Lunta, lunta ja lunta

Nyt alkaa tuntua siltä että kohta hukumme lumeen. Eilisen ja tämän päivän aikana lunta on tullut varmaan 40 cm ja koko ajan tulee lisää. Lumityöt saa tehdä kaksi kertaa päivässä ja meillä alkaa olla ongelma että mihin kolatut lumet laitetaan. Onneksi eilen katua auraava traktori työnsi meidän liittymässä lumet kauemmaksi ojaan ja nyt saa taas kasata lunta jonkin aikaa vähän helpommin.

Viime viikon lomaviikko oli oikein aurinkoinen. Aamulla mittarissa oli lähemmäs -30 astetta mutta kun me saatiin aamupalat syötyä ja ulkovaatteet päälle niin ulkona oli jo mukava ulkoiluilma. Ulkona oltiin; pulkkamäki oli Tättähäärän mielestä paras ja minä tykkäsin kävellä metsälenkkejä.  Murtsikkasukseet saivat olla ihan rauhassa, kukaan ei innostunut ladulle lähtemään. Kaikki muut paitsi minä olivat myös rinteessä. Kasiluokkalaisen pakotin sinne joka päivä, poika olisi toki mieluummin huoneessaan kännykkää räplännyt.

Loma oli hyvin tiivistä yhdessäoloa, muutaman kerran me aikuiset päästiin kahdestaan lenkille. Minä olisin kaivannut yksinoloa mutta aina oli joku lähellä. Toiseksi viimeisenä iltana istuin sitten yksin saunassa omien ajatusteni kanssa. Hetkeksi oli päästävä eroon perheenjäsenistä. Viikon tiivis yhdessäolo vie näköjään voimia tosi paljon. Arjessa tulee enemmän yksinoloa ja eihän me aikuiset olla viikon aikana koko aikaa yhdessä joten sekin alkoi loppulomasta tuntua jo rasittavalta. Siitäkin huolimatta että ihan kivaahan se oli.

Mummo vei kotipalvelu lomalle ja hyvinhän loma sujui vaikka lähtö vaikeaa olikin. Maanantaina kävin hakemassa mummon kotiin. Ja mitä näinkään  kun menin mummoa hakemaan; äidilläni oli kynsilakkaa. En ole koskaan nähnyt äidin kynsissä kynsilakkaa ja sanoinkin että onpa sinut nyt kauniiksi laitettu. Ei ole itselläni edes tullut mieleen että mummon kynnet voisi lakata.

Nyt on mummon lomat palvelutalossa sovittu kesäkuulle saakka. Noin kuukauden välein mummo lomalle pääsee ja täytyy toivoa että ei tässä välin unohtaisi sitä miten mukavaa lomalla kuitenkin on olla. Tosin eilen näistä lomaviikoista puhuin ja mummo oli sitä mieltä että ihan turhia ne hänelle ovat. Sanoinkin että minä kaipaan sinusta välillä lomaa. Ja juhannusviikko ollaan taas mökillä joten haluan rauhoittaa sen täysin omalle perheelle. Vaikka lähellä ollaan niin en halua huolehtia mummon jääkaapista enkä mistään muustakaan vaan olla vaan.  Juhannusmökki on jo varattu ja hyvät ilmat on juhannusviikoksi ja juhannukseksi tilattu.

Tämä blogin kirjoittaminen mietityttää. Luin aamulla yhtä blogia jonka kirjoittaja muisteli Viipale-blogin Satua. Satu osasi kirjoittaa arjestaan ja kaikesta hyvin mukaansa tempaavasti. Minusta tuntuu että minulla ei ole mitään kirjoitettavaa ja se vähä mitä kirjoitan ei mitenkään erikoista ja mielenkiintoista ole. Mutta annan blogin toistaiseksi olla ja katsoa mitä tuleman pitää. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka innostun valtavasti tekstiä tuottamaan.

Muutoksen tuulet alkavat puhaltaa

Pikkuhiljaa alkaa muutoksen tuulet puhaltamaan kotimme yllä. Lukiolainen ei ole innostunut lukion jatkamisesta vaan hakee nyt yhteishaussa opiskelemaan ammattikouluun. Haaveena päästä opiskelemaan 150km:n päässä olevaan kaupunkiin. Siellä esikoinenkin aikoinaan opiskeli. Toki tiedän että täysi-ikäinen haluaa kokeilla omia siipiään mutta siitä huolimatta tuntuu vähän haikealta. Mutta pakko on vain uskoa ja luottaa siihen että nuori pärjää. Onneksi ensi syksyyn on vielä aikaa ja voi olla että monta kertaa ennätän toivoa nuoren muuttoa.

Posti toi tänään Tättähäärälle ilmoittautumislomakkeen eskariin. Syksyllä meidän "vauva" hyppää koulutaksin kyytiin ja aloittaa pitkän, vuosia kestävän koulutiensä.

Mummon vointi ja muisti on taas mennyt huimasti alaspäin. Ei ole kauaa kun ikävöi lomapaikkaan. Tänään purskahti itkuun kun kerroin ensi viikon lomasta. Ei kuulemma lähde mihinkään. En jaksanut olla kärsivällinen vaan otin ja lähdin omaan kotiini. Tänään oli taas tunne että kiitti mulle riitti. Miksi käytän valtavasti aikaa ja energiaan ihmiseen joka ei omaa parastaan ymmärrä? En aina jaksa muistisairautta ymmärtää. Monta kertaa tekisi mieli irtisanoa tytärsuhde ja sanoa että sen kun huolehdit itse itsestäsi. En tiedä auttaisiko se saamaan nopeammin palvelukotipaikkaa. Jos kukaan ei jääkaappia täyttäisi eikä pyykkiä pesisi niin ehkä palvelutalon ovet herkemmin avautuisi. Toki kotipalvelu kävisi kaupassa ja muun avun voisi ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta. Useasti ajattelen että haluaisin olla lapsi joka käy äidin luona kylässä. Sitä en ole ollut enää yli seitsemään vuoteen.

Kaikkea tätä mietin ja hetki sitten ruokapöydässä sanoin että minusta ei kenenkään tarvitse pitää huolta. Jokainrn kysyi että lupaatko ihan varmasti ettei tarvitse. Sanoin että lupaan ja vaadin että elätte omaa elämäänne ilman ajatustakaan siitä että minusta pitäisi huolta kantaa. Kyllä se yhteiskunta minut jonnekin säilöö. Mutta toivottavasti säilömisen tarvetta ei aivan heti tulisi. Toivon myös että minua tarvittaisiin vielä tässä työssäni ja kodin huoneet ei ihan kokonaan tyhjenisi.