Kohti kesää

Viime postauksessa taisin valitella lunta ja kylmyyttä.  Nyt voin kirjoittaa että lumet ovat melkein muisto vain ja yllättävän lämmin sää on saapunut susirajalle. Kevyempiä vaatteita on otettu esiin ja eilen päätin jättää jo sukat odottamaan syksyä. Pahoin pelkään että vielä ne ovat jossain vaiheessa esille kaivettava sillä säätiedotukset lupailee viileämpiä säitä. Mutta vielä tänään liikuskelen paljain varpain.

Kesä lähestyy huimaa vauhtia ja Tättähäärn harrastuksetkin jäävät tauolle. Viime viikonloppuna oli baletin loppunäytökset ja hienosti esitykset 3-4 vuotiailta sujuivat. Jokainen pysyi lavalla ja sehän on tärkeintä. Yleisö ei tiennyt esityksen koreografiaa joten senkin puolesta esitys meni hienosti.  Eilen loppui seurakunnan kerho ja jatkuu syksyllä.  Liikuntakerhoa on vielä kaksi kertaa jäljellä, tällä ja ensi viikolla. Sen jälkeen alkaakin melkein aikatauluton elämä. Ainoa säännöllinen meno on Tättähäärän biovanhemman tapaaminen kolmen viikon välein.

Kesälle on kuitenkin jo suunnitelmia. Ensimmäisen lomaviikon perjantaina lähden ipanoiden kanssa PowerParkkiin ja yövytään Kalajoella. Onneksi näitä järjestettyjä reissuja on ja ei itse tarvitse ajaa. Juhannusviikoksi on varattuna mökki Pielisen rannalle. Tämän enempää en ole onneksi suunnitellut sillä tuntuu että kesä on aina niin lyhyt ja menee aivan liian nopeasti ohi. Ei ennätä tehdä puoliakaan niistä asioista joista on haaveillut. Tukilapsille pitää löytyä viikonloput ja sekin osaltaan rajoittaa suunnitelmia. Haluavat kesällä olla vähän pitempään ja sen olen heille luvannut. Lupasin myös että jos juhannusviikolla on lämmintä niin haen heidät ainakin yhdeksi päiväksi mökille. Pääsevät porukalla rantaelämää viettämään.

Näillä suunnitelmia mennään kesään 2017!

Syksyn suunnitelmia

Sataa vettä ja on pimeää joten tuntuu ihan syksyltä. Mutta syksyä on tässä viime päivinä suunniteltu seiskaluokkalaisen osalta. Palaveerattiin koululla ja mietittiin miten kasiluokka aloitetaan. Ilokseni kuulin että meidän koululle perustetaan pitkästä aikaa pienryhmä; vajaa 10 oppilasta, opettaja ja koulunkäynnin ohjaaja. Ja mikä parasta, poika pääsee tuohon ryhmään. Opettajakin on jo valittu ja opo oli hyvin vakuuttunut siitä että ope myös tulee syksyllä. Minä vielä vähän epäilen; pessimisti ei pety. Tuo pienryhmä kuulostaa minusta tosi hyvältä. Vaikka pienryhmään meneekin niin siitä huolimatta ei hylkää kokonaan entistä luokkaansa. Valinnaisaineet (kotsa, tekninen työ ja kuvis) sekä liikunnan poika on entisen luokan mukana ja tässä toteutuu se "isossa ryhmässä" ole.  Näillä näkymin odotan kasiluokan alkua ihan toiveikkaana.

Lukiolainen maksoi eilen abiristeilyn eli kolmannelle luokalle on vielä menossa.  Vaikeaa koulunkäynti on kun ei jaksa oikein innostua pänttäämisestä eikä oikein mistään muustakaan. Sinnikkäästi on kuitenkin koulua käynyt ja kokeita uusinut kun ei ole kerralla mennyt läpi. Vanhempainillassa olin kuuntelemassa yo-kirjoituksia ja jos meillä ensi keväänä yo-juhlia vietetään niin niistä tulee kyllä kunnon kekkerit. Sen verran epätodennäköisenä noita juhlia pidän. Eli tässä on taas pessimisti asialla.  Tyttö on ollut keskeyttämässä lukiota jo monta kertaa mutta siihen en ole suostunut. Olen sanonut että keskeyttää saa heti jos on toinen opiskelupaikka johon on menossa tai sitten joku muu; oppisopimus paikka tai koulutuskokeilu yms. järkevää toimintaa. Mutta sen takia ei keskeytetä että jäädään omaan huoneeseen pelaamaan ja erakoitumaan.

Näillä ajatuksilla syksyyn lähdetään. Ensin kuitenkin vietetään kesä ja toivon että saisimme lämpimän ja aurinkoisen kesän.

Tästä se alkaa

Kuten olette varmaan jo huomanneet niin olen tosi vanhanaikainen ihminen.  Monesti olen sanonutkin että minun olisi pitänyt olla äiti yli 30 vuotta sitten. Ei olisi tarvinnut tapella lasten ja nuorten kanssa tietokonepeleistä eikä kännykän käytöstä. Eikä kukaan olisi sanonut että "kyllä kaikki muut saa pelata ja olla koneella vaikka läpi yön".  Omaa tiukkaa linjaani olen yrittänyt pitää ja ei meillä lapsilla ole ollut viihdykkeenä äidin kännykkää eikä tablettia pitkilläkään automatkoilla ennen teini-ikää. On pitänyt tylsistyä ihan rauhassa, katsella maisemia tai nukkua. Eikä ruokapöydässäkään ole ollut viihdykettä vaan on pitänyt syödä tai lähteä pöydästä. Ja tämä linja säilyy kyllä jatkossakin, siitä olen ihan varma.

Mutta nykyajalle on kuitenkin annettava periksi ja niinpä nyt, kun Tättähäärä täytti 5 vuotta, niin hän on saanut silloin tällöin pelata tabletilla Pikku-Kakkosen pelejä. Lisäksi tablettiin on ladattu Ekapeli ja sitä tyttö saa myös pelata aina silloin tällöin. Aikaa tabletin käyttämiseen on aina yksi tunti.  Kynän ja saksien käyttö on ollut tärkeää ja niihin keskityttiin tähän asti. Nyt "varhaiskasvatukseen" lisättiin tämä älylaitteiden käyttö. Mutta hyvin harkitusti ja pienellä tuntimäärällä.  Meillä pitää edelleen tylsistyä kun "ei ole mitään tekemistä".  Edelleen pitää kaivella kynät, sakset ym. esiin ja tehdä juttuja käsillä. Lautapelejä pelataan edelleen vaikka tällainen digiloikka onkin otettu älylaitteiden pariin.

Päivän pohdinnat

Tänään saimme taas uutta lunta. Onneksi ei ihan niin paljon kuin Vuokatissa ja muualla Kainuun suunnalla. Kyllä minä kaipaisin jo kunnon kevättä; lämmintä, puissa aukeavia silmuja ym. Vuosi sitten tähän aikaan oli jo kesäkukat ruukuissa ja koivuissa lehdet. Kasvihuoneilmiöstä ja ilmaston lämpenemisestä puhutaan paljon ja niistä ollaan huolissaan. Minusta tämä ei lainkaan tunnu ilmaston lämpenemiseltä ja jos kasvihuone olisi niin kyllä siellä toimiva lämmitin pitäisi olla.

Jo pitkän aikaa olen erinäisiä asioita pyöritellyt mielessäni ja josko nyt niistä vähän teille kirjoittaisin. Minähän olen tällainen maalaismamma joka ei ole juurikaan ulkomailla matkustanut ja enpä ole koskaan edes lentokoneessa ollut. Kotimaassa olen reissut ja naapurimaissa käynyt. Nuorena tyttönä linja-autoreissulla Hollannissa.  Olen kotona viihtyvää tyyppiä ja minulle tämä elämä on ainakin toistaiseksi riittänyt. Monet sijoitetut pääsevät sijaisperheiden kanssa reissaamaan ympäri maailmaa mutta minun lapset eivät ole päässeet. Rahaa on aina ollut niukalti ja olen aina joutunut miettimään mikä on milloinkin tärkein rahanreikä. Mutta ei minun pitänyt mistään reissuista kirjoittaa vaan siitä mitä tällainen mamma täällä kotimökissään välillä mietiskelee.

Käytöstapojen katoaminen huolettaa minua suuresti. Vanha olen mutta minusta on päivänselvää että kun tullaan sisälle otetaan hattu/lippis/pipo pois päästä, samoin ulkovaatteet. Mutta nykyään on ihan normaalia istua ruokapöydässä lippis päässä. Lauantaina katsoin ravintolassa erästä perhettä; isä, äiti ja kaksi teini-ikäistä poikaa. Toinen pojista istui koko ruokailun ajan takki päällä ja lippis päässä eikä vanhemmat edes huomauttaneet asiasta. Tiedän että teinien kanssa käytöstavat ovat vaikeita mutta kyllä minä pidän tiukasti niistä kiinni. Seiskaluokkalaisen luokanvalvojan kanssa asiasta kerran juttelin ja hän sanoi huomanneensa saman. Koulussa on kuulemma joustettu ja nuoret saavat pitää lippiksen päässä muulloin paitsi ruokailussa ja oppitunneilla. Miksi näin???? Jos kerran sisällä ovat niin ei pää palellu eivätkä auringonpistosta saa niin ihan hyvin voisivat päähineensä riisua.  Mutta ei koululaiset ole ainoita syyllisiä. Kun katsoo telkkarista tämän päivän nuoria perheitä niin kyllä isällä on hyvin usein sisällä lippis päässä ja päässä se pysyy myös ruokailun ajan.  Ruokapöydässä on mukana yleensä myös kännykkä.

Kännykän käyttö on myös asia johon olen kiinnittänyt huomiota. Myönnän että useinhan se puhelin on myös minun kädessäni ja olisi siitä vara luopua.  Ruokapöydässä meillä on ehdoton kännykkäkielto eikä puhelimeen kesken syönnin vastata ellei tulossa ole äärimmäisen tärkeä puhelu. Jäähän soitosta jälki ja takaisin voi soittaa syönnin jälkeen. Monet "viisaat" ovat huolissaan nuorten valvomisesta ja kännykän yöllisestä käytöstä. Tähän on helppo ratkaisu; kännykkä pois illalla tiettynä kellonaikana. Meillä seiskaluokkalainen tuo kännykän minulle klo 20.00 ja lukiolainen klo 22.00. Kymmeneltä menee kiinni myös meidän netti. Jos hyvät perustelut netin käytölle tuon kellonajan jälkeen on niin kyllä siitä vähän joustan.  Jos jokainen vanhempi ottaisi kännykän illalla pois niin ei tarvitsisi olla huolissaan.  Kännykkä on kyllä juurtunut ihmisten käteen ja välillä mietinkin että ei ehkä olla ihan väärässä sen suhteen että lasten puhumattomuus lisääntyy kun vanhemmat eivät juttele lapselle vaan keskittyvät enemmän kännykän tuijottamiseen kun keskusteluun lapsen kanssa. Toivottavasti olen väärässä.

Nuorten kielenkäyttöä olen kuunnellut vuosia ja vuosi vuodelta se tuntuu pahenevan.  Saman asian oli huomannut myös naapurikaupungin nuorisotoimi ja siellä nuorten kiroiluun on puututtu ihan kovalla kädellä. Lehtijuttukin aiheesta oli paikallislehdessä. Kauhulla odotan nti Tättähäärän kasvua ja sitä millainen maailma on esim. 10 vuoden kuluttua kun neiti on 15 vuotias.

Kun Tättähäärä on aikuinen niin hänellä on varmaan tekoripset ja -kynnet, hiuksissa pidennykset, luultavasti silikonirinnat ja täytettä huulissa ja kenties pepussakin.  Jotenkin tuntuu että tänä päivänä ei sellaisia luonnollisia ihmisiä enää olekaan. Ei ainakaan televisiossa.  Tekoripset on kyllä hyvin yleiset ihan tavallisessa elämässäkin.  Raha liikkuu näissä piireissä ja kun halutaan tehdä itsestä entistä kauniimpi niin raha ei merkitse mitään. Ja nälkä kasvaa syödessä joten aina on saatava lisää ja lisää jotta näyttäisi entistä kauniimmalta.

Tällaisia miettii tämä harmaahapsi jonka olisi aika mennä kampaajalle saamaan uutta väriä hiuksiin. Silikoneja en tarvitse mutta rasvaimu moneen kohtaan olisi enemmän kuin tarpeen. Mutta tärkeintä on että saisin elää terveenä ja nauttia tästä yksinkertaisesta elämästä. Toivon myös että osaisin kasvattaa lapset niin ettei raha ja viimeisen päälle täydellinen ulkomuoto ole elämässä tärkeintä.  Esikoisen kohdalla olen onnistunut mutta näiden seuraavien kohdalla voi olla että tulee pieniä epäonnistumisen tunteita.

Äitienpäivä

Näin kauniilla kortilla minua onniteltiin tänään.  Tättähäärä toi kerhosta salaperäisen paketin ja sanoi että saat avata tämän äitienpäivänä. Tänään koitti luvattu päivä ja paketista paljastui näin ihana kortti. Tuo sydän tytön kämmenessä on todella hellyttävä.

Facebookin muistoista luin että vanhempani ovat olleet meillä viimeistä kertaa äitienpäivälounaalla vuonna 2012. Äiti olisi kyennyt kyllä tulemaan mutta isän kunto oli sen verran huono ettei hän jaksanut/halunnut lähteä kotoa mihinkään. Nyt ajattelin että äidille olisi vähän piristystä poistua kotoa ja laitoin esikoisen mummoa houkuttelemaan. Mutta yksin poika mummon hakureissulta tuli. Ei ollut mummo halunnut syömään lähteä.  Iltapäivällä kävin sitten mummon luona ja istuin jonkin aikaa hänen seuranaan.

Paras äitienpäivälahja oli se että meidän perhe istui saman pöydän ääressä syömässä eikä kukaan riidellyt. Pöytä alkaa käydä ahtaaksi kun porukka aikuistuu ja tuo mukanaan uusia perheenjäseniä. Mutta ei meidän tupakeittiöömme oikein isompi pöytä mahdukaan joten syödään sitten kahdessa kattauksessa kun porukka lisääntyy.  Ulkona satoi räntää ja vettä mutta meidän kotona oli lämmintä ja mukavaa.

Eilen ajeltiin Tättähäärän kanssa hakemaan esikoista lomalle. Siinä autoillessa minuun iski aivan yllättäen suuri onnellisuus. Tuli ihan kyyneleet silmiin kun ajattelin miten onnellinen ihminen minä olenkaan. Vaikka elämä tuntuu välillä raskaalta niin kaikesta huolimatta kaikki on hyvin. Siinä autossa ajattelin jälleen kerran että kaikella itkulla oli tarkoituksensa. Minun piti käydä pitkä ja kivinen tie ennen kuin olin valmis äidiksi. Enkä miksi tahansa äidiksi vaan nimenomaan näiden lahjalasten äidiksi. Jakamaan äitiyttä heidän biovanhempiensa kanssa.

Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille ja lapsille aikaa antaville!

Viikko vierähtänyt

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt viikko.  Kevään tulo on hidasta mutta kyllä se kuitenkin näyttää tulevan.  Nti Tättähäärän kanssa käytiin tutkailemassa uimarantaa ja sen lähiseutuja mutta jäässä järvi vielä on ja jos olisi ollut pulkka mukana niin olisimme päässeet vielä pulkkamäkeen. 

Viikon aikana on taas autoiltu ja kun kesärenkailla ajelee niin toivoo että sataisi pelkkää vettä. Vettä, räntää ja lunta on taivaalta tullut mutta hyvin ovat reissut sujuneet.  Autoa on huollettu ja lisää huoltoa kuulemma auto kaipaa.  Kun vain jostain löytäisi euroja niihin huoltoihin. Mutta pakkohan auto on kunnossa pitää sillä ilman autoa on tätä työtä hankala tehdä.

Kevään tulon yritän uskoa ja käytiinkin ostamassa Tättähäärälle uudet kesäkengät. Valinta ei tuottanut pään vaivaa vaan heti neiti löysi nämä Frosen-crocksit.  Minä ostin kevään kunniaksi orvokit kuistille ja muutaman päivän ne kukoistivat kunnes paleltuivat. En muistanut niitä ottaa illalla sisälle ja aamulla olivat hyvin surullisen näköiset kukkaset "piristämässä" meidän kuistia.

Viime viikolla Tättähäärä täytti kokonaista 5 vuotta ja viikonloppuna neitiä juhlittiin.  Tänään oli 5v neuvolan vuoro ja ensimmäistä kertaa minulla oli neuvolassa lapsi joka osasi tehdä tehtävät täydellisesti ja ennen kaikkea joka kasvaa täysin neuvolan käyrillä. Pituuden suhteen siellä ylimmällä ja painon suhteen toiseksi ylimmällä.  Kerroin taas neuvolan tädille huoleni siitä että kasvaako tytöstä täyspäinen jos ei mene ennen eskaria hoitoon.  Ei kuulemma tarvitse viedä jos itsestä siltä tuntuu. Tyttö on sosiaalinen, tulee toimeen vieraiden aikuisten kanssa  ja tiedot sekä taidot ovat täysin ikätasolla niin kannattaa kuulemma kuunnella sydäntä.  Ja ainakin tällä hetkellä se sanoo että me vietetään vielä vuosi kotona ilman mitään kiirettä ja aikatauluja. Toki kerhot ja harrastukset sanelee vähän aikatauluja mutta muuten ollaan vaan.

Tällä viikolla Tättähäärä askarteli äitienpäiväkortteja. Kortit lähti äidille ja molemmille mummoille. Tekipä tyttö vielä kortin seiskaluokkalaisenkin äidille kun poika itse ei halunnut korttia tehdä. Minulle on tehty yllätys kerhossa ja tyttö piilotti sen heti kun tuli kerhosta.  Sunnuntaina vietetään äitienpäivää ja minä saan pöydän ympärille kaikki rakkaani. Sovittiin tänään miniän kanssa että tulevat meille lounaalle ennen miniän töihin menoa. Äidille ehdotin myös lounasta meillä mutta kovin vaikealta ajatus meille tulosta mummosta tuntui. Mutta kuulostelen vielä. Olisi todella mukavaa jos kaikki minun rakkaat ja läheiset olisi yhteisen ruokapöydän ympärillä.

Vaatepino sohvalle

Perjantaisin on mummolan kauppapäivä, toki muinakin päivinä mummolassa käyn ja jääkaapin tilanteen tarkistan. Mutta perjantai on aina "isompien" ostosten päivä.  Eilen en mummolassa käynytkään ja kun tänään sinne menin niin ensimmäisenä kiinnitin huomiota sohvalla olevaan vaatepinoon. Siinä oli nätisti isäni vaatteita; sukat, aluspaita, kalsarit, pitkät housut ja paita. Ihmettelin mistä äiti on nuo vaatteet kaivanut esiin koska omasta mielestäni olen isän vaatteet jo hävittänyt. Mutta en toki koko vaatekomeroa ole läpikäynyt. Sieltä äiti on nuo etsinyt. Torstai on pesupäivä ja luultavasti äiti on etsinyt vaatteet valmiiksi siihen sohvalle jo eilen.  Kysyin äidiltä mitä varten nuo vaatteet ovat tuossa. Vastaus kuului; papalle laitoin mutta eipä ole niitä päälleen laittanut.  Juttelin sitten isän kuolemasta ja hautajaisista. Äiti kuunteli ja sanoi että hän ei muista että pappa olisi kuollut. En tiedä menikö asia perille vai ei. Onhan äiti kattanut isälle ruokailuvälineet koko ajan mutta koskaan hän ei ole sanonut että kuvittelee papan olevan elossa. Ei ole juuri isästä koskaan puhunutkaan.  Sanoin taas että kesällä lainataan jostain pyörätuoli ja lähdetään käymään haudalla. Viime kesänä sitä jo ehdotin mutta äiti ei suostunut lähtemään. Josko tulevana kesänä lähtisi.

Viime viikolla käytiin muistihoitajan luona mutta eihän äiti siellä paljoa puhunut. Testejä ei pysty enää tekemään. Painon mittasi ja 41 kg äiti painaa.  Ei äiti toki pitkäkään ole mutta pieneksi ja hennoksi on mummo käynyt. Nyt olen apteekista ostanut ravintolisiä sillä ruoka ei maistu ollenkaan ja äiti pyörittelee vain ruokaa lautasellaan. Jääkaapista menee aina paljon ruokaa biojätteeseen koska ei vaan mikään maistu. Jotain pitää kaapissa kuitenkin olla tarjolla.  Nyt äidillä on ollut taas paljon yöllisiä kaatumisia mutta onneksi niistä on selvitty mustelmilla. Heinäkuussa äiti täyttää 87 vuotta joten kyllähän hän on jo pitkän elämän elänyt. Muistihoitajan kanssa juteltiin äidin "elämättömästä" elämästä sillä ei elämä oikein elämältä tunnu. Kun äidiltä kysyttiin että mikä tuottaisi hänelle iloa niin vastaus oli että ei mikään. Ilotonta ja synkkää se elämä on, siitä ei päästä yli eikä ympäri.  Se tuntuu niin surulliselta.

Kevät etenee

Kevät etenee meilläkin ja eilen saimme nauttia aurinkoisesta päivästä. Takapihalla oli jopa lämmintä kun aurinko paistoi eikä tuuli käynyt. Mattoja kopistelin ihan t-paidassa ja vähän jo uskalsin haaveilla siitä että pääsen pian paljain varpain viipottamaan. Tosin tänään taas tuntuu siltä että sukat pysyvät jaloissa vielä pitkään.  Lumet sulavat pikkuhiljaa ja vihreä sammal paljastuu lumen alta. Annan pihan vielä vähän kuivua ennen kuin otan haravan kauniiseen käteeni ja lähden haravoimaan kaikki viime vuotiset lehdet, havunneulaset ja risut pois sammalen päältä. Mutta odotan ihan rauhassa pihan  kuivumista.                                                                                                                                     

Pyykkikone tuntuu pyörivän meillä jatkuvasti mutta siitä huolimatta tällaisia kasoja löytyy jotka odottavat koneeseen pääsyä.  Talvivaatteet olen pessyt ja siirtänyt varaston komeroon odottamaan uutta talvea. Mutta kaikki pipot, rukkaset, lapaset ym. odottavat edelleen omaa vuoroaan                                                                                                                                      

Tuulikaapin sain lopulta tyhjennettyä kaikesta talveen liittyvästä. Kun kengät olin saanut pois niin silloin iski innostus. Jo kaksi vuotta sitten olin ostanut maalia, tarkoituksena oli maalata Tättähäärn vaatelipasto. Lipasto edelleen maalaamatta ja maalit odottivat sisävarastossa. Kaivelin maalit esiin, puhdistin kenkähyllynä toimivan Lundia-hyllyn ja eikun maalaamaan. Se olikin todella mukavaa hommaa. Kerta oli ensimmäinen ja toki maalauksen jälki ei kestä kriittistä tarkastelua mutta viis siitä. Minä maalasin hyllyn omin käsin ja se riittää. Valkoinen hylly näyttää tuulikaapissa ihan hyvältä. Tuulikaappi ja koko meidän koti kirkastuisi tosi paljon jos nuo pinttyneet mäntyseinät maalaisi vaaleiksi mutta siihen hommaan minusta ei kyllä ole. Mutta lipastoja ym. voin jatkossakin maalilla vähän piristää.                                                                                                                                      

Viisi vuotta

Viisi vuotta sitten syntyi tähän maailmaan pieni, kiharatukkainen tyttö.  Tyttö, jolle maailma oli uusi ja ihmeellinen asia.  Minun ja pienen kiharatukkaisen tiet kohtasivat heinäkuun alussa kun puhelin soi ja kysyi että olisiko mahdollista ottaa vastaan pieni tyttö. Oltiin juuri lomalla toisella puolella Suomea mutta sinä päivänä oltiin tulossa kotona. Sanoin että en nyt ihan heti voi ottaa ja vasta iltamyöhällä kotona ollaan. Sovittiin että tytölle etsitään toinen paikka ja jos ei löydy niin soittavat uudelleen.  Ja niinhän puhelin soi parin tunnin kuluttua uudelleen. Ei löydy paikkaa ja onnistuisiko minulta tytön hakeminen huomenna. Kyllä onnistuu, lupasin.  Kotimatkalla piipahdin ostamassa tuttipulloja, vähän vaatteita, äidinmaidon vastiketta ja vaippoja. Soitin eräälle tutulle että saisinko häneltä lainaan turvakaukalon ja vauvan vaunut.  Kaikki onnistui ja niinpä kaikki oli valmiina seuraavana aamuna kun lähdin pientä tyttöä hakemaan.  Meidän tiemme kohtasivat vastaanottokodin pienessä huoneessa jossa vauva nukkui vaunuissa.  Sain vähän tietoja vauvasta, sitten tyttö kaukaloon ja kohti kotia.

Heinäkuun vietimme yhdessä. Nautimme auringosta, rantaelämästä ja kaikesta mahdollisesta. Vauva sulatti meidän sydämet ja hän tuntui heti kuuluvan perheeseen. Vanhempia tapasimme säännöllisesti ja tiesin että meidän perheen ja vauvan tie eroaa pian. Ja niinhän siinä kävi. Elokuun alkupäivinä sanoimme heipat pienelle tytölle ja toivotimme hänelle turvallista elämää.  Sos.työntekijöille olin sanonut että jos lapsi joskus vielä perhettä tarvitsee niin me olemme valmiina.

Kului talvi ja meidän perheessä vieraili useampi pieni lapsi. Pienet sisarukset jäi osaksi meidän perheen elämää mutta muut pienet kävivät ja lähtivät pois. Usein muisteltiin pientä kiharatukkaista tyttöä. Eräänä elokuisena perjantaina soi puhelin ja kysyttiin että olisiko mahdollista ottaa vastaan pieni vauva. Ei nyt käy, valitettavasti.  Vähän harmitti mutta oltiin lähdössä festareille ja sitä reissua en halunnut perua. Tämä oli kuitenkin enne sillä maanantaina soi puhelin ja kysyttiin että mahtuuko teille vielä pieni, kiharatukkainen tyttö.  Kyllähän meille mahtui! Ei olisi mahtunut jos olisin perjantaiseen puheluun vastannut kyllä.  Ei mennyt kauaa puhelusta

kun oltiin esikoisen kanssa matkalla hakemaan tyttöä.  Samasta paikasta haettiin tyttö nytkin mutta vuoden aikana tyttö oli kasvanut pituutta ja kihara tukkakin oli pitempi kuin vuosi aikaisemmin.

Nyt yhteistä matkaa on kuljettu vähän vajaa 4 vuotta.  Matkaan on mahtunut paljon kaikenlaista; iloa, surua, paljon vuodatettuja kyyneleitä, eron hetki ja jälleen yhteen palaaminen. Tyttö on kasvanut, kiharat jäivät parturin lattialle kun ensimmäisen kerran hiukset leikattiin mutta edelleen hän on meidän ihana prinsessa.  Monta kertaa olen esittänyt kiitoksen prinsessan isälle ja äidille siitä että he ovat aina luottaneet minuun ja jaksaneet taistella siitä että tyttö asuu meidän perheessä. Ilman vanhempien taistelua meillä ei olisi nyt 5 vuotiasta prinsessaa. Vanhemmat ovat myös antaneet tytölle luvan rakastaa myös meitä ja olla täysillä meidän perheenjäsen.  Näillä eväillä toivomme tytöstä kasvavan onnellisen ihmisen.

Pitkästä aikaa

Käänsin seinällä olevan kalenterilehden ja esille tuli kaksi kaunista joutsenta ja teksti TOUKOKUU 2017. Kevät nyt tosiaan on vaikka ei sitä meinaa todeksi uskoa. Lunta vielä vaikka kuinka paljon ja voi olla että vielä juhannuksena on ikkunoiden alla lumikasat jos ei sää rupea lämpenemään ja lämmintä vettä taivaalta tulemaan.  Vappu oli ja meni. Tällä kertaa meillä ei ollut vapusta tietoakaan. Ilmapallot ja serpentiini jäi ostamatta ja kaikki muukin vappuun liittyvä unohdettiin kokonaan. Vappuaattona kuitenkin ajattelin että kyllähän lapset munkkeja söisivät ja niinpä kävin paikalliselta huoltoasemalta ostamassa satsin munkkeja.  Hyviä olivat, täytyy myöntää.

Meillä tietää kevään tulon siitä että saunassa tai leivinuunin päällä on aina "liputuspäivä".  Facebook näyttää aina vanhoja muistoja ja viisi vuotta sitten olin kirjoittanut että viiden vuoden päästä meillä ei enää nähdä kuivuvia vaatteita. Mutta kuinkas kävikään? Välillä niitä kuivuu enemmänkin ja kun vierailevat tähdet ovat kylässä niin tuntuukin että vaatteet eivät sitä tahtia ehdi kuivua kun ulos pitäisi päästä.  Kevään tulon tietää myös siitä että keittiön astiakaappiin tulevat kesäiset muumit.  Kyllä kahvi Ruusutarha mukista maistuu tosi hyvälle. Vielä en ole päässyt päiväkahvia terassille juomaan sillä terassi on edelleen talvikunnossa. Sää ei ole yhtään houkutellut laittamaan terassia kesäkuntoon päiväkahvittelua varten.

Viime viikolla piipahdettiin Tättähäärän kanssa mummo tapaamassa. Lempihotellimme on remontissa joten meidän oli yövyttävä kylpylässä. Mutta kyllähän se meille sopi, Tättähäärä tykkää vedestä. Kahtena iltana nautimmekin kylpylän palveluista ja hotellin Ala Carte -listasta.  Yksi päivä vietettiin mummon kanssa. Autettiin mummoa, käytiin kaupassa ja yhdessä syömässä. Toivottavasti nämä tällaiset päivät antavat tytölle mukavia muistoja. Mummo ainakin kertoo tykkäävänsä kun käydään ja pidetään muutenkin yhteyttä.  Kotimatkalla pysähdyttiin käärmenäyttelyssä. Lukiolainen haaveili siellä käynnistä ja pyysin että tulisi linja-autolla kaupunkiin ja mentäisiin sitten yhdessä näyttelyyn. Ja näin tehtiin.   Nyt virittäydytään arkeen ja kesäloman odotukseen.  Lukiolaiselle olen ehdotellut kesätöitä mutta kun mikään ei kiinnosta.  Tai kiinnostaa kyllä mutta juuri niitä töitä ei lähiseuduilla ole tarjolla.  Minäkin voisin tyttöä työllistää mummolan hommilla mutta eipä taida nekään kiinnostaa. Nykynuoret ovat välillä niin ronkeleita myös töiden suhteen.