin iltapalatarpeet. Mutta turha on ruuasta valittaa sillä tärkeintä minulle oli että minun ei tarvinnut tehdä ruokaa ja näin ollen jäi enemmän aikaa lapsille.  Me pelattiin lautapelejä, luettiin, lapset piirsivät, saunottiin ja nautittiin elämästä.

Illalla kun olin saanut lapset nukkumaan, sytytin kynttilät olohuoneessa ja nautin hiljaisuudesta. Nuo hetket olivat loman parasta antia. Vaikka välillä oli vaikeaa niin lomasta jäi todella hyvä muisto. Myös tukilapset sanoivat usein että täällä on kivaa.

Tämä kuva on minusta jotenkin hellyttävä. Nämä neljä ovat jakaantuneet kahden kimppaan ja kimpat ovat Tättähäärä ja tukipoika sekä kasiluokkalainen ja tukityttö.  Tukityttö auttaa aina kasiluokkalaista ja jos toinen ei kapealla reunalla pysy ilman auttamista niin pakkohan kaveria on auttaa. Toiset menevät tukka putkella edellä eivätkä edes mieti tuleeko toiset perässä vai eivät.

Perjantaina ajeltiin kotiin. Palautin tukilapset äidilleen ja kiitin että sain lapsia lainata. Äiti oli onnellinen kun lapset pääsi lomalle. Kotona purettiin reissukassit ja virittäydyttiin arkeen. Tosin minä pakkasin reissukassin lauantaiaamuna uudelleen ja lähdettiin viettämään yhteistä yönseutua meillä melkein asuvan toisen aikuisen kanssa. Hotellihuone oli varattu, liput kahden esiintyjän keikalle varattu joten eikun menoksi. Lukiolainen lupasi huolehtia pienemmistä joten mikäs oli lähteä aikuisten aikaa viettämään.  Lauantai-iltana nautittiin hyvästä ruuasta ennen keikkaa, hyvästä musiikista ja hiljaisesta aamusta kun ei ollut kiire minnekään.  Nyt on hyvä jatkaa arkea ja virittäytyä samalla alkavaan talveen.

Loma

Elämä yhtä menoa ja meininkiä; tapaamisia, lääkärireissuja ja mahtuupa joukkoon yksi koulutuspäiväkin. Sinne sain seurakseni toisen sijaisäidin ja parin tunnin automatka mennen tullen sujui tosi nopsaan kun oli juttukaveri. Yskä viihtyy myös meillä ja tuntuukin että jokainen yskii ja köhii enemmän tai vähemmän. Lukiolaisen jalka vaivaa edelleen ja lääkäri sanoikin että jalka on kipeä ainakin kaksi viikkoa, luultavasti enemmän. Nyt takana reilu viikko ja kipua ehkä hivenen vähemmän kuin viikko sitten.

Koululaisilla oli tänään viimeinen lomapäivä ja edessä viikon loma. Minä olen kaivellut varastosta välikausi- ja villahaalareita, pessyt crockseja ja kumppareita. Miettinyt kuumeisesti mitä minä, kasiluokkalainen, Tättähäärä ja vierailevat tähdet tarvitsevat lomalla.  Alushousuja, sukkia, sisävaatteita ja ulkovaatteita moneen eri keliin. Huoneistossa on pyykkikone joten vaatteita pestään loman aikana ja pyykkikoneen ansiosta sisävaatteita ei kovin paljoa tarvitse mukaan pakata. Iltoja varten tarvitaan lautapelejä sillä lomaan kuuluu ehdottomasti lautapeli-illat ja sen perinteen haluan opettaa myös vieraileville tähdille. Toki tämä voi olla ainoa loma jolle lapset mukaan lähtee mutta haluan että lomasta jää muistoksi kivat hetket keittiönpöydän ääressä lautapelejä pelaten ja herkkuja napostellen. Sunnuntaina lomalle lähdemme. Tukilapset tulee jo huomenna meille jotta täällä kotona saadaan purettua se "ensihuuma" joka vallitsee joka kerta kun vierailevat tähdet meille tulevat. Ensimmäisen illan jälkeen porukka on taas hioutunut yhteen ja siitä on helppo jatkaa.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa ja palaan linjoille loman jälkeen.

Kauppalista

Joskus kaksi sanaa ruutupaperilla voi tehdä ihmisen iloiseksi. Menin tänään mummolaan ja äiti oli kirjoittanut ruutupaperilehtiöön vaippoja voita.  Sanoi vielä ääneen että vaipat ja voi on lopussa ja niitä pitäisi ostaa. Viime aikoina on tuntunut että äiti on jossain kaukana mutta tänään hän oli tässä ja nyt. Se tuntui todella hyvältä.  Voita kävin ostamassa mutta vaippoja mummolla oli eteisen hyllyllä ja sieltä otettiin yksi paketti käyttöön. Vaippoja pitää kyllä tilata sillä kaksi pakettia hyllylle jäi. Vaipat tulee kotiin ja kaiken lisäksi vielä ihan ilmaiseksi. Itse ostin vaippoja kaupasta mutta jossain vaiheessa kotipalvelu sanoi että niitä voidaan kyllä tilata ja ne ei maksa mitään. Hyvä että kertoivat.

Äidin ruokahalu on todella olematon ja nyt tuntuukin että voileipä sinapilla maistettuna on ainoa joka uppoaa. Tämän lisäksi banaanit. Apteekista ostamani ruuan korvikkeet ovat syömättä mutta onneksi niissä on pitkä päiväys. Niistä saisi hyvästi proteiinia mutta kun ei maistu niin ei maistu. Ruokailu on kovin yksipuolista ja annokset olemattomia. Mutta ei ketään voi väkisin syöttää. Toki söisi enemmän jos olisi joku siinä vieressä istumassa ruokailun ajan. Yksin ollessa on niin helppo lopettaa syöminen heti.

Vanhustenviikkoa on vietetty tällä viikolla. On ollut kaikenlaisia juhlia, meidän kunnassa kasiluokkalaiset veivät palvelutalon vanhuksia ulos ym. ym. Mutta kotona asuvia vanhuksia ei ole kukaan muistanut millään tavalla. Toki vanhustenjuhliin kaikki vanhukset olivat tervetulleita mutta eihän äitini mihinkään kotoaan lähde. Tuskin olisi lähtenyt ulkoilemaankaan jos joku tuntematon teini olisi tullut hakemaan. Eihän äiti lähde ulos edes minun kanssani. Jos ehdotankin jonnekin lähtöä niin heti rupeaa koskemaan joka paikkaan. Isän hautakin on äidille ihan tuntematon paikka, ei ole suostunut sinne hautajaisten jälkeen lähtemään. Ja silloinkin varmaan väkisin vietiin paikalle.

Elämää erityisen kanssa

Viime päivinä on tullut taas hyvin esille se minkälaista on arki erityisnuoren kanssa. Joskus se jopa naurattaa mutta valitettavan usein ärsyttää.  Eilen oli taas sellainen päivä että en oikein tiennyt mitä sanoa.

Kunnan miehet kävivät laittamassa kadun varteen aurausviitat. Jostain kumman syystä laittoivat nyt viittoja tavallista enemmän joten viitat ovat tietysti tiheämmin kuin esim. viime talvena. Syötiin eilen päivällistä ja kasiluokkalaista vaivasi koko ajan ikkunasta näkyvä aurausviitta. Se ei kuulemma saa olla siinä koska se ärsyttää. Iltapalan aikaan sälekaihtimet oli kiinni ja poika ei viittaa nähnyt. Aamulla en viitta-asiaa muistanut ja avasin sälekaihtimet ennen aamupalan syöntiä. Koko aamupalan ajan poika taas jankutti siitä että viitta ei saa olla siinä koska se ärsyttää. Lopulta suutuin ja sanoin että käy teknisessä toimistossa tekemässä asiasta valitus. Kehotin kiskaisemaan viitan irti ja viemään se mukanaan. Siinä vaiheessa poika onneksi älysi lopettaa jankuttamisen. Mielenkiinnolla odotan jatkuuko sama jankutus kunhan koulusta tulee ja rupeaa syömään välipalaa.

Joku päivä sitten ostin pojalle uuden hammasharjan. Se on sellainen tavallista vähän pienempi koska pojalla on todella pieni suu ja aikuisten hammasharjalla ei pesu onnistu kunnolla. Ei toki pese millään harjalla kunnolla hampaitaan mutta tuollaisella vähän pienemmällä homma hoituu jollain tavalla. Heti ensimmäisenä iltana valitti miten on taas ostettu vauvojen hammasharja ja tällä ei voi pestä hampaitaan. Eilen illalla poika tuli hampaiden pesun jälkeen taas valittamaan miten huono hammasharja hänellä on. Harjakset katkeilee suuhun kun hän puree harjaa, harjan pitää olla isompi koska sillä on helpompi pestä hampaat ja en edes muista kaikkea mitä hän luetteli.  Kuuntelin aikani, kävelin rahapussilleni ja kaivoin 4 euroa ja annoin pojalle. Pyysin että menee itse kauppaan ostamaan juuri sellaisen hammasharjan joka on hyvä. Vastaus oli että ei tämän kylän kaupassa ole hyviä hammasharjoja ja jätti rahat tuolille. Meillä melkein asuva toinen aikuinen kommentoi että ilmeisesti pitäisi olla teräsharja ettei harjakset katkeilisi hampaita pestessä.

Maanantaina oltiin pojan kanssa lääkärireissulla kaupungissa ja päätin hyödyntää reissua myös vaateostoksiin. Poika pukeutuu vain verkkareihin mutta nyt tiedossa pääkaupunkireissu ja ajattelin että siellä tarvitaan farkkuja. Mentiin nuorten myymälään ja palvelualtis myyjä saapui paikalle. Kyselin farkkuja ja myyjä sanoi että voi olla ettei noin pientä kokoa löydy. Kaiveli sitten farkut ja pyysi että poika niitä sovittaisi. EN HALUA oli vastaus. Myyjä kohteliaasti sanoi ettet sinä voi housuja ostaa sovittamatta. EN HALUA, poika jatkoi.  Myyjä katsoi vähän hämmästyneenä ja sanoi sitten että tuolta henkan ja maukan lastenosastolta voisi löytyä housuja joissa vyötäröä voi säätää. Niitä housuja meillä on ennenkin käytetty joten suunnistimme sinne. Sieltä löytyi farkut joissa tuo kuminauha vyötärössä ja niinpä ostettiin mustat ja siniset farkut senttikoon mukaan ilman että niitä kaupassa sovitettiin.

Vaatekaupasta jatkettiin kenkäkauppaan mutta jostain kumman syystä siellä oli myynnissä vain "paskoja ja huonoja" kenkiä.  Tämän kerroin myyjälle kun hän tuli kysymään voiko auttaa. Hyvän näköisiä kenkiä siellä oli mutta pojan mielestä huonoja. Tässä vaiheessa sanoin aika äkäisellä äänellä että siitä vaan kulje talvi niillä linttaan poljetuilla HYVILLÄ kengilläsi joilla olet koko kesän kulkenut. Voi olla että -30 asteen pakkasessa nilkkoja ja varpaita voi vähän palella. Eteisessä odottaa kyllä lyhytvartiset goretex-kengät mutta niitä ei voi käyttää kun ei halua eikä kenellekään muulla sellaisia ole. Varressa on vetoketju ja on liikaa vaadittu että kumartuisi ja laittaisi vetskarin kiinni.

Lääkärin vastaanotolla poika istui takki leukaan asti kiinni, lippis päässään ja kännykkä kourassa. Kaikkeen mitä lääkäri kysyi vastasi että en tiedä.   Eli oikein mieltä ylentävä lääkärireissu ja kaupunkireissu.

Sattuu ja tapahtuu

Viime aikoina on sattunut enemmän kuin tapahtunut. Fyysisesti on sattunut eli koskenut jokaiseen meidän perheen jäseniin.  Itse olen sairastanut selkääni jo pitkään. Välillä selkä on ihan hyvä, välillä sattuu tosi paljon ja kävely on yhtä tuskaa. Kipulääkkeillä ja Perskindolilla on menty päivästä toiseen. Ehkä jossain vaiheessa pitää tohtorin puheille mennä jos ei ala pikkuhiljaa helpottamaan.

Kaikki muut perheenjäsenet ovat sairastaneet flunssaa jo pitemmän aikaa. Päätä särkee, lihakset ovat kipeitä, kurkkuun sattuu niin ettei pysty syömään, päähän koske ja välillä on kuumeisia päiviä. Lukiolainen on yskinyt jo viikkoja ja varovasti olen ehdottanut lääkäriin menoa. Mutta ei kuulemma mennä. Lukiolainen ja kasiluokkalainen ovat olleet poissa koulustakin kuumeen ja kovan yskän takia. Tättähäärä on selvinnyt yhden päivän kuumeella ja ihan pienellä nuhalla. Toivottavasti taudit pian helpottaa sillä viikolla 42 meillä on syysloma ja toivon mukaan silloin meillä on tervettä porukkaa.

Päivystyksen odotushuoneessa on myös aikaa vietetty sillä lukiolainen tippui viime viikolla hevosen selästä. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut eikä jalkaan tullut murtumaa. Mutta hyvä on asia tutkia kunnolla. Jalka on ollut todella kipeä ja liikkuminen entisestään vaikeampaa. Onneksi koulussa oli koeviikko ja tytöllä ei montaa koetta ollut joten sai ihan rauhassa kotona jalkaansa ja flunssaa parannella. Tänä aamuna alkoi sitten uusi jakso ja kouluun oli lähdettävä. 

Kivusta, särystä ja kaikesta huolimatta olemme yrittäneet päästä myös vähän ulkoilemaan ja syksyn väreistä nauttimaan. Mutta kovin vähän niitä värejä on viime päivinä näkynyt. Viime viikolla elettiin sakean sumun keskellä päiväkausia ja sen jälkeen on ollutkin kovin sateista. 

Nämä harmaat ja pimeät päivät vievät kaiken energian menneessä ja kaikki ei tarpeellinen jää tekemättä. Mutta ei se varmaan haittaa. Pääasia että se normaali arki siihen kuuluvine asioineen tulee hoidettua. Sen verran piristystä ajattelin meille tytöille järjestää että varasin meille kampaaja-ajat. Itselleni väriä ja molemmille tytöille hiustenleikkaus. Tättähäärä kasvattaa pitkää tukkaa mutta hyvä on pitkääkin tukkaa välillä vähän tasoitella. Lukiolainen haluaa "kuontaloaan" vähän siistimmäksi, hyvä niin.