Kesän loppu

Elokuun viimeiset päivät tuovat eräänlaista haikeutta. Kesä alkaa olla lopussa ja tuntuu että seuraavaan kesään on ikuisuus aikaa. Ympäri Suomea järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna Venetsialaisia ja mikä onkaan kauniimpi tapa hyvästellä kesä. Entiseen elämääni nämä venetsialaiset kuuluivat; juhlistettiin samalla minun ja esikoisen synttäreitä. Viimeiset  venetsialaiset järjestin kuusi vuotta sitten. Silloin juhlittiin minun ja rakkaani kihjalaisia. Jotenkin tuon jälkeen en ole jaksanut sen enempää panostaa juhlimiseen. Viime lauantaina oli sen verran myrskyisä sää että sytytin vain muutaman kynttilän terassille ja saunomisen lomassa kävin vähän kynttilän liekkejä ihailemassa. Saunan jälkeen, kun lapset jo nukkuivat, sytytettiin takkaan tuli ja nautittiin tulen loimusta ja takan lämmöstä. Ulkona raivosi myrsky mutta se ei onneksi sisälle tullut eikä sähkötkään katkenneet misään vaiheessa.

 

 

 

Tänä syksynä pihlajat ovat täynnä marjoja paitsi minun pihapihlaja. Mietinkin että näinköhän muut ihmiset saavat nauttia talvesta ilman lumitöitä mutta minun pihalle sataa lunta jatkuvasti. Vanha sananlasku sanoo että pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Eli jos paljon marjoja, niin vähän lunta ja jos vähän marjoja niin paljon lunta.

 

 





 

Viikonloppuna meillä oli taas lapsirikas viikonloppu. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena myrskyn jälkeen ja me pakattiin lapset autoon ja ajeltiin retkeilemään. Mikä sen parempaa touhua lapsille kuin luonnossa oleminen. Mukana kaksi 4v prinsessaa, 6v eskaripoika ja seiskaluokkalainen. Patikoitiin n. 6 km:n lenkki, paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja nuotiossa ja kerättiin sieniä.  Nautittiin luonnosta ja onneksi ilman hirvikärpäsiä. Lapsilla oli hauskaa ja kun lapsilla on hauskaa niin siitä nauttii myös aikuiset. Sieniä kerättiin lisäksi meidän etupihalta.  Äitini on joskus puhunut että kun hän oli nuori niin hän kävi sienessä täällä missä minä nyt asun. Ennen tämä on ollut metsää mutta 70-luvulla tämä on muuttunut asuinalueeksi ja ensimmäiset talot on rakennettu. Viimeiset talot ovat alueelle ilmestyneet 80-luvun lopussa.  Ensimmäiset karvarouskut bongasin meidän etupihalta viime kesänä ja tänä kesänä kesänä niitä on ollut ihan mukavasti. Ei niistä yksistään ruokaa saa mutta jos on muita sieniä niin joukon jatkona ovat nämä kotipihan sienetkin.

 

 



 

Juniorin lukujärjestys näyttää ainakin vielä toimivan tosi hyvin. Saa tehdä käsillään melkein joka päivä jotain ja se on pojan juttu. Eilen oli vuorossa kotsan läksynä; piti tehdä teeleipiä. Poika teki leivät täysin itse ja hyvin ne onnistuivatkin. Teeleipien jälkeen hän innostui tekemään suklaakiisseliä. Siitä hän on puhunut jo pitkään ja nyt oli sitten aineetkin kiisseliä varten. Keskittyneesti poika kiisselin teki ja täytyy sanoa että oli todella hyvää. Eikä palanut pohjaan, kuten minulla olisi tehnyt. Kotsa on aivan selvästi pojan juttu ja nyt yritän tehdä kaikkeni etten vain latistaisi pojan intoa. Kohta varmaan saan nauttia valmiista ruuasta. Toivossa on hyvä elää!

 





 

Tämä viimeinen kuva kertoo sen miksi minä olen sijaisäiti ja olen kotona. Kello on jo aika paljon mutta kun meillä ei kiirettä mihinkään niin Tättähäärä lukee yöpuvussaan kirjaa reissukoira Erkille. Niitä kiireisiä aamuja tulee vielä Tättähääränkin elämään ihan tarpeeksi joten nautitaan nyt näistä leppoisista aamuista kun siihen on mahdollisuus.  Ulos ennätämme myöhemminkin.  Kohta syödään ja sitten ajellaan mummolaan. Laitetaan mummon lääkedosetit ja tarkistetaan jääkaappi. Näin ne päivät Kuusikulmassa sujuvat.

Ihmeitä tapahtuu

Viime viikolla valitin tuskaisista aamuista kun seiskaluokkalaista ei saa hereille millään. Maanantaiaamuna heräsin ulko-oven kolahdukseen klo 7.31. Ryntäsin ikkunaan ja siellähän poika oli kouluun lähdössä. Komensin sisälle sillä tiesin että lääkkeet on ottamatta. Lääkkeitä antaessa ihmettelin moista kouluun lähtöaikaa. "Haluan ja sinä se et ole koskaan tyytyväinen" oli pojan vastaus. Sinne lähti koululainen odottamaan koulun alkua. Koulu alkaa klo 8.50.

Maanantai-iltana laitoin pojan lääkkeet valmiiksi pöydälle jotta jos sattuu vielä lähtemään aikaisin. Ja niin vain on lähtenyt jokaisena aamuna tällä viikolla heti 7.30 jälkeen koululle. Eilen puhui että voisin herätä jo kuudelta ja lähteä koululle. Siihen sanoin että et kyllä lähde moneksi tunniksi norkoilemaan koululle ja kylille. Riittää tuo reilun tunnin odotuskin. Olen yrittänyt kysellä että miksi näin aikainen lähtö mutta en ole saanut vastausta. Mutta lähteköön jos kerran haluaa. Itse huolehtii heräämisestään ja ottaa aamupalan. Nyt myös lääkkeet kun laitan ne illalla valmiiksi.

Vaikka poika nurisee vauvojen kirjoista ja siitä ettei saa olla koko aikaa seiskojen kanssa niin uskon pojan kuitenkin tykkäävän omasta lukujärjestyksestä. Eilen oli kotsaa seiskojen kanssa ja pojalla oli Wilmassa merkintä hyvästä tunti työskentelystä. Lisäksi ope kehui pojan työskentelyä. Tämä jos mikä tuntui hienolta ja palkitsinkin pojan oikein suklaisella välipalaherkulla kun tuli kotiin. Wilmassa onkin tällä hetkellä vain positiivisia tuntimerkintöjä. Jospa se koulu lähtisi nyt paremmin sujumaan kun saa enemmän tehdä käsillään kuin aikaisemmin.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa

Voisi todella alkaa jos minulta kysyttäisiin. Viisi päivää koulua takana ja seiskaluokkaisen aamut vaikeutuvat koko ajan. Jo eilen illalla ilmoitti ettei mene enää huomenna kouluun vaan halua nukkua pitkäääääään.  Aamulla olen yrittänyt nukkua niin pitkään että poika saa aamupalansa syötyä mutta tänään se ei enää onnistunut. Kihlattuni on kyllästynyt näihin aamuihin; nousee aikaisin, syö aamupalansa rauhassa ja palaa sitten makkariin katsomaan aamu-tv:tä.  Tänä aamuna minun oli pakko nousta herättämään juniori klo 8.10 ja syödä sitten aamupalaa hänen kanssaan. Sinnittelin ja sinnittelin etten hermostuisi mutta en taaskaan onnistunut. Poika tekee kaikkensa että saa minut hermostumaan.  Tänään liikuntaa  ja kamala riita saatiin aikaiseksi lenkkareista. Ne on kuulemma pienet ja puristavat. Kummasti eivät puristaneet viime torstain liikuntatunnilla.  Ihan nätisti huomautin että näistä asioista pitää sanoa aikaisemmin jotta ennätetään käydä kaupassa ostamassa sopivan kokoiset. Mutta eihän mistään voi sanoa ja tunnustan etten minä lasten kenkiä tarkista joka päivä että mahtuuko. Ja kun kyseessä on melkein 14 vuotias niin kuvittelen että hän osaa kyllä itse sanoa että mahtuuko vai ei. Viime viikolla käskin sovittaa kengät ennen koulun alkua ja kysyin vielä että ovatko sopivat. Vastaus oli että ovat. Liekö viikossa jalka kasvanut niin että nyt kengät ovatkin pienet.

Aamulla oli myös valitus pitkistä koulupäivistä. Muilla seiskaluokkalaisilla on joka päivä koulua klo 9-15 mutta kun pojalla on oma lukujärjestys niin vain kahtena päivänä on kolmen päiviä. Kolmena päivänä koulu loppuu klo 14 joten ei ole pitkiä päiviä. Lukiolainen lähtee melkein joka aamu kotoa klo 7 ja tulee kotiin klo 17. Koulupäivät ovat lyhyitä mutta kun koulu alkaa klo 8.00 ja monesti päättyy klo 16.00. Väliin jää monen tunnin vapaita, tänäänkin koulua vain 9-10 ja 14-16. Pakko mennä aamuautolla koska seuraava auto lähtee täältä vasta yhdeksän jälkeen.  Tyttö ei pitkistä päivistä valita mutta sanoo kyllä että koulunkäynti on vähän raskasta.

Elämä seiskaluokkalaisen kanssa on enemmän kuin raskasta. Tiedän että minun pitäisi jaksaa olla kärsivällinen, puhua kauniisti ja kannustaa paljon enemmän. Mutta kun minä en jaksa. Poika huutaa minulle ja Tättähäärälle koko ajan. Kiusaa Tättähäärää ja sitten tyttö itkee ja huutaa takaisin. Meidän elämä tuntuu olevan yhtä huutamista. Kihlattuni pakenee kaikkea ja viettää suurimman osan vapaa-ajastaan lukitun oven takana pelaamassa sotapelejään. Tai lähtee veneellä kalalle. Minä yritän ammentaa voimia päivistä kun koululaiset ovat koulussa ja me Tättähäärän kanssa kahdestaan kotona. Tosin mummo vie päivistä osan ja eilen vietettiin päivä Tättähäärän biovanhempien tapaamisessa. Kauhulla odotan taas iltapäivää ja pojan kotiin tuloa. 

Oma lukujärjestys

Seiskaluokkalaisen kouluasioita on pohdittu moneen otteeseen rehtorin kanssa ja eilen koululla pidettiin palaveri jossa oli monta opea paikalla. Lisäksi minä ja seiskaluokkalainen sekä nti Tättähäärä koska en saanut hänelle hoitopaikkaa mistään. Mutta neiti piirteli koko ajan ja oli jopa hiljaa. Olin palaverin alussa sanonut että nyt puhuu vain aikuiset ja isoveli. Ihme ja kumma että tyttö muisti tämän ja osasi olla hiljaa.

Pojalla itsellään olisi ollut nyt hyvä tilaisuus sanoa mitä haluaa mutta ei tietenkään saa suustaan mitään muuta kuin en tiedä. Mutta jos olisi sujuva sanainen niin ei varmaan kehitysvammainen olisikaan eikä näitä palavereja tarvittaisi.  Jo rehtorille kerroin että pojan vahvuudet ovat käsitöissä ja niinpä pojalle lisättiin lukujärjestykseen käsitöitä. Oman luokan 3 tunnin lisäksi menee kahdeksi tunniksi vitosluokan mukaan.  Kotitalous on myös tärkeä aine ja sitä tehdään käsillä niin sitä lisättiin yksi tunti. Tällä yhdellä tunnilla syvennetään niitä asioita jotka "normaalitunneilla" opetetaan. Koulunkäynnin ohjaaja on mukana oppitunneilla ja hän pitää tuon syventävän tunnin ja tarkistaa onko poika ymmärtänyt opetuksesta mitään. Kemia, fysiikka ja ruotsi poistuivat lukujärjestyksestä kokonaan ja niiden tilalle tuli sitten tuo kotsa ja käsityö. Lukujärjestystä muutettiin muutenkin täysin pojalle sopivaksi ja loppujen lopuksi yhteisiä tunteja oman luokan kanssa on vain muutama.  Tämä jakso mennään tällä lukkarilla ja jakson vaihtuessa mietitään taas pojalle oma.  Minusta tämä vaikuttaa ihan hyvältä mutta poika on tietysti toista mieltä.  Eilen oli kamala jankutus matikan kirjasta. Erityisope on antanut hänelle 3 luokan kirjan ja sehän ei poikaa miellytä. Hänellä pitää olla seiskaluokan matikka niin kuin muillakin. Kaikki kiusaa jos näkevät että hänellä on kolmasluokan kirja. Yritin selittää että ei sinulla voi olla vaikeampaa kirjaa koska ethän osannut näitäkään laskuja tehdä. Poika ei nimittäin osannut laskea kirjan alussa olevia kertaustehtäviä; yhteen- ja vähennyslaskuja. Mutta siitä huolimatta pitää olla seiskankirja muuten kiusataan. Kysyin että mistä ne tietää että sinulla on tällainen kirja koska et ole matikantunnilla oman luokan mukana. "Jos ne penkovat minun repun" oli vastaus. Niinpä niin, JOS penkovat...

Kolme päivää on koulua käyty ja poika ei enää haluaisi mennä kouluun. Ei jaksa, ei halua ja ei halua oppia mitään.  Tuolla elämänasenteella elämästä tulee jatkossa tosi hankalaa ja sitähän se on jo nytkin. Pojalla ei ole mitään ryhmää johon kuuluisi. Eskarista lähtien on tuossa luokassa ollut ja koko ajan on ollut tavoitteena että olisi edes yksi ryhmä johon tuntuisi kuuluvan. Mutta lasten kasvaessa erot ovat tulleet niin suuriksi niin ei enää kuulu tuohon ryhmään. Vitosluokkalaisten kanssa opiskelee nyt jonkin verran mutta sen verran vähän ettei varmaan ryhmäydy tuohonkaan ryhmään. Kavereita ei ole mutta ei poika ehkä niitä tarvitsekaan. Huomaa itsekin ettei osaa olla kavereiden kanssa.  Jostain pitäisi löytää ns. vertaistukea eli kehitysvammaisia ja "erilaisia" nuoria. Onhan niitä ryhmiä mutta kaikki ovat yli 100 km:n päässä.  Varmaan täälläkin on erityislasten perheitä mutta kaikki pitävät asian piilossa ja mitään yhteisiä juttuja ei ole. Harmi!  Mutta näillä mennään nyt jonkin aikaa eteenpäin ja toivotaan että koulu sujuisi edes jollain tavalla.

Tervetuloa tylsä arki

Eilen meillä alkoi tylsä, harmaa ja ihana arki. Sääkin oli sen mukainen; vettä tuli koko päivän taivaan täydeltä. Lukiolaisen kävin viemässä kouluun naapurikaupunkiin mutta seiskaluokkalainen lähti pyörällä. Olisin vienyt mutta oli niin kiire kouluun että ei malttanut kyytiä odotella. Ajattelin että menköön sillä tuohon se into loppuukin. Ja niinhän siinä kävi että tänä aamuna ei ollut enää mitään intoa kouluun lähteä. Pojalle riittäisi että kouluvuosi on yhden päivän mittainen.  Eilen seiskaluokkalaisilla oli ryhmäytymistä ja tuli niin surullinen olo kun poika kertoi olleensa yksin koko ryhmäytymisen ajan. Toistaiseksi pojan koulupäivät sujuvat seiskan lukujärjestyksen mukaan mutta tarkoitus on tehdä pojalle ihan oma ja henkilökohtainen opinpolku. Tiettyjä oppiaineita poistetaan koska poika ei niitä tule koskaan oppimaan ja tilalle tulee arjentaitoja; kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruuanlaittoa, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimista ym. Toivottavasti uusi lukujärjestys saadaan mahdollisimman pian. Tättähääräkin odottaa koulun alkua mutta seurakunnan kerho alkaa vasta viikolla 36.

 

Olen tässä miettinyt pääni puhki että teenkö oikein pitämällä Tättähäärän kotona. Olisiko viisaampaa viedä tyttö päiväkotiin jossa olisi aktiivista tekemistä ja ennen kaikkea kavereita joka päivä. Riittääkö tytölle MLL:n perhekahvila, seurakunnan kerho ja joku harrastus kotipäivien lisäksi? Haluaisin antaa tytölle "laiskaa" ja leppoisaa oloa kotona sillä kyllä hän ennättää ihan tarpeeksi koulua vielä käydä. Mutta jääkö hän jälkeen ja löytääkö eskarista kavereita jos ystävyyssuhteet solmitaan jo päiväkodissa?  Esikoisen hoidin kotona ja kaksi seuraavat ovat olleet päiväkodissa kuntouttavassa hoidossa vammaisuutensa takia. Tättähäärä on reipas tyttö, ehkä levoton ja vaatii mielekästä tekemistä koko ajan. Jaksaa kyllä keskittyä ja osaa myös leikkiä.  Vaikeita asioita ja ajattelin soittaa päiväkodin johtajalle ja kysyä mitä mieltä hän asiasta. Se on varmaan viisainta.

 

Keväällä istutin innoissani perunoita kestokasseihin ja tomaatin taimia multasäkkeihin. Nyt olemme saaneet nauttia syksyn sadosta. Perunoita oli kahdessa kassissa ja kummastakin kassista saimme yhden ruuan perunat. Eli ihan mukavasti kasvoivat ja yllättävän isojakin niistä tuli. Tomaatteja näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Toissapäivänä poimin ensimmäiset kaksi kypsää ja eilen kypsiä oli jo neljä. Toivottavasti aurinko ja lämpö tulee vielä takaisin niin tomaatit pääsevät kunnolla kypsymään. Maanantaina käytiin vielä Tättähäärän kanssa uimassa mutta sen jälkeen on ollut vähän viileää ja aika tuulista sekä sateista. Minä niin toivoisin että lämpimät säät vielä jatkuisivat mutta kovin syksyiseltä näyttää. Koivut varistaa lehtiään ja nyt olisi jo lehtiä ihan haravoitavaksi asti. Mutta vielä en ole haravaan tarttunut.

 

Tästä on hyvä jatkaa arkea ja odottaa mitä kaikkea syksy tuokaan tullessaan!

 

 

 

 

 

 

Yksi tähtihetki

Elämä tuntuu niin raskaalta ja päivä päivältä vaikeammalta. Tuntuu että meillä vaan riidellään ja huudetaan. Mummo huutaa minulle mummolassa, mikä ei kelpaa ja sekoittaa kaiken minkä minä yritän siellä järjestää.  Monta kertaa on tullut mieleen että kummassakin huushollissa heitän hanskat tiskiin ja sanon että kiitti mulle riitti!

Kaiken tämän keskellä koin eilen yhden tähtihetki.  Ajelin miniän kanssa heti aamusta 100 km:n päähän. Siellä, urheilukentällä, järjestettiin heinäkuussa armeijaan menneiden valatilaisuus. Kentällä 1800 nuorta ja siellä seisoi ryhdikkäänä minun esikoiseni. Tuli ihan kyynel silmäkulmaan kun hänen osasto suoritti ohimarssin ja näin komean poikani.  Tilaisuudessa puhunut pappi sanoi miten aika kuluu niin nopeasti ja tuntuu että vuodet ovat päiviä ja päivät tunteja. Siltä minustakin eilen tuntui. Vastahan minä sain syliini pienen, 5 viikon ikäisen poikavauvan. Nyt tuo vauva seisoi ryhdikkäänä ja komeana antamassa valan jossa vannoi puolustavansa Suomea aina.  Eilen tuntui että olen onnistunut kasvatustehtävässäni ihan hyvin.  Katsoin myös vierelläni istunutta kaunista nuorta naista.  Kaksi vuotta nämä nuoret ovat kulkeneet yhteistä tietä ja olen onnellinen siitä että juuri tämä ihana tyttö on miniäni. Toivon ja rukoilen että rakkaus kestäisi sinne elämän loppuun saakka. Mutta jos ei kestäkään niin toivon että saisin jatkaa tämän ihanan tytön ystävänä senkin jälkeen.

Eilisen tähtihetken jälkeen jatketaan elämää kotona joka tuntuu niiiiiin raskaalta.

Rantaelämää

 

Suomen suvi on ollut mukavan lämmintä ja viime viikko ja vielä maanantaikin saatiin viettää Tättähäärän kanssa rantaelämää.  Istuin laiturilla, liotin varpaitani ja mietin mitä muut melkein 56 vuotiaat tekevät aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä.  Eivät ainakaan istu uimarannalla vahtimassa muutaman vuoden ikäisiä lapsiaan. Tämän ikäiset ovat töissä tai jos ovat lomalla niin nauttivat lomastaan joko yksin tai kahdestaan puolisonsa kera. Kenties ovat reissussa asuntoautolla tai loikoilevat etelän auringon alla drinksut kädessään ja nauttivat elämästä.  Kuulostaa kyllä ihanalta elämältä.

Mutta mitä teen minä. Istun laiturilla tai rannalla jossa olen istunut kaikki mahdolliset hellepäivät viimeiset 18 vuotta. Esikoinen oli vähän vajaa 2v kun aloitettiin rannalla käyminen. Uimaan poika oppi 5 vuotiaana. Sen verran vähän näitä rantapäiviä täällä on ettei uimataito ennätä ensimmäisten kesien aikana kehittyä. Suurinpiirtein saman ikäisinä ovat muutkin oppineet uimaan. Tättähäärän kanssa hellettä on ollut enemmän ja ehkä enemmän on käyty kylpylöissä niin neiti osaa uida jonkin verran.  Näiden vuosien aikana rannalla olevat äidit ovat vaihtuneet mutta kukaan alkuvuosien äideistä ei ole vielä tullut rannalle lastenlasten kanssa. Moni on kyllä jo mummo mutta ilmeisesti ovat saaneet rantaelämästä tarpeekseen ja antavat lasten vanhempien huolehtia "uimaopetuksesta".  Kivoja päiviä on rannalla vietetty.  Viikonloppuna olivat tukilapset meillä ja käytiin uimassa pitkän kaavan mukaan eväiden kanssa. Sunnuntaina tehtiin perinteinen kesän eräretki ja ajeltiin "metsään uimaan".  Saatiin jopa hra 13v mukaan ja pienen harkinnan jälkeen hänkin suostui uimaan.  Uinnin jälkeen paistettiin makkaraa ja syötiin eväitä.  Olipa mukava sunnuntai!

Kun viettää aikaa rannalla niin kotityöt jäävät kyllä tekemättä. Villakoirat meinaavat Kuusikulman vallata ja pikkuhiljaa pitäisi todellakin virittäytyä arkeen ja normaaliin viikkorytmiin. Lukiolaisen kirjatkin ovat vielä ostamatta ja mietinkin pitäisikö tänään tehdä matka naapurikaupunkiin kirjojen ostoon.  Hra 13v:n asioissa olen tavannut nyt rehtoria 2 kertaa ja on mietitty miten pojan yläkoulu toteutetaan. Mutta tämä vaatii oman postauksen kunhan saan asioita taas omassa päässä vähän järjesteltyä.