Pakkanen

Viikonloppuna saimme lunta ja nyt on sitten saatu nauttia kauniista pakkaspäivästä. Mittarissa näyttää olevan -15 ja sisällä mukavan lämmintä. Varsinkin jos viettää aikaa leivinuunin vieressä. Uuni on lämmitetty aamulla ja hohkaa mukavaa lämpöä ympärilleen. Kohta teen vanhanaikaisen sianlihakastikkeen ja pistän sen kypsymään leivinuuniin. Kaupasta ostin lanttu- ja porkkanalaatikko ja ajattelin tehdä vielä sienisalaattia niin saamme kelpo aterian pakkaspäivän kunniaksi.

Reilu kaksi viikkoa on kulunut leikkauksesta ja tikit kiristävät vielä vatsaa. Periaatteessa tikkien olisi pitänyt sulaa jo pois mutta ei ne ole mihinkään häipyneet. Torstaiaamuksi varasin ajan terkkariin tikkien poistoon. Itse en niitä rupea poistamaan.  En tiedä olenko vielä toipilas vaan pelkästään laiska. Mitään ei oikein jaksa tehdä ja jos jotain tekee niin maha menee kipeäksi. Särkylääkkeitä olen yrittänyt vähentää mutta ilman lääkkeitä en vielä päivää pärjää vaikka en tekisi mitään. Jos teen jotain niin pitää ottaa lääkettä kaksi kertaa päivässä.  Tuntuu että olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä mutta mitään en saa aikaiseksi. Mutta ehkä jonain päivänä.

Nyt kun en ole jaksanut mitään tehdä niin olen lukenut Laila Hirvisaaren Imatra-sarjaa ja joulu-lehtiä. Lehdet on täynnä kauniita joulukoteja joissa on tietty väriteema ja kaikki koristeet tarkkaan harkittuja kodin sisustukseen ja tyyliin sopivia. Kaikki itse tehdytkin ovat juuri siihen teemaan sopivia ja kauniisti tehtyjä. Missään ei näy vuosien aikaan kotiin kertyneitä lasten askarteluja, vanhoja rakkaita esineitä/joulukuusen koristeita ym.  Itse olen jo niin vanha ja rakastan perinteitä ja lapsetkin nauttii kun saavat laittaa joka joulu tietyt koristeet niiden omille paikoilleen.  Kun otan koristelaatikon varastosta niin pyörittelen käsissäni jokaista koristetta ja muistelen kuka sen on tehnyt, mistä olen sen saanut ja mikä tarina juuri siihen koristeeseen liittyy. Joulukuuseen ripustamme aina ne samat koristeet ja nti Tättähääräkin jo tietää miten äiti rakastaa enkeleitä ja jokainen enkeli kuusen oksalla on äidille tärkeä. Samoin kuin se muovitaulu jota on jo teipillä vähän korjailtu. Taulu lähti mukaani lapsuudenkodistani v.1982 ja siitä lähtien se on ollut esillä kodissani. Kun tulin ensimmäistä kertaa tähän nykyiseen kotiini niin heti löysin ajatuksissani paikan tuolle taululle. Ja siinä se on ollut jokaisena 21 jouluna jonka olen tässä kodissa viettänyt.

Myös jouluun valmistautuminen on meillä erilaista kuin näissä "lehtikodeissa".  Ensimmäiset kyntteliköt ja tähdet otin aikaisemmin esille itsenäisyyspäiväksi mutta nyt kun vietämme seiskaluokkalaisen synttäreitä joulukuun alussa niin ne otetaan silloin esille. Samoin jouluinen vahakangas keittiön pöydälle.  Ensimmäiset ja yleensä ainoat joulutortut paistetaan pojan synttäreille. Nyt lupasin Tättähäärälle että hän saa leipoa pipareita veljen synttäreille joten perjantaina meillä leivotaan. Ja laiskan äidin taikina ilmestyy tietysti kaupan pakastealtaasta.  Joulukuun aikana rupean pikkuhiljaa siivoilemaan taloa ja lisäämään koristeita.  Yleensä aatonaattona meille tulee joulukuusi ja siinä vaiheessa silitän keittiönpöydälle liinan ja meidän joulu on valmis,  Minä en fiilistele joulua juurikaan etukäteen vaan fiilistelyn aika alkaa aatonaaton iltana ja jatkuu loppiaiseen. Joulun jälkeinen aika on ihanaa; koti on jouluinen, ollaan lomalla ja pystytään nauttimaan kaikesta ilman kiirettä ja hässäkkää. Haikein mielin loppiaisena keräämme koristeet ja poltamme joulukuusen. Kotiin tuntuu hetken aikaa kovin tyhjältä ja alastomalta ja seuraavaan jouluun on ikuisuus. 

Tavoistani poiketen ensimmäinen tonttu ilmestyi tänään meidän jääkaapin oveen. Tättähäärä oli tehnyt kerhossa pyykkipoikatontun ja se oli toki laitettava heti esille.  Nyt voisinkin tyhjentää jääkaapin oven muista magneeteista ja etsiä oveen jouluiset magneetit. Koululaisten lukujärjestykset on vielä jääkaapin ovessa kolme viikkoa ja sitten ne voi hetkeksi siirtää syrjään odottamaan ensi vuotta.