Elämä jatkuu joulun jälkeenkin

Joulun pyhät ohi mutta omalla tavallaan fiilistellään vielä joulua.  Joulusta jäi kiva muisto ja eniten mieltä lämmittää se että jaksoin ja viitsin tehdä äidilleni lipeäkala-aterian. Mehän syötiin myöhäinen lounas oman perheen kesken ja kun syö lounasta klo 13.00 jälkeen niin klo 16.00 ei ole vielä nälkä. Mutta äidillä on. Joten tein äidille ihan oman aterian, pakkasin sen lämpimästi ja kävimme kihlattuni kanssa se viemässä. Äiti olikin odottanut ruokaa jo koko päivän. En muista milloin olen vanhemmilleni lipeäkala-ateriaa tarjonnut ja kyllä äidistä näki miten hän nautti ruuastaan. Istuttiin äidin seurassa ja ruokailun lopuksi annoin lahjat; kylpytakki ja fleecetakki. Äiti kiitteli ja surkutteli sitä ettei hänellä ole antaa lahjoja. Sanoin että ei me lahjoja tarvita ja nauti sinä nyt vain lahjoistasi.  Äidin luota mentiin hautausmaakierrokselle. Normaalisti kierrämme hautausmaalla vasta iltamyöhällä mutta nyt oli erilainen aatto ja kaikki tapahtui eri aikaan. Kaunista molemmilla hautausmaalla olikin vaikka kynttilämeri ei ollut vielä niin valtava kuin yleensä iltamyöhällä on.

Joulupäivä oli perinteinen pyjamapäivä. Kerran vuodessa yritän pitää pyjamapäivän ilman mitään ohjelmaa ja yleensä se on joulupäivä. Kun joulupäivän vietti sisällä pyjamassa niin tapaninpäivänä olikin mukava lähteä ulos. Lunta oli tullut taas ihan reippaasti ja tehtiinkin pitkä kävelylenkki, välillä kahlattiin lumessa ja välillä päästiin vähän helpommalla.

Eilen alkoi arki puolisolla ja me Tättähäärän kanssa saatiin vihdoinkin hänen huoneensa kuntoon. Lelut on käyty läpi ja laitettu siististi tytön huoneen hyllyyn ja kaappiin. Sieltä ne on hyvä huomenna levitellä kun tukarit saapuvat kahdeksi yöksi meidän iloksi.

Tänään oli Tättähäärällä tapaamispäivä ja tasan tarkkaan tiesin kuinka käy. Ei äiti tullut paikalle. Varoitin tyttöä etukäteen joten pettymys ei ollut niin suuri. Onneksi tapaaminen on mummolassa ja mummo aina paikalla niin se lievittää pettymystä. Lukiolainen lähti tänään myös äidilleen toiselle puolelle Suomea. Tavattiin mummon kanssa huoltoaseman pihassa ja tyttö vaihtoi autoa vähän hiljaisena. Tulevat kotiin ensi viikolla ja toivon totisesti että tyttö kestää viikon. Aika rankkaa on ollut viime päivät kun tyttöä on lähtöä odottanut. Äitiä ei ole nähnyt yli vuoteen joten tyttö ylitti itsensä kun reissuun lähti. Toivon että reissu sujuu hyvin ja ensi viikolla kotiin palaa iloinen ja onnellinen tyttö.

Joulukalenteri, luukku 24

                                                                Hyvää joulua!

Joulukalenteri, luukku 23

Tänä jouluna mennyt aika ja tämä päivä kohtaavat meidän eteisessä. Tätini 80-luvulla tekemä himmeli roikkuu katossa ja lipaston päällä on seiskaluokkalaisen tekemä joulukuusi. Kuusi on tehty vanhasta kirjasta.

joulukuusi kannettiin eilen illalla sisälle ja tänään oli koristeiden vuoro. Tytöt koristeli kuusen kahdestaan. Muumipallot ja enkelit kuuseen laittoivat ja siitä tuli kaunis.

Pikkuhiljaa alkaa olla joulu valmis. Meidän aatto on erilainen kuin ennen. Yleensä puoliso on ollut töissä mutta huomenna hän on vapaalla. Lounasta meillä ei juuri jouluaattona syödä mutta huomenna syödään. Esikoinen ja miniä tulevat lounaalle joten karjalanpaisti on leivinuunissa muhimassa. Valmis kinkku haettiin kaupasta tänään ja koko viikon olen kahta jääkaappia täyttänyt. Kyllä niillä pitäisi joulun yli pärjätä.

Joulukalenteri, luukku 22

Tämän päivän ohjelmassa oli perinteisten Hanna-tädin kakkujen leipominen. Äitini teki näitä aina jouluksi, ei koskaan muulloin. Sitten tuli vanhuus ja kaikki sairaudet niin leipominen jäi ja monta joulua vietimme ilman perinteisiä pikkuleipiä. Viisi vuotta sitten päätin että minähän kokeilen näiden leipomista. Pyysin äidiltä ohjeen ja sen sain. Omin käsin äiti on ruutupaperille ohjeen kirjoittanut. Samalla äiti antoi minulle leivontaohjekirjan jonka on saanut joululahjaksi työnantajaltaan v. 1958.  Kirjan ohjeen mukaan teen silloin tällöin isoäidin pehmeää maustekakkua ja se maistuu todella hyvältä.  Minun mielestä nuo Hanna-tädin kakut ei maistu yhtä hyvältä kuin äidin tekemät mutta esikoiseni on sitä mieltä että ihan yhtä hyviä ovat. Toisilla lapsilla ei varsinaisesti muistikuvia olekaan mummon leipomista pikkuleivistä vaikka eivät he ihan pieniä ole olleet silloin kun mummo oli vielä leivontakunnossa.  Maistiaisia vein tänään sekä mummolle että esikoiselle.

Koulut loppuivat tänään. Lukiolainen oli kyllä poissa koulusta koska on sen verran flunssainen että ihan turha oli tänään kouluun lähteä. Seiskaluokkalainen kävi todistuksen hakemassa ja kylläpä yllätyin miten hyvän todistuksen poika kotiin toi. Kädentaidot olivat hyviä kuten tiesinkin mutta englanti yllätti. Hienon suorituksen kunniaksi sai tietokoneen takaisin. Se on ollut jemmassa jo pitemmän aikaa huonon käytöksen takia. Josko tietokone motivoisi vähän ajattelemaan myös omaa käytöstään ja sen vaikutusta muihin ihmisiin.

Joulukalenteri, luukku 21

Tänään järjestin taas Tättähäärälle kivoja muistoja joulun odotuksesta. Onneksi on kaupassa valmiita piparitaikinoita niin poropeukaloäitikin saa lapsensa kanssa pipareita paistaa.  Sen verran piparinpaistajana olen kehittynyt ettei viimeinen pellillinen ihan kokonaan kärähtänyt, ihan pikkuisen tummempia niistä tuli kuin muista.

Joulukalenteri, luukku 20

Tänä aamuna oli mittarissa +2 astetta ja ulkona märkää lunta. Sisällä olisi ollut hommia vaikka kuinka mutta ajattelin että mitä haluan lapseni joulusta muistavan. Haluanko saman mitä itse muistan lapsuuteni jouluista; vanhemmilla on aina kiire, huutoa ja riitaa, äidillä koskee päähän ja aattona sitten räjähtää. En todellakaan halua tällaisia muistoja ja niinpä pistimme ulkovaatteet päälle ja lähdimme ulos. Meilläkin olikin mukavaa kun rakensimme lumiukon, teimme lumilyhtyjä ja piipahdettiin vielä naapurin pihassa leikkimässä siellä olevan 3v:n vieraan kanssa. Uskon että nämä hetket jää lapselle mieleen ja ne kantavat pitkälle hänen elämässään. Siivota ennättää kyllä myöhemminkin ja jos ei ennätä siivota niin ihan samalla tavalla se joulu meillekin tulee.

Tänään oli mummon lääkkeiden laittopäivä ja kun lääkkeet oli laitettu niin kaivelin vähän mummon varastoa ja otin vähän joulukoristeita esille. Nämä tontut ovat olleet vanhempieni luona "aina". Eihän ne enää kauniita ole ja trendikkyys niistä on kaukana mutta minulle rakkaita ja uskon että myös mummo niistä ilahtuu vaikka omasta mielestään ei mitään koristeita tarvitsekaan. Jotenkin tämän päiväinen mummolavierailu oli tosi kiva ja nti Tättähääräkin sanoi ettei mummo ollut tänään äkäinen. Tyttö ei mielellään mummolaan lähde kun mummo on äkäinen. Tänään mentiin mummolaan kirjaston kautta ja tytöllä oli uusia kirjoja mukana joiden parissa aika kului tosi mukavasti. Ja kun mummokin oli hyvällä tuulella niin vierailusta jäi tosi kiva muisto.

Joulukalenteri, luukku 19

Vihdoinkin sain enimmät pölyt pyyhittyä ja sain kantaa joulukoristelaatikon varastosta. Siellä ne kaikki minulle rakkaat koristeet odottivat esille pääsyä. Tämä enkeli on todella tärkeä. Olin ex-miehen kanssa pikkujouluissa v. 1999 ja siellä oli arvonta. Kun näin tämän enkelin niin sanoin että tuo on minun enkelini. Ja meni hetki, niin kuulutettiin ex:n nimeä ja hän oli voittanut enkelin. Uskon enkeleihin ja elämääni on ilmestynyt enkeleitä ennen lasten meille tuloa. Tämä enkeli puhutteli minua tosi voimakkaasti ja kun kotona asetin sen tupamme lipaston päälle niin ajattelin että enkeli tuo minulle hyvin tärkeän viestin. Ja toihan enkeli; tammikuussa soi puhelin ja kysyttiin löytyisikö meiltä koti pienelle tyttövauvalle. Koti löytyi ja nyt tuo pieni "ihme" on jo 17 vuotias lukiolainen.

Kaksi vuotta sitten odottelin kuumeisesti oikeuden päätöstä nti Tättähäärän kodista. Joulukuussa Tättähäärä oli tapaamassa vanhempiaan ja minä menin erääseen kauppaan. Siellä tämä enkeli osui silmiini ja tiesin että siinä on Tättähäärän oma enkeli ja oikeuden päätös tulee olemaan meille ja biovanhemmille mieleinen. Tammikuussa tuo päätös tuli ja se oli sitä mitä toivoimme. 

Nämä raitatonttutytöt lähtivät mukaani lapsuudenkodistani v. 1980-luvun alussa. Joka joulu etsin niille paikan ja aina ne tekevät minut hyvin iloiseksi. Puuroa keittävä tonttu liittyi joukkoon jossain vaiheessa ja nyt tämä viisikko asuu meidän leipälaatikon päällä ja tuo iloa joulun aikaamme.

Lasten askartelut ovat minulle rakkaita ja tuntuukin että en millään raski heittää niitä pois vaikka ne olisi miten huonossa kunnossa. Tämä tonttutaulu on esikoiseni tekemä ja hän teki sen neljännellä luokalla. Tontut ovat hyvin persoonallisia ja voin vain kuvitella miten poika on nauttinut tätä työtä tehdessään. Minä ripustan sen joka joulu samalle seinälle sillä sen paikka on juuri siinä. Ja loppiaisena laitan sen hyvin varovasti varastoon ettei se menisi rikki.

Tämäkin on esikoisen alakoulussa tekemä lumimaisema mutta se on kyllä kärsinyt tosi pahasti. Nyt parina jouluna olen tuunannut sen tontuilla ja lumiukoilla ja näin olen säästynyt heittämästä sitä roskikseen. Saa nähdä vieläkö vuoden päästä nostan tämän eteisen lipaston päälle vai annanko periksi ja luovun siitä.

Joulukalenteri, luukku 18

Sunnuntaina vietettiin leppoisaa kotipäivää, ei käyty edes mummoa katsomassa. Kyllä kotipalvelu soittaa jos siellä hätä on.

Leppoisaan päivään sisältyi uusien huonekalujen kasaamista (puolison hommia) ja minä yritin saada tasoja tyhjemmiksi ja pölyttömiksi. Korkean senkin päällä on aina nämä enkelit. Enkelitkin pyyhin ja nyt joukko odottaa jouluenkeleitä joukkoonsa. Oikein odotan että saan kaivella esille kaikki rakkaat enkelini. Monella on oma tarinansa ja todella rakkaita ovat lasten omin käsin tekemät enkelit.

Takimmainen, pienempi enkeli, on meidän perheen ikioma suojelusenkeli. Enkelin on tehnyt eräs ihana ihminen johon tutustuin aikoinaan netissä.  Hänestä tuli meille varamummi ja hän on omin käsin tehnyt enkelin meidän perhettä suojelemaan. Yhden kerran olemme varamummin kanssa livenäkin tavanneet mutta siitä on jo vuosia, yli 10 vuotta aikaa.

Joulukalenteri, luukku 17

Tänä aamuna päätettiin puolison kanssa pitää parisuhdepäivä ja ajeltiin lähimpään Ikeaan. Vähän meitä maalaisia huokailutti kun parkkipaikalle ajettiin mutta pienen kiertelyn jälkeen autolle löydettiin parkkipaikka. Ensin syötiin hyvin; pippuripossua oluen kera ja sen jälkeen suunnistimme kohti Ikeaa. Olimme jo kotona miettineet mitä sieltä tarvitsemme; Tättähäärälle sängyn, petauspatjan, tyynyn, peiton, pari muotoon ommeltua lakanaa, pöydän, hyllyn ja kattovalaisimen. Nämä löydettiin ja lisäksi sorruttiin vielä heräteostoksena ostamaan tytön huoneeseen pieni lipasto yöpöydäksi. Hyllyyn en löytänyt Ikeasta mieleisiä koreja joten ne ostin sitten Clas Ohlsonilla. Sieltä löytyi myös ihania pinkkejä muovikoreja lelukoreiksi, Korit säilön isoon vaatekomeroon jossa ne ovat piilossa katseilta.

Päivä teki tosi hyvää meille kahdelle. Meillä on tosi vähän yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ja yritämme ottaa sitä arjen keskellä niin paljon kuin mahdollista. Onneksi nuo isommat lapset ovat jo sen verran isoja että heidät voi huoletta jättää Tättähäärän kanssa päiväksi kotiin.

Vaikka joulu ei ole edennyt yhtään niin siitä huolimatta olen tosi tyytyväinen tähän päivään. Tiedän että joulu tulee vaikka meillä ei jouluun olisi valmistauduttu millään tavoin. Joulupukin tulo on vähän epävarma mutta lahjat ainakin ilmestyy, tavalla tai toisella.

Joulukalenteri, luukku 16

Ei vielä mitään joulua mutta melkein joululahja kuitenkin.  Tänään kävin hakemassa Opan 1,5 litran kasarin postista ja sehän tuntuu joululahjalta. Voitin kattilan facebookin arvonnassa. Tosi paljon noihin arvontoihin osallistun ja aina mietin että voittaakohan niissä koskaan kukaan. Näköjään voittaa!

Joulukalenteri, luukku 15

Kuusikulmassa ei joulu etene yhtään. En tiedä mihin aika menee mutta mitään jouluvalmisteluja en saa aikaiseksi eikä prinsessahuonekaan ole edistynyt pätkän vertaa. Pientä esimakua joulusta saimme tänä iltana kun oltiin koulun joulujuhlassa. Paljon hienoja esityksiä ja lopuksi saapui joulupukkikin paikalle.  Muutama joulukorttikin on jo postissa tullut ja ne ovat päässeet paikalleen eteisen komeron oveen. 

Joulukalenteri, luukku 14

Meidän joulu ei edisty pätkän vertaa. Tänäänkin on taas menty tukka putkella sinne ja tänne. Saatiin myös yllätysvieraita ja toivotettiin heidät tervetulleeksi vaikka heidän takiaan jouduimme jäämään pois seurakunnan joulujuhlasta. Huomeniltana on koulun joulujuhla ja sinne on tarkoitus päästä. Haaveilin lähteväni juhliin yksin mutta kun Tättähäärä ei tänään juhliin päässyt niin pitänee ottaa hänet mukaan. Juhlamekkoon pukeutuminen on tytölle niin tärkeää.

Eilen hermostuin seiskaluokkalaisen vaikeisiin aamuihin ja pistin Wilma-viestin pojan kaikille opettajille. Kerroin että minun puheet kaikuu kuuroille korville ja kun koulu ei puutu kunnolla myöhästymisiin niin poika kuvittelee että kouluun meno on täysin hänen omassa vallassa ja hän menee sinne milloin haluaa. Koulu reagoi onneksi nopeasti ja tänään palaveerattiin luokanvalvojan kanssa. Ensi vuoden alussa opo ottaa pojan puhutteluunsa ja kertoo koulunkäynnin tärkeydestä.  Rehtorin kanssa juttelin koululla tästä asiasta ja hän sanoi että oletpa sinä ihmeellinen äiti. Otat kouluun yhteyttä tällaisessa asiassa. Yleensä kun koulu laittaa oppilaan Wilmaan myöhästymismerkinnän niin vanhemmat tulevat linjoja pitkin opettajan tai rehtorin kimppuun. Heidän lapsensa ei kuulemma koskaan myöhästy. Ehkä olen erilainen äiti mutta mielestäni koulussa opita ne tiedot ja taidot joilla pärjätään myös työelämässä. Jos myöhästyt töistä joka päivä niin ei työnantaja katso sitä kovin pitkään sormien läpi.

Joulukalanteri, luukku 13

Tänä jouluna en jää ilman joululahjaa. Kävin tänään etsimässä nti Tättähäärälle lahjaa mutta en löytänyt mitään mieleistä. Mutta itselleni löysin ja samalla varmistin että saan varmasti yhden lahjan ja varsinkin mieleisen lahjan.

Joulukalenteri. luukku 12

Vielä 12 yötä ja sitten on jouluaatto. Tänään kävin ostamassa perinteisen joulukukkani, joulutähden. Yksinkertainen, kaunis kukka ja se kuuluu meidän keittiönpöydälle vuodesta toiseen. Välillä väri on punainen ja tänä vuonna taas valkoinen. Kukan ostoreissulla tilasin myös joulukuusen ja se tuodaan kotiin "ennen joulua". Näin sovittiin kukkakauppiaan kanssa. Joten minä voin nyt rauhassa keskittyä joulun odotukseen.

Joulukalenteri, luukku 11

Päivät kiitävät mutta mitään jouluista ei meidän elämään vielä kuulu. Kuvittelin että kun perjantaina pesen lattiat niin sen jälkeen saan pölyt pyyhittyä ja laitettua vähän joulujuttuja paikoilleen. Mutta enpä ole saanut mitään aikaan. Tuo Tättähään huoneprojekti on poikinut kaikenlaista siivousjuttua ja joulu on jäänyt täysin syrjään.

Tänään pengoin huoneessa olevaa vaatekomeroa ja sieltä ylähyllyltä löytyivät nämä aarteet. Mollamaijan olen saanut joululahjaksi v.1960 kun olen ollut 4 kk:n ikäinen. Vauvanuken on tehnyt serkkutyttöni joskus 60-luvun puolivälissä.  Nallen sain muistaakseni 5 vuotiaana.  Nämä aarteet ovat ainoat lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Jätin nämä lapsuudenkotiini v. 1980 kun muutin ensimmäiseen yhteen kotiin ex-mieheni kanssa. Tämän kodin menetimme tulipalossa v.1981 ja emme saaneet pelastettua talosta muuta kuin henkemme.  Se riitti meille ja aloitimme elämämme "uudelleen" täysin tyhjin käsin. Nyt on sitten tavaraa ihan riittävästi ja oikeastaan liikaakin. 

Joulukalenteri, luukku 10

Nämä jouluiset tyynyt löysin jokin aikaa sitten Tokmannilta ja tänään ne pääsivät esille.  Aamulla päätettiin puolison kanssa että nyt jos koskaan nti Tättähäärä saa oman huoneen. Esikoisen huoneessa ollut punainen vuodesohva siirtyi olohuoneeseen ja uudet "joulutyynyt" sopivat sohvalle paremmin kuin hyvin. Sohva on sen verran hyvässä kunnossa ettei sitä raskittu laittaa kierrätykseen vaan päätettiin jättää kotiin. Meillähän ei ole varsinaisesti sisustettu koti niin sohva mahtui olohuoneen kalusteiden sekaan hyvin. Yksi nojatuoli lähti myyntiin facebookin kirpparille ja se on nyt alustavasti varattu. Toivon mukaan lähtee myös. Toinen tuoli saa jäädä vielä ja se voi poistua sitten kun saan itselleni keinutuolin. Siitä haaveilen ja viimeistään mummolan tyhjennyksen jälkeen saan oman keinutuolin. Mummolan tuolia toki odotan sillä isäni sai sen 50v lahjaksi ja tammikuussa siitä tulee kuluneeksi 40 vuotta.

Nti Tättähäärä sai esikoisen huoneen ja tähän hätään emme sinne mitään uusia kalusteita ennättäneet hankkia. Vaatekaappi siirtyi toiselle seinälle ja näin saatiin vähän helpommin sisustettava huone. Esikoisen kirjahylly tyhjennettiin ja siihen saatiin sijoitettua tytölle oma telkkari. Vanhassa lipastossa on tytön vaatteet joten vaatekomeroon saadaan säilöttyä leluja. Ikean sivuilla tänään seikkailin ja sieltä löytyi tytölle kiva sänky ja työpöytä. Ehkä jonain päivänä ne käydään hakemassa. Kotiin kuljetus oli turhan kallista, samalla rahalla ajelee Ikeaan hakemaan tarvittavan. Huoneeseen laitettiin syntymä-äidin ostamat prinsessaverhot joten huoneesta tuli heti prinsessahuone. Paljon on vielä tekemättä mutta kuitenkin tyttö nukkuu nyt omassa huoneessaan. Ja toivottavasti nukkuu myös aamuun saakka.

Joulukalenteri, luukku 9

Meillä on menty monta viikkoa niin että ihan vain se perusarki on hoidettu, ei mitään muuta. Eilen päätin että nyt on pakko ryhdistäytyä.  Eilen vaihdoin lakanat ja sitä lakanapyykkiä riitti vielä tälle päivällekin. En edes muista milloin olen viimeksi imuroinut joten tänä aamuna matot pihalle ja siivousta. Joka paikkaan on kerääntynyt kaikenlaisia kasoja; pelejä, puhtaita pyykkejä, kirjoja, värityskirjoja ym. ym. Nyt päätin että kasojen on aika hävitä jotta joulukoristeet pääsisivät omille paikoilleen.

Mutta helpommin sanottu kuin tehty tuo kasojen hävittäminen. Olen ostanut uusia pelejä kirppareilta ja nyt tuntuu ettei pelit/kirjat/askartelutarvikkeet mahdu enää niille tarkoitettuun lipastoon ja kaappiin. Eli ensin pitäisi siivota ne ennen kuin kasoista pääsee eroon. Mutta siihen en kyllä näin ennen joulua ryhdy. Täytyy yrittää löytää kasoille joku "tilapäinen" paikka josta se sitten vuoden päästä löytää.

On aika haastavaa järjestää siivouspäivää päivälle jolloin on vietä lukiolainen kouluun klo 11.00 ja koulu on naapurikaupungissa. Perjantai on myös mummolan kauppapäivä ja muutenkin melkein päivittäin pitää käydä mummon tilanne tarkistamassa. Lisäksi tänään baletin kenraali ja naapurikaupungissa oli oltava klo 17.00.  Sain minä sentään lattiat pestyä ja siihen se kaikki jäikin. Kasat on paikoillaan, pinnat ovat harmaan pölykerroksen peitossa ja joulusta ei tietoakaan. Mutta ehkä kaikki rupeaa sujumaan kunhan saadaan nämä balettiesitykset hoidettua. Ensi viikolla enää perhekahvila, seurakunnan kerho, seurakunnan pikkujoulu ja koulun joulujuhla. Eli jää minulla aikaa kotitöihinkin ellei mummo keksi sitten jotain joka vie minun aikani ihan kokonaan.

Joulukalenteri, luukku 8

Tämä päivä meillä on eletty "pupuna" ja mietitty miten esitykset sujuu. Tättähäärähän aloitti syksyllä satubaletin ja tulevana viikonloppuna on Talvisirkus jossa kaikki tanssijat pääsevät esiintymään. Tättähäärn ryhmä on pupuja ja äiti joutuikin haastavan tehtävän eteen kun piti pupun häntä ommella paikoilleen. En ole mikään käsityöihminen mutta juuri ja juuri tehtävästä selvisin. Häntä pysyi paikoillaan tämän päivän valoharjoituksissa. Huomenna on kenraaliharjoitus ja viikonloppuna esitykset. Minä pääsin tämän iltaisia harjoituksia katsomaan ja hienosti pienet puput lavalla esiintyivät. Muutama pupu karkasi kesken kaiken äidin syliin mutta sehän ei mitään haittaa.  Minua jännitti tosi paljon neidin esiintyminen sillä muutama päivä sitten hän sanoi että minä menen EHKÄ lavalle.

Joulukalenteri, luukku 7

Eilen mittarissa yli -20 astetta ja tänä aamuna mittari oli nollassa. Pitkästä aikaa käytiin Tättähäärän kanssa valloittamassa muutama lumivuori. Mitään jouluista ei tähän päivään sisältynyt.

Mummo on ollut vähän heitteillä viimeisten viikkojen aikana. Kun sairastin niin en yksinkertaisesti jaksanut ja pystynyt lähtemään mummolaan. Nyt olen yrittänyt mummolan asioita hoitaa mutta kovin raskaalta ne tuntuvat. Jotenkin olen niin väsynyt olemaan "äiti" ja huolehtiva aikuinen omalle äidilleni. Katsoin eilen Linnan juhlia ja kyynelehdin kun satavuotiaat kertoivat muistojaan. Minun äitini on "vasta" 86v ja hänen kanssaan ei pysty enää keskustelemaan mistään. Maanantaina yritin soittaa hänelle mutta ei hän osaa enää vastata puhelimeen. Mistään ei voi keskustella kun ei kuule eikä älyä mistä puhutaan. Tänään taas suutuin äidille kun mehukeitot oli pitkin seiniä ja lattioita. Ruokapalvelun astiat ovat astiakaapissa palauttamatta ja muutenkin kaikki ihan sekaisin. En ymmärrä mitä kotipalvelu siellä tekee; ei luultavasti muuta kuin antaa lääkkeet ja lämmittää ruuat. Ei ole aikaa muuhun. Joka kerta käydessäni pyyhin ruoka- ja tiskipöydän, keittiön aputason, jääkaapin oven.  En ymmärrä miten on mahdollista että äiti saa ne sellaiseen kuntoon päivässä tai parissa. Siivooja käy kolmen viikon välein mutta missään ei oikeastaan näy se että siivooja käy. Mummolassa olisi tehtävä kunnon suursiivous mutta siihen minulla ei ole aikaa eikä haluakaan. Jälleen tänään on taas sellaiset huono tytär -fiilikset. Joulu tulee ja olisi mukava jos voitaisiin viettää koko minun perheen voimin mutta ei se onnistu. Omilta lapsiltani en halua joulua pilata joten mummo saa viettää yksinäisen joulun. En vain yksinkertaisesti jaksa jakaantua moneen paikkaan ja antaa itsestäni tämän enempää.

Joulukalenteri, luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää!  Juhlapäivää olemme viettäneet hyvin arkisesti kotona. Mummolassa piipahdin laittamassa kahden viikon lääkkeet dosetteihin.  Sen verran itsenäisypäivää on juhlittu että nti Tättähäärällä on jo juhlamekko päällä ja kruunu päässä. Odottaa vain juhliin lähtöä.  Suomen itsenäisyyttä ajattelin illalla juhlistaa valmistamalla juhla-aterian; lipeäkalaa, valkokastiketta, perunoita, kinkkua, lanttu- ja porkkanalaatikko. Lipeäkalaa syö vain minä ja puolisoni, kinkkua meidän kahden lisäksi Tättähäärä. Laatikot maistuu minulle ja lukiolaiselle. Välillä tuskastuttaa kun ei ole sellaista syötävää josta kaikki tykkäisi. Minulle tuo lipeäkala on ainoa jouluruoka kinkun lisäksi jota on joulupöydässä oltava ja viime vuosina olen laajentanut lipeäkalan tarjoilun myös itsenäisyyspäivän. Joskus on ajateltava vain itseään. 

Joulukalenteri, luukku 5

Lunta tulvillaan on raikas talvisää...   Tänä aamuna oli tosiaan lunta tulvillaan joka paikka. Kotona oli tehtävä lumityöt ennen kuin pihasta pääsi kadulle. Mummolaan yritin mutta luovuin ajatuksesta kun näin että sinne johtava tie on auraamatta. Päätin käydä kääntämässä auton naapuritalon pihalla ja sinnehän sitten jäinkin kun sekin piha oli puhdistamatta. Ei auttanut kuin ottaa kola käteen, vähän kolata ja soittaa kihlatulle josko tulisit minut pelastamaan. Mummolassa jäikin sitten käymättä kun oli kiire lähteä sovittuun palaveriin 150 km:n päähän.  "Iso" tie oli ihan kohtuullisesti aurattu joten ei ongelmia. Mutta kun käännyin vähän pienemmälle tielle niin se olikin kokonaan auraamatta. Kieli keskellä suuta ajelin ja toivoin ettei isoa rekkaa vastaan tulisi. Ei onneksi tullut. Aukeimmilla paikoilla tie oli kadonnut kokonaan ja oli vain yritettävä pysyä aurausviittojen välissä. Huokasin helpotuksesta kun tuon tieosuuden selvitin ja pääsin auratulle tielle. Sovitusta palaverista myöhästyin vain 15 minuuttia. Kotiin ajelinkin sitten isojen teiden kautta vaikka se matkaa lisäsikin 50 kilometrillä.

Joulukalenteri, luukku 4

Tänään mittarissa talven pakkasennätys, -23 astetta.  On vietetty sisäpäivää ja laittelin vähän joulujuttuja. Tämä kynttelikkö lähti mukaani lapsuudenkodistani v. 1981 ja en edes muista miten kauan kynttelikkö oli ollut jo käytössä.  Kynttelikkö toimii edelleen ja ei siihen montaa lamppua ole vaihdettu näiden 35 yhteisen vuoden aikana.  Vaikka kaupat pursuaa jos jonkinlaisia joulukynttelikköjä ja valosarjoja niin siitä huolimatta joka vuosi otan tämän aarteeni varaston hyllyltä ja laitan paikoilleen.

Joulukalenteri, luukku 3

Seiskaluokkalaisella oli kotsan läksynä joulutorttujen tai piparien leipominen. Laiskan äidin poika tekee tortut helpoimman kaavan mukaan, eli valmiit taikinalevyt puoliksi ja sillä siisti.  Tänään vietettiin seiskaluokkalaisen 14v synttäreitä ja perinteiseen tapaan joulutortut tehdään synttäreille. Ja yleensä ne ovatkin joulun ainoat tortut jotka Kuusikulmassa tehdään.  Tortut eivät oikein maistu kenellekään ja jouluna syödään "oikeaa" ruokaa niin paljon että kahvileivät jää syömättä. Joten meillä ei kahvileipää jouluna juurikaan ole.

Joulukalenteri, luukku 2

Joka vuosi, joulukuun 2 päivä, meidän pihalle ilmestyy joulukuusi.  Vaikka en tekojutuista oikein pidäkään niin pihakuusena meillä on ollut jo monta vuotta vihreä muovikuusi jossa valot.  Lumettomina vuosina se on aika tylsän näköinen mutta tällaisena lumisena päivänä se on kaunis ja tuo arkeen jo vähän joulun odotuksen intoa.

Joulukalenteri; luukku 1

Joulukuun ensimmäinen päivä ja ensimmäinen luukku joulukalenterista avattu. Meillä on lapset joutuneet tyytymään melkein aina tällaiseen 0,99 euron suklaakalenteriin. Joskus olen ostanut lego- ym. kalentereita mutta tosi harvoin. Viime jouluna Tättähäärällä taisi olla prinsessa-kalenteri mutta tänä jouluna mennään näillä "perinteisillä", lähikaupasta ostetuilla kalentereilla.

Pakkanen

Viikonloppuna saimme lunta ja nyt on sitten saatu nauttia kauniista pakkaspäivästä. Mittarissa näyttää olevan -15 ja sisällä mukavan lämmintä. Varsinkin jos viettää aikaa leivinuunin vieressä. Uuni on lämmitetty aamulla ja hohkaa mukavaa lämpöä ympärilleen. Kohta teen vanhanaikaisen sianlihakastikkeen ja pistän sen kypsymään leivinuuniin. Kaupasta ostin lanttu- ja porkkanalaatikko ja ajattelin tehdä vielä sienisalaattia niin saamme kelpo aterian pakkaspäivän kunniaksi.

Reilu kaksi viikkoa on kulunut leikkauksesta ja tikit kiristävät vielä vatsaa. Periaatteessa tikkien olisi pitänyt sulaa jo pois mutta ei ne ole mihinkään häipyneet. Torstaiaamuksi varasin ajan terkkariin tikkien poistoon. Itse en niitä rupea poistamaan.  En tiedä olenko vielä toipilas vaan pelkästään laiska. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja jos jotain tekee niin maha menee kipeäksi. Särkylääkkeitä olen yrittänyt vähentää mutta ilman lääkkeitä en vielä päivää pärjää vaikka en tekisi mitään. Jos teen jotain niin pitää ottaa lääkettä kaksi kertaa päivässä.  Tuntuu että olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä mutta mitään en saa aikaiseksi. Mutta ehkä jonain päivänä.

Nyt kun en ole jaksanut mitään tehdä niin olen lukenut Laila Hirvisaaren Imatra-sarjaa ja joulu-lehtiä. Lehdet on täynnä kauniita joulukoteja joissa on tietty väriteema ja kaikki koristeet tarkkaan harkittuja kodin sisustukseen ja tyyliin sopivia. Kaikki itse tehdytkin ovat juuri siihen teemaan sopivia ja kauniisti tehtyjä. Missään ei näy vuosien aikaan kotiin kertyneitä lasten askarteluja, vanhoja rakkaita esineitä/joulukuusen koristeita ym.  Itse olen jo niin vanha ja rakastan perinteitä ja lapsetkin nauttii kun saavat laittaa joka joulu tietyt koristeet niiden omille paikoilleen.  Kun otan koristelaatikon varastosta niin pyörittelen käsissäni jokaista koristetta ja muistelen kuka sen on tehnyt, mistä olen sen saanut ja mikä tarina juuri siihen koristeeseen liittyy. Joulukuuseen ripustamme aina ne samat koristeet ja nti Tättähääräkin jo tietää miten äiti rakastaa enkeleitä ja jokainen enkeli kuusen oksalla on äidille tärkeä. Samoin kuin se muovitaulu jota on jo teipillä vähän korjailtu. Taulu lähti mukaani lapsuudenkodistani v.1982 ja siitä lähtien se on ollut esillä kodissani. Kun tulin ensimmäistä kertaa tähän nykyiseen kotiini niin heti löysin ajatuksissani paikan tuolle taululle. Ja siinä se on ollut jokaisena 21 jouluna jonka olen tässä kodissa viettänyt.

Myös jouluun valmistautuminen on meillä erilaista kuin näissä "lehtikodeissa".  Ensimmäiset kyntteliköt ja tähdet otin aikaisemmin esille itsenäisyyspäiväksi mutta nyt kun vietämme seiskaluokkalaisen synttäreitä joulukuun alussa niin ne otetaan silloin esille. Samoin jouluinen vahakangas keittiön pöydälle.  Ensimmäiset ja yleensä ainoat joulutortut paistetaan pojan synttäreille. Nyt lupasin Tättähäärälle että hän saa leipoa pipareita veljen synttäreille joten perjantaina meillä leivotaan. Ja laiskan äidin taikina ilmestyy tietysti kaupan pakastealtaasta.  Joulukuun aikana rupean pikkuhiljaa siivoilemaan taloa ja lisäämään koristeita.  Yleensä aatonaattona meille tulee joulukuusi ja siinä vaiheessa silitän keittiönpöydälle liinan ja meidän joulu on valmis,  Minä en fiilistele joulua juurikaan etukäteen vaan fiilistelyn aika alkaa aatonaaton iltana ja jatkuu loppiaiseen. Joulun jälkeinen aika on ihanaa; koti on jouluinen, ollaan lomalla ja pystytään nauttimaan kaikesta ilman kiirettä ja hässäkkää. Haikein mielin loppiaisena keräämme koristeet ja poltamme joulukuusen. Kotiin tuntuu hetken aikaa kovin tyhjältä ja alastomalta ja seuraavaan jouluun on ikuisuus. 

Tavoistani poiketen ensimmäinen tonttu ilmestyi tänään meidän jääkaapin oveen. Tättähäärä oli tehnyt kerhossa pyykkipoikatontun ja se oli toki laitettava heti esille.  Nyt voisinkin tyhjentää jääkaapin oven muista magneeteista ja etsiä oveen jouluiset magneetit. Koululaisten lukujärjestykset on vielä jääkaapin ovessa kolme viikkoa ja sitten ne voi hetkeksi siirtää syrjään odottamaan ensi vuotta.

Pyjamapäiviä

Pyhäinpäivän viikonloppuna haaveilin siitä että saisin joskus viettää pyjampäivän. Ajattelin että hyvässä lykyssä joulupäivä on sellainen että vietän sen kotona sisätiloissa pukeutuneena pyjamaan. Enpä arvannutkaan että tuo pyjamapäivä toteutuu jo paljon aikaisemmin ja pistää vähän miettimään arjen kulkua.

Reilu viikko sitten tiistai-iltana rupesi koskemaan mahaan, Kipu yltyi yön aikana tosi kovaksi ja en oikein enää osannut paikallistaa mihin koskee. Aamuyön pitkinä tunteina yritin soittaa päivystykseen mutta eipä sieltä kukaan vastannut.  Buranaa ja Panadolia otin mutta ei ne auttaneet pätkän vertaa. Pari kertaa kävin oksentamassa.  Aamulla kipu hellitti mutta ei loppunut ihan kokonaan.  Keskiviikon ja torstain kärsin mahakivuista, en pystynyt syömään mitään. Vettä ja keltaista Jaffaa yritin nieleskellä.  Sen verran kovasti mahaan koski että en jaksanut tehdä mitään. Mummo ja nti Tättähäärän kuskaukset jäivät kihlattuni harteille. Perjantaiaamuna olo oli niin heikko että ajelin oman tk:n sairaanhoitajan luokse. Hän otti tulehdusarvon ja se oli 150. Sain kehoituksen lähteä heti päivystykseen ja mielellään niin että joku vie tai Kelan taksilla. Onneksi kyytimies oli kotona ja niinpä ajeltiin päivystykseen. Istuin siellä neljä tuntia ja lopulta pääsin lääkärin luokse. Hän tutki pikaisesti ja käski lähteä taksilla keskussairaalaan.  Neljän aikaan iltapäivällä olin keskussairaalan päivystyksessä ja puolenyön aikaan minut vietiin leikkaussaliin.  Ensin verikokeita, magneetti- ja ultraäänikuvaus. Siellä löytyi syy vatsakivulle; sappi oli tulehtunut ja kokonaan "kuollut". Ei ihme että mahaan koski.  Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja kun lauantaiaamuna heräsin oli vatsassa neljä pientä reikää. Kipu oli poissa, ainoastaan reiät tuntui kipeältä.

Sairaalassa olin sunnuntaihin ja koko perhe oli minua sunnuntai-iltana kotiin hakemassa.  Tämän viikon olenkin viettänyt enemmän ja vähemmän pyjamapäiviä. Pieniä kotihommia olen tehnyt, päiväunia olen nukkunut, lukenut kirjoja ja lehtiä, pelannut Tättähäärän kanssa ja lukenut hänelle Annelia ja Onnelia. Kihlattu on ottanut täyden vastuun mummolasta ja Tättähäärän kuskauksista. Tyttö on päässyt kerhoon ja balettiin ja hänen ei ole tarvinnut kärsiä minun pyjamapäivistä. Vointi kohenee koko ajan ja pikkuhiljaa alan olla taas kunnossa.

Lepäillessä on tullut mieleen että näin se kroppa pysäyttää minut kun alkaa mennä liian lujaa. Tälle viikolle oli monta kalenterimerkintää mutta helppo ne oli ylivetää ja huomata ettei ihan korvaamaton olekaan.  Seiskaluokkalaisen vanhempainilta olisi ollut viikolla ja nyt oli ensimmäinen kerta että en iltaan osallistunut. Olen kulkenut 13 vuotta vanhempainilloissa tunnollisesti mutta nyt päätin että jään kotiin. Ilmoitin luokanvalvojalle että en tule ja en jatka enää vanhempainryhmän jäsenä. Olin siellä koko esikoisen kouluajan eli 9 vuotta ja sen jälkeen minut valittiin nykyisen seiskaluokkalaisen luokan edustajaksi. Eli vuosia tuli yhteensä 12 joten eiköhän se riitä yhdelle ihmiselle. Ja voinhan minä vielä jatkaa hommia sitten kun Tättähäärä aloittaa koulun. Muutama välivuosi tekee ihmeitä.

Minun pyjamapäivät ovat saaneet aikaan ihmeitä meidän perheessä ja perhe on osallistunut tavallista enemmän kotitöihin. Lukiolaisen kanssa on käyty kivoja keskusteluja sohvalla ja keittiönpöydän ääressä. Tättähäärä on malttanut tehdä hiljaisia hommia; piirtää, värittää, muovailla, katsoa elokuvia aina kun olen sanonut että nyt äidin pitää vähän levätä.  Onneksi tuo seiskaluokkalainen on oma, ihana (kamala) itsensä niin en ihan kokonaan arjesta eroon pääse.  Näköjään pieni sairastaminen kuitenkin pysäyttää vähän kaikkia ja huomataan ettei kaikki ole aina niin itsestään selvää. Ehkä minäkin osaan seuraavan kerran mennä lääkäriin vähän aikaisemmin ja ehkä kuunnella itseänikin enemmän. Toivossa on hyvä elää!

Voimaannuttava viikonloppu

Olipa aivan ihana viikonloppu.  Perjantaina ajeltiin ensin takkikaupoille ja takki löytyi tosi nopeasti. Ja mikä parasta, -50%:n alennusrekistä. Toki sille jäi vielä hintaa mutta pääasia oli että poika löysi mieleisen takin ja se ei maksanut montaa sataa euroa. Sitten ajelimme mahdolliseen tukiperheeseen erittäin liukasta ja mutkaista tietä. En ole mikään ralliteiden virtuoosi ja täytyy sanoa että vauhti ei sillä mutkaisella tiellä päätä huimannut. Tärkeintä oli että pääsemme ehjänä perille. Perillä meitä odotti iso maatalo ihanine pihapiireineen. Perheen vanhemmat tunsin entuudestaan joten kahvipöydässä jutustelimme niin kuin tuttavat keskenään juttelee. Siinä sovittiin että olen valmis hakemaan pojan kotiin vaikka perjantai-iltana jos tarve vaatii. Samalla kerroin että en ole mikään ahkera soittelija ja viestittelijä sillä tiedän että kaikki on hyvin jos puhelin on hiljaa.  Ja puhelin oli hiljaa. Lauantaina tuli perheen äidiltä viesti hyvin menee.  Vastasin siihen kysymällä että onko ok jos tullaan poika hakemaan huomenna klo 15.  Se sopi ja niinpä ajelin eilen pojan hakemaan.  Perheen poika ja seiskaluokkalainen olivat löytäneet yhteisen sävelen ja perhe on valmis jatkamaan tukiperheenä mikäli minä kelpuutan heidät. Sanoinkin että turhaan edes sellaista mietitte sillä olette kuin tehty pojan tukiperheeksi. Myös poika itse on valmis menemään perheeseen toistekin.  Kaikki tuntuu nyt enemmän kuin hyvältä. Tosin kotona meillä on sama teini jonka mielestä minulle ei kuulu mikään ja minulle saa ihan vapaasti huutaa ja karjua sen minkä ääntä lähtee. Mutta viis siitä!

Me vietimme kotona voimauttavan viikonlopun ja tunnelma oli sen mukainen. Kukaan ei huutanut eikä riidellyt. Kihlattuni kanssa kävimme perjantai-iltana elokuvissa ja sen jälkeen syömässä. Nti Tättähäärä vietti laatuaikaa lukiolaisen ja hänen kaverinsa kanssa kotona. Lauantaina oli antiikkimessujen vuoro. Sinne otimme Tättähäärän mukaan joten messukäynti ei kauhean rentouttava ollut. Mutta mukaan tarttui kuitenkin 2 Ultima Thule -lasia. Vielä kun yhden löydän niin on koko perheelle lasit sekä mahdollisille miniöille ja vävyille. Lukiolainen mietti että eihän ne riitä jos niitä vävyjä ja miniöitä on yhdellä useampia. Siihen vastasin että toivottavasti vain yksi tulee meille kerrallaan syömään.  Lauantai-iltana käytiin kihlattuni kanssa siunauskappelissa herkässä tilaisuudessa. Siinä muisteltiin vuoden aikana pois nukkuneita lähimmäisiä ja sytytettiin kynttilä jokaiselle. Tilaisuuden lopuksi sai ottaa yhden kynttilän ja viedä läheisen haudalle. Isälle vein kynttilän ja kerroin viime hetken kuulumiset. Kappelissa istuin naisen vieressä jonka aviopuoliso oli kuollut yllättäen vähän aikaisemmin. Ensimmäiset sanat hänelle pelotti mutta sanoin ne ja siitä se keskustelu lähti sujumaan ennen tilaisuuden alkua.  Tuosta tilaisuudesta ja hautausmaakäynnistä sain paljon itselleni. Ne hetket oli vain minulle, ei kenellekään muulle.

Viikonlopun tuomalla voimalla jatketaan normiarkea ja yritetään nauttia elämästä. 

Talvipukeutuminen

Hento lumikerros ja pakkanen ovat saapuneet Kuusikulmaan. Samalla tulivat eteen myös ongelmat talvipukeutumisen suhteen. Lukiolaisen kanssa ongelmat ovat jatkuneet jo usean vuoden kun mieleistä talvitakkia ei löydy mistään. Viime talveksi ostin ratsastustakin ja sitä tyttö käytti pakkasten aikaan. Mutta tänä talvena ei se takki enää kelpaa mistään hinnasta ja mieluummin palelluttaa itsensä kuin pukee sen päälleen.  Olen pyytänyt etsimään netistä mieleistä takkia mutta ei kuulemma löydy. Ei taida neiti itsekään tietää millainen se mieleinen talvitakki olisi. Pipot ja mitkään hatut eivät myöskään ole sopivia, käsineistä puhumattakaan. Kengät sentään kaupunkireissulla löydettiin joten edes jokin asia on kunnossa.

Aika on ilmeisesti kullannut muistot esikoisen talvipukeutumisesta mutta tuntuu ettei hänen kanssaan ollut mitään ongelmia. Laiska oli vaatteita vaihtamaan joten koulussa oli jalassaan kalsarit ja ohuet toppahousut. Sitten kun mopokausi alkoi niin housut vaihtuivat vähän paksummiksi ja ilmeisesti niissä oli myös sisällä. Takiksi kelpasi toppatakki ja käsiin hanskat tai rukkaset. Eikä piponkaan kanssa ollut koskaan mitään ongelmia. Sitä en muista että minkälaisia kenkiä käytti. Mutta eipä valittanut koskaan että varpaita palelee.

Mutta nyt tämä seiskaluokkalainen. Mikään ei kelpaa, mitään ei voi laittaa päälle tai jalkaan. Kaikki on huonoja. Eilen ihmeteltiin pojan tulipunaisia jalkoja, liekö paleltuneet. Jalassa boxerit ja ohuet verryttelyhousut (muita ei suostu päälleen laittamaan), puuvillasukat ja kesäkengät. Pakkasta kuitenkin aamulla -8 astetta ja useampi aste oli vielä iltapäivälläkin. Päällä toppatakki ja kädessä ohuet sormikkaat. Päässä sentään paksumpi pipo. Toppatakistaan oli rikkonut eilen vetoketjun kun kangas oli mennyt väliin ja eihän sitä muuten saa irti kuin rikkomalla vetoketju. Olen tosi huono ompelemaan ja viikonloppu edessä joten ei hoviompelijani ennätä vetoketjua vaihtaa viikonlopuksi. Eli edessä olisi takkikauppaan meno naapurikaupunkiin. Ja sen tiedän että siellä on vain huonoja takkeja myynnissä. Välikausitakki ostettiin syksyllä ja silloin myyjäkin jo rupesi huokailemaan kun mikään ei kelpaa. Viime talvinen kakkostakki on hätävarana mutta se on vähän pieni.  Harmittaa tuo takkihomma senkin takia että poika on tänä viikonloppuna menossa tutustumaan mahdolliseen tukiperheeseen ja nyt joudun viemään pojan sinne kintturalla takilla. Mahtaa perhe katsoa ettei lapselle raskita ostaa kunnon vaatteita.  Mutta ennen tukiperheeseen menoa käydään siellä takkikaupassa ja toivon parasta että jonkinlainen takki löytyisi.

Nti Tättähäärän kanssa pukeutuminen ei ole ongelma, onneksi. Uusi haalari löytyi hetkessä, samoin kaupunkitakki, pipo ja käsineet. Viime talvinen toppatakki ja -housut mahtuvat vielä joten talvivaatteet on kasassa. Kengät löytyy tytölle myös tosi helposti; pakkasia varten Kuomat ja muita kelejä varten goretexit.  Kaupunkireissuja varten ostettiin bootsit. 

Minun talvivarusteet ovat vähän kutistuneet kaapissa ja taitaa olla edessä ohuiden toppahousujen etsiminen. Helpommin sanottu kuin tehty.  Monta vuotta olen kulkenut yli 20 vuotta vanhassa villakangastakissa kauppa- ja kaupunkireissut ja nyt sitten päätin että on aika hankkia uusi takki. Alennustakkeja katselin mutta "huonoja" olivat.  Minun takki odotti siellä uutuuksien hyllyllä ja hinta oli tietenkin sen mukainen. Mutta takki tuntui ja mikä parasta, näytti minun päällä hyvältä joten en edes hintaa miettinyt kun kassalle menin.  Nyt on sitten kunnon talvitakki ja se pääsee tänään kaupunkiin kun lähden illalla kihlattuni kanssa katsomaan Luokkakokous 2:sta. Sen jälkeen ravintolaan syömään pitkän kaavan mukaan.  Tuskin maltan iltaa odottaa. Tosin ennen sitä on vietävä seiskaluokkalainen sinne mahdolliseen tukiperheeseen. Pitäkää peukkuja että homma lähtee sujumaan.

Marraskuu

Talviaikaa on eletty pari päivää ja ei siitä juuri muusta huomaa kuin siitä että illalla tulee pimeä tavallista aikaisemmin.  Kellojen siirron aikaan huomasin että äidin muistisairaus on edennyt ja hän ei enää huolehtinut siitä että kellot tulee siirtää oikeaan aikaan hyvissä ajoin. Aikaisemmin hän on aloittanut puheen kellojen siirrosta hyvissä ajoin. Tänä syksynä odottelin että milloin alkaa siirrosta puhumaan mutta ei alkanut. Lauantaina unohdin koko ajan ja sunnuntaina aamupäivällä ajelin mummolaan kelloja oikeaan aikaan laittamaan. Mutta yllätys, yllätys; kotipalvelu olikin sen homman hoitanut. Kaikki kolme kelloa olivat ihan oikeassa talviajassa.

Omalla tavallaan tämä muistisairauden eteneminen tuntuu niin surulliselta ja välillä jopa uskomattomalta. Miten ihmeessä ihmisen pään sisällä voi tuollaista tuhoa tapahtua? Äidin ja isän sairaudet ovat niin erilaisia. Välillä tosiaan mietin että onko äidin sairaus todella muistisairautta vai masennusta.  Muistihoitajan kanssa juttelin ja molemmat tultiin siihen tulokseen että äitini on varmaan ollut aina masentunut. Eihän masennusta ennen vanhaan tunnistettu eikä kukaan sitä varmaan myöntänyt. Nyt kun ajattelen lapsuuttani ja nuoruuttani niin äidin masennus tuntuu päivänselvältä. Monesti on tullut huono omatunto siitä että en ole osannut enkä ymmärtänyt äitiäni auttaa. Olen vain ajatellut että äitini on vaikea ihminen.  Mutta samanlainen vaikea ihminen taidan minäkin olla mikäli meillä asuvien teinien puheisiin on uskomista.  Vaikea varmaan olen ja valitan jatkuvasti. Mutta miksi ihmeessä teinien on niin vaikea tehdä asioita niin ettei minun tarvitsitsi valittaa. En valittaisi jos läksyt tehtäisiin, koulu otettaisiin vakavasti, kokeisiin valmistauduttaisiin kunnolla, tehtäisiin pieniä kotihommia, pyykit vietäisiin pyykkikoriin, syönnin jälkeen astiat laitettaisiin tiskikoneeseen, huolehdittaisiin oman huoneen siivouksesta, käytettäisiin aikaa muuhunkin kuin kännykän/tietokoneen kanssa seurusteluun  ym. ym. ihan perusarjen asioista. Minulle ei teininä edes tullut mieleen että olisin kapinoinut vanhempiani vastaan mutta nämä meillä asuvat teinit eivät juuri muuta teekään. Olenkin monta kertaa ajatellut että minun olisi pitänyt saada olla äiti 30 vuotta sitten. Olen sen verran vanhanaikainen että siihen aikaan minun kasvatusmenetelmäni olisivat olleet ajankohtaisia. Tunsin itseni todella vanhaksi kun kuuntelin 3-4 vuotiaiden satubaletissa olevien lasten äitejä. Äidit kyselivät toisiltaan paljon lapset viettää aikaa tietokoneen/tabletin/kännykän kanssa ja vastaukset vaihtelivat aikalailla. Mutta jokainen lapsi vietti aikaa päivittäin koneiden kanssa. Ja minä, vanhanaikainen äiti, olen opettanut lapselleni vain kynän käyttöä ja muita vanhanaikaisia tapoja. Ajattelin että tähän konemaailmaan ennättää sitten kun kynän käyttö on hallinnassa ja osataan muitakin arjen perustaitoja; syödään haarukalla ja veitsellä, käyttäydytään hyvin ruokapöydässä, viedään astiat tiskipöydälle ja jos kone tyhjä niin laitetaan koneeseen, likaiset vaatteet pyykkikoriin, opetellaan kattamaan pöytää, pilkotaan vihanneksia ja hedelmiä ym. Mutta ehkä tärkeintä olisikin opettaa älylaitteiden käyttöä jotta lapsi pärjäisi tässä maailmassa.

Linnanneidot

Syysloma takana ja arkeen palattu. Se onkin vaikeaa kun on viettänyt muutaman päivän linnanneitona. Nti Tättähäärän kanssa kävimme tapaamassa mummoa ja perinteiseen tapaan yövyimme "linnassa". Kun pääsimme huoneeseemme niin neiti sanoi että nyt me voidaan leikkiä niin että ollaan linnanneitoja ja asutaan hienossa linnassa. Ja niin me leikittiin.  Menimme uimaan kylpytakit päällä ja kuvittelimme että meillä on päällä hienot hepenet. Astuimme aamupalalle linnan ruokasaliin jonne palvelijamme olivat loihtineet mitä herkullisimpia ruokia. Tarjolla oli Tättähäärän rakastamia nakkeja, pekoni, muroja ja keksejä. Croisantit maistuivat myös neidille. Toki siellä oli maistuvaa ruokaa tälle vähän isommallekin linnanneidolle.  Iltaisin vietimme leppoisia hetkiä hotellihuoneessa herkkuja syöden.  Kaiken tämän jälkeen tuntui tosi ankealta ajella kotiin ja yrittää päästä kiinni arkeen.  Tättähäärän arki on lähtenyt käyntiin paljon paremmin kuin minun.

Seiskaluokkalaisen asioissa ollaan edetty niin hyvin että mahdollinen tukiperhe on löydetty. Poika on kyllä ilmoittanut ettei hän sinne lähde mutta uskon hänen siellä viihtyvän kun vain antaa itselleen luvan vaihtaa mielipidettä. Tutustumaan mennään parin viikon päästä ja jos pojan sekä perheessä asuvien teinien kemiat kohtaavat niin perhe on valmis tukiperheeksi. Tunnemme toisemme jo vuosien ajalta kun olemme samoissa perhehoitajien tapaamisissa olleet. Toivottavasti nuorten kemiat kohtaa ja poika pääsee viettämään mukavia viikonloppuja perheeseen jossa on eläimiä, traktoreita ja kaikkea muutakin kivaa.

Aika kuluu tosi nopeasti ja kahden kuukauden päästä on Joulupäivä.  Pikkuhiljaa olen jo valoja ulos ja sisälle viritellyt sillä eihän ne mitään jouluvaloja ole. Jouluvalot (kyntteliköt, tähdet jne) kaivan esille joulukuussa. Yleensä otan ne esille seiskaluokkalaisen synttäreille joulukuun alussa mutta viimeistään itsenäisyyspäivänä kynttelikkö asettautuu perinteiselle paikalleen keittiön työpöydälle ja tähti olkkarin senkin päälle. Viime jouluna luovuin joulukorttiaskartelusta ja ostin syyslomalla joulukortit. Saman tein nytkin syyslomalla ja meiltä lähtee kaupasta ostetut kortit. Ihailen ihmisiä jotka jaksavat askarrella. Minä en ole mikään askartelija ja ajattelinkin että miksi stressata itseään sellaisen asian kanssa josta ei tule hyvää mieltä vaan se ahdistaa. Nyt kun Virkkuukoukkusessa kortteja valitsin niin oli hyvä olo koko ajan.

Ennen joulua pitäisi saada tuo varastona toimiva esikoisen huone laitettua Tättähäärän huoneeksi. Ensimmäinen tehtävä siellä olisi tyhjentää kassit joissa on isäni vaatteita.  Vaatteista pitää erotella sellaiset joita kehtaan tarjota seurakunnalle jaettavaksi niitä tarvitseville. Suurin osa on toki vanhaa ja joutaa suoraan jäteasemalle. Mutta hyviä vaatteita voi laittaa eteenpäin jos vain joku suostuu ne vastaanottamaan.  Maalikaupassakin pitäisi käydä ja sutia huonetta vähän valoisammaksi ja sitten miettiä millaisia kalusteita tytölle hankitaan.  Ihan kivaa tekemistä tuo olisi mutta jostain kumman syystä linnanneidon puhti on poissa ja huoneessa ei tapahdu mitään. Ehkä huomenna tai ylihuomenna...

Loma

 

 

 

 

Vähän reilu kaksi kuukautta arkea ja se kyllä näkyy koululaisissa. Aamut ovat vaikeita ja seiskaluokkalainen ei meinaa jaksaa millään nousta. Yhtään myöhästymismerkintää ei ole Wilmaa vielä tullut vaikka tasan tarkkaan myöhästyy useina päivinä.  Opettajat taitavat olla lempeitä pojan suhteen. Lukiolainen nousee kyllä ja ei ole kertaakaan linja-autosta myöhästynyt. Herätys on kyllä aikaisin; ennen kuutta ja kotiin tulee iltapäivällä viiden aikaan. Rankkaa koulunkäynti on ja ihmeesti tyttö on jaksanut koulua käydä. Koeviikkokin suoritettu onnistuneesti läpi joten hyvä on lomille jäädä.  Nti Tättähäärä ei lomaa kaipaa sillä hän rakastaa kaikkea mahdollista. Maanantaisin meille yhteinen MLL:n perhekerho, tiistaisin seurakunnan kerho 5-vuotiaille joka kestää 3 tuntia, keskiviikkoisin satubaletti ja perjantai-iltaisin liikunta 4-6 vuotiaille.  Pienet itkut tyttö jo tirautti kun kuuli että kokonainen viikko ilman harrastuksia.

 

Onneksi ei ihan kokonaan olla ilman tekemistä lomallakaan. Maanantaina haetaan rautaa naamaan (kieleen) lukiolaiselle. Keskiviikkona minä aloitan Lihavien liikunnan ja torstaiaamuna suuntaamme nti Tättähäärän kanssa kahdestaan tapaamaan hänen biomummoaan. Ja sillä reissulla viivymme kaksi yötä. Pieni lomanen vain meille kahdelle. Sen olemme ansainneet.

 

Muutoin meidän arki on sitä arkea. Ikkunanpesua, kaupassa käyntiä ja "makaronilaatikkoa".  Makaronilaatikko kuvastaa eräällä tavalla meidän arkea, perhettä ja elämää. Itse en sitä koskaan ajatellut mutta eräs lukiolaisen kaveri sanoi että teillä tuoksuu kodilta ja kodin tuoksu on makaronilaatikko. Makaronilaatikko on meillä yleensä viikonlopun ruokaa; teen laatikon ja laitan uuniin ja sen jälkeen lähdetään porukalla ulkoilemaan. Näin tehtiin tänäänkin. Kun tullaan kotiin niin ruoka on valmista.

 

Vaikka elämä on arkea niin pienet hetket tekevät siitä melkein juhlaa. Eilen saunoin kahdestaan Tättähäärän kanssa ja hänellä oli pitkästä aikaa "poreammepäivä". Eli vanna oli mukana saunassa. Ja kun vanna on mukana niin vannassa on aina meidän perhe. Minä olen kaikista isoin ja vahvin ankka joka kuljettaa selässään Tättähäärää ja seiskaluokkalaista. Kihlattuni on vähän pienempi, lukiolainen on ankka jolla kuulokkeet korvilla. Esikoinen on mustekala ja keltainen pieni ankka on miniä. Näin on Tättähäärä asioita ajatellut.  Saunasta tultua sytytin tuikun muumeja valaisemaan.  Tänä iltana melkein samat kuviot, tosin amme jäi tänään saunaan ottamatta. Mutta muumeissa palaa tuikku ja maha on täynnä hyvää ruokaa.  Tätä on elämä Kuusikulmassa.

Tavallista rakkautta

Arki pyörii ihmeen tasaisesti; kerhoja, mummon hoitoa, satubalettia, kotitöitä, tapaamisia jne.  Välillä tuntuu että tännekään ei ole mitään kirjoitettavaa ja toisaalta tuntuu että ketä nämä kirjoitukset edes kiinnostaa. Voisin kirjoittaa saman ruutuvihkoon ja lukea sitä sitten jossain mummon mökissä kun yksin aikaani kulutan.

Nti Tättähäärä oli keskiviikkona satubaletissa ja silloin minulla on puolituntia aikaa istua kirjastossa lukemassa lehtiä tai etsiä luettavia kirjoja. Nyt menin etsimään kirjoja ja käteen tarttui kaksi lukematonta kirjaa; Maria Syvälän kirja Hukassa huostassa ja toisen kirjan nimi on Tavallista rakkautta, kirjoittajaa en muista. Tämä "rakkauskirja" kertoo SOS-lapsikylästä.  Rakkautta en ole vielä lukenut mutta parina iltana olen tätä Hukassa huostassa -kirjaa lukenut. Tarinat ovat tuttuja facebookin maailmasta. Muutama vuosi sitten olisin sanonut että kaikki tämä on valhetta mutta tänä päivänä en ole siitä enää niin vakuuttunut. Kaikki on mahdollista tämän päivän Suomessa.

Kun kirjat lainasin niin samalla rupesin miettimään kulunutta 20 vuotta.  Syyskuun viimeinen päivä v. 1996 minusta ja ex-miehestä tuli sijaisvanhemmat.  Takana oli pitkä lapsettomuus, adoptiohaaveet ja sitten tuli sijaisvanhemmuus. Kotiin tuli pieni vauva ja yhtä äkkiä olinkin "äiti".  Sijaisvanhemmuus oli tuttua kirjoista, lehdistä, telkkariohjelmista ja Pelastakaa Lapset ry:n virkailijan puheista. Teoriatietoa oli paljon mutta yhtä äkkiä kaikki olisi pitänyt osata hallita käytännössä. Vauvan hoito oli helppoa mutta kaikki se muu. Viranomaisten kanssa tiesin osaavani toimia mutta miten tehdä hyvää yhteistyötä biovanhempien kanssa. Se olikin suuri kysymysmerkki. Ajattelin että sydämellä sitäkin teen ja se ei voi mennä pieleen. Mutta kyllähän se voi mennä jos vastassa on ihmiset jotka eivät hyväksy huostaanottoa. Jälkeenpäin ajateltuna en osannut sijaisäitinä ajatella lapsen parasta mutta ei sitä osannut ajatella sos.työntekijätkään. Mutta kaikesta huolimatta lapsesta on kasvanut hieno nuorimies.

Ensimmäisen lapsen jälkeen on elämässä tapahtunut paljon. Tuli toinen sijoitettu, tuli kolmas ja sen jälkeen avioero.  Yksinhuoltajuutta, uusi rakkaus ja yllätys, yllätys saimme vielä yhden sijoitetun. Vuosien aikana kotona on käynyt lapsia jotka ovat viipyneet vain hetken. Tukilapsia on myös tullut, osa käynyt lyhyen aikaa ja sisarukset useamman vuoden.  Paljon olen näinä vuosina saanut ja ihmisenä olen kasvanut tosi paljon.  Elämään on tullut neljät biosukulaiset, valtava määrä sos.työntekijöitä, terapeutteja, lääkäreitä, opettajia ym.  Tavallisen rakkaudenkin määrää olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen että aina ei tavallinen rakkaus riitä.  Valitettavasti näin kuvittelin kun seiskaluokkalaisen pienenä poikana luokseni hain. Ajattelin että rakkaudella saan pojasta ehjän. Miten väärässä olinkaan. Rakkaus on auttanut mutta kyllä olisi tarvittu jo aikaisemmin paljon muutakin.  Mutta kyllä rakkaus on se kantava voima jolla tätä työtä tehdään ja lapsia kasvatetaan. Yhtään lasta en ole itse synnyttänyt mutta rakkaita kaikki ovat.  Kiitollinen olen heidän vanhemmilleen että ovat antaneet lapsilleen elämän. Toki osa olisi voinut antaa paremmankin elämän alun ja vaikeina päivinä olenkin siitä heille tosi vihainen. Mutta ei viha auta mitään. Minun tehtävä on rakastaa, antaa hyvät juuret ja siivet joilla nuori voi ponnistaa kodista maailmalle.

Matalapaine jatkuu

Ulkona harmaata ja minun pään sisälläkin vallitsee harmaus. Mikään ei kiinnosta, mitään ei saa aikaiseksi ja tuntuu että millään ei ole mitään väliä.  Huoli huomisesta ja toimeentulosta nousee taas jatkuvasti ajatuksiin ja vaikka kuinka yritän ajatella että kyllä minä selviän niin siitä huolimatta tuntuu että nyt tulee se viimeinen pisara. Tunnen epäonnistuneeni sijaisvanhempana täysin ja mietinkin päivittäin että lasten olisi varmaan paljon parempi muualla kuin täällä minun luona.

Toimeentulohuoli alkoi siitä kun lukiolainen on ruvennut puhumaan että hän voisi muuttaa lukiopaikkakunnalle. Toki hän täyttää jo 17 vuotta mutta jotenkin olen ajatellut että asuisi vielä lukioajan täällä kotona. Tyttö on sellainen pikkutyttö ja pelkään että jos hän muuttaa niin koulu unohtuu. Ja muutenkin se elämänhallinta on vielä hakusessa.  Mutta jos haluaa muuttaa ja sosiaalityöntekijä antaa luvan niin tyttöhän muuttaa.  Toivottavasti miettii vielä ja sosiaalityöntekijän keskustelee tytön kanssa ja pohtivat yhdessä todella tarkasti mikä olisi hyvä ratkaisu.

Seiskaluokkalaisen kohdalla on päivittäin tunne että en jaksa hänen kanssaan. Kehitysvammapuolen väki tulee lokakuussa ja sinne asti yritän pinnistellä.  Koululla pidettiin palaveri viime viikolla; paikalla sairaalakoulun ope ja psykologi. Mutta ei sillä ollut mitään merkitystä koska samat asiat olin minä ja kaikki opettajat jo epikriiseistä luettu ja suunniteltu opetus sen pohjalta.  Koulussa pojalla menee onneksi hyvin mutta kaikki mahdollinen takkuaa täällä kotona. Ja sitähän minä en oikein jaksaisi.

Näillä mennään nyt elämässä eteenpäin ja on vain toivottava että jossain vaiheessa vähän kirkastuisi.

Haavet on haihtuneet

 

Kun olin lapsi niin elämäni suurin haave oli tulla äidiksi. Leikin kotia oikeastaan aina ja Helena sekä Molla-Maija olivat lapsiani. Lisäksi oli liuta muitakin lapsia mutta he eivät olleet niin tärkeät kuin nämä kaksi. Olin aivan ihana äiti, lempeä ja hyvä sydäminen. Lapsilla oli säännölliset ruoka-ajat, pidin heitä sylissä ja olin mitä rakastettavin äiti. Aina ajattelin että kun saan omia lapsia niin olen maailman paras äiti ja minulla on maailman ihanimmat lapset. Lapset ovat kauniita, sosiaalisia ja hyviä kaikessa mahdollisessa. Kuvittelin miten meillä on hymytyttö ja -poikapatsaita pitkä rivi. Illat vietän jonkun kentän reunalla katsellen mainiosti pelaavia lapsukaisiani.  Vapaailtoina pelaamme perheen kesken lautapelejä keittinpöydän äärellä ja olemme PERHE.  Sisarukset ovat tärkeitä toisilleen ja huolehtivat toisistaan kaikin tavoin.  Minä teen perheelle hyvää ruokaa jota perhe syö reippaasti ja kiitellen minua. Koulusta saan vain myöteistä palautetta ja koulun juhlissa saan nauttia lasteni hienoista esityksistä. Kevätjuhlissa loistan kun lapseni saavat stipendit kaikesta mahdollisesta.

 









Mutta mitä onkaan todellisuus. Ihan kaikkea muuta kuin mitä joskus ajattelin. Yhtään hymy-patsasta ei Kuusikulmassa ole eikä ole tarvinnut viettää iltoja pelikenttien laidoilla. Sentään lapseni ratsastusta olen päässyt seuraamaan kun hän kenttää kiertää hevosen selässä. Ja esikoisen kohdalla olen ollut katsomassa hänen ja bändinsä esiintymistä keikoilla. Joten ei ihan kaikki haaveet ole haihtuneet vaan muuttuneet vähän toisenlaisiksi.  Perheen yhteiset pelihetket eivät onnistu, siitä pitää seiskaluokkalainen huolen. Samoin yhteiset ruokahetket ovat viime aikoina olleet yhtä helvettiä pojan taholta. Mitään yhtenäisyyttä ei tämä perhe kyllä tunne.  Viime päivinä olenkin monta kertaa itkenyt sitä miten olen epäonnistunut kaikessa perheeseen liittyvässä. Eilen illalla huomasin että kuulonikin on huonontunut viimeisen vuoden aikana tosi paljon. Ja se johtuu ihan kokonaan seiskaluokkalaisen huutamisesta ja nti Tättähäärän jatkuvasta pulputuksesta.  En todellakaan pysty enää kuulemaan mitään jos on hälinää ympärillä.  Kuvittelin ainoana lapsena että sisarukset ovat rakkaita toisilleen ja kannustavat toisiaan kaikessa. Mutta taisin olla väärässä tai sitten meidän perhe-elämä on kaukana normaalista. Aamuisin Tättähäärän kanssa nousemme yleensä vasta silloin kun seiskaluokkalainen lähtee kouluun. Hän on tosi ilkeä Tättähäärälle ja nimittelee tätä koko ajan vauvaksi ja nössöksi. Toinen vastaa kaikkeen huutamalla ja minun mitta alkaa olla täpötäysi tätä kaikkea. Vaikka kuinka on kehitysvammainen niin siitä huolimatta ei saa käyttäytyä huonosti.  Toki 4 vuotiaskin voisi olla "kuulematta" nimittelyä ym. mutta hän on vielä pieni ja minun mielestäni melkein 14v voi rajoittaa sitä mitä suustaan ulos työntää.  Kun meidän perhe-elämää ajattelee siihen mitä perhe-elämän kuvittelin olevan niin olen epäonnistunut kaikessa ihan täysin. 

Uusi liikuntasuositus

Viime viikolla uutisoitiin lasten uudesta liikuntasuosituksesta. Enää ei 2 tuntia liikuntaa päivässä riitäkään vaan uusi tuntimäärä on 3. Heti tunsin omantunnon piston sisälläni sillä nti Tättähäärä ei kyllä liikkunut joka päivä kolmea tuntia.  Keskiviikkona oli siivouspäivä ja elokuvat pyöri videossa että saisin hommat jollain tavalla tehtyä. Torstain ja perjantain oli miniän luona hoidossa ja eiköhän sielläkin ole menty pitkälti elokuvia tuijottaen. Lauantaina tehtiin taas kotihommia ja liikunta jäi hyvin vähäiseksi. Eilen oli sitten pakattava Tättähäärä ja seiskaluokkalainen autoon ja ajettava "metsään". Siellä viihdyttiin monta tuntia ja tuli kaikille jos jonkinlaista liikuntaa.  Hyvä niin!

Tiedän että lapsi tarvitsee liikuntaa, ruokaa ja lepoa.  Rupesin oikein miettimään että tuleeko tuota liikuntaa todellakin useampi tunti päivässä. Varmaan sellaisena normiarkipäivänä tulee mutta esim. siivouspäivä on sellainen että se menee aika tarkkaan sisällä.  Pyrin kyllä siihen että mentäisiin Tättähäärän kanssa aamu- ja iltapäivällä ulos mutta ei varmaan joka päivä tämäkään toteudu.  Lohdutan itseäni sillä että neiti ei loppujen lopuksi paljon istu paikoillaan. Vaikka katsoisi elokuvaa niin ainakin jalat heiluu, sätkii ja potkii jaloillaan. Asentoa vaihtaa jatkuvasti, välillä istuu sohvalla, välillä on päällään lattialla jne. Pelikoneet, tabletit ym. on hänelle vielä tuntematon käsite.  Ehkä olen liian vanhanaikainen mutta olen ajatellut että nyt opetellaan kynän käyttö ja pikkuhiljaa siirrytään nykyaikaan. Vaikka nykymaailma on hyvin tekninen ja lapset käyttävät älylaitteita heti syntymästään lähtien niin siitä huolimatta en ole kokenut tarpeelliseksi viedä tyttöä älylaitteiden maailmaan vielä tässä vaiheessa. Hän ennättää näpytellä koneita ihan riittävästi elämänsä aikana.

Viime viikko oli taas yhtä hulapaloota. Seiskaluokkalaisen kanssa mentiin torstaina magneettikuvaukseen ja reissusta tulikin yllättäen yön yli kestävä. Pojan kuvausaika jäi myöhälle iltapäivään päivystyskuvauksen takia ja poika ei herännytkään nukutuksesta kunnolla. Klo 19.30 päiväkirurgian heräämön sairaanhoitaja päätti että poika siirretään yöksi lastenosastolle. Jalat eivät kantaneet ja poika vaan nukkui joten ei häntä kotiin voinut päästää. Minä olisin saanut yöpyä pojan vieressä lattialla mutta sen verran itsekäs olin että menin hotelliin yöksi. Perjantaiaamuna menin poikaa hakemaan ja siellä odottikin hyvin herännyt poika. 

Perjantain tapaamisen Tättähäärän äidin kanssa jouduin perumaan ja sovittiin että tavataan lauantaina. Mutta olisihan se pitänyt arvata ettei lauantain tapaamiset onnistu. Joten yllättäen sainkin vapaapäivän. Kun on poissa kotoa niin täällä ei hommat vähene ja tuntuukin että sitten saa kahta kauheammin kotitöitä tehdä.  Lukiolainen oli siivonnut huoneensa lattian ja se tietää valtavaa pyykkivuorta. Nyt olen pessyt pyykkiä monta päivää ja tuntuu ettei pyykkikorit tyhjene ollenkaan.

Tämä viikko näyttää onneksi hyvin normaalilta. Tänään oli MLL:n perhekahvila, huomenna Tättähäärän srk:n kerho. Keskiviikkona kokeillaan taas tapaamista ja illalla on satubaletti. Perjantaina ajellaan melkein 100 km:n päähän issikkatallille. Lukiolainen tekee perinteisen ratsastuksen fysioterapeutin kanssa ja Tättähääräkin pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa issikan selkään. 

Syksyn alku

Syyskuussa mennään ja pikkuhiljaa alkaa se oikea syksy ja arki saapua Kuusikulmaankin.  Ja mikäs on alkaessa kun saan näissä kauniissa villasukissa arkeani viettää. Villasukat ovat palkinto paikallisen fysioterapian facebook-arpajaisista. Itse sai värin valita ja minä valitsin tutun ja turvallisen pinkin. 

 

 

Tänään alkoi Tättähäärällä seurakunnan kerho ja minulla on jatkossa tiistaiaamupäivisin kolme tuntia ihan omaa aikaa.  Tyttö pääsi 5-vuotiaiden ryhmään ja kerho kestää tunnin pitempään kuin pienempien ryhmä. Tänään olen laiskotellut kerhon ajan mutta jatkossa tulen viettämään osan aikaa myös mummolan hommia hoidellen.  Täytän lääkedosetit, käyn asioilla ja siivoilen vähän. Esim. jääkaappi kaipaa taas pesua mutta jääköön tältä viikolta. Tuleehan näitä tiistaita vielä aika monta ennen ensi kevättä.

 

Sukat voitin tosiaan arvonnassa ja eilen huomasin samaisen fysioterapian sivuilla ilmoituksen lihavien liikuntaryhmästä. Ja sinnehän minä tänä aamuina ilmoittauduin. Uskon että liikuntaryhmä on juuri minua varten; lihaville ja leppoisille ihmisille. Hankalaan aikaa ryhmä kokoontuu mutta uskon että nti Tättähäärä menee siellä täysin mukana. Minähän en tunnetusti ole mikään liikkuja enkä ole sitä omaa lajiani löytänyt mutta jotenkin nyt tuntui siltä että tuonne haluan mennä. Eräs tuttu lähtee myös ja äsken naureskeltiin puhelimessa että tiedä vaikka joku päivä juostaan yhdessä maratoni.  Ihmeitä tapahtuu, sen kyllä tiedän mutta me maratonilla tuntuu kyllä täysin uskomattomilta.

 

Viime viikolla käytiin seiskaluokkalaisen kanssa silmälääkärissä ja sieltä tuli rankkaa palautetta. Pojalle tehtiin nyt ensimmäisen kerran silmien magneettikuvaus ja se paljasti että pojan näköhermosto on täysin olematon. Tällä hetkellä näkee vielä hyvin mutta iän myötä näkökyky heikkenee ja kun ei ole hermostoa juuri ollenkaan niin vaikeaa tulee varmaan joskus näön kanssa olemaan. Lääkäri kertoi pojalle ammateista joita ei pidä missään nimessä valita; maalari, kampaaja ym. Mutta esim. leipuri, kokki ovat hyviä ammatteja koska niissä ei joudu höyryävien kemikalien kanssa tekemisiin.  Alkoholista ja tupakasta varoitti myös. Lisäksi puhui että poika ei mahdollisesti koskaan saa ajokorttia. Tämä on asia jota poika nyt suree ja sen takia raivoaa. Sanoin että eihän sitä vielä tiedä mutta siihen pitää varautua.  Näköä seurataan jatkossa säännöllisillä silmälääkärikäynneillä. Pojan puolesta olen surullinen ja äidille olen tosi vihainen. Tämäkin johtuu raskauden aikaisesta alkoholin käytöstä. Miksi ihmeessä ei ajatella syntymätöntä lasta?  En jaksa uskoa ettei nykypäivänä olisi tietoa alkoholin vaaroista sikiölle. Mutta näillä mennään eihän tässä muuta vaihtoehtoa ole.

Kesän loppu

Elokuun viimeiset päivät tuovat eräänlaista haikeutta. Kesä alkaa olla lopussa ja tuntuu että seuraavaan kesään on ikuisuus aikaa. Ympäri Suomea järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna Venetsialaisia ja mikä onkaan kauniimpi tapa hyvästellä kesä. Entiseen elämääni nämä venetsialaiset kuuluivat; juhlistettiin samalla minun ja esikoisen synttäreitä. Viimeiset  venetsialaiset järjestin kuusi vuotta sitten. Silloin juhlittiin minun ja rakkaani kihjalaisia. Jotenkin tuon jälkeen en ole jaksanut sen enempää panostaa juhlimiseen. Viime lauantaina oli sen verran myrskyisä sää että sytytin vain muutaman kynttilän terassille ja saunomisen lomassa kävin vähän kynttilän liekkejä ihailemassa. Saunan jälkeen, kun lapset jo nukkuivat, sytytettiin takkaan tuli ja nautittiin tulen loimusta ja takan lämmöstä. Ulkona raivosi myrsky mutta se ei onneksi sisälle tullut eikä sähkötkään katkenneet misään vaiheessa.

 

 

 

Tänä syksynä pihlajat ovat täynnä marjoja paitsi minun pihapihlaja. Mietinkin että näinköhän muut ihmiset saavat nauttia talvesta ilman lumitöitä mutta minun pihalle sataa lunta jatkuvasti. Vanha sananlasku sanoo että pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Eli jos paljon marjoja, niin vähän lunta ja jos vähän marjoja niin paljon lunta.

 

 





 

Viikonloppuna meillä oli taas lapsirikas viikonloppu. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena myrskyn jälkeen ja me pakattiin lapset autoon ja ajeltiin retkeilemään. Mikä sen parempaa touhua lapsille kuin luonnossa oleminen. Mukana kaksi 4v prinsessaa, 6v eskaripoika ja seiskaluokkalainen. Patikoitiin n. 6 km:n lenkki, paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja nuotiossa ja kerättiin sieniä.  Nautittiin luonnosta ja onneksi ilman hirvikärpäsiä. Lapsilla oli hauskaa ja kun lapsilla on hauskaa niin siitä nauttii myös aikuiset. Sieniä kerättiin lisäksi meidän etupihalta.  Äitini on joskus puhunut että kun hän oli nuori niin hän kävi sienessä täällä missä minä nyt asun. Ennen tämä on ollut metsää mutta 70-luvulla tämä on muuttunut asuinalueeksi ja ensimmäiset talot on rakennettu. Viimeiset talot ovat alueelle ilmestyneet 80-luvun lopussa.  Ensimmäiset karvarouskut bongasin meidän etupihalta viime kesänä ja tänä kesänä kesänä niitä on ollut ihan mukavasti. Ei niistä yksistään ruokaa saa mutta jos on muita sieniä niin joukon jatkona ovat nämä kotipihan sienetkin.

 

 



 

Juniorin lukujärjestys näyttää ainakin vielä toimivan tosi hyvin. Saa tehdä käsillään melkein joka päivä jotain ja se on pojan juttu. Eilen oli vuorossa kotsan läksynä; piti tehdä teeleipiä. Poika teki leivät täysin itse ja hyvin ne onnistuivatkin. Teeleipien jälkeen hän innostui tekemään suklaakiisseliä. Siitä hän on puhunut jo pitkään ja nyt oli sitten aineetkin kiisseliä varten. Keskittyneesti poika kiisselin teki ja täytyy sanoa että oli todella hyvää. Eikä palanut pohjaan, kuten minulla olisi tehnyt. Kotsa on aivan selvästi pojan juttu ja nyt yritän tehdä kaikkeni etten vain latistaisi pojan intoa. Kohta varmaan saan nauttia valmiista ruuasta. Toivossa on hyvä elää!

 





 

Tämä viimeinen kuva kertoo sen miksi minä olen sijaisäiti ja olen kotona. Kello on jo aika paljon mutta kun meillä ei kiirettä mihinkään niin Tättähäärä lukee yöpuvussaan kirjaa reissukoira Erkille. Niitä kiireisiä aamuja tulee vielä Tättähääränkin elämään ihan tarpeeksi joten nautitaan nyt näistä leppoisista aamuista kun siihen on mahdollisuus.  Ulos ennätämme myöhemminkin.  Kohta syödään ja sitten ajellaan mummolaan. Laitetaan mummon lääkedosetit ja tarkistetaan jääkaappi. Näin ne päivät Kuusikulmassa sujuvat.