Sitku-elämää

Nämä kaksi mekko on todiste sitku (sitten kun) elämästä. Äitini on teettänyt mekot aikoinaan ompelijalla ja epäilen ettei näitä mekkoja ole juurikaan käytetty. Ehkä tummansininen on ollut päällä joissakin hautajaisissa mutta tuo iloisemman värinen on varmaan saanut odottaa kaapissa ihan rauhassa. Kun vanhempani n. 16 vuotta sitten muuttivat kirkonkylälle asumaan niin mekot ovat olleet muuttokuormassa mukana. Äitini vaatekomerosta ne kaivelin kun vuosi sitten kesällä etsin vaatteita Suomi100-marssiin. Nuo olisivat olleet vanhoja ja tuoneet esille 60/70-lukua mutta valitettavasti eivät päälleni mahtuneet. Nyt äitikin mekkoihin hukkuisi, vuodet ovat mummon kuihduttaneet.

Mekot tuli nyt esille kun siivosin oman vaatekomeroni ja mekkojen myötä rupesin miettimään vanhempieni sitku-elämää. Eräällä tavalla tulin surulliseksi siitä miten pientä ja vaatimatonta heidän elämänsä on ollut ja nuo sitten kun -ajatukset ovat ehkä sitä arkea piristäneet.Heille on riittänyt pelkkä ajattelu eikä haaveita ole koskaan toteutettu. Aina ajattelin että haaveiden jääminen haaveeksi johtui kotona viihtyvästä isästäni mutta eiköhän molemmat vanhempani ole olleet huonoja haaveitaan toteuttamaan.  Lappi oli vanhemmilleni unelma ja ne ainoa lyhyet lomareissut suuntautui Lappiin. Eräänä kesänä ex-mieheni kanssa veimme vanhempani Pohjois-Norjaan ja muistan miten he reissusta nauttivat. Vanhempani jäivät eläkkeelle alle 60 vuotiaina ja siinä vaiheessa he olivat ihan hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta he eivät koskaan toteuttaneet haavettaan pitkistä ja useista Lapin reissuista. Töissä ollessaan he puhuivat miten viettävät paljon aikaa Lapissa kun ovat eläkkeellä. Yhtään Lapin-reissua he eivät eläkkeelle jäännin jälkeen tehneet.  Lukeminen oli isälleni hyvin tärkeää ja sanomalehdet hän luki aina hyvin tarkasti. Viimeiset elinvuotensa eli sokeana ja harmitteli kun ei näe lukea. Isä puhui aina miten hän käy ahkerasti kirjastossa kun muuttaa kirkonkylälle asumaan.  Yhtään ainutta kirjastoreissua ei isä tehnyt vaikka kotoa kirjastoon oli matkaa n. 400 m.  Sama juttu oli äidillä joka aina haaveili kirkossa käynnistä. Koskaan ei kirkkoon mennyt vaikka matkaa olisi ollut 200 m. Pieniä haaveita joiden toteuttaminen olisi ollut helppoa jos olisi ollut halua niitä toteuttaa.

Omassa elämässäni olen yrittänyt päästä pois tuosta sitten kun -ajattelusta. Omaa vaatimatonta elämääni elän mutta yritän siinä toteuttaa haaveitani. Vaatteita en säilö kaapissa sillä siellä ne vain kutistuu eikä mahdu hetken päästä päälleni. Vaatevarastoni onkin hyvin pieni sillä ei täällä kotona kauheasti vaatteita tarvita. Yhdet ja samat vaatteet on aina päällä. Kuten äidillänikin oli ja on edelleen. Minun jäljiltä ei kaappiin jää käyttämättömiä vaatteita. Minä haaveilin aina lapsista ja onneksi olen haaveeni toteuttanut. Aikaa ja kärsivällisyyttä haaveen toteuttaminen on vaatinut mutta hyvää kannattaa odottaa. Muutenkin olen elänyt elämää josta olen haaveillut ja olenpa eron jälkeen aarrekartankin tehnyt. Aarrekartan kuvat ovat toteutuneet yhtä lukuun ottamatta ja tuo yksi saakin olla sellainen ikuinen unelma jonka ei välttämättä tarvitse toteutua. Toivon että vanhana en kadu elämätöntä elämääni vaan muistelen (jos muistan) kaikkea kivaa jota olen elämäni aikana saanut kokea.

Tylsä, ihana arki

Monta kertaa olen miettinyt että tännekin pitäisi saada jotain kirjoitettua mutta jotenkin on sellainen olo ettei löydy mitään sanoja joita peräkkäin pistäisin. Tuntuu että kaikki on jo kirjoitettu ja kerrottu. Meidän arki on niin yksitoikkoista ja tylsää ettei siitä riitä mitään kerrottavaa. Mutta minä tykkään juuri tällaisesta tylsästä ja hyvin rullaavasta arjesta. Voi kunpa aina saisikin elää tasaista, hyvin soljuvaa arkea jota viikonloput ja hetkelliset juhlahetket piristävät.

Tylsä arki on toisaalta ihan väärä kuva meidän elämästä. Kun perheessä on eskarilainen jolla on vahva tahto ja ysiluokkalainen jota ärsyttää kaikki niin se tylsä ja hiljainen arki on meidän kodista kaukana. Nyt on pitkästä aikaa hetki että olen ihan yksin kotona ja se tuntuu aivan uskomattoman ihanalta. Vain pyykki- ja tiskikoneen äänet vähän hiljaisuutta rikkovat mutta muuten on niiiin ihanan rauhallista. Välillä kaipaan aikaa että toinen aikuinen oli töissä ja sain viettää hetken aikaa kotona ihan ypöyksin. Olen kuitenkin pikkuhiljaa oppinut elämään kahden aikuisen perhe-elämää ja huomannut että toisesta aikuisesta on todella apua tässä arjessa. Nyt kun ollaan molemmat kotona niin arki ei ole enää vain minun työtäni vaan puoliso on ottanut mukavasti osaa hommiin. Kuskaukset hoituvat vuorotellen ja välillä lähdetään molemmat viemään Tättähäärää harrastuksiin ja näin saadaan olla hetki kahdestaan poissa kotoa. Istutaan vaikka kirjastossa lehtiä lukemassa, käydään lenkillä tai kierrellään kaupoissa. Kun eskari elokuussa alkoi niin päätimme että rupeamme lenkkeilemään ja aika hyvin siitä on saatu pidettyä kiinni. Nyt olemme hyödyntäneet lenkkeilyt keräämällä samalla sieniä ja meillä onkin oikein mahtava rouskusaalis odottamassa talvea ja sienisalaatin tekoa.

Eskari on lähtenyt sujumaan todella hyvin vaikka välillä tyttö kyllä sanoo ettei jaksaisi joka aamu kouluun herätä. Vaatekriisi tuli eskarin myötä ja tuntuukin ettei meiltä löydy mitään vaatetta jossa tyttö ei näyttäisi "vauvalta". Frozen vaatteet on lähtenyt kaapista ja tilalle on ollut pakko hankkia uusia vaatteita. Napapaitoja ja avoimia olkapäitä en ole suostunut ostamaan vaan olen yrittänyt etsiä sellaisia 6-vuotiaalle sopivia vaatteita. Välillä äidin ja tyttären maku ei todellakaan käy yksiin mutta toistaiseksi tytöllä on ollut joka päivä vaatteet päällä kun eskariin on lähtenyt.

Ysin koulu ei suju yhtä hyvin. Paljon on jo opettajan kanssa viestitelty ja mietitty asioita. Motivaatio hukassa ja sille on meidän muiden vaikea tehdä mitään. Vaikka kuinka yrittäisi pojalle puhua järkeä niin se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Jatko-opintojakin on mietitty ja opon kanssa poika on suostunut jotain puhumaankin. Nyt on opo hakenut koulutuskokeilua ja toivotaan että poika sinne pääsee. Jospa paikka kiinnostaisi ja sinne voisi sitten kevään yhteishaussa hakea. Tarkoitus on että haetaan ensi syksyksi valmentavaan (Valma) koulutukseen. Voisi tutustua rauhassa koulun arkeen ja samalla koulun väki näkisi että onko pojasta juuri tälle alalle josta ehkä nyt haaveilee. Valman jälkeen olisi hyvä jatkaa ihan oikeaa ammattiin opiskelua. Mutta ei näitä vielä kannata kauheasti miettiä vaan yrittää saada tämä koulunkäynti sujumaan edes jollain tavalla.

Mummo jatkaa asumista omassa kodissaan. Palvelukotiin paikkaa hain jossain vaiheessa ja siihen sain kielteisen päätöksen. Matti-ryhmä oli sen päätöksen tehnyt ja siitä voi toki valittaa mutta enpä jaksa siihen hommaan ryhtyä. Sen verran muutosta mummon elämään että jatkossa lomajaksot palvelutalossa ovat kahden viikon mittaisia. Seuraava jakso on sovittu lokakuulle mutta epäilen ettei silloin vielä kahta viikkoa pysty olemaan. Näillä jaksoilla tuetaan mummon asumista omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Toki palvelukotiin pitää paikka löytyä jos tilanne kovin huonoksi menee. Ja se paikka saattaa olla hyvinkin kaukana meidän kotoa. Nämä sotejutut ovat nykyään sellaisia että vanhuksia kuljetetaan ympäri maakuntaa sinne mistä paikka milloinkin sattuu löytymään.

Näillä mietteillä syksyä jatketaan. Päivä kerrallaan eletään ja toivotaan että puhelin soisi ja meitä tarvittaisiin edes hetkeksi jonkun pienen ihmisen elämässä. Kovin hiljaista on sillä rintamalla ollut.