Hauskaa vappua

Kuusikulman poppoo toivottaa kaikille hauskaa ja riemukasta vappua. Meidän "vappuhuiskat" löytyi luonnosta asmulenkin aikaan.

Kadonneen lääkedosetin arvoitus









 

Nti Tättähäärä on keskiviikkoisin kerhossa ja minulla on silloin vähän enemmän aikaa olla mummolassa.  Joka toinen keskiviikkoaamu laitan kahden viikon lääkkeet dosetteihin ja tänään oli lääkeaamu. Käytössä  (siinä on vielä tämän päivän iltalääkkeet) on mikron päällä ja tyhjä kaapissa. MUTTA tänään kaapista ei löytynytkään äidin punaista, tyhjää dosettia. Etsin keittiöstä kaikki mahdolliset paikat, kävin läpi makuuhuoneen, vessan mutta turhaan. Dosetti on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Vaatehuonetta en viitsinyt ruveta penkomaan vaan hyppäsin autoon ja ajelin hakemaan kotoa isäni käytössä olleen sinisen dosetin. Viestivihkoon kirjoitin dosetin katoamisesta, josko vaikka kotipalvelulla olisi jotain tietoa asiasta.  Dosetin katoaminen on edelleen arvoitus ja toivon että jonain päivänä siihen löytyisi vastaus.  Mummolasta on viime aikoina kadonnut kaikenlaista muutakin, esim. ruokapalvelun tuoman lautasen kansi. Sitäkin etsin joka paikasta mutta en löytänyt. Äiti väittää kivenkovaan ettei ole koskenut mihinkään mutta tiedä häntä. Dosetti oli kaapin toisella hyllyllä ja vähän mietin yltäisikö äiti sitä sieltä ottaa.  Mutta kyllähän kaiken saa jos haluaa vaikka pituutta olisi vain 150 cm ja ryhti tosi kumara. 

 

 





 

 

 

 

Vierivä kivi ei sammaloidu

 

 

 

 

 

 

 

Tänään ei ole päässyt Kuusikulman mamma sammaloitumaan. Takana on muutama tunti autossa istumista ja matkattuja kilometrejä n. 400.  Lähtö oli aamulla klo 6.15 ja kotona olin 14.20. Tosin välillä piipahdin kotona sen verran että otin nti Tättähäärän kyytiin.  Tulevien viikkojen aikana näitä kilometrejä kertyykin reippaasti, joka viikko vähintään 600 km.  Onneksi tykkää autolla ajamisesta sillä sijaisvanhempana kilometrejä kertyy kyllä reippaasti. On lasten tapaamisia, terapioita, lääkärireissuja ym. ym. Ja kun asutaan täällä maalla niin harrastukset ovat aina kaukana. Nti 16v käy ratsastamassa naapurikaupungissa ja matkaa tulee edestakaisin 80 km. Mikäs se on kesäkelissä ja 100 nopeudella ajella mutta talvella meinaa tuskastuttaa. Eniten tuskastuttaa 80 km:n nopeusrajoitus. Tuntuu niin hullulta hyvällä pakkaskelillä ajaa tuollaista nopeutta. Vakionopeuden laitan aina autossa päälle sillä ei ole varaa sakkoihin.

 

Tänään ajelin keskussairaalaan ja takaisin. Nyt alkoi hra 13v:n osastojakso joka näillä näkymin kestää ainakin 8 viikkoa. Joka maanantaiaamu vien pojan osastolle ja käyn hakemassa perjantaina. Toivottavasti näiden viikkojen aikana löytyy keinot pojan auttamiseen sillä yläkoulu alkaa syksyllä ja meidän kaikkien pitäisi tietää "missä mennään" ja miten opiskelut kannattaisi järjestää. Ja on niin paljon muutakin johon osastojaksolla halutaan selvyyttä. Yksi tärkeä tavoite on herättää poika tähän maailmaan; sietämään tylsyyttä ja unohtamaan ruutuun tuijottelu. Nykyään poika ei ajattele muuta kuin pelaamista ja siitähän meillä on ikuinen tappelu. Nyt osastolla yrittävät löytää asioita ja tekemistä jotka kiinnostaisi poikaa. Kotona mikään ei kiinnosta, on tylsää jne jne. Kuulosti kyllä tosi hyvältä kun poika jankutti siellä koko ajan tietokoneelle pääsystä. Ehkä on osaa olla siellä oma itsensä eikä näyttele. Näin ainakin toivon.

Arkiruokaa

En ole koskaan ollut kiinnostunut ruuanlaitosta ja se on ollut minulle aikamoista "pakkopullaa". Kun on kotona 24/7 ruokaa on tehtävä kaksi kertaa päivässä. Lisäksi on aamu-, ilta- ja välipalat. Välillä pää on ihan tyhjä ja tuntuukin että en keksi enää mitään sellaista joka kelpaisi kaikille. Ei sellaista ruokaa ole varmaan keksittykään josta kaikki tykkäisi. Nyt nti 16v on ruvennut maapallon pelastajaksi ja ei suostu syömään lihaa. Olen onneton kasvisruuan laittaja ja kaupan valmiit kasvispihvit on tullut hyvin tutuksi.

Tämän viikon ruokalista on ollut sitä samaa perinteistä, helppoa ja tylsää arkiruokaa jota minä olen oppinut tekemään. Arkisin aamupalalla on leipää, leikkeleitä, vihanneksia, tuoremehua, maitoa ja kahvia. Murot ja kaakaot on viikonlopun aamupaloja. Väli- ja iltapalat vaihtelevat ja syödään vähän sitä mitä jääkaapista löytyy. Joskus harvoin innostun keittämään puuroa aamupalalle ja joskus herkutellaan jopa pekonilla ja kananmunilla.

Maanantain lounaalla edellisen päivän jauhelihakastiketta ja makaronia. Päivällinen karjalanpaistia ja perunaa. Tiistain lounaalla kaupan verilettuja. Päivällisellä karjalanpaistin jämästä tehty lihakeitto. Keskiviikon lounas oman asuinkuntamme perinneruoka perunamaito  ja päivällisellä lasagnettea. Torstain lounas lasagnette ja päivällisellä kinkkukiusaus. Perjantain lounas kinkkukiusausta ja päivällinen valmiita kalapuikkoja ja perunamuusia. Tänään lenkkeiltiin ja käytiin lounaalla paikallisessa. Nti Tättähäärä sanoikin että tuntuu ihan lomalta.

Uuniruokia oli taas useasti ja se johtuu ihan siitä että lämmitettiin usein leivinuunia. Uunissa ruoka valmistuu helposti ja samalla säästyy sähköä. Ipanat kysyykin keväällä että joko uuninlämmitys pian loppuu. Samalla loppuu nimittäin karjalanpaistin ja pitkään uunissa kypsyvien ruokien valmistus. Makaronilaatikkoa syödään myös kesällä sillä se kypsyy tunnissa.

 

Ensi viikon ruokalista on vielä mietinnässä.  Perheen kokoonpanokin pienenee kun 13v lähtee sairaalaan osastojaksolle 8 viikoksi. Toki viikonlopuiksi tulee kotiin.

 

 

 

 

Rakkaat vanhukset

Viime päivinä on taas tullut muisteltua isää ja muutenkin ajatukset pyörineet menneessä.  Pakko oli kaivella valokuva-albumit ja etsiä sieltä se kuva joka on piirtynyt silmien verkkokalvolle ja jollaisena haluan vanhempani muistaa.

 

 

 

 

 





Kuva on otettu vanhempieni ainoalla ulkomaanmatkalla; Pohjois-Norjassa. Minä ja ex-mieheni saimme vanhempani houkuteltua mukaan autoreissulle Norjaan.  Reissu tehtiin 90-luvun alussa ja se kesti muutaman päivän. Isäni ei ole koskaan kauaa poissa kotoa viihtynyt joten aika pikaisesti oli nytkin reissattava.  Jotenkin tässä kuvassa vanhempani näyttävät iloisilta ja onnellisilta. Jopa äitini!  Äiti on tässä suurinpiirtein saman ikäinen kuin minä nyt, eli pian 56 vuotias. Hän on ollut eläkkeellä jo muutaman vuoden ja eläkkeellä on isäkin. Ikää hänellä n. 60 vuotta.  Kahdestaan elivät ja olivat pienessä, ilman mukavuuksia olevassa kodissaan. Sinne kotiin isä oli vielä viimeisinä elinpäivinään menossa. Se oli se koti jossa vanhempani elivät melkein 40 vuotta. 

 

 

 

 

 

Tämä on mummolan tätä päivää; isälle katetut ruokailuvälineet. Joka päivä äiti kattaa nämä isän paikalle ja se on minusta jotenkin niin surullista. He olivat naimissa melkein 56 vuotta ja aina äiti on nämä ruokailuvälineet isälle paikoilleen asettanut. Vaikka viimeisinä vuosina he eivät paljon puhuneet niin siitä huolimatta toinen oli läsnä ja isä antoi eräällä tavalla äidille voimaa olla tässä päivässä ja tässä ajassa. Nyt kun isää ei enää ole niin äiti elää jossakin, en tiedä missä. Kauppalista on edelleen samanlainen; kaaliloota, lihakeitto, perunaloota, marjapuuro, leipä, maito.  Tämän listan äiti on kirjoittanut viimeisen kuusi vuotta. Nyt otan listan, pistän sen taskuun ja ostan kaupasta kaikkea muuta. Valion mansikkarahkaa, jotain jogurttia, riisipuuroa. Joskus ostan lihakeittoa ja kaalilootaa mutta yleensä ne joudun laittamaan roskiin. Tänään luin "reissuvihkoa" ja kotipalvelu on useana päivänä kirjoittanut ettei suostunut syömään aamupalaa, väitti syöneensä jne.  Ketään ei voi pakottaa syömään mutta kyllä tämä niin surulliselta tuntuu. Yritän keksiä erilaisia ruokia ja makuja joita mummolaan vien mutta turhaan. Kun ei ole nälkä, on äitini vakiolause.  Melkein itkettää aina kun kuulen sen. 





Muumit elämässäni

Jokin aika sitten kirjoitin miten eron jälkeen halusin uudistaa astioitani ja ostin ensimmäisen muumimukini. Minua pyydettiin kertomaan vähän enemmän siitä mitä muumit minulle  merkitsee joten olkoon tämä postaus pelkkää muumia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muumit oli tuntematon käsite minun lapsuudessani. Muistan että joskus pikkutyttönä sain sukulaisilta lahjaksi muumikirjan mutta se ei jostain kumman syystä minua innostanut yhtään. Taisi jäädä lukematta. Vuonna 1996 minusta tuli äiti ensimmäisen kerran ja kun esikoisen ollessa pieni pyöri telkkarissa Muumit. Poika innostui niistä ja samalla minäkin rupesin muumeja katsomaan. Ja vaikka en tarkasti katsonutkaan niin tupakeittiössä touhutessa sain samalla seurattua muumien elämää. Jokin Muumilaakson asukkaiden ja varsinkin Muumitalon asukkaiden elämässä viehätti. Muumimamma oli niin ihana ja sydämellinen ihminen ja mietinkin että osaisinpa olla yhtä ihana ihminen kuin hän. Omalla tavallani tunnistin itsessäni muumimammaa koska olin sijaisäiti ja eräällä tavalla kotimme ovet oli avattu lapsen myötä muillekin kuin meidän sukulaisille ja ystäville. Tuosta lähti minun muumi-innostukseni.  Tästä huolimatta avioero v.1997 oli sysäys siihen että meille rupesi ilmestymään muumitavaraa. Ensin mukit, kulhot, lusikat, lasit ja pikkuhiljaa lautaset.  Kun perhe kasvoi niin rupesin tuntemaan itseni entistä enemmän muumimammaksi. Ja toki ulkomuotokin alkaa olla yhtä pyöreä kuin muumimammalla.  Kun uusi rakkaus ilmestyi kuvioon niin hänestä tuli ihan automaattisesti muumipappa. Sitten olikin muumiperhe kasassa; mamma, pappa, Nuuskamuikkunen, Pikku-Myy, Muumipeikko ja hännänhuippuna Niiskuneiti.  Pikkuhiljaa rupesi ilmestymään erilaisia muumiaiheisia tavaroita. Nyt on keittiön kaapeissa paljon muumipurkkeja ja niissä säilytetään riisejä, makaronia, jauhoja ym. ym.  Tuossa pyöreässä muumipurkissa säilytetään meidän perheen kännykkälatureita. Purkki löytyi kirpputorilta ja hakusessa on saman sarjan muut purkit.  Muumifikuurit on löytöjä kirpputoreilta ja nyt etsin sarjaan kuuluvaa Pikku-Myytä. Nettistä se ehkä löytyisi ja facebookin kirppareilta mutta haluan löytää sen "live-elämässä".  Hinta figuurilla on noussut kyllä sellaiseksi että en ole vielä ihan vakuuttunut haluanko sitä vai en.  Veden keittimen toi joulupukki viime jouluna ja leikkuulauta on muisto meidän viime kesäiseltä Muumimaailma reissulta.  Nti Tättähäärä syö aina ruokailuvälineillä joissa on muumit.  Muumi-ruokailuvälineet olen antanut kaikille meillä käyneille pienille tuki- ja kriisiperhelapsille.  Yleensä annan välineet läksiäislahjaksi pienen kortin kanssa mutta pitkään käyneet tukarit saivat välineet synttärilahjaksi.  Olen halunnut antaa lapsille pienen muiston meidän perheestä siitäkin huolimatta etteivät he välttämättä ole meillä kauaa aikaansa viettäneet. 

 

 

Tässä lyhykäisyydessään minun "muumimaailmani".  Pyrkimys on kova olla ihana Muumimamma ja ehkä jonain päivänä pystyn yhtä ihana ja lempeä olemaan.  Ei elämä muutenkaan ole yhtä leppoisaa ja ihanaa kuin Muumilaaksossa mutta eihän sen tarvitse ollakaan. Me asutaan ja eletään Kuusikulmassa. Kieltämättä välillä tuntuu että olisi niin ihanaa olla muumi ja nukkua talviunta. Herätä keväällä linnunlauluun ja viettää leppoisia ja aurinkoisia kesäpäiviä ilman huolen häivää. 

 



Kotoilua

Jokin aika sitten kotoilu oli aikamoinen villitys. Joka lehdessä annettiin kotoiluvinkkejä ja jokainen aikaansa seuraava ihminen kotoili. Minä olen kotoilut aina. Tosin en ihan siinä mielessä kuin tämä nykyisin kotoillaan. En ole koskaan ollut mikään jauho- enkä viherpeukalo. Peukalo on muutenkin keskellä kämmentä ja mitään kädentaitoja vaativia hommia en osaa tehdä. Eikä niihin ole kiinnostustakaan. Mutta muuten kotoilu ja laiska elämä sujuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

Eilen olisi ollut aivan ihana ilma tehdä pihahommia ja kaikkea muutakin. Mutta eipä innostanut joten ihan hyvillä mielin vietin aikaa sohvalla.  Kun aamupäivällä tehtiin pieni kävelylenkki niin sen jälkeen olikin mukava ruuan päälle levähtää.  Nuoriso lähti kylille ja nti Tättähäärin meni oma-aloitteisesti sänkyynsä päikkäreille joten Kuusikulmassa vallitsi rauha ja hiljaisuus. En hennonnut rikkoa sitä esim. pyykkikoneen äänellä. 

 

Kuten kuvasta näkyy, tuulikaappi kaipaisi kevätsiivousta. Lasten talvivaatteet olen sieltä jo pessyt ja laittanut varastoon. Mutta kengät, luistimet, monot ja korit joissa pipot ym. ovat vielä paikoillaan. Tuulikaappi on onnettoman pieni ja nyt kun siellä on sekaisin talvi- ja kesäjuttuja niin se on suorastaan järkyttävän näköinen.  Remonttireiskaa kaipaisin kovasti sillä meillä joka paikka huutaa valkoista väriä. Puupinnat ovat 30 vuoden aikana tummuneet ja eivät näytä enää hyvältä. En kaipaa vitivalkoista kotia ja lattiat saavat olla puunväriset. Kunhan joskus nuo seinät saisin vaaleiksi, se riittäisi. Vanhoista huonekaluista tykkään enkä halua niistä valkoisia.  Tykkään katsella sisustuslehtiä ja lukea sisustusblogeja mutta oman kodin ei tarvitse olla samanlainen kuin lehdissä.  Minulle riittää kun on siistiä ja tavarat paikoillaan.

 

Tänään sain tuon pakastimen päällyksen tyhjennettyä ja vietyä siinä olevat talvivaatteet varastoon. Vielä pitäisi noita säilytyskoreja vähän tutkia ja katsoa mitä ne pitävät sisällään. Pesukoneen päällä olevassa korissa säilytän omia pikkareita ja sukkia sillä en viitsi aina lähteä niitä hakemaan makkarin lipastosta. Muutoin minun vaatekaappini on varastossa ja siitä johtuen minun vaatteita on usein pakastimen ja pesukoneen päällä. Ja se ei näytä siistiltä. Eikä ne vaatteet siellä varastossakaan ole komerossa vaan lojuvat siellä sun täällä.

 

Tästä tulikin mieleeni tämän päivän puheenaihe; KonMari.  Ihmiset marittavat ja pistävät kotejaan kuntoon. Minä olen eräällä tavalla konmarittanut aina sillä tavaroilla on ollut aina omat paikkansa ja tykkään että mitä vähempi tavaraa niin sen parempi. Sen verran KonMari minuakin kiinnostaa että kirjan olen ostanut mutta en ole vielä sitä lukenut. Enkä viikkailut alushousuja oikealla tavalla.  Säännöllisin väliajoin tyhjennän kotia ja luovun tavaroista ym. joita en enää tarvitse. Mutta kyllähän sitä joutavaa tavaraa vieläkin löytyy, siitä olen ihan varma. Säännöllinen siivous on minulle myös tärkeää. Jotenkin tuntuu että elämä on yhtä hullunmyllyä ja pään sisus kaipaa sitä että kodissa on siistiä. Toki lapsiperheessä ei täydelliseen siisteyteen varmaan koskaan päästä. Tättähäärä leikkipaikka on meillä olohuoneessa joten leluja löytyy lattioilta ja vaikka mistä.  Mutta sellaiseen perussiistiin kotiin pyrin vaikka ei se aina onnistu. 





Valinnan vaikeus

Hautajaisten jälkeen olen miettinyt ja katsellut hautakiviä. Isäni hauta on hautausmaan vanhalla puolella ja sinne ei mielestäni sovi mikään erikoinen hautakivi. Isäni oli myös hyvin perinteinen, vanhanaikainen mies ja senkin takia ajattelin että kiven on oltava ihan tavallinen ja yksinkertainen. Sen verran ajattelin antaa myönnytystä nykyajalle ja halusin että kivessä on valmiina paikka kynttilälle. Tänään menin mummolaan hautakivikuvaston kanssa ja esittelin äidille kiviä. Eihän äiti jaksanut asiasta innostua ja sanoi vaan että päätä sinä.  Ja minähän päätin! Nyt on isän haudalle tilattu kivi ja se on tällainen. Kivi on Kaavin Kiven mallistoa; hyvin perinteinen hautakivi. Kiveen mahtuu myös äidin nimi mutta vielä tässä vaiheessa ei nimeä ja syntymäaikaa kiveen kaiverreta. Jostain syystä en tykkää siitä että hautakivessä on nimi ja syntymäaika valmiina ennen kuolemaa.  

 

Tällainen hautakivi papan haudalle tulee kesäkuussa. Kuva on otettu netistä, Kaavin Kiven sivulta.

 





Kohtaamisia

Viikossa on viisi arkipäivää mutta jostain kumman syystä tämä päivä oli täynnä ohjelmaa. Mutta ei haittaa! Päivän aikana kohtasin monenlaisia ihmisiä ja päivästä jäi oikein mukava mieli.

Aamulla heti herättyäni menin hemmottelemaan itseäni hierojan käsittelyyn. Joululahjaksi sain lahjakortin ja vasta viime viikolla sain aikaan sen verran että varasin itselleni ajan. Hieroja on tuttu jo yhteisiltä kouluvuosilta ja juttua riittää koko hieronnan ajan. Välillä kiljaisen tuskasta kun tuntuu niin kipeältä mutta sitten taas jatketaan jutustelua. 

Hieronnan jälkeen kiirehdin hakemaan äitini ja mentiin muistihoitajalle. Hänelle olin jo soittanut aikaisemmin ja kertonut asioista. Nyt hoitaja kyseli äidiltä kaikkea ja kyyneleet silmissä kuuntelin miten äiti kertoi ettei miehen kuolema tuntunut miltään eikä hän ole itkenyt koska ei itkeminen mitään auta. Ehkä äiti on todella kätkenyt kaikki inhimilliset tunteensa jonnekin syvälle sydämeen ja ne ei pääse sieltä ulos. Muisti- ja masennustestit teki ja eihän tulokset hyvät olleet. Masennustestin tulos sama kuin helmikuussa mutta muistitesti oli mennyt todella alaspäin. Kaksi vuotta sitten otetuissa pään magneettikuvissa näkyy kuulemma selvät muutokset otsalohkossa mutta jostain kumman syystä äidin muistilääkekokeilu lopetettiin kun lääke ei auttanut. Miksi ei kokeiltu jotain toista merkkiä? Nyt äiti siis odottaa aikaa tk:n lääkärille ja neurologille. Mitäänhän ei ole enää tehtävissä; muisti ei palaudu mutta jos saataisiin edes jonkin verran elämäniloa ja hitunen omatoimisuutta takaisin. Toivossa on hyvä elää!

Iltapäivällä kuskasin ipanoita terapiassa ja terapian jälkeen vein hra 13v:n väkisin kenkäkauppaan. Kenkiä tarvitsee mutta kun kaikki on niin huonoja. Jätin pojan ja kauppiaan keskenään kenkiä katsomaan ja sovittaman sillä minun läsnäoloni ei ollut pojalle tervetullutta. Ja kuinkas kävikään; kauppias löysi pojalle kengät jotka poika lopulta jalkaansa kelpuutti. Siinä odotellessa katselin käsilaukkuja ja eräs pinkki laukku ylähyllyltä huuteli: OTA MINUT, OTA MINUT. Enhän minä sitä raukkaa voinut sinne jättää vaan otin mukaani arkeani piristämään.

Illalla meillä kävi ihana pariskunta. Pariskunta käy parhaillaan juuri Pride-koulutusta ja miettivät kovasti onko heistä sijaisvanhemmiksi. Priden kouluttajat kysyivät minulta lupaa että saavatko antaa nimeni ja numeroni tälle pariskunnalle. Pariskunta on biolapseton ja miettii että voiko todella olla sijaisvanhempi jos ei ole omia lapsia.  Minähän olen biolapseton ja kouluttajien mielestä oikea ihminen puhumaan sijaisvanhemmuudesta. Ja onhan kihlattunikin lapseton joten toivotimme pariskunnan tervetulleeksi. Tänään he tulivat ja melkein kolme tuntia sijaisvanhemmuudesta juttelimme. He kysyivät mikä heitä askarruttaa ja me vastasimme. Kerroimme myös omia kokemuksia tästä hommasta. Minähän tykkään puhua sijaisvanhemmuudesta tosi paljon. Se aihe on sydäntä lähellä ja siitä riittää puhumista vaikka kuinka paljon. Jälleen kerran huomasin että olimme heti samalla aaltopituudella pariskunnan kanssa kun he meille tulivat. Olen aina sanonut ja sanoin heillekin että vain hullut tähän hommaan rupeavat.  Jos ajattelisi järjellä niin kuka rupeaisi työhön jota tehdään 24/7 ja tuntipalkka on aivan onneton. Minulla taitaa tällä hetkellä olla yhden lapsen osalta n. 2 euroa. Mutta eihän tätä rahan takia tehdäkään vaikka siitä työstähän minä toimeentuloni saan.

Arkea

Lauantaiaamu ja ulkona kaunis auringonpaiste. Minulla viikonloppu ei kovin paljon eroa arjesta. Arkipäivinä on toki kerhoja ym. muita menoja ja viikonloput ovat niistä vapaita. Mutta kotityöt ja mummolan asiat ovat ihan samanlaisia niin arkena kuin viikonloppuina.

 

 

 

 

Pyykkikone pyörii meillä harva se päivä. Lapset ovat oppineet siihen että vaatteet vaihdetaan päivittäin joten pyykkiä riittää. Ihan hyvä että vaihtavat vaatteensa mukisematta sillä hra 13v murkkuikä on aika "haiseva". Dödöstä huolimatta poika tuoksahtaa voimaakkaasti ja vaatteet, pyyhkeet ja petivaatteet menee pesuun tosi nopeasti. Nyt on pyykkiä lisännyt nti Tättähäärän oksennustauti. Tällä hetkellä pyörii lakanat aamuöisen rylläyksen johdosta.

 

 

 

 

 

Astianpesukone pyörii arkena vähintään kerran. Jos innostun laittamaan ruokaa vähän "paremmin" niin sitten pyörii pari kertaa. Viikonloppuisin astiat on pestävä kyllä kaksi tai kolme kertaa. Kun tukilapset ovat täällä viikonlopun niin silloin kone pyörii kyllä vähintään kolme kertaa päivässä. Täytyy sanoa että kyllä nämä koneet ovat aikamoisia arjen helpottajia. Lapsuuden kodissani ei ollut edes pyykkikonetta ja oli suuri edistysaskel kun meille hankittiin pulsaattorikone. Sillä äiti pyykkäsi vielä 2000-luvulle saakka.  Silloin vanhempani muuttivat kirkonkylälle asumaan ja äiti sai elämänsä ensimmäisen kerran kodin jossa oli juokseva vesi. Sinne hankittiin myös pyykkikone ja äiti sanoi että kyllä elämä on nyt luksusta. Kyllähän äiti konettaan käytti muutaman vuoden. Ongelmia koneen käytössä rupesi olemaan useasti ja v. 2010 äidin kunto romahti tyystin ja sen jälkeen konetta ei ole enää käytetty vaan mummolan pyykit olen tuonut kotiin pestäväksi.

 

Kun tekee töitä 24/7 omassa kodissa niin pitäähän noiden arjen askareiden ja harmauden piristykseksi olla vähän iloakin.

 

 

 

 

Muumimamman on ehdoton idollini ja kyllähän kotimme eräänlainen muumitalo onkin. Erosin v. 2007 ja ex sai viedä mennessään kaikki synkät mukit ja astiat.  Päätin että nyt Kuusikulmassa siirrytään sellaisiin astioihin joista minä tykkään. Kävelin kauppaan ja ensimmäinen ostos oli Muumimamma ja marjat -muki. Seuraavaksi taloon tuli Rakkaus-muki. Sen jälkeen mukeja on kertynyt ja nyt niitä taitaa kaapissa olla reilut 30 kappaletta. Vain osa mukeista on käytössä. Eilen talvimukit siirtyivät kaapin kätköihin ja kesäisemmät mukit otettiin käyttöön. Haisuli on käytössä läpi vuoden sillä se on hra 13v:n muki. Hän tosin on meidän perheen Muumipeikko mutta tällä hetkellä tuo Haisuli on juuri sopiva muki hänelle.  Esi-isä on sävyltään kaikkea muuta kuin kesäinen muki mutta se on muisto minun isästäni. Ja tämäkin muki tulee olemaan käytössä läpi vuoden. Osalle mukeista on myös kulho. Tällä hetkellä harmittaa suuresti etten aikoinaan ostanut Uimahyppy- ja Rantaelämää -mukeja. Nyt niiden hinnat ovat sellaisia että tarkasti mietin että pystynkö ne ostamaan vai en. Toistaiseksi en ole pystynyt.

 

 

 

 

 

Minä rakastan perhosia ja eilen niitä liihotteli muutama meidän olohuoneen sohvalle. Ostin nuo tyynynpäälliset viime kesänä ja vielä nytkin ne tuovat minulle iloa. Kun katselen noita tyynyjä niin mieleen tulee heti kesä, aurinko ja lämpö. Toivottavasti tulevana kesänä saamme auringosta ja lämmöstä nauttia vähän enemmän kuin viime kesänä.  

 

 

 

 

Minä rakastan myös hyvää ruokaa ja senhän kyllä näkee minun olemuksestakin. Eilen illalla otettiin pieni irtiotto arjesta ja käytiin katsomassa Onnenonkija -elokuva.  Ihana elokuva tämän päivän blogimaailmasta. Samalla myös rakkaustarina ilman suurta imelyyttä. Elokuva juuri minun makuuni. Elokuvan jälkeen kävimme syömässä. Alkuruokana kantarellikeittoa ja pääruokana porsasta. Keitto oli hyvää, pihvi vähän sitkeää. Mutta kyllä sen pystyi syömään ja maha tuli täyteen.  Kotoa oltiin poissa vajaa 4 tuntia mutta tuollainenkin pieni irtiotto arjesta piristää kummasti.

 

Tänään on omalla tavallaan työpäivä; hra 13v:n äiti tulee poikaansa tapaamaan. Näitä viikonlopun "työpäiviä" on joka toinen kuukausi. Tällä hetkellä vain nti Tättähäärä tapaa vanhempiaan säännöllisesti ja nämä tapaamiset olen ajoittanut arkipäiviin. Näin saamme viettää viikonloput vapaasti. 

 

 



 

 





Kevättä Kuusikulmassa

Pikkuhiljaa alkaa kevät koittaa Kuusikulmassakin.  Kesämaata alkaa ilmestyä vaikka toisaalta on vielä luntakin. Märkää ja kuraista on joka paikassa ja jotenkin päivittäiset ulkoilut eivät kauheasti innosta. Jos ulos mennään niin lähdetään lenkille; kylälle menevä kevyenliikenteenväylä on jo aika kuiva. Omassa pihassa ei oikein keksi mitään tekemistä ja läheisen leikkikentän ainoat välineet, keinut, ovat vielä penkan takana.

 

 

 

Takapiha alkaa pikkuhiljaa sulaa ja kohta pääsen viemään pyykkiä telineelle ja kunhan pihan perä kuivuu niin lapset saavat trampoliinin paikoilleen. Mutta sitä kuivumista saadaan vielä odotella pitkään ellei aurinko rupea näyttäytymään useammin kuin viime päivinä on näyttäytynyt.

 

 

 

Kuusikulman vieressä oleva metsä näyttää jo aika hyvältä. Lumet ovat kadonneet ja kohta voimme viedä sinne frisbeegolf-korit. Metsä on kunnan puistoaluetta mutta viime kesän kysyin luvan sen käyttöön. Lupa heltisi yhdellä puhelinsoitolla ja kunnan rakennusmestari sanoi että onhan se hyvä että alueella on virkistyskäyttöä. Ei sitä puistoaluetta muut käytä kuin me. 

 

 



 

Talvivälineet odottavat varastoon pääsyä ja pikkuhiljaa Kuusikulman mamman pitäisi innostua myös pihahommista. Jotenkin nyt vallitsee sellainen laiska olo ja en saa mitään aikaan. Jotenkin hautajaisten jälkeen tuli sellainen väsynyt olo ja tuntuu ettei jaksa tehdä mitään. Tosin sitä oloahan minulla on ollut jo pitkään.

 

Tänään Kuusikulma on sairastupana; Kikkara oksensi aamulla.  On ollut jo monta päivää huonolla tuulella, syönyt tosi huonosti ja eilen meni nukkumaan heti klo 18.00 jälkeen. Ja nukkui aamulla klo 8.00 saakka. Ei syönyt aamupalaa ja lastenohjelmia katsoessaan oksensi sohvalle. Onneksi näyttäisi siltä että tauti meni ohi yhdellä "rylläyksellä". Varovasti olen antanut tytölle syömistä; lähinnä sipsejä ja keltaista Jaffaa.  Nyt sitten odotellaan kuka on seuraava.  Mummolassa en tänään uskaltanut käydä vaikka onhan se tauti jo tarttunut jos on tarttuakseen. 

 

 

 

Elämää hautajaisten jälkeen

Hautajaiset ovat ohi mutta kaikenlaista tekemistä riittää vielä hautajaisten jälkeenkin. Tänään kävin hakemassa laskun hautaustoimistosta sekä ravintolasta joka järjesti muistotilaisuuden. Laskut vein pankkiin ja sieltä hoitavat laskujen maksun. Vielä pitäisi saada lasku sekä valokuvat kuvaajalta joka ikuisti papan siunaustilaisuuden ja hautaan laskun.  Eilen toimitin pankkiin vähän tietoja perunkirjoitusta varten. Se pidetään toukokuun alussa.  Sitten pitäisi olla nämä viralliset asiat ohi. Tänään otin kotiin esitteen hautakivistä sillä se pitää pian hankkia jotta se saadaan jo alkukesästä paikoilleen. Hautapaikan vanhemmilleni sain hautausmaan vanhasta osasta joten se vähän "neuvoo" minua kiven valinnassa.  Mielestäni sinne ei mitkään erikoiset kivet sovi vaan ihan perinteinen kivi on kaunis. Sen verran aion antaa periksi nykyajan ja kiveen tulee valmis lyhty kynttilää varten.

 

Nti Tättähäärä on keskiviikkoaamuisin seurakunnan kerhossa ja minä menen silloin mummolaan. Jääkaapin kävin taas läpi ja vanhat ruuat roskiin. Lounas tuli minun siellä ollessa ja kyllä äidin syönti on onnetonta. Sotki ruuan yhdeksi mössöksi, sanoi ettei ole nälkä ja laittoi ruuan jääkaappiin. Ruoka tuodaan styrox-laatikossa ja eiliseen laatikkoon ei löytynyt äkkiseltään lautasta.  Minä etsin sitä sitten ja löysin sen vessan lavuaarista. Ilmeisesti ruuat menee sinne joka päivä viimeistään illalla.  Eilen soitin muistihoitajalle ja kerroin äidin tilanteesta. Ajan hänelle sain ensi viikon tiistaille, onneksi näin nopeasti. Tilasin myös ajan lääkärille mutta sitä joutuu odottamaan muutaman viikon.  Olisi varmaan syytä tarkistaa äidin kunto, niin psyykkinen kuin fyysinenkin.  Samalla lääkäri voi tarkistaa lääkelistan ja miettiä että onko lääkitys kohdallaan vai pitäisikö tehdä jotain muutoksia. Nyt ei ollut vihkossa merkintää kaatumisista eli ilmeisesti kotipalvelun ei ole tarvinnut käydä äitiä nostamassa. Tämän aamun merkinta oli että mummo on "huonolla tuulella".  Sehän taitaa ollakin mummon ainoa tuuli.

 

Nti Tättähäärän pyörä kaiveltiin varastosta ja nyt on useampana päivänä tehty pyöräilyharjoituksia. Tyttö on hyvin taitava monessa asiassa mutta polkupyöräily ei oikein suju, ei edes apurattaiden kanssa. Mutta ehkä se jonain päivänä onnistuu.  Nyt käymme aina pappaa tervehtimässä ja tytöllä on hyvä syy pyöräillä.

 

Uuden alussa

Jossain vaiheessa olen onnistunut nollaamaan pääni niin täydellisesti etten enää vanhaan blogiini päässyt. Salasanat ym. täysin hukassa ja vaikka yritin kaikkeni niin pakko oli aloittaa kaikki alusta. Tietokoneen käyttö taitoni ovat kovin vähäiset joten tässä taas ollaan.  Uuden alussa niin blogin suhteen kuin mummolan asioidenkin suhteen.

 

Eilen saatoimme papan haudan lepoon. Mukana hautajaisissa oli vain lähimmät ihmiset; äiti, minun perheeni, isän sisko ja hänen kolme lastaan puolisoineen, isän edesmenneen sisaren kaksi lasta puolisoineen, isän kaksi serkkua puolisoineen ja minun ex-mieheni.  Ex:n kanssa meillä pitkä yhteinen taival takana ja sitä kautta hän tuli hyvin läheiseksi myös isäni kanssa. Joten en nähnyt mitään syytä olla kutsumatta häntä saattamaan pappaa viimeiselle matkalleen.  Ex oli myös yksi kantajista ja ei kukaan sitä kummastellut. Ex ja esikoinen kantoivat vierekkäin pappaa.  Isäni on ollut aina sellainen huumorimies ja hänellä on ollut tietty pilke silmäkulmassa.  Eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Kun pappi aloitti isän siunaamisen niin hän sanoi väärän sukunimen. Jatkossa kun sukunimen mainitsi niin se oli aina oikein.  Myöhemmin pappi pahoitteli tätä kovasti ja ihmetteli että miten niin on voinut käydä kun hänellä oli lunttilapulla aivan oikea sukunimi. Sanoin että nyt pappa sinua jekutti. Viimeiset yönsä pappa vietti juuri tuon sukunimen omaavan miehen kanssa samassa huoneessa. Joten kyllä tämä aivan selvästi papan jekku oli.  Itse muistotilaisuus oli myös papan näköinen. Ei virallisia puheita, ei hienoja esityksiä vaan yksinkertaiset virret joista yksi oli nti Tättähäärän valitsema Jumalan kämmenellä.  Vieraat saivat kertoa muistojaan isästäni ja kaikkea kivaa siellä puhuttiinkin. Kun tänään katsoin valokuvia muistotilaisuudesta niin vain tummat vaatteet paljasti sen että ollaan hautajaisissa eikä esim. häissä. Paljon nauravia ja hymyileviä ihmisiä. Uskon että pappa on pilven reunalta katsonut ja iskenyt meille silmää.  Lepää rauhassa rakas isä ja pappa!

 

 

Äidistäni olen tosi huolissani.  Yhtään kyyneltä hän ei ole vuodattanut ja en ole ihan varma ymmärsikö äiti missä tilaisuudessa eilen oltiin. Ei hän jaksanut lähteä laskemaan kukkavihkoaan joten minä laskin sen hänen puolestaan. Äiti istui pyörätuolissa, ilmekään ei missään vaiheessa värähtänyt. En jaksa uskoa että äiti on noin tunteeton ja kylmä ihminen. Vai onko?  Joka päivä äiti kattaa ruokailuvälineet myös papalle.  Vaikka toisaalta ehkä kuitenkin kuoleman ymmärtää. Käytiin kihlatun kanssa tänään kirkossa ja kerroin siitä sitten äidille. Äiti sanoi että tekivät siellä kiitoksen papalle. Eli on kuitenkin ehkä hivenen tässä ajassa.  Syönti on edelleen aivan onnetonta ja tällä hetkellä taitaa olla mansikkarahka ainoa joka maistuu. Lounas jää melkein kokonaan syömättä, aamupalaa syö ihan vähän kun kotipalvelu sen laittaa valmiiksi nenän eteen. Jotenkin omantoiminnan ohjaus on kadonnut täysin.  Eilen kävin laittamassa hänelle hautajaisvaatteet päälle ja lähdin itse kotiin pukeutumaan.  Menin sitten suoraan siunauskappeliin ja kihlattu lähti hakemaan mummoa. Mummo oli jo sillä välin laittanut oven lukkoon ja ruvennut nukkumaan. Onneksi vaatteet päälle, jos olisi riisuuntunut niin eivät olisi klo 14 ennättäneet.

 

Tänään vein perheeni ulos syömään ja ylpeänä katsoin pitkässä pöydässä istuvaa perhettäni. En olisi koskaan voinut kuvitella että minä saan kokea äitiyden ihmeen. Vaikka en biologisesti ole lapsia saanut niin äiti olen saanut kuitenkin olla.  Esikoinen jo aikuinen, komea mies. Miten komealta hän eilen näyttikään mustassa puvussaan.  Tyttö on kaunis vaikka mustan etutukan takaa ei juuri muuta näy kuin lävistykset naamassa. Mutta se on hänen tyyliään. Hra 13v: n naama on aina nurin kun joutuu pois tietokoneen äärestä ja koko ajan hän kyseli joko lähdetään kotiin. Nti Tättähäärä esitteli eilen ja tänään ylpeänä pitsisiä juhlakenkiään. Hän on aito ja ihana lapsi. Kihlattuni, pitkä ja komea mies. Uskon että tämän päiväistä ruokailuakin isäni katseli ja yhtä ylpeä hänkin tuosta joukosta on. Siitä olen ihan varma!