Viisi vuotta

Viisi vuotta sitten syntyi tähän maailmaan pieni, kiharatukkainen tyttö.  Tyttö, jolle maailma oli uusi ja ihmeellinen asia.  Minun ja pienen kiharatukkaisen tiet kohtasivat heinäkuun alussa kun puhelin soi ja kysyi että olisiko mahdollista ottaa vastaan pieni tyttö. Oltiin juuri lomalla toisella puolella Suomea mutta sinä päivänä oltiin tulossa kotona. Sanoin että en nyt ihan heti voi ottaa ja vasta iltamyöhällä kotona ollaan. Sovittiin että tytölle etsitään toinen paikka ja jos ei löydy niin soittavat uudelleen.  Ja niinhän puhelin soi parin tunnin kuluttua uudelleen. Ei löydy paikkaa ja onnistuisiko minulta tytön hakeminen huomenna. Kyllä onnistuu, lupasin.  Kotimatkalla piipahdin ostamassa tuttipulloja, vähän vaatteita, äidinmaidon vastiketta ja vaippoja. Soitin eräälle tutulle että saisinko häneltä lainaan turvakaukalon ja vauvan vaunut.  Kaikki onnistui ja niinpä kaikki oli valmiina seuraavana aamuna kun lähdin pientä tyttöä hakemaan.  Meidän tiemme kohtasivat vastaanottokodin pienessä huoneessa jossa vauva nukkui vaunuissa.  Sain vähän tietoja vauvasta, sitten tyttö kaukaloon ja kohti kotia.

Heinäkuun vietimme yhdessä. Nautimme auringosta, rantaelämästä ja kaikesta mahdollisesta. Vauva sulatti meidän sydämet ja hän tuntui heti kuuluvan perheeseen. Vanhempia tapasimme säännöllisesti ja tiesin että meidän perheen ja vauvan tie eroaa pian. Ja niinhän siinä kävi. Elokuun alkupäivinä sanoimme heipat pienelle tytölle ja toivotimme hänelle turvallista elämää.  Sos.työntekijöille olin sanonut että jos lapsi joskus vielä perhettä tarvitsee niin me olemme valmiina.

Kului talvi ja meidän perheessä vieraili useampi pieni lapsi. Pienet sisarukset jäi osaksi meidän perheen elämää mutta muut pienet kävivät ja lähtivät pois. Usein muisteltiin pientä kiharatukkaista tyttöä. Eräänä elokuisena perjantaina soi puhelin ja kysyttiin että olisiko mahdollista ottaa vastaan pieni vauva. Ei nyt käy, valitettavasti.  Vähän harmitti mutta oltiin lähdössä festareille ja sitä reissua en halunnut perua. Tämä oli kuitenkin enne sillä maanantaina soi puhelin ja kysyttiin että mahtuuko teille vielä pieni, kiharatukkainen tyttö.  Kyllähän meille mahtui! Ei olisi mahtunut jos olisin perjantaiseen puheluun vastannut kyllä.  Ei mennyt kauaa puhelusta

kun oltiin esikoisen kanssa matkalla hakemaan tyttöä.  Samasta paikasta haettiin tyttö nytkin mutta vuoden aikana tyttö oli kasvanut pituutta ja kihara tukkakin oli pitempi kuin vuosi aikaisemmin.

Nyt yhteistä matkaa on kuljettu vähän vajaa 4 vuotta.  Matkaan on mahtunut paljon kaikenlaista; iloa, surua, paljon vuodatettuja kyyneleitä, eron hetki ja jälleen yhteen palaaminen. Tyttö on kasvanut, kiharat jäivät parturin lattialle kun ensimmäisen kerran hiukset leikattiin mutta edelleen hän on meidän ihana prinsessa.  Monta kertaa olen esittänyt kiitoksen prinsessan isälle ja äidille siitä että he ovat aina luottaneet minuun ja jaksaneet taistella siitä että tyttö asuu meidän perheessä. Ilman vanhempien taistelua meillä ei olisi nyt 5 vuotiasta prinsessaa. Vanhemmat ovat myös antaneet tytölle luvan rakastaa myös meitä ja olla täysillä meidän perheenjäsen.  Näillä eväillä toivomme tytöstä kasvavan onnellisen ihmisen.