Tunteiden vuoristorataa

Viime aikoina meidän perheessä on eletty tunteiden vuoristorataa. Paljon on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin niin se kyllä näkyy ja kuuluu meidän arjessa.

Pienen ihmisen tulo on herättänyt eniten tunteita Tättähäärässä. Hän ei olekaan se pienin ja ihanin. Kauppareissuilla ihmiset ihastelee pientä; voi miten kaunis lapsi, voi miten aurinkoinen lapsi, siinä on oikea hymypoika. Nämä kaikki lauseet sattuu tosi paljon sillä tähän asti kaikki on ihastelleet Tättähäärää. Kotona hän joutuu jakamaan iskän huomion ja sekös sattuu. Minun huomiosta ei ole niinkään väliä mutta iskän huomion pitää kohdistua vain häneen. Melkein päivittäin Tättähäärä varmistaa että ollaanhan me varmasti vain hänen, kasiluokkalaisen, lukiolaisen ja esikoisen vanhemmat. Pienelle saamme olla vain hoitajat. Mutta kaiken tämän jälkeen tyttö leikkii pienen kanssa ja huolehtii hänestä.

Isojen elämään ei pieni ihminen ole paljon vaikuttanut. Lukiolainen elää muutoksen aikaa, on muuttamassa pois kotoa. Se vie ajatukset ja eipä siinä pienen ihmisen meillä oleminen juuri tunnu miltään. Kasiluokkalaisen ajatuksiin ja tunteisiin en ole päässyt tutustumaan koska hänellä ei sanoja näihin asioihin ole.

Meidän aikuisten tunteet ovat varmaan hyvin erilaiset. Minä olen "hoitotäti" joka hoitaa lapsen niin hyvin kuin osaa mutta on valmis heti luopumaan lapsesta kun puhelin soi.  Järki sanoo että tämän lapsen paikka ei ole meillä sen pitempään kuin tarve vaatii. Ja näin pitää ajatellakin kun lyhytaikaiseksi perheeksi ryhtyy. Sydämeen toki sattuu kun pieni huutaa sydäntä särkevästi ÄITII ja ojentaa käsiään. Itsestäni puhun aina etunimellä mutta lapsi kutsuu minua äidiksi.

Toisen aikuisen tunteet ovat ristiriitaiset. Hän on paljon enemmän tunneihminen kuin minä ja ajattelee asioita aina paljon enemmän tunteella kuin minä. Pieni on vienyt hänen sydämensä ihan samalla tavalla kuin Tättähäärä aikoinaan. Mutta kyllä hän ymmärtää sen ettei pieni meille jää. Yhdessä toivomme että pieni päätyy meiltä juuri sinne minne hänet on tarkoitettu. Ja ennen kaikkea toivomme että pieni ihminen saisi elää hyvän ja turvallisen elämän.

Kesä saapui yllättäen

Runsas lumisen talven ja kylmän kauden jälkeen helteet suorastaan yllättivät. Äkkiseltään tuntui että aina on väärin pukeutunut kun ulos meni. Helleaallon seurauksena lumet ovat pihalta kadonneet ja pikkuhiljaa on piha saatu haravoitu. Eilen illalla kasiluokkalainen kuskasi haravoituja kasoja pois ja mutta harmittavasti jätti työn kesken. Nyt ulkona sataa vettä ja ukkonen jyrisee. Haravoidut kasat kastuvat oikein mukavasti. Paljon tekemätöntä puuhaa pihalta vielä löytyy mutta ehkä ne saadaan tehtyä jossain vaiheessa. Kukkia en ole vielä hankkinut ja taidan jatkaa viime kesän perinnettä; vähän on hyvä. Muutamaan astiaan kukka ja se riittäköön.

Arki pienen ihmisen kanssa sujuu hyvin. Nyt on ollut jo ilmassa kiukkua ja pieni ihminen osoittaa omaa tahtoaan hyvin vahvasti. Mutta tämän vastapainona saimme jokin ilta sitten ensimmäiset suukot. Suukkoja olemme pienelle antaneet mutta nuo suukot tulivat oma-aloitteisesti häneltä itseltään kun sohvalla aikaa porukalla vietimme.  Monta kertaa olen taas miettinyt miten onnekkaita olemme kun saamme viettää hetken aikaa tämän pienen ihmisen tukena ja turvana. Toivottavasti tästä ajasta jää jonnekin muistin sopukoihin turvallisuuden ja lämmön tunne. Kolme Vähän yli kolme viikkoa on yhteistä aikaa takana ja edessä olevaa aikaa en tiedä. Ensi viikolle oli jo lähtöpäivä sovittu mutta se peruuntui. Nyt toivotaan että ratkaisu tulisi mahdollisimman pian sillä ei ole pienelle hyväksi elää kovin pitkään "välitilassa".  Toivon että hän pääsee palaamaan bioperheeseen mutta jos se ei ole mahdollista niin toivon lapsen siirtyvän pitkäaikaiseen sijaisperheeseen lyhyellä aikataululla.  Yhteistyö biovanhempien kanssa on sujunut hyvin, samoin viranomaisten. Joten tämä on ollut hyvä alku uudessa työssä. Työ toki vanhaa tuttua mutta yhteistyökumppanit uusia. Ja jokainen lapsi on aina yksilö, samoin vanhemmat joten aina ollaan uuden edessä kun uusi ihminen ovesta sisään astuu.

Äitienpäivää vietettiin käymällä lounaalla ravintolassa. Olinpa onnellinen kun sain mukaan myös esikoiseni. Miniä ei päässyt mukaan ja se vähän harmitti. Kaikki lapset olivat mukana ja meitä olikin pitkä pöytä lounastamassa. Enpä osannut lapsettomuuden kipeinä vuosina edes kuvitellut että jonain äitienpäivänä lounastan viiden lapsen kera.  Jo edellisenä iltana vietettiin eräällä tavalla äitienpäivää kun esikoinen ja minä olivat meillä grillaamassa ja illan lopuksi jäivät meille vielä saunomaan. Olipa mukavaa.

Mummolassa piipahdettiin äitienpäivänä ja minun oli kerrottava hänelle ikävä uutinen; huomenna alkaa loma. Sain taas kuulla olevani maailman ilkein ihminen kun en anna vanhan ihmisen olla rauhassa kotonaan. Mutta maanantaina sain mummon autoon ja lomapaikkaan vietyä. Lomapaikassa mummo on kuin toinen ihminen. Tämä meillä oleva pieni ihminen on jollain ihmekonstilla sulattanut mummon sydämen ja mummo ottaa kontaktia pieneen. Voi sitä vilkutusten määrää puolin ja toisin kun mummolasta lähdetään. Maanantaina vein mummon ja enpä ole edes kysellyt että mitä kuuluu. Tiedän että lomapaikasta soittavat jos tarve vaatii. Loma tekee kyllä hyvää sekä mummolle että minulle.

Tämä viikko on ollut aikamoista menoa ja meininkiä ja toisen aikuisen on pitänyt jo olla hetken poissa töistäkin. Tättähäärä oli toisen aikuisen kanssa tutustumassa eskariin yhtenä aamupäivänä ja toinen aikuinen on joutunut kuskaamaan Tättähäärää baletin harjoituksiin ja valoharjoituksiin. Minä yritän päästä huomenna viemään tyttöä kenraalin ja lauantain esitykseen. Sunnuntain esitykseen tyttö ei mene koska lähdemme seurakunnan järjestämälle perheretkelle. Harmi kun sattui samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan elämä meillä sujuu mukavasti ja olemme nauttineet auringon lämmöstä.

Työn touhussa

Vaikka välillä kaikki on tuntunut epätoivoiselta ja tuntunut että enää ei mitään ole työrintamalla odotettavissa niin siitä huolimatta on viime aikoina ollut hyvin vahva luotto tulevaisuuden suhteen. Kun uskoo ja luottaa niin silloin asiat rupeavat tapahtumaan. Vaaditaan varmaan oikeiden tähtien asennot taivaalla ja sitten asiat rupeavat tapahtumaan.

Viikko sitten maanantaina meidät lisättiin naapuriläänin kriisiperhelistalle ja keskiviikkoiltana sosiaalipäivystyksestä soitettiin ja kysyttiin että mahtuuko meille pieni ihminen. Toivotin pienen ihmisen tervetulleeksi ja muutaman tunnin päästä meidän eteisessä oli kaksi tätiä ja hyvin hämmentynyt pieni.  Puhelun jälkeen kaivelin äkkiä sängyn, syöttötuolin, rattaat ja turvaistuimen esiin. Vaatteita pengoin myös mutta kovin vähän oli sitä kokoa jonka arvelin pienen ihmisen olevan. Vaippoja ei ollut mutta "tädit" sanoivat viimeisessä puhelussaan että mukana on sen verran että yön yli pääsee. Ikää lapsella sen verran että mitään vauvanruokia ei tarvittu joten tyynesti jäin odottamaan pientä ihmistä. Muu perhe oli ihan täpinöissään ja eivät oikein tienneet miten päin olisivat.  Mutta niin vain tuloillasta selvittiin ja yllättävän hyvin on mennyt tähänkin asti. Lapsi syö hyvin, nukkuu hyvin ja pikkuhiljaa alkaa kotiutua ja ääntä rupeaa löytymään.  Mitään tietoa siitä miten kauan lapsi meillä on ei tässä vaiheessa ole. Olen sanonut että meillä saa olla niin kauan kun tarve vaatii. Voi olla että lähtee vaikka ensi viikolla tai on vielä puolenvuoden päästä. Sitä on tässä vaiheessa vaikea tietää. 

Lasten vaatteista luovuin kaksi vuotta sitten ja viime kesänä vein varastosta kaikki ulkolelut naapuriin. En nyt viitsinyt lähteä leluja takaisin hakemaan vaan kävin kirpparilta ostamassa Plaston muovimopon. Tämä oli joko kolmas tai neljäs mopo jonka olen ostanut. Hyvässä kunnossa olevat mopot olen pistänyt aina kiertoon kun olen ajatellut että en enää niitä tarvitse. Onneksi kirpparit on olemassa ja sieltä löytyy sekä leluja että vaatteita. Vappuaaton vietimmekin kirppareita kierrellen ja hyviä hankintoja tehden. Vapuksi olimme suunnitelleet reissua Tättähäärän mummoa tapaamaan. Hotelli oli varattu sekä maksettu mutta pienen ihmisen tultua olimme matkustuskiellossa ja reissu jäi tekemättä. Onneksi hotellissa hyväksyttiin syy jonka takia peruin majoituksen kolme päivää ennen majoittumista ja me saatiin rahat takaisin.

Sisäleluja ja muita viihdykkeitä meiltä löytyy vaikka millä mitalla. On ollut mukava kaivella taas nuppipalapelit esiin ja tehdä niitä pienen kanssa. Pienen ihmisen vanhemmat on tulossa lauantaina lasta katsomaan ja kysyivät että pitääkö tuoda leluja. Sanoin että jos ei ole mitään lempilelua niin eiköhän me pärjätä näillä meillä leluilla. Se sopi vanhemmille; lelut ovat kotona odottamassa leikkijän saapumista.

Pienen ihmisen rytmissä meillä mennään nyt eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan.  Katsotaan miten pitkään tämä pesti kestää ja ehkä tämä poikii myös uusia soittoja. Toivossa on hyvä elää.