Luonnossa alkavat syksyn värit löytyä vaikka elokuun alkua eletään. Kanervat loistavat hehkuvan violettina (se ei tosin tässä kuvassa näy) ja mustikan varret alkavat punertua. On siis aika astua arkeen.
Harmi että tänä kesänä lämpimät päivät harvinaiseksi herkuksi. Heinäkuun lämpötila on ollut todella matala ja näin kylmiä heinäkuita on todella harvoin. Virallisia hellepäiviä heinäkuulle osui vain yksi ja sinä päivänä jopa minä uskalsin järveen mennä. Se jäikin kesän viimeiseksi uintipäiväksi sillä seuraavana päivänä puhalsi jo kylmä pohjoistuuli ja siitä lähtien on kylmää ilmaa riittänyt. Onneksi sentään saimme nauttia yhden viikon lämpimästä ja uimarantaelämästä. Kolme kertaa päivässä rannalla kävimme ja Tättähäärä nautti täysillä uimisesta ja vedessä olosta.
Eilen alkoi uusi arkia meidän kotona. Ammattikoululainen vietiin asuntolaan ja sinne jäi poika 300 km:n päähän. Nyt toivon ja rukoilen että poika viihtyy siellä vaikka joutuukin huoneen jakamaan toisen pojan kanssa ja asuntolassa on yli 100 nuorta. Poika joutuu varmaan monta kertaa koville moisen ihmispaljouden keskellä sillä parhaiten hän viihtyy yksin omassa huoneessaan suljetun oven takana. Suuri tavoite onkin että poika saadaan sieltä huoneesta osallistumaan johonkin harrasteeseen tai reissuun. Kotona olemme väkisin vetäneet hänet mukaan ulkoilemaan, retkeilyyn, kalastukseen, elokuviin ym. Tuolla on helppo jumittua omaan huoneeseen jos kukaan ei pakota sieltä lähtemään. Tavoitteena asuntolassa on myös arjen taitojen opetteleminen: pyykinpesu, ruuanlaitto, järkevien aamu- ja iltapalojen hankinta ym. Vahva tuki ja osaava henkilökunta asuntolassa on joten uskon ja luotan että homma lähtee sujumaan. Uskon myös että pojalla on vahva halua itsenäistyä ja tulla "isoksi pojaksi" pienestä koosta huolimatta.
Ylihuomenna aloittaa Tättähäärä koulutiensä. Reppu on ostettu ja huomenna on pakattava kynäpenali uuteen reppuun. Kouluun meno ei jännitä sillä eskari oli jo koululla joten paikka on tutu ja koulun käytänteet tuttuja. Koulukavereina on kaikki tutut eskarikaverit. Muutama tosin puuttuu; joku jatkaa vielä eskaria ja joku menee pienryhmään mutta suurimmaksi osaksi entinen porukka on kasassa. Uutta koulumatkoihin tuo se että nyt ne pitää kulkea jalkaisin. Meiltä on vähän vajaa 3 km kouluun ja kyydityksen saa jos matkaa on yli 3 km. Ahkerasti Tättähäärä on jo koulumatkaa harjoitellut ja uskon että se sujuu todella hyvin. Saa nähdä milloin innostus kävelemiseen loppuu ja tyttö rupeaa kyytiä vaatimaan. Se on tosin meillä turhaa.
Me vanhat varikset aloitamme "loman" kun talo tyhjenee. Kovasti toki toivomme että puhelin soisi ja täytettä päiviin tulisi. Työintoa on kovasti ja välillä tuntuukin niin turhauttavalta kun puhelin pysyy hiljaa. Onneksi on tukilapset jotka säännöllisin väliajoin tuovat piristystä arkeen. Edelleen olemme sitä mieltä että nämä jo meillä käyvät tukilapset riittävät ja uusia emme halua. Sydämessä tuntuu että meidän koti on tarkoitettu meillä vähän pitemmän aikaa asuville lapsille.
