Joulun jälkeen

Joulu on ohi mutta toisaalta joulun parasta aikaa on tämä joulun jälkeinen aika. Ei kiirettä, ei hässäkkää vaan laiskaa oloa. Koululaiset lomalla, nukutaan aamulla pitkään ja eletään ilman aikatauluja. Kotoa muuttanut tyttökin tuli loma-ajaksi kotiin joten perhe on melkein kasassa. Aattona oli koko perhe yhteisellä joululounaalla. Tai ei ollutkaan, tytön poikakaveri vietti aattoa kotonaan.

Meidän joulu syntyi hyvin vähällä valmistelulla. Ikivanhat koristeet tutuille paikoilleen, ruokaa kaupasta ja siinä kaikki. Lapset leipoi kaupan taikinasta pipareita ja minä jatkoin äitini perinteitä leipomalla Hanna-tädin kakkuja. Nyt tuli melkein yhtä hyviä kuin äidin leipomat. Joulupukki oli kamalan kiireinen ja ei ennättänyt meille sisälle tulla mutta lahjasäkin oli kuistille jättänyt. Vaikka en juuri lahjoja ostanut niin yllättävän paljon niitä oli säkkiin kertynyt. Joten kaiken kaikkiaan hyvä joulu.

Minulla oli tavoitteena saada äidin asunto tyhjennettyä ennen joulua ja tavoite toteutui. Tai onhan siellä vielä keittiöjakkara ja pari muovituolia jotka on tulossa tänne meille. Tänään käyn ne hakemassa ja samalla reissulla jätän asunnon avaimet keittiön työtasolle. Asuntoa tyhjentäessä ajattelin että minun on kyllä jo nyt ruvettava taloa tyhjentämään. Vaikka vanhempani asuivat pienessä kaksiossa niin siellä oli todella paljon roskiin menevää tavaraa ja vaatetta. Pula-ajan kokeneina he eivät laittaneet mitään roskiin vaan kaikki säilöttiin ajatuksella että sitä saattaa vielä joskus tarvita. Tosin en ymmärrä kuka tarvitsee rikkinäisiä vaatteita. Ehkä hän joka kutoo mattoja itse mutta äiti ei todellakaan ollut mikään matonkutoja. Kiertoon laitoin paljon tavaraa ja hienosti tavara menikin "kaupaksi". Faceen laitoin ilmoituksen että saa tulla hakemaan ja se tepsi. Jokainen tavara ja huonekalu sai uuden kodin. Omaan kotiini toin isän keinutuolin jonka hän sai tammikuussa 1977 kun täytti 50 vuotta. Joulupukki toi tuoliin aidon lampaantaljan pehmikkeeksi ja kylläpä siinä on nyt hyvä istuskella ja takkaan tuijotella. Kotiin tuli myös vanha lipasto jonka vanhempani ovat ostaneet silloin kun minä synnyin. Minun vaatteille tarvittiin tilaa ja lipasto ostettiin pienille vaatteille. Minun kotona lipasto ei ole vielä löytänyt paikkaansa mutta uskon että hyvän paikan sille löydän.

Ennen joulua meillä elettiin pari päivää jännityksessä töiden suhteen. Luvattiin tarjota koti pienille kaksosille jos ei muuta paikkaa löydy. Lapsille löytyi kriisiperhe joka pystyy ottamaan lapset pitkäaikaiseen sijoitukseen joten lapset meni sinne. Hyvä niin, ei tule pienille turhia siirtoja paikasta toiseen. Joulun ajan olin puhelimen äärellä mutta ei sosiaalipäivystys soittanut. Eli se tietänee sitä että kaikilla lapsilla on ollut hyvä ja turvallinen joulunaika.

Huomenna haen tukilapset viikonlopuksi ja hetken aikaa on talossa villiä menoa. Tarkoitus on ulkoilla paljon ja suunnittelin myös elokuvissa käyntiä. Joulupukki toi meille uusia lautapelejäkin joten niitäkin on mukava porukalla pelailla. Tosin tytöt eivät oikein jaksa peleistä innostua mutta tukipoika rakastaa pelien pelaamista. Aivan kuten minäkin. Joten kiva viikonloppu on tulossa.

Kohti joulua

Päivät kiitää sellaista vauhtia että en edes kuvittele että ehtisin tänne joulukalenteria kirjoittaa. Mutta jospa kuitenkin jotain saisin aina silloin tällöin tännekin kirjoiteltua.

Tukilapset olivat meillä viikonlopun ja heiltä sain aivan ihanan joulukalenterin. Jälleen kerran ajattelin että kyllä nämä asiat on jossain muualla järjestetty kuin jonkun sos.työntekijän työhuoneessa. Silloin tammikuussa 2013 kohtasi oikeat ihmiset juuri oikeaan aikaan. Pitkä yhteinen tie on takana ja uskon että ystävyys kyllä säilyy vaikka virallinen osuus jossain vaiheessa päättyykin.

Kun tällaisen lapun heti aamulla saa käsiinsä niin päivä on pelastettu. Kyyneleet silmissä olen lappuja lukenut.

Joulu ei ole vielä ollut kovin paljon ajatuksissa. Jouluverhot laitoin lauantaina ja tähdet ym. valot ovat paikoillaan. Torstaina tarkoitus vähän siivota ja sitten voisi tontut ja enkelit laittaa paikoilleen. Mitään suuria leipomisoperaatioita ei meidän joulun kuulu joten niistä ei stressiä. Lapset leipoi lauantaina joulutorttuja ja ne varmaan jääkin meidän ainoiksi joulutortuiksi. Tai eihän sitä koskaan tiedä.

Mummon asunto pitäisi saada tyhjennettyä tämän kuun loppuun mennessä. En ole vielä innostunut asuntoa tyhjentämään. Jonkin verran huonekaluja olen saanut facen kautta menemään kun olen ne antanut ilmaiseksi. Itselleni toin isäni 50v lahjaksi saaman keinutuolin ja siinä olenkin iltaisin istuskellut ja tuijottanut takassa palavia kynttilöitä. Mummolan tyhjentämisessä on toki oma hommansa mutta eiköhän se tyhjene kun me aikuiset hommaan ryhdymme. Onhan meitä kuitenkin kaksi.

Mummo viihtyy palvelutalossa ihan hyvin. Välillä on kyllä äkäisellä päällä ja joskus kyselee että nytkö tulit hakemaan mutta pääsääntöisesti viihtyy hyvin. Tänään vein hänelle pienesti joulua: kynttelikön, led-kynttilän ja tekojoulutähden.

Meidän kotona ei mitään uutta ja ihmeellistä. Äänekästä arkea vietetään ja kovasti joululomaa jo odotellaan. Elämä on tällä hetkellä mallillaan ja arki sujuu omalla painollaan. Mutta eihän tarvita kuin yksi puhelinsoitto ja elämä on taas ihan mullin mallin. Sitä odotellessa...

Vauhdikasta arkea

Meillä on eletty viime päivät todella vauhdikasta arkea. Suunnitelmat muuttuvat päivittäin ja välillä minun pään sisus on niin kierroksilla että nukkumisesta ei tule mitään. Ja se on todella harvinaista minulle. Olen aina ollut erittäin hyvä uninen ja nykyiset yövalvomiset tuntuu ihan oudolta. Viime yön nukuin kuin tukki joten pään sisällä on asiat taas hetkellisesti järjestyksessä.

Äidin piti kotiutua tänään mutta eilen sain puhelun lomapaikasta ja äiti saakin jäädä vielä sinne. Torstaina on palaveri ja näillä näkymin äidille myönnetään siinä palvelukotipaikka ja paikka tulee olemaan tuolla jossa äiti nyt on. Uskon myös että äiti saa jäädä sinne odottamaan pysyvää paikkaa ja omaa huonetta. Tänään vien sinne lisää lääkkeitä ja pitänee viedä vähän puhtaita vaatteitakin. Sunnuntaina kävin äitiä tapaamassa ja hyvin äiti siellä viihtyy. Kysyin että miltäs tuntuisi jäädä tänne asumaan ihan pysyvästi niin vastaus oli että mikä ettei. Tässä vaiheessa siis uskon että kaikki kyllä järjestyy vaikka välillä vähän mutkia matkaan tulikin. Niin luottavainen olen että tilasin jo vaatteisiin ommeltava nimilaput.

Vaikka arki on tällä hetkellä pyörinyt pitkälti mummon ympärillä niin tapahtuu meillä muutakin. Ysiluokkalainen oli viime viikon koulutuskokeilussa melkein 300 km:n päässä kotoa.  Veimme hänet maanantaina ja käytiin perjantaina hakemassa. Kyseessä Luovin yksikkö ja tuo oli lähin missä löytyi poikaa kiinnostavaa koulutusta. Maatalousala ja lähinnä eläinten hoito kiinnostaa ja kiinnostunut oli vain lisääntynyt koulutuskokeilun jälkeen. Tuonne lähteekin yhteishaussa hakemus, ykkösenä ammatillinen koulutus ja toisena vaihtoehtona valmentava koulutus.

Uusi tukityttö kävi lauantaina ja ihana, pieni tyttö olikin. Hyvin yhdessä viihdyttiin vaikka kieltämättä minua vähän jännitti. Mitään extraviihdykkeitä ei hänelle tarvitse järjestää, syli ja läheisyys riittää. Lisäksi ruokaa säännöllisin ajoin ja välillä unta. Noilla "eväillä" yhteistyötä jatkamme.

Puhelin on töiden osalta pysynyt hiljaa. Tosin eilen kävimme ysiluokkalaisen kanssa vuosittaisessa lääkärintarkastuksessa ja paikan sos.työntekijä ehdotteli meille uusia tukilapsia. On kuulemma huutava pula tukiperheistä. Lupasimme miettiä asiaa.

Aprillia, syö silliä

Tuo soitto palvelutalopaikasta oli todella liian hyvää ollakseen totta. Eilen tuli puhelu oman kuntamme palveluohjaajalta joka paikan perui. Melkein itku pääsi kun asiasta kuulin. Mummon haen kotiin ja nyt odotellaan mitä torstaina kokoontuva moniammatillinen tiimi päättää.

Hetken oli stressi muutosta mutta lopulta sain asiat pään sisällä kuntoon. Nyt on sitten sama ahdistus päällä joka on ollut jo pitkään. Keskiviikon puhelun jälkeen oli hetken aikaa huomattavasti vapaampi ja kevyempi olotila. Mutta ei auta ahdistella. Eteenpäin, sano mummo lumessa. Näillä mennään ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Yllätyspuhelu

Eilen kävin viemässä mummon taas lomalle. Viennin jälkeen ajelin mummolaan tyhjentämään roskikset ja silmiin sattui tuo seinällä oleva taulu. Esikoiseni tuon taulun joskus muinoin löysi ja halusi antaa sen mummolla ja papalle. Kuvan vanhukset ovat juuri sen näköisiä ja oloisia jollainen haluaisin itsekin vanhana olla. Oma isäni oli kuvan mukainen papparainen mutta äitini kaukana kuvan herttaisesta mummosta.

Tänään sain puhelun jota en luullut koskaan saavani. Palveluohjaaja sanoi että äidilleni on nyt varattu hoitopaikka oman kunnan palvelutalosta. Olin todella hämmästynyt ja en saanut oikein sanaa suustani. Ei ole kauaa kun viisaat päätti että on niin hyväkuntoinen että pystyy asumaan kotona. Nyt ei mikään ryhmä ole edes kokoontunut enkä ole paikkaa hakenut vaan paikka tulee kuin puskista. Syynä paikkaan on kuulemma äitini öinen turvattomuus. Äiti tekee yöhälytyksiä n. 20 joka yö. Hän käy avaamassa ulko-oven ja siitä lähtee aina hälytys joka on sitten tarkistettava. Kukaan ei ole minulle näistä hälytyksistä puhunut eikä ole niitä viestivihkoon kirjoittanut. Juuri näiden yöhälytysten takia äitini sai vuosi sitten lomapaikan. Se ei kuitenkaan riittänyt.

Olen todella huojentunut ja tuntuu että tämä on minulle paras joululahja. Olen ollut tosi henkisesti tosi väsynyt tähän ja eilen illalla itkin kotona. Itkin sitä että olen huono tytär kun en jaksa äidistä huolehtia ja välillä tuntuu että en edes halua huolehtia. Tämä itku varmaan kuului tuonne jonnekin ja paikka järjestyi. Ehkä minulle on nyt jotain muuta suunnitteilla ja tätä kautta annetaan tilaa uudelle.

Huomenna menen palvelukotiin huonetta katsomaan ja sopimaan käytännön järjestelyistä. Äiti muuttaa sinne ensi tiistaina. Eli suoraan lomapaikasta pysyvään paikkaan. Tiedän että se ei tule olemaan helppo päivä mutta kerranhan se vain kirpaisee. Sitten on edessä mummolan tyhjentäminen ja asunnon irtisanominen. Se ei tule olemaan helppo homma mutta eiköhän se meiltä kahdelta onnistu. Onneksi avopuoliso ei ole töitä löytänyt.  Ehkä silläkin on joku tarkoitus.

Mummon kuulumisia

Mummon kuulumisia en olekaan aikoihin kirjoittanut. En tiedä mistä johtuu mutta olen viime aikoina ollut tosi väsynyt äitini "hoitamiseen". Vaikka kotipalvelu tekee suurimman työn äitini hoidossa ja fyysisesti minun huolenpito äidistä on vähäistä niin jotenkin se on vaan rasittanut pääkoppaa aikalailla. Äiti oli lomalla palvelutalossa meidän syyslomaa edeltävän viikon ja tuttuun tapaansa huusi ja rähjäsi minulle kun hänen tavaroitaan pakkasin lomaa varten. Kun palvelutalon sisään mennään niin äiti on hyvin kohtelias ja hymyilevä vanhus. Minä saan kuulla saatanat ja perkeleet, on mitä huonoin tytär kun tällaista vanhalle ihmiselle teen. Välillä purskahtaa itkuun ja hetken päästä taas kiroilee. Tämä jos mikä on tällä hetkellä vaikea kestää. Monta kertaa olen taas mummolasta lähtenyt ja mennessäni huutanut että en tule enää ikinä takaisin ja pidä itse huolta itsestäsi. Välillä olen ihan oikeasti vihainen äidilleni ja syytän häntä olotilastaan. Jos olisi viitsinyt nähdä edes vähän vaivaa oman itsensä huolehtimiseen niin ei tuossa olisi. En tiedä pitääkö se paikkansa mutta minusta kyllä tuntuu että ihminen sairastuu kyllä kun ei ole kiinnostunut mistään, ei halua tehdä mitään. En tiedä mikä romahdutti äidin kokonaan 8 vuotta sitten. Tuntui että omatoimisuus, ajatusmaailma ja kaikki katosi hetkessä. Kauhean surullista! Seuraava lomajakso on ensi viikolla mutta nyt näyttää siltä että se lyhenee päivällä koska en ennätä häntä maanantaina lomalle viedä. Joka päivä toivon että olisi edes joku muu joka edes joskus äidistä huolehtisi. Kotipalvelu huolehtii mutta toivoisin että olisi edes yksi ihan oikea "ihminen" minun lisäksi joka kävisi äidin luona ja joskus veisi roskapussia, kävisi kaupassa ja vaikka vain istuisi kylässä rupatellen niitä näitä. Nuoriso on unohtanut mummon täysin ja enää en viitsi edes kysyä heiltä apua mummon asioiden hoitamiseen. Eläkööt rauhassa omaa elämäänsä ilman huolia ja murheita. Ehkä niitä heillä on omasta takaa vaikka elämä näyttää sujuvan hyvin.

Viime viikolla kotipalvelu ilmoitti että jatkossa on siirryttävä apteekin lääkejakelu. Jos minä haluan jatkaa lääkejakelun itse niin joudun myös itse lääkkeet antamaan. En todellakaan jaksa käydä neljä kertaa päivässä äidin luona lääkkeitä antamassa joten siirrytään lääkejakeluun. Apteekista kävin sopimuslomakkeen hakemassa ja keskustelemassa asiasta. Toivottavasti sotessa suostutaan siihen että jakeluun siirryttäisiin vuodenvaihteessa. Ennätin ostaa pari viikkoa sitten ison satsin kalliita lääkkeitä ja olisi suorastaan hulluutta jättää ne lääkkeet käyttämättä ja ostaa uudella reseptillä uudet. Toki automaattinen lääkejakelu helpottaa minun elämää. Ei tarvitse enää kahden viikon välein lääkedosetteja täytellä. Eihän se iso homma ole ollut. Kyllä tämä kaikki muu tuntuu paljon vaikeammalta. En haluaisi olla äiti omalle äidilleni. Mutta ei minulla taida olla vaihtoehtoja.

Päätös on tehty

Me olemme nyt aikuisten kesken uuden lapsen tuloa mietitty. Jos tulossa olisi pieni lapsi niin hän olisi ilman muuta ollut tervetullut eikä asiaa olisi sen enempää tarvinnut miettiä. Mutta kun tulossa on kouluikäinen niin asiaa pitää pohtia paljon tarkemmin. Omalla tavallaan tuleva lapsi olisi sopiva meidän porukkaan ikänsä ja sukupuolensa perusteella. Toisaalta ikä ja sukupuoli voi myös aiheuttaa aika paljon hankaluuksiakin. Näitä asioita ei voi tietää etukäteen mutta miettiessä asiaa on hyvä ottaa huomioon kaikki mahdollinen. Me ja varsinkin minä otan vielä huomioon jo meiltä pois muuttaneetkin. Haluan että kotimme on edelleen heidän kotinsa ja he voivat täällä vapaasti vierailla, jopa kissan kanssa. Allerginen olen mutta lyhyet kissavierailut eivät ainakaan vielä ole aiheuttaneet minulle oireita. Lääkekaapista löytyy kyllä allergia- ja astmalääkkeitä joten jatkossakin kissa on "mummolaan" tervetullut.

Kun nämä kaikki asiat on mietitty ja toki paljon muutakin on pohdittu niin me päädyimme siihen että emme ole valmiita lasta ottamaan. Vaikka olisi suuri halua toivottaa lapsi tervetulleeksi niin tuolla jossakin minun sisällä on myös se ei-sana ja kun se on olemassa niin silloin on parempi tehdä kielteinen päätös. Uuden lapsen tullessa ei saa olla kielteisiä ajatuksia vaan lapsi on pystyttävä aidosti toivottamaan tervetulleeksi. Häntä pitää odottaa innoissaan ja malttamattomana. Kun kuulee hänestä ensimmäisen kerran niin heti pitää ruveta suunnittelemaan hänelle tilaa ja omaa paikkaa. Näin ei nyt tämän lapsen kohdalla tapahtunut joten parempi on tehdä tämä päätös joka nyt tehtiin. Tiedän että lapselle löydetään juuri se koti johon hänet on tarkoitettu biokodista siirtymään. Tiedän että emme olleet ainoa paikka josta asiaa kysyttiin vaan sijaishuoltoyksikkö kartoitti useampaa paikkaa.

Me jatkamme edelleen odottelua ja toivomme että lyhytaikaisia lapsia piipahtaisi edes silloin tällöin. Pikkuhiljaa aloitellaan myös uuden tukilapsen käyntejä. Homma on käynnistynyt hyvin hitaasti sillä lapsen äidille tämä on uusi asia eikä hän halua pitää mitään kiirettä. Eikä meilläkään mikään kiire ole. Niin paljon uutta on edessä ja tuntuu hyvältä että edetään hitaasti ja rauhallisesti.

Tänään haetaan vanhat tukarit ja edessä onkin taas vauhdikas viikonloppu. Lapset on jo pitkään toivoneet pääsevänsä SuperParkkiin ja huomenna on tarkoitus ipanat sinne viedä. Eipähän meidän tarvitse ohjelmaa keksiä ja 8 vuotiaskin pysyy päivän erossa kännykästä kun touhuaa superissa. Ysiluokkalainen menee viikonlopuksi omaan tukiperheeseen joten meillä mennään viikonloppu täysin "pieneten" ehdoilla. Pienet eivät enää kauhean pieniä ole. Yhteistä aikaa on näiden tukareiden kanssa vietetty pian 6 vuotta ja kyllä heistä on osa perhettä tullut. Tytöt ovat ystäviä ja syyslomalla Tättähäärä olikin päivän tukitytön vieraana hänen kodissaan ja yökyläily sinne on suunnitelmissa. On ollut ihana kulkea lasten rinnalla ja luotan siihen että pysymme heidän rinnallaan aina. Tukisuhde katkeaa varmaan jossain vaiheessa mutta ystävyys ei häviä mihinkään. Toki teini-iässä nuorille tulee omia menoja ja säännölliset yökyläilyt jäävät mutta luotan siihen että tapaamme silloinkin aina silloin tällöin. Varsinkin siinä tapauksessa että tyttöjen ystävyys säilyy. He ovat eläneet yhdessä 1 vuotiaasta alkaen joten ovat melkein sisaria keskenään. Päivääkään en ole katunut että juuri näiden lasten tukiperheeksi ryhdyimme. Olemme saaneet heiltä todella paljon ja ehkä jotain olemme pystyneet heille myös antamaan. Ainakin aikaamme...

Syksyistä arkea

Viime viikolla meillä vietettiin syyslomaa ja tällä kertaa sitä vietettiin hyvin pienimuotoisesti. Eskarilainen teki tänään läksyn jossa piti piirtää syysloman tekemisiä. Tyttö piirsi kodin, oman huoneen sänkyineen sekä keittiön jossa istuttiin syömässä spagettia. Keittiössä oli myös kissa joka etsi juustoa. Eli kotona oltiin, nukuttiin ja syötiin. Kissakin talossa viikon oli sillä kesällä muuttanut tyttö tuli kissoineen meille lomalle. Tosi kivaa että pois muuttaneet tulevat meille kuin kotiinsa. Kotihan tämä heille on ja ovat aina tervetulleita.

Kotona vietettyyn lomaan oli syynä se että nyt halusin tarjota ysiluokkalaiselle sellaisen loman jonka hän haluaa. Eli olla omassa huoneessa kännykkä kourassa, tietokoneen ääressä ja mahdollisesti rakennella jotain legoista. Sen verran pojan piti huoneesta poistua että yhden päivän vietti äitinsä luona. Minä vein ja illalla tuli kotiin linja-autossa. Nyt ei poika valittanut että joutuu tekemään sitä ja tätä. Ei tarvinnut tehdä, en patistellut edes hampaiden pesuun jos ei itse sitä älynnyt.

Me aikuiset sentään lomailtiin vuorokauden verran. Kun tyttö oli kotona niin päätettiin ottaa pieni irtiotto ja lähteä kansallismaisemaa katsomaan. Ei sitä juuri näkynyt koska oli niin sumuista mutta ei se meitä haitannut. Ulkoiltiin, lilluttiin kylpylässä, syötiin pitkän kaavan mukaan ja nautittiin hotellihuoneen hiljaisuudesta. Teki todella hyvää sillä siitä on pitkä aika kun olemme olleet yön pois kotoa. Yksi päiväkin vietettiin kirppareita kierrellen kun Tättähäärä oli kaverin luona kylässä. Sen verran kaukana oli että ei viitsitty välillä kotiin ajaa vaan hyödynnettiin aika shoppailuun ja syömiseen.

Syksy on ollut todella kaunista aikaa ja monta kertaa on eväsreppu pakattu ja lähdetty ulkoilemaan. Yllättävän pitkiä lenkkejä jaksaa Tättähäärä kävellä ja välillä olen jopa itsestäni ylpeä. Painoa on aivan liikaa ja tuntuukin että tämän massan liikuttaminen vaatii paljon voimia. Mutta sitten kun istun nuotiolla paistamassa makkaraa niin olen onnellinen että viitsin lähteä. Mikään ei ole niin hyvä voimanlähde kun syksyinen luonto.

Nyt eletään sitten arkea ja hyvin se lähti sujumaan. Tänään soi puhelinkin töiden merkeissä ja nyt mietitään mitä tehdään. Olen joskus ilmoittanut että me voisimme harkita myös pitkäaikaista lasta ja nyt sitten kysyttiin että olisiko mahdollista ottaa kotiin pitkäaikainen sijoitettu. Tämä vaatii nyt mietintää ja syvällisiä keskusteluja aikuisten kesken ja sen jälkeen juttutuokiot lasten kanssa. Minun ensimmäinen ajatus oli että ei ja yleensä luotan intuitiooni. Päivän olen asiaa mielessäni pohdiskellut ja ei on edelleen hyvin voimakas tunne. Avopuolison ajatuksia en tiedä sillä hän miettii asioita omassa mielessään ja tuo ne julki sitten myöhemmin. Omalla tavallaan lapsi olisi hyvä lisä meidän porukkaan ja luulen että Tättähäärä olisi innoissaan. Mutta ysiluokkalainen mietityttää ja mietin myös itseäni tosi paljon. Jotenkin nyt on minulla päällimmäisenä ajatuksena lyhytaikainen sijaisvanhemmuus ja siihen on panostettu myös huonejärjestelyillä ja kaikella muullakin. Pitkäaikainen toisi mukanaan tietyn vakaan toimeentulon ja tutun arjen jota jossain vaiheessa pystyttäisiin viiden hengen perheenä elämään. Tuon tutun ja tylsän arjen luomiseen menee aikaa kun lähdetään luomaan alusta yhteinen arki johon tulee täysin uudet viranomaiset, uusi lääni, uusi terveydenhoitopaikka, uudet biosukulaiset jne  jne. Asia on nyt mietintämyssyssä ja loppuviikosta meidän on sanottava että jatketaanko neuvotteluja vai ei. Siihen asti mietitään!

Uusia suunnitelmia

Naapurikaupunkiin suuntautuneella kauppareisulla silmiin sattui tällainen kirja ja pakkohan se oli kotiin ostaa. Omassa perheessäkin on monenlaisia diagnooseja ja niitä on lasten kanssa helppo käsitellä kirjan avulla. Toki niistä on aina puhuttu mutta jotenkin kirja tuo uusia mahdollisuuksia käsitellä asioita.

Tämän kirjan myötä tuli myös mieleen se ettei koskaan pitäisi sanoa että en ikinä tms. Aikoinaan sanoin että en ikinä tietylle kadulle omassa kotikunnassani muuta. Ja kuinkas kävikään; juuri sillä kadulla olen asunut viimeiset 23 vuotta. Kun astuin talon pihaan ensimmäisen kerran niin tuntui että ei tämä niin paha paikka olekaan ja kun astuin sisälle niin tiesin tulleeni kotiin.

Monta monituista kertaa olen sijoittajille ym. tahoille kirjoittanut meidän perheestä ja listannut paperille lapsitoiveitani. Aina olen kirjoittanut että emme ole valmiita ottamaan vaikeasti vammaista lasta. Olen aina ajatellut että en pysty enkä kykene vammaista lasta hoitamaan. Mutta tästä huolimatta olemme kuitenkin uuden edessä. Meitä pyydettiin tukiperheeksi vammaiselle lapselle ja vuorokauden miettimisen jälkeen vastasimme että tervetuloa lapsi. Tulossa on todella rankka pesti mutta eiköhän me kaksi pärjätä. Puoliso oli meistä se rohkeampi ja hän sanoi että jos kerran vanhemmat pystyy lasta hoitamaan 24/7 niin miksi me emme pystyisi yhtä viikonloppua tai päivää/tunteja silloin tällöin. Vahva luottamus kehitysvammapuolella täytyy meihin olla koska pyysivät meitä tähän hommaan. Tosin lienee rahakin ratkaissut näinä niukkoina aikoina sillä kyllähän me paljon edullisempi olemme kuin kehitysvammalaitos. Vanhemmat tuovat lapsensa mieluummin meille kuin kolkkoon laitokseen. Kyseessä on kuitenkin pieni lapsi jolle kodinomainen ympäristö on juuri sopiva. Ensi viikolla asiasta keskustellaan ja pikkuhiljaa yhteistyö käynnistyy. Vanhemmat ja me olemme tuttuja jo ennestään joten sen suhteen eteneminen on helppoa. Ainakin tähän asti olemme tulleet toimeen keskenämme ihan hyvin. Jännittää/pelottaa ja mitähän muuta. Monenlaiset tunteet mielessä pyörii mutta mitään ei saa jos ei uskalla yrittää.

Sitku-elämää

Nämä kaksi mekko on todiste sitku (sitten kun) elämästä. Äitini on teettänyt mekot aikoinaan ompelijalla ja epäilen ettei näitä mekkoja ole juurikaan käytetty. Ehkä tummansininen on ollut päällä joissakin hautajaisissa mutta tuo iloisemman värinen on varmaan saanut odottaa kaapissa ihan rauhassa. Kun vanhempani n. 16 vuotta sitten muuttivat kirkonkylälle asumaan niin mekot ovat olleet muuttokuormassa mukana. Äitini vaatekomerosta ne kaivelin kun vuosi sitten kesällä etsin vaatteita Suomi100-marssiin. Nuo olisivat olleet vanhoja ja tuoneet esille 60/70-lukua mutta valitettavasti eivät päälleni mahtuneet. Nyt äitikin mekkoihin hukkuisi, vuodet ovat mummon kuihduttaneet.

Mekot tuli nyt esille kun siivosin oman vaatekomeroni ja mekkojen myötä rupesin miettimään vanhempieni sitku-elämää. Eräällä tavalla tulin surulliseksi siitä miten pientä ja vaatimatonta heidän elämänsä on ollut ja nuo sitten kun -ajatukset ovat ehkä sitä arkea piristäneet.Heille on riittänyt pelkkä ajattelu eikä haaveita ole koskaan toteutettu. Aina ajattelin että haaveiden jääminen haaveeksi johtui kotona viihtyvästä isästäni mutta eiköhän molemmat vanhempani ole olleet huonoja haaveitaan toteuttamaan.  Lappi oli vanhemmilleni unelma ja ne ainoa lyhyet lomareissut suuntautui Lappiin. Eräänä kesänä ex-mieheni kanssa veimme vanhempani Pohjois-Norjaan ja muistan miten he reissusta nauttivat. Vanhempani jäivät eläkkeelle alle 60 vuotiaina ja siinä vaiheessa he olivat ihan hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta he eivät koskaan toteuttaneet haavettaan pitkistä ja useista Lapin reissuista. Töissä ollessaan he puhuivat miten viettävät paljon aikaa Lapissa kun ovat eläkkeellä. Yhtään Lapin-reissua he eivät eläkkeelle jäännin jälkeen tehneet.  Lukeminen oli isälleni hyvin tärkeää ja sanomalehdet hän luki aina hyvin tarkasti. Viimeiset elinvuotensa eli sokeana ja harmitteli kun ei näe lukea. Isä puhui aina miten hän käy ahkerasti kirjastossa kun muuttaa kirkonkylälle asumaan.  Yhtään ainutta kirjastoreissua ei isä tehnyt vaikka kotoa kirjastoon oli matkaa n. 400 m.  Sama juttu oli äidillä joka aina haaveili kirkossa käynnistä. Koskaan ei kirkkoon mennyt vaikka matkaa olisi ollut 200 m. Pieniä haaveita joiden toteuttaminen olisi ollut helppoa jos olisi ollut halua niitä toteuttaa.

Omassa elämässäni olen yrittänyt päästä pois tuosta sitten kun -ajattelusta. Omaa vaatimatonta elämääni elän mutta yritän siinä toteuttaa haaveitani. Vaatteita en säilö kaapissa sillä siellä ne vain kutistuu eikä mahdu hetken päästä päälleni. Vaatevarastoni onkin hyvin pieni sillä ei täällä kotona kauheasti vaatteita tarvita. Yhdet ja samat vaatteet on aina päällä. Kuten äidillänikin oli ja on edelleen. Minun jäljiltä ei kaappiin jää käyttämättömiä vaatteita. Minä haaveilin aina lapsista ja onneksi olen haaveeni toteuttanut. Aikaa ja kärsivällisyyttä haaveen toteuttaminen on vaatinut mutta hyvää kannattaa odottaa. Muutenkin olen elänyt elämää josta olen haaveillut ja olenpa eron jälkeen aarrekartankin tehnyt. Aarrekartan kuvat ovat toteutuneet yhtä lukuun ottamatta ja tuo yksi saakin olla sellainen ikuinen unelma jonka ei välttämättä tarvitse toteutua. Toivon että vanhana en kadu elämätöntä elämääni vaan muistelen (jos muistan) kaikkea kivaa jota olen elämäni aikana saanut kokea.

Tylsä, ihana arki

Monta kertaa olen miettinyt että tännekin pitäisi saada jotain kirjoitettua mutta jotenkin on sellainen olo ettei löydy mitään sanoja joita peräkkäin pistäisin. Tuntuu että kaikki on jo kirjoitettu ja kerrottu. Meidän arki on niin yksitoikkoista ja tylsää ettei siitä riitä mitään kerrottavaa. Mutta minä tykkään juuri tällaisesta tylsästä ja hyvin rullaavasta arjesta. Voi kunpa aina saisikin elää tasaista, hyvin soljuvaa arkea jota viikonloput ja hetkelliset juhlahetket piristävät.

Tylsä arki on toisaalta ihan väärä kuva meidän elämästä. Kun perheessä on eskarilainen jolla on vahva tahto ja ysiluokkalainen jota ärsyttää kaikki niin se tylsä ja hiljainen arki on meidän kodista kaukana. Nyt on pitkästä aikaa hetki että olen ihan yksin kotona ja se tuntuu aivan uskomattoman ihanalta. Vain pyykki- ja tiskikoneen äänet vähän hiljaisuutta rikkovat mutta muuten on niiiin ihanan rauhallista. Välillä kaipaan aikaa että toinen aikuinen oli töissä ja sain viettää hetken aikaa kotona ihan ypöyksin. Olen kuitenkin pikkuhiljaa oppinut elämään kahden aikuisen perhe-elämää ja huomannut että toisesta aikuisesta on todella apua tässä arjessa. Nyt kun ollaan molemmat kotona niin arki ei ole enää vain minun työtäni vaan puoliso on ottanut mukavasti osaa hommiin. Kuskaukset hoituvat vuorotellen ja välillä lähdetään molemmat viemään Tättähäärää harrastuksiin ja näin saadaan olla hetki kahdestaan poissa kotoa. Istutaan vaikka kirjastossa lehtiä lukemassa, käydään lenkillä tai kierrellään kaupoissa. Kun eskari elokuussa alkoi niin päätimme että rupeamme lenkkeilemään ja aika hyvin siitä on saatu pidettyä kiinni. Nyt olemme hyödyntäneet lenkkeilyt keräämällä samalla sieniä ja meillä onkin oikein mahtava rouskusaalis odottamassa talvea ja sienisalaatin tekoa.

Eskari on lähtenyt sujumaan todella hyvin vaikka välillä tyttö kyllä sanoo ettei jaksaisi joka aamu kouluun herätä. Vaatekriisi tuli eskarin myötä ja tuntuukin ettei meiltä löydy mitään vaatetta jossa tyttö ei näyttäisi "vauvalta". Frozen vaatteet on lähtenyt kaapista ja tilalle on ollut pakko hankkia uusia vaatteita. Napapaitoja ja avoimia olkapäitä en ole suostunut ostamaan vaan olen yrittänyt etsiä sellaisia 6-vuotiaalle sopivia vaatteita. Välillä äidin ja tyttären maku ei todellakaan käy yksiin mutta toistaiseksi tytöllä on ollut joka päivä vaatteet päällä kun eskariin on lähtenyt.

Ysin koulu ei suju yhtä hyvin. Paljon on jo opettajan kanssa viestitelty ja mietitty asioita. Motivaatio hukassa ja sille on meidän muiden vaikea tehdä mitään. Vaikka kuinka yrittäisi pojalle puhua järkeä niin se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Jatko-opintojakin on mietitty ja opon kanssa poika on suostunut jotain puhumaankin. Nyt on opo hakenut koulutuskokeilua ja toivotaan että poika sinne pääsee. Jospa paikka kiinnostaisi ja sinne voisi sitten kevään yhteishaussa hakea. Tarkoitus on että haetaan ensi syksyksi valmentavaan (Valma) koulutukseen. Voisi tutustua rauhassa koulun arkeen ja samalla koulun väki näkisi että onko pojasta juuri tälle alalle josta ehkä nyt haaveilee. Valman jälkeen olisi hyvä jatkaa ihan oikeaa ammattiin opiskelua. Mutta ei näitä vielä kannata kauheasti miettiä vaan yrittää saada tämä koulunkäynti sujumaan edes jollain tavalla.

Mummo jatkaa asumista omassa kodissaan. Palvelukotiin paikkaa hain jossain vaiheessa ja siihen sain kielteisen päätöksen. Matti-ryhmä oli sen päätöksen tehnyt ja siitä voi toki valittaa mutta enpä jaksa siihen hommaan ryhtyä. Sen verran muutosta mummon elämään että jatkossa lomajaksot palvelutalossa ovat kahden viikon mittaisia. Seuraava jakso on sovittu lokakuulle mutta epäilen ettei silloin vielä kahta viikkoa pysty olemaan. Näillä jaksoilla tuetaan mummon asumista omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Toki palvelukotiin pitää paikka löytyä jos tilanne kovin huonoksi menee. Ja se paikka saattaa olla hyvinkin kaukana meidän kotoa. Nämä sotejutut ovat nykyään sellaisia että vanhuksia kuljetetaan ympäri maakuntaa sinne mistä paikka milloinkin sattuu löytymään.

Näillä mietteillä syksyä jatketaan. Päivä kerrallaan eletään ja toivotaan että puhelin soisi ja meitä tarvittaisiin edes hetkeksi jonkun pienen ihmisen elämässä. Kovin hiljaista on sillä rintamalla ollut.

Kohti syksyä

Pikkuhiljaa alkaa arki vallata meidän kodin. Ihanan aurinkoisen ja lämpimän kesän jälkeen on ollut mukava että lämmintä on riittänyt vielä koulun alkamisen jälkeenkin. Vielä tänään on aurinko paistanut mutta tuulessa on jo syksyn tuntua.

Kesä meni aivan liian nopeasti. Tämä kesä oli ensimmäinen että vietimme koko perhe lomaa ja saimme elää ilman aikatauluja. Me nautimme tästä suunnattomasta ja teimmekin paljon ex tempore -reissuja ja viihdyimme poissa kotoa.

Kuten kuvista näkyy aikaa on vietetty omalla pihalla,  veden äärellä, vanhoja linnoja koluten, huvipuistossa viihtyen ja mummon luona vieraillen. On yritetty antaa lapsille "elämyksiä" ja muistoja. On vietetty aikaa koko perheen kesken ja yksi reissu tehtiin niin että ysiluokkalainen jäi kotiin. Hyvin poika pärjäsi ja me saimme viettää sellaisen loman jossa eletään vain yhden lapsen kanssa. Ei tarvinnut miettiä kiinnostaako tämä tulevaa eskaria ja ysiluokkalaista.

Tuttu ja turvallinen alkoi elokuun 9 päivä kun koulut alkoivat. Eskarilainen odotti eskarin alkua innoissaan ja ysiluokkalainen koulun alkua vähemmän innoissaan. Eskarin innostus on jatkunut näihin päiviin saakka mutta ysiluokkalaisella ei juuri intoa ole. Opettajan kanssa on jo muutama viesti vaihdettu ja pian istutaan palaverissa. Tärkeä vuosi edessä ja nyt pitää jo vähän miettiä minne poika suuntaa vuoden päästä. Opo on jo asioita selvitellyt ja pian haetaan koulutuskokeilua. Lähin paikka jossa eläinten hoitoa opetetaan erityisoppilaille on kaukana. Mutta ei tässä vaihtoehtoja juuri ole ja eiköhän me sinne sitä kokeilua haeta. Siellä on myös muita aloja jotka ysiä edes vähän kiinnostavat. Tosin mikään ei kauheasti kiinnosta mutta kotiin ei saa peruskoulun jälkeen jäädä makaamaan.

Viime vuoden lukiolainen on nyt ammattikoululainen. Lisähaun avulla hän pääsi opiskelemaan alaa joka kiinnostaa ja viikon on nyt koulua käynyt. Elämä omassa asunnossa sujuu ihan hyvin. Luottavaisin mielin olen ja uskon että kyllä nuori pärjää.

Mummolle ei kuulu mitään uutta. Askel lyhenee päivä päivältä ja sanatkin harvenevat mutta näillä on mentävä eteenpäin. Hra Alzheimer on armoton ja tekee joka päivä tuhojaan pään sisällä. Sille en mitään voi vaikka kieltämättä välillä olen herralle tosi vihainen. Hän on vienyt minulta minun ainoan oman ihmisen. Viha ja kiukku ei auta, tiedän kyllä mutta hetkiseksi se aina aina helpottaa. Ensi viikolla on taas mummon lomaviikko palvelutalossa ja saan yhden viikon olla vapaalla. Kesällä jätin mummon reissujen ajaksi "oman onnensa nojaan". Ostin jääkaapin täyteen ruokaa ja kirjoitin viestivihkoon että nyt taas mennään, heippa. Kotipalvelu hoitaa hommansa joten annoin itselleni luvan nauttia omasta elämästä ilman tunnontuskia.

Nyt eletään arkea ja toivotaan että puhelin soisi. Kovin on hiljaista lapsien suhteen ollut mutta ehkä jonain päivänä puhelin soi.

Työmatkalla

Sijaisvanhemmuuden parhaita (joskus myös vaikeimpia) hetkiä ovat lapsen ja biosuvun tapaamiset. Meitä on onnistanut tässä asiassa ja varsinkin Tättähäärällä on ihana biosuku. Tällä viikolla kävimme tapaamassa isän äitiä ja tämä reissu on aina meille samalla lomamatka. Tällä kertaa vietimme mummon kaupungissa kolme yötä. Yksi päivä vietetään aina mummon kanssa ja tällä kertaa meillä oli ilo saada mummo vieraaksemme. Syötiin yhdessä, ulkoiltiin ja kahviteltiin. Vierailun jälkeen annoimme mummolle kyydin kauppaan ja näin ollen saimme olla hänelle myös avuksi. Nämä yhteiset hetket antavat meille kaikille paljon ja eniten niistä hyötyy pieni neiti. Tällä kertaa tyttö ei halunnut mummolaan yökylään ja emme häntä siihen pakottaneet. Jospa sitten seuraavalla kerralla. Eilen aamulla lähdimme sitten kotiin mummolan kautta ja kävimme vielä mummoa moikkaamassa.

Eilen meidän piti suunnistaa Punkaharjulle ja jäädä sinne yöksi. Sää oli kuitenkin niin kurja että perun majoituksen ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Hyvä niin sillä olin jo aika täynnä huutoa, riitaa ja tappelua. Nuo majapaikat ovat aina sen verran hintavia että en pysty tarjoamaan majoitusta jossa olisi kolme makkaria joten ipanat joutuivat nyt jakamaan yhteisen makuuhuoneen. Ja sehän oli pelkkää riitaa ja tappelua. Juuri ja juuri yön ajan olivat hiljaa kun kumpikin nukkui mutta heti aamusta tappelu alkoi ja sitä jatkui aina iltaan saakka. Tättähäärä kiusaa koko ajan tulevaa ysiluokkalaista ja ysiluokkalainen vetää herneen nenään jokaisesta katseestakin joka häneen luodaan. Kotimatkalla sanoinkin että ollaan oltu muutama päivä lomalla ja minä en tunne oloani yhtään rentoutuneeksi. Pikemminkin päinvastoin!  Jokaisen lomareissun jälkeen muistelen kaiholla lomaa jonka aikana käytiin Hangossa. Tuo loma oli todella ihana ja se säilyy aina muistoissa rentouttavana ja ihanana aikana. Tättähäärä oli pieni eikä ysiluokkalainenkaan ollut vielä murrosiässä joten tappeluita oli vähemmän. Lapset saattoi hetkeksi jättää kahdestaan ja pääsimme puolison kanssa kahdestaan hetkeksi kävelemään kallioille ja nauttimaan Hangon kesäillasta. Toki nytkin päästään hetkeksi kahdestaan mutta kaiken kaikkiaan se tunnelma joka suurimman osan ajasta vallitsee, jää aina päällimmäiseksi mieleen.

Sää ei oikein meidän reissua suosinut, vain keskiviikkona oli lämmintä ja aurinkoista. Mitään ihmeellistä tekemistä ei nyt haluttu järjestää ja niinpä torstaina pienessä tihkusateessa ajeltiin Lappeenrantaan suurta hiekkalinnaa katsomaan. Kannatti ajella; linna oli todella mahtava näky ja ei sen suuruutta osannut edes kuvitella ennen kuin sen näki ihan omin silmin. Sateen johdosta linnan ympärillä ei ollut ruuhkaa ja siellä pääsi ihan rauhassa kävelemään ja katselemaan. Linnan keskelle oli tehty alttari ja siellä hetken yksikseni seisoin enkeleitä katsellen. Päiväkahvitkin Savonlinnan sateisella torilla juotiin. Samalla totesin että en ole torikahvi-ihminen koska inhoan lintuja ja toreillahan lintuja riittää. Yksi naakka nappasi sokeripalanakin kun selkäni kuppiin käänsin. Mutta vaihtelua tuo reissu oli ja päätettiin että ehkä ensi kesänä ajelemme taas hiekkalinnaa katsomaan mutta sään on oltava silloin lämmin ja aurinkoinen.

Mummo vietti meidän loman kodissaan ja esikoiseni oli käynyt häntä katsomassa. Hyvin pärjäsi mutta kova ikävä oli minua ollut. Jääkaapista ei ollut ruoka juurikaan vähentynyt, vain rahkaherkut ja appelsiinimehu oli maistunut. Nyt mummo on jo pari kertaa kieltäytynyt lähtemästä suihkuun ja mietinkin että miten kauan kotipalvelu uskoo häntä ja on viemättä suihkuun. Ilmeisesti tämäkin vaihe on taudin etenemistä. Pahaltahan se tuntuu mutta eihän sille mitään voi. Palvelukotihakemukseeni en ole päätöstä saanut mutta enpä mitään paikkaa edes odottanut. Entisillä eväillä eteenpäin mennään, ei tässä ole muita vaihtoehtoja. Minun on kuitenkin pakko elää eniten tätä omaa elämää ja yrittää siinä sivussa saada mummo jollain tavalla hoidettua. Ei minulle ole vaihtoehtoja.

Sivilisääty: avoliitossa

Tässä olemme me; meidän perheen isä ja äiti. Tukityttömme teki meille näin hienon piirustuksen.

Tämä kuukausi on ollut muutosten aikaa monessa mielessä ja yksi suuri muutos on se että minun siviilisääty on nyt avoliitossa. Vuodesta 2009 olen siviilisäädyn kohdalle merkinnyt että eronnut ja nyt onkin opettelemista muistaa oikea sääty. Periaatteessa avoliitossa olemme asuneet jo vuosia mutta puolisolla on ollut oma asunto ja hän on sinne henkikirjoitettu joten kaikissa virallisissa papereissa olen ollut eronnut ja yksinhuoltaja. Kelalta en aikoinaan yh-korotus lapsilisiin ottanut joten nyt ei tarvitse  sinnekään mitään ilmoitella.

Minulle tämä liitossa oleminen on toistaiseksi vaikeaa. Vaikeaksi kaiken tekee se että toinen on nyt kotona kaiken aikaa. Olen tottunut hoitamaan kaiken yksin, tekemään päätökset yksin ja tekemään asiat omalla tavallani. Olen ajatellut että oma tupa, oma lupa. Tupa on edelleen oma ja siitä en missään nimessä luovu koska olen sen jo kahteen kertaan maksanut. Mutta omasta tuvasta huolimatta pitää ottaa nyt huomioon että tämä on myös toisen aikuisen koti. Toki se on ollut ennenkin mutta nyt ihan virallisesti. Kumpikin joutuu tekemään paljon kompromisseja kun ollaan 24/7 yhdessä. Muutaman kerran olen karannut yksin kauppaan ja kierrellyt hyllyjen väleissä mahdollisimman. Nyt laitoin kaikki ipanat ja miehen urheilukentälle palloa potkimaan jotta saan olla hetken yksin omien ajatusteni kanssa. Pääkoppa kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta.  Ensimmäinen kuukausi on nyt takana, tavarat löytäneet paikkansa ja uskon että kyllä me aikuisetkin oman paikkamme löydämme.

Meidän loma

Viime viikon olimme perinteisellä mökkilomalla. Edellisviikon sunnuntaina lastasimme auton täyteen tavaraa ja mökille naapurikuntaan ajelimme. Maanantaina kävimme kotona koska mummo piti viedä omalle lomalleen mutta sen jälkeen nautimme laiskasta olosta Pielisen rannalla.

Minä tykkään kallioista ja vedestä joten tämän kesäinen mökkimme oli kallion laella. Ranta oli kivikkoinen ja ei paras mahdollinen lapsiperheelle. Mutta kyllä Tättähäärä siellä pystyisi vesileikkejään leikkimään sään salliessa. Monenlaista säätä ennätti viikon aikana olla; auringon paistetta, vesisadetta, myrskytuulta ja ukkosta. Yhtenä päivänä olimme sähköttä muutaman tunnin ja se oli ipanoille vaikeaa aikaa. Me vanhat varikset osaamme elää myös ilman sähköjä kun vettä on saatavilla, on käytettävissä puilla lämpiäviä ruuanlaittopaikkoja ja ulkovessa. Onneksi sähköt tuli ennen iltaa ettei tarvinnut saunan jälkeen käydä järvessä peseytymässä. Hyttysiä oli valtavasti ja eipä mökin ihanalla terassilla tullut juuri istuskeltua hyttysten takia. Laiturilla pystyi jonkun kerran istumaan melkein rauhassa. Kosketuksen punkkiin saimme myös loman myötä kun toisen aikuisen kainalon alta punkin löysimme. Onneksi olimme ennen lomaa käyneet ostamassa punkkipihdit ja niillä saimme punkin pois. Iltaisin pelasimme paljon lautapelejä ja nautimme perheenä olosta. Välillä se ei kyllä nautinnolta tuntunut. Ajattelinkin monta kertaa että toivottavasti ensi kesänä ei tarvitse enää ottaa tuota 15 vuotiasta mukaan. Hänen elämäntehtävänsä on tehdä meidän elämä vaikeaksi ja ärsyttää todella meitä muita. Hän tekee koko ajan kaikkensa ettei kenelläkään meillä ole kivaa hänen seurassaan.

Yksi loman kohokohta oli käynti sirkuksessa. En raski joka kesä viedä perhettä sirkukseen sillä lipun hinnat ovat aika arvokkaita. Tänä kesänä oli sitten sirkuksen vuoro. Ja kyllä kannatti! Esitykset olivat huokeita ja mikä parasta, suurin osa esiintyjistä oli suomalaisia. Olen suomalaisuuden puolesta puhuja henkeen vereen ja oli ihana huomata millaista osaamista Suomessa onkaan myös sirkustaiteen osalta. Meillä oli mukana ikivanha sirkusviuhka jota Tättähäärä heilutteli. Vähän oli kateellinen lapsille jotka saivat uudet värihyrrät jotka pyörivät itsestään. Tässä taas ajattelin että kyllä lasten elämä tehdään helpoksi kun mitään ei enää tarvitse tehdä itse. Pitää hyrrää vain kädessään ja se vaihtaa väriä ja pyörii ympäri ilman vaivannäköä. Tuli kyllä mieleen että taidan todella olla aataminaikuinen ja minun lapset varmaan istuvat aikuisina psykologin luona ja valittavat ankeaa lapsuuttaan.

Tämän kesän mökkiloman jälkeen päätimme että ensi kesänä vaihdamme  paikkaa. Pitäisi löytää mökki veden ääreltä jossa ei ole hyttysiä. Verenimijöitä on meillä kotonakin ihan riittävästi ja haluaisimme joskus nauttia lomasta niin että hyttyset eivät ympärillä inisisi eikä imisi verta. Haluaisimme istua ulkona nauttimassa kesäisistä päivistä ja illoista, syödä kenties ulkona ilman häiriötekijöitä jne. Nyt sitten jännityksellä itsekin odotan mistä löydämme itsemme ensi kesänä.

Tämä viikko on oltu kotona. Pesty pyykkiä ja jatkettu huushollin raivaamista. Sisäpuoli alkaa olla kunnossa ja uusi lastenhuone melkein valmis. Sänky siellä on ja muu tarvittavat huonekalut. Verhot puuttuu ja vähän viimeistelyä olisi hyvä tehdä. Mutta kun tuo meidän kotoa muuttanut nuori on sinne taas majoittunut niin en ole päässyt loppusilausta tekemään. Huomenna tulee tukilapset viikonlopuksi ja  haluaisin kyllä majoittaa heidät uuteen lastenhuoneeseen. Olen yrittänyt vihjailla kotoa muuttaneelle että sinulla on oma koti ja voisit vaikka olla poikaystävän kotona mutta ei mene vihjeet perille. Nauttii ehkä kotona olosta nyt kun hänellä ei ole vielä kissaa. Kun kissa hänelle tulee niin meillä olo vaikeutuu sillä olen erittäin allerginen kissoille ja koirille. Eilen käytiin nuoren kanssa kissatarvikkeita ostamassa. Lupasin niitä ostaa sillä raha ei kasva puussa ja sen minkä Kelasta saa niin saa ja pitääkin käyttää ruokaan ja muuhun tarpeelliseen. Luotan siihen että elämä opettaa myös näitä raha-asioita sillä ei minullakaan aina ole rahaa antaa. Tulot pienenee minullakin ja jos kriisiperheenä olo ei tuota "tulosta" niin tarkasti tässä joutuu miettimään mihin rahansa pistää. Nyt pieni ihminen antoi vähän pelivaraa ja oli jopa rahaa kissatarvikkeisiin. Nuoresta kyllä huolehdin sillä hän on minun lapseni eikä mikään sijaislapsi joka täysi-ikäiseksi tultuaan saa häipyä ja elää omillaan. Samalla tavalla huolehdin myös esikoisesta ja tyttöystävästä. Ovi ja jääkaappi ovat avoinna ja ovat aina meille tervetulleita.

Muuttoja, maalausta ja muuta tohinaa

Viime päivät ovat olleet yhtä tohinaa ja kun illalla rupeaa nukkumaan niin tuntuu ettei ole saanut mitään aikaan. Siitäkään huolimatta että koko päivän on tehnyt jotain. 

Viikko sitten pakkasimme pienen ihmisen tavarat ja veimme hänet vanhempien luokse opettelemaan yhteistä arkea. Tuntui hyvältä että tähän ratkaisuun päädyttiin ja oli ilo palauttaa hyväntuulinen lapsi joka innoissaan juoksi vanhempiensa syliin. Jokainen meiltä lähtevä pieni saa muistoksi Muumi-ateriansetin. Tällä tavoin haluamme jättää pienen muiston yhteisestä ajasta. 

Seuraavana päivänä oli muuttovuorossa lukiolainen joka ei enää siinä vaiheessa ollut lukiolainen. Tyttö ei kauhean innokkaasti tavaroitaan pakannut ja vähän tuntuikin että olisiko mieluummin jättänyt muuttamatta. Mutta asunto oli vuokrattu ja avaimet saatu joten ei auttanut muu kuin lähteä. Tällä viikolla tyttö oli pari yötä kotona pakkaamassa ja viemässä viimeisiä tavaroitaan. Toki paljon jätti vielä esim. kirjoja kotiin säilytettäväksi ja nyt olenkin niille paikkaa etsinyt. Tytön ja poikaystävän koti on vielä aika tyhjä sillä hiljakseen on tavaroita hankittu ja pitkälti menty kaikella vanhalla. Esim. verhoja ei vielä ole mutta ei se näytä nuoria haittaavan. Ikea-reissu on suunnitteilla mutta saa nähdä milloin siihen aikaa löytyy. 

Tyhjäksi jääneeseen huoneeseen päätin tehdä lastenhuoneen. Tilasin sinne kerrossängyn ja nyt saavat tukilapsetkin ihan oman huoneen. Sänky tulee vasta juhannuksen jälkeen joten nyt olen käyttänyt tyhjää huonetta maalaushuoneena. Vanhoista huonekaluista olen loihtinut uudella värillä "uusia". Maalaamisen lisäksi olen läpikäynyt jokaisen komeron ja lipaston laatikon. Esim. entinen liinavaatekaappi on nyt mahdollisten kriisilasten vaate- ja liinavaatekaappi ja nykyisen ysiluokkalaisen vaatelipastosta tuli uusi liinavaatekaappi. Paljon jouduttiin liinavaatteita kiertoon laittamaan mutta niin vain saatiin ne mahtumaan yhteen lipastoon. Hyvä me! Tyhjän huoneen komeroihin saa kaikki lelut ja nyt ne ovat kätevästi saatavilla mutta poissa silmistä. Huoneesta on tarkoitus tehdä myös eräänlainen "viihdehuone" jossa voi katsoa elokuvia, pelata ja nauttia elämästä. Vaaleanpunainen lipasto odottaa siellä tyhjänä mahdollisia lapsia jotka hetken aikaa tarvitsevat tilaa vaatteille ja muille tavaroille. Kirpparilta löysin huoneeseen muumiverhot ja odotan sitä poikaa jolloin huone on siinä kunnossa että saan verhot ripustettua paikoilleen. Vielä ei olla niin pitkällä vaan huoneessa kuivuu tänään maalattu kirja- ja pelikaappi.

Koko koti on tosiaan ollut ihan sekaisin ja on edelleenkin. Kierrätykseen on lähtenyt tosi paljon, paperinkeräyslaatikot varmaan pursuaa meidän papereita. Roskiin on myös kannettu tavaraa tosi paljon. Sitä tavaraa on nyt hävitetty kahdesta paikasta sillä vasta nyt meidän perheen toinen aikuinen luopui omasta asunnostaan. Tähän asti hän on säilyttänyt tavaransa siellä vaikka varsinaisesti on asunut meillä ja kun kahden ihmisen tavarat yritetään saada mahtumaan samaan tilaan niin pakko on karsia. Onneksi oli tuo ex-lukiolaisen muutto niin sinne saatiin huonekaluja, astioita ja paljon muutakin menemään. Ja onneksi nuoret kelpuuttivat meidän vanhat tavarat. Minä olen pitkään haaveillut kannettavasta tietokoneesta ja pienestä työpisteestä makkarissa ja nyt minä sen sain. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta uuden koneen ääressä ja vähän jännittää saanko tämän blogitekstin tehtyä ja säilymään näkymissä. Toivossa on hyvä elää.

Huomenna on tehtävä loppurutistus ja yritettävä saada koti jonkinlaiseen kuntoon. Paljon kierrätykseen lähteviä kasseja on edelleen lattioilla mutta muutoin yritän saada kaiken valmiiksi. Sunnuntaina lähdetään perinteiselle mökkilomalle ja ensi viikon haluan viettää niin ettei yksikään tekemätön työ ole mielessä. Matot on pesulassa ja juhannuksen jälkeen siivotaan. Laitetaan puhtaat matot lattioille ja viimeistään lasten/vierashuone kuntoon. Sitten onkin hyvä odottaa ja toivoa että puhelin soisi ja meitä tarvittaisiin edes hetkeksi jollekin pienelle ihmiselle.

Kesä ja hyttyset

Toukokuun helteet toivat täyden kesän kukkasineen ja hyttysineen. Iltaisin verenimijöitä on meidän pihalla niin että ulkona olo on yhtä tuskaa. Nyt hyttyset ovat tehneet hyökkäyksiä jo sisällekin ja olenkin jo miettinyt vastatoimia niitä kohtaan. Jospa tämä kesäkuinen kylmyys niitä nujertaisi. Tänään koululaisten ensimmäinen lomapäivä ja sää kesäisen normaali; lämmintä 9 astetta ja vettä sataa.

Koulut loppuivat lauantaina. Kasiluokkalaisesta tuli ysiluokkalainen yllättävän hyvällä todistuksella. Kaikki aineet jotka hän opiskelee yleisopetuksessa olivat kaseja. Nämä ovat aineita joissa tehdään käsillä ja joissa ei juuri tarvitse kirjoja lukea. Toki kotsassa pitää ruokaohjeet lukea. Kevätjuhlassa kuviksen ope antoi pojalle erityiskiitoksen innokkaasta työskentelystä viikon kestäneessä kuvisprojektissa.

Lukiolainen ei ole enää lukiolainen. Kolmen vuoden opiskelu päättyi irtisanomiseen. Paljon kursseja on tyttö suorittanut ja ne helpottavat kyllä seuraavassa koulussa. Nyt on peukut ja varpaat pystyssä että tyttö pääsisi haluamaansa kouluun. Olen siitä myös pyynnon yläkertaan lähettänyt.

Ylihuomenna tyttö saa avaimet omaan asuntoon. Vähän kaikki jännittää ja pelottaa mutta poikakaveri luo uskoa tulevaan. Tavaroita on kasailtu mutta vielä on paljon hankittavaa. Mutta onneksi ei ole mitään kiirettä vaan muutetaan nuoripari pikkuhiljaa. Minusta tuntuu tosi haikealta ja mietin miten se minun "pieni" pärjää.  Kyllä hän pärjää ja on lupa pyytää apua jos tiukka paikka tulee. Äiti olen aina, se ei muuksi muutu vaikka omaan pesään muuttavat.

Minä olen laittanut kotona jo hyrskyn myrskyn. Vaihdellut sänkyjä yms. Lukiolaisen huoneesta tulee jatkossa lastenhuone. Sinne siirtyy eri ikäisten lelut, leikkikeittiö ja tietenkin pari sänkyä. Nyt olen miettinyt laitanko "hätävaravaatteet" myös tähän huoneeseen. Kaikki selviää sitten kun tyttö vie omat tavaransa sieltä pois. Meillä on ollut vuosia jatkuva tilantarve ja lähtijän tilalle on tullut aina uusi. Nyt mietinkin että näinköhän pieni ihminen tuli meille pitemmäksi aikaa. Puhun kuitenkin itselleni järkeä että pieni lähtee pian pois. Synttärit juhlitaan kuitenkin meillä tulevana viikonloppuna. Niitä pienen isän kanssa tänään suunniteltiin.

Tästä se kesä lähtee menemään ja kohta ollaan elokuussa. Jotenkin tuntuu että kesällä aika menee paljon nopeammin kuin talvella. Kesäiset viikot ovat kovin lyhyitä.

Tunteiden vuoristorataa

Viime aikoina meidän perheessä on eletty tunteiden vuoristorataa. Paljon on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin niin se kyllä näkyy ja kuuluu meidän arjessa.

Pienen ihmisen tulo on herättänyt eniten tunteita Tättähäärässä. Hän ei olekaan se pienin ja ihanin. Kauppareissuilla ihmiset ihastelee pientä; voi miten kaunis lapsi, voi miten aurinkoinen lapsi, siinä on oikea hymypoika. Nämä kaikki lauseet sattuu tosi paljon sillä tähän asti kaikki on ihastelleet Tättähäärää. Kotona hän joutuu jakamaan iskän huomion ja sekös sattuu. Minun huomiosta ei ole niinkään väliä mutta iskän huomion pitää kohdistua vain häneen. Melkein päivittäin Tättähäärä varmistaa että ollaanhan me varmasti vain hänen, kasiluokkalaisen, lukiolaisen ja esikoisen vanhemmat. Pienelle saamme olla vain hoitajat. Mutta kaiken tämän jälkeen tyttö leikkii pienen kanssa ja huolehtii hänestä.

Isojen elämään ei pieni ihminen ole paljon vaikuttanut. Lukiolainen elää muutoksen aikaa, on muuttamassa pois kotoa. Se vie ajatukset ja eipä siinä pienen ihmisen meillä oleminen juuri tunnu miltään. Kasiluokkalaisen ajatuksiin ja tunteisiin en ole päässyt tutustumaan koska hänellä ei sanoja näihin asioihin ole.

Meidän aikuisten tunteet ovat varmaan hyvin erilaiset. Minä olen "hoitotäti" joka hoitaa lapsen niin hyvin kuin osaa mutta on valmis heti luopumaan lapsesta kun puhelin soi.  Järki sanoo että tämän lapsen paikka ei ole meillä sen pitempään kuin tarve vaatii. Ja näin pitää ajatellakin kun lyhytaikaiseksi perheeksi ryhtyy. Sydämeen toki sattuu kun pieni huutaa sydäntä särkevästi ÄITII ja ojentaa käsiään. Itsestäni puhun aina etunimellä mutta lapsi kutsuu minua äidiksi.

Toisen aikuisen tunteet ovat ristiriitaiset. Hän on paljon enemmän tunneihminen kuin minä ja ajattelee asioita aina paljon enemmän tunteella kuin minä. Pieni on vienyt hänen sydämensä ihan samalla tavalla kuin Tättähäärä aikoinaan. Mutta kyllä hän ymmärtää sen ettei pieni meille jää. Yhdessä toivomme että pieni päätyy meiltä juuri sinne minne hänet on tarkoitettu. Ja ennen kaikkea toivomme että pieni ihminen saisi elää hyvän ja turvallisen elämän.

Kesä saapui yllättäen

Runsas lumisen talven ja kylmän kauden jälkeen helteet suorastaan yllättivät. Äkkiseltään tuntui että aina on väärin pukeutunut kun ulos meni. Helleaallon seurauksena lumet ovat pihalta kadonneet ja pikkuhiljaa on piha saatu haravoitu. Eilen illalla kasiluokkalainen kuskasi haravoituja kasoja pois ja mutta harmittavasti jätti työn kesken. Nyt ulkona sataa vettä ja ukkonen jyrisee. Haravoidut kasat kastuvat oikein mukavasti. Paljon tekemätöntä puuhaa pihalta vielä löytyy mutta ehkä ne saadaan tehtyä jossain vaiheessa. Kukkia en ole vielä hankkinut ja taidan jatkaa viime kesän perinnettä; vähän on hyvä. Muutamaan astiaan kukka ja se riittäköön.

Arki pienen ihmisen kanssa sujuu hyvin. Nyt on ollut jo ilmassa kiukkua ja pieni ihminen osoittaa omaa tahtoaan hyvin vahvasti. Mutta tämän vastapainona saimme jokin ilta sitten ensimmäiset suukot. Suukkoja olemme pienelle antaneet mutta nuo suukot tulivat oma-aloitteisesti häneltä itseltään kun sohvalla aikaa porukalla vietimme.  Monta kertaa olen taas miettinyt miten onnekkaita olemme kun saamme viettää hetken aikaa tämän pienen ihmisen tukena ja turvana. Toivottavasti tästä ajasta jää jonnekin muistin sopukoihin turvallisuuden ja lämmön tunne. Kolme Vähän yli kolme viikkoa on yhteistä aikaa takana ja edessä olevaa aikaa en tiedä. Ensi viikolle oli jo lähtöpäivä sovittu mutta se peruuntui. Nyt toivotaan että ratkaisu tulisi mahdollisimman pian sillä ei ole pienelle hyväksi elää kovin pitkään "välitilassa".  Toivon että hän pääsee palaamaan bioperheeseen mutta jos se ei ole mahdollista niin toivon lapsen siirtyvän pitkäaikaiseen sijaisperheeseen lyhyellä aikataululla.  Yhteistyö biovanhempien kanssa on sujunut hyvin, samoin viranomaisten. Joten tämä on ollut hyvä alku uudessa työssä. Työ toki vanhaa tuttua mutta yhteistyökumppanit uusia. Ja jokainen lapsi on aina yksilö, samoin vanhemmat joten aina ollaan uuden edessä kun uusi ihminen ovesta sisään astuu.

Äitienpäivää vietettiin käymällä lounaalla ravintolassa. Olinpa onnellinen kun sain mukaan myös esikoiseni. Miniä ei päässyt mukaan ja se vähän harmitti. Kaikki lapset olivat mukana ja meitä olikin pitkä pöytä lounastamassa. Enpä osannut lapsettomuuden kipeinä vuosina edes kuvitellut että jonain äitienpäivänä lounastan viiden lapsen kera.  Jo edellisenä iltana vietettiin eräällä tavalla äitienpäivää kun esikoinen ja minä olivat meillä grillaamassa ja illan lopuksi jäivät meille vielä saunomaan. Olipa mukavaa.

Mummolassa piipahdettiin äitienpäivänä ja minun oli kerrottava hänelle ikävä uutinen; huomenna alkaa loma. Sain taas kuulla olevani maailman ilkein ihminen kun en anna vanhan ihmisen olla rauhassa kotonaan. Mutta maanantaina sain mummon autoon ja lomapaikkaan vietyä. Lomapaikassa mummo on kuin toinen ihminen. Tämä meillä oleva pieni ihminen on jollain ihmekonstilla sulattanut mummon sydämen ja mummo ottaa kontaktia pieneen. Voi sitä vilkutusten määrää puolin ja toisin kun mummolasta lähdetään. Maanantaina vein mummon ja enpä ole edes kysellyt että mitä kuuluu. Tiedän että lomapaikasta soittavat jos tarve vaatii. Loma tekee kyllä hyvää sekä mummolle että minulle.

Tämä viikko on ollut aikamoista menoa ja meininkiä ja toisen aikuisen on pitänyt jo olla hetken poissa töistäkin. Tättähäärä oli toisen aikuisen kanssa tutustumassa eskariin yhtenä aamupäivänä ja toinen aikuinen on joutunut kuskaamaan Tättähäärää baletin harjoituksiin ja valoharjoituksiin. Minä yritän päästä huomenna viemään tyttöä kenraalin ja lauantain esitykseen. Sunnuntain esitykseen tyttö ei mene koska lähdemme seurakunnan järjestämälle perheretkelle. Harmi kun sattui samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan elämä meillä sujuu mukavasti ja olemme nauttineet auringon lämmöstä.

Työn touhussa

Vaikka välillä kaikki on tuntunut epätoivoiselta ja tuntunut että enää ei mitään ole työrintamalla odotettavissa niin siitä huolimatta on viime aikoina ollut hyvin vahva luotto tulevaisuuden suhteen. Kun uskoo ja luottaa niin silloin asiat rupeavat tapahtumaan. Vaaditaan varmaan oikeiden tähtien asennot taivaalla ja sitten asiat rupeavat tapahtumaan.

Viikko sitten maanantaina meidät lisättiin naapuriläänin kriisiperhelistalle ja keskiviikkoiltana sosiaalipäivystyksestä soitettiin ja kysyttiin että mahtuuko meille pieni ihminen. Toivotin pienen ihmisen tervetulleeksi ja muutaman tunnin päästä meidän eteisessä oli kaksi tätiä ja hyvin hämmentynyt pieni.  Puhelun jälkeen kaivelin äkkiä sängyn, syöttötuolin, rattaat ja turvaistuimen esiin. Vaatteita pengoin myös mutta kovin vähän oli sitä kokoa jonka arvelin pienen ihmisen olevan. Vaippoja ei ollut mutta "tädit" sanoivat viimeisessä puhelussaan että mukana on sen verran että yön yli pääsee. Ikää lapsella sen verran että mitään vauvanruokia ei tarvittu joten tyynesti jäin odottamaan pientä ihmistä. Muu perhe oli ihan täpinöissään ja eivät oikein tienneet miten päin olisivat.  Mutta niin vain tuloillasta selvittiin ja yllättävän hyvin on mennyt tähänkin asti. Lapsi syö hyvin, nukkuu hyvin ja pikkuhiljaa alkaa kotiutua ja ääntä rupeaa löytymään.  Mitään tietoa siitä miten kauan lapsi meillä on ei tässä vaiheessa ole. Olen sanonut että meillä saa olla niin kauan kun tarve vaatii. Voi olla että lähtee vaikka ensi viikolla tai on vielä puolenvuoden päästä. Sitä on tässä vaiheessa vaikea tietää. 

Lasten vaatteista luovuin kaksi vuotta sitten ja viime kesänä vein varastosta kaikki ulkolelut naapuriin. En nyt viitsinyt lähteä leluja takaisin hakemaan vaan kävin kirpparilta ostamassa Plaston muovimopon. Tämä oli joko kolmas tai neljäs mopo jonka olen ostanut. Hyvässä kunnossa olevat mopot olen pistänyt aina kiertoon kun olen ajatellut että en enää niitä tarvitse. Onneksi kirpparit on olemassa ja sieltä löytyy sekä leluja että vaatteita. Vappuaaton vietimmekin kirppareita kierrellen ja hyviä hankintoja tehden. Vapuksi olimme suunnitelleet reissua Tättähäärän mummoa tapaamaan. Hotelli oli varattu sekä maksettu mutta pienen ihmisen tultua olimme matkustuskiellossa ja reissu jäi tekemättä. Onneksi hotellissa hyväksyttiin syy jonka takia peruin majoituksen kolme päivää ennen majoittumista ja me saatiin rahat takaisin.

Sisäleluja ja muita viihdykkeitä meiltä löytyy vaikka millä mitalla. On ollut mukava kaivella taas nuppipalapelit esiin ja tehdä niitä pienen kanssa. Pienen ihmisen vanhemmat on tulossa lauantaina lasta katsomaan ja kysyivät että pitääkö tuoda leluja. Sanoin että jos ei ole mitään lempilelua niin eiköhän me pärjätä näillä meillä leluilla. Se sopi vanhemmille; lelut ovat kotona odottamassa leikkijän saapumista.

Pienen ihmisen rytmissä meillä mennään nyt eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan.  Katsotaan miten pitkään tämä pesti kestää ja ehkä tämä poikii myös uusia soittoja. Toivossa on hyvä elää.

Oma koti kullan kallis

Tättä on Tättähäärän näkemys omasta kodista. Laitoin kodin avainnaulakon alle, siinä sille on juuri sopiva paikka.

Kodista on viime aikoina puhuttu paljon. Tättähäärä on kaverinsa kanssa harjoitellut yökyläilyä ja ihan kokonaista yötä ei kumpikaan ole vielä kaverin luona ollut. Tättähäärä on vähän pidemmällä, hänet hain vasta puolenyön aikaan kotiin. Kun tätä yökyläilyä harjoitellaan niin samalla voidaan puhua kodista, koti-ikävästä, rakkaista ihmisistä ym. Sijaisäitinä olen enemmän kuin onnellinen tästä koti-ikävästä sillä sen myötä tiedän että tyttö pystyy luomaan kiinteitä ihmissuhteita ja kiinnittymään häntä hoitaviin ja rakastaviin ihmisiin. Tämän taidon omaavalla lapsella on hyvät elämäneväät.

Mummon kotiasiat ovat minulla nyt ajatuksissa. Eilen täytin hakemuksen palvelutaloon ja tänään asiasta juttelin ikäihmisten palveluohjaajan kanssa. Vapaita paikkoja ei tällä hetkellä ole mutta äidin hakemus otetaan kahden viikon päästä olevaan tiimikäsittelyyn. Siellä vanhusten asioita hoitava tiimi päättää asioista. Äidille eilen asiasta juttelin mutta äitiä rupesi heti itkettämään ja rintaan koskemaan. Maanantaina vähän itketti kun joutui takaisin kotiin lähtemään. Nämä muutokset ovat vaikeita, olipa ne mihin suuntaan hyvänsä. Äidille tekisi kyllä hyvää päästä palvelutaloon ja toisten ihmisten läheisyyteen. Sanojakin rupeaisi enemmän löytymään kun olisi muitakin ihmisiä hänen lähellään kuin minä ja nopeasti piipahtava kotipalvelun työntekijä.  Nyt odottelen mitä tuo moniammatillinen tiimi päättää. Pahoin pelkään että äiti katsotaan niin hyvä kuntoiseksi että asuminen kotona kotipalvelun ja lomapaikan turvin voi jatkua. Jos noin päätetään niin en minä jaksa päätöksestä ruveta valittamaan vaan tyydyn päätökseen ja jatkamme elämää entiseen.

Hyviä uutisia

Tämä viikko on alkanut todella hyvin. Jo pitkään minulla on ollut eräällä tavalla hyvin levollinen olo ja olen ajatellut että kyllä kaikki vielä sujuu hyvin.  Tänään on ollut sellainen päivä joka on tuonut tullessaan hyviä uutisia.

Äidin kävin hakemassa lomalta ja äiti oli taas viihtynyt todella hyvin. Oli pahoillaan kun ei saa sinne jäädä. Hoitaja kertoi että nyt kannattaa hakea vakituista hoitopaikkaa koska jonoja ei juuri ole ja äidillä saattaisi olla hyvät mahdollisuudet vakituinen palvelutalopaikka saada. Joten tänään on istuttava koneen ääressä ja täytettävä hakemuslomake. Sitähän ei tiedä saako paikan vai ei mutta sen ainakin tiedän että mitään ei saa jos ei hae.  Aina kannattaa yrittää.

Aamulla sain soiton Tättähäärän sossulta ja nyt meillä on sovittuna päivä jolloin me aikuiset tapaamme tytön toisen vanhemman pitkästä, pitkästä aikaa. Olen vanhemman kanssa nyt muutaman puhelinkeskustelun käynyt ja pyysin häntä laittamaan alulle meidän tapaamisemme. Ja sen hän tekikin, jopa heti kun olin siitä hänelle sanonut. Tai ensin minä kirjoitin hänelle kirjeen jossa asiasta mainitsin. Sitten juteltiin puhelimessa ja nyt on päivä sovittuna jolloin me aikuiset kokoonnumme yhteisen pöydän ääreen ja mietimme tulevaa. Ja tulevaa nimenomaan niin että siinä tulevaisuudessa on osallisena myös pieni tyttö.

Paras puhelu tuli myös aamupäivällä. Tammikuisen kotikäynnin tehnyt sossu soitti ja kertoi että nyt on meistä kaikki selvitykset saatu ja kaikki on ollut ok joten saammeko laittaa teidät kriisiperhelistalle. En edes miettinyt kun sanoin että totta kai!  Nyt sitten listoilla ollaan ja voin toivoa että puhelin soisi. Sitähän ei tiedä soiko puhelin koskaan tässä asiassa vai ei mutta tuntuu ihan hyvältä että olemme listoille kelvanneet. Eilen juuri katselin varastosta pieniä vaatteita ja mietin että kyllä näillä alkuun päästään jos meille pieni ihminen ilmestyy.

Lukiolaisen kanssa mietimme tulevaa. Toukokuun alussa on menossa pääsykokeisiin ja toivon todella että sinne kouluun pääsee. Katseltiin jo varalta asuntojakin opiskelupaikkakunnalta vaikka tyttö oli alkuun sitä mieltä että sinne hän ei ainakaan muuta asumaan. Mutta onneksi mieli on muuttunut ja on valmis muuttamaan jos opiskelupaikka järjestyy. Toivon kyllä että pääsee sillä jo ysiluokan jälkeen tätä koulua ehdotin mutta tyttö ei silloin vielä ollut siihen kypsä. On sen verran kaukana kotoa ettei kotoa käsin kulkeminen olisi onnistunut joten siinä vaiheessa tuo naapurikaupungin lukio oli turvallinen vaihtoehto. Nyt on kolme vuotta kulunut, tyttö kasvanut ja rohkeus lisääntynyt. Nyt on minunkin helpompi päästää hänet muualle asumaan ja luottaa siihen että elämä kantaa.

Melkein loma

Maanantaina vein äidin lomajaksolle palvelutaloon ja tuntuukin että tämä viikko on lomaa. Päivät saa viettää niin kuin haluaa eikä tarvitse miettiä päivän rytmittämistä niin että jossain välissä ennättää käydä mummoa tapaamassa. Kaupassa saa käydä niin että ajattelee vain sitä mitä oma perhe syö ja mikä meille maistuu. Kaupan valmisruoka hyllyn voin ohittaa reippaasti.  Eilen aamulla oli mummolassa piipahdettava sillä oli siivouspäivä. Kävin avaamassa aamulla oven siivoojalle ja hän lupasi laittaa oven kiinni kun lähtee. Mummolassa pitäisi tehdä perusteellinen siivous, tyhjentää vaatekomero ja kaikki muutkin komerot turhasta roinasta. Mutta jotenkin sen aloittaminen ei nyt jaksa innosta. Pitäisi saada nuoriso innostumaan asiasta ja jos porukalla lähdettäisiin hommiin niin mummola olisi äkkiä siistissä kunnossa.

Mummo on nyt kolmatta kertaa lomajaksolla ja taas lähtö lomalle oli vaikeaa. Vasta sunnuntaina kerroin että huomenna on lomalle lähtö. En varmasti lähde, kuului vastaus. Sitten vuorossa itkemistä kun hän on niin kurja ja raukka ihminen jotta joutuu pois omasta kodista lähtemään. Siinä vaiheessa katsoin viisaammaksi poistua paikalta. Maanantaina menin, pakkasin tavarat ja koko ajan äiti kiroili ja haukkui minua jos vaikka millä alatyylisellä ilmaisulla. En kommentoinut mitenkään ja lopulta mummo istui autossa ja eikun menoksi. Ajeltiin vähän ja katseltiin kylänraittia. Siinä ajellessa äiti kysyi että missä sinä asut. Ajettiin sitten minun talon pihaan ja äiti hämmästeli että tämmöinenkö talo sinulla on, en ole siellä koskaan käynyt.  Aika monta kertaa on ennättänyt minun luona käydä sillä olen asunut tässä talossa 24 vuotta.  Huhtikuussa 1994 tähän muutin ja äidin kanssa yhdessä tätä siivottiin.

Pienen kyläkierroksen jälkeen mentiin sitten palvelutaloon. Siellä äiti puhui tosi  nätisti hoitajille kun jouduimme vähän odottamaan huonetta. Siellä oli edellinen lomalainen lähtenyt ja huoneen siivous oli kesken. Sitten kun huone oli valmis niin äiti vietiin sinne, toivotettiin tervetulleeksi. Vastaanotto oli nyt ihan toisenlainen kuin ensimmäisellä kerralla. Siitä annoin vähän palautetta ja ilmeisesti se on otettu huomioon. Sinne jäi mummo sängylle pötköttelemään kun lähdin. En ole soittanut enkä kysellyt kuulumisia sillä kyllä sieltä otetaan yhteyttä jos tarve vaatii.  Maanantaina haen mummon kotiin ja sitten taas mietin valmisruokahyllyn kohdalla mitä ostan.

Eihän tämä viikko kuitenkaan mitään lomaa ihan kokonaan ole. Eilen oli Tättähäärällä tapaaminen ja siinä menee aina koko päivä.  Toppavaatteita olen pessyt ja varastoon vienyt vaikka kylmää säätä lupailevat vapuksi ja vielä senkin jälkeen. Nyt on ollut ihanan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Auringosta, lämmöstä ja vesisateesta huolimatta meillä on lunta vielä valtavasti. Mutta ehkä ne ennen juhannusta sulavat.

Tänä iltana meidän perheen aikuiset pitää parisuhdeillan ja lähdemme kuuntelemaan Juha Tapiota. Juha Tapion Kelpaat kelle vaan oli voimabiisini eron jälkeen ja se kannatteli minua arjessa.  Nyt pystyn kuuntelemaan kappaleen jo itkemättä. Hyvä minä!