Olipa aivan ihana viikonloppu. Perjantaina ajeltiin ensin takkikaupoille ja takki löytyi tosi nopeasti. Ja mikä parasta, -50%:n alennusrekistä. Toki sille jäi vielä hintaa mutta pääasia oli että poika löysi mieleisen takin ja se ei maksanut montaa sataa euroa. Sitten ajelimme mahdolliseen tukiperheeseen erittäin liukasta ja mutkaista tietä. En ole mikään ralliteiden virtuoosi ja täytyy sanoa että vauhti ei sillä mutkaisella tiellä päätä huimannut. Tärkeintä oli että pääsemme ehjänä perille. Perillä meitä odotti iso maatalo ihanine pihapiireineen. Perheen vanhemmat tunsin entuudestaan joten kahvipöydässä jutustelimme niin kuin tuttavat keskenään juttelee. Siinä sovittiin että olen valmis hakemaan pojan kotiin vaikka perjantai-iltana jos tarve vaatii. Samalla kerroin että en ole mikään ahkera soittelija ja viestittelijä sillä tiedän että kaikki on hyvin jos puhelin on hiljaa. Ja puhelin oli hiljaa. Lauantaina tuli perheen äidiltä viesti hyvin menee. Vastasin siihen kysymällä että onko ok jos tullaan poika hakemaan huomenna klo 15. Se sopi ja niinpä ajelin eilen pojan hakemaan. Perheen poika ja seiskaluokkalainen olivat löytäneet yhteisen sävelen ja perhe on valmis jatkamaan tukiperheenä mikäli minä kelpuutan heidät. Sanoinkin että turhaan edes sellaista mietitte sillä olette kuin tehty pojan tukiperheeksi. Myös poika itse on valmis menemään perheeseen toistekin. Kaikki tuntuu nyt enemmän kuin hyvältä. Tosin kotona meillä on sama teini jonka mielestä minulle ei kuulu mikään ja minulle saa ihan vapaasti huutaa ja karjua sen minkä ääntä lähtee. Mutta viis siitä!
Me vietimme kotona voimauttavan viikonlopun ja tunnelma oli sen mukainen. Kukaan ei huutanut eikä riidellyt. Kihlattuni kanssa kävimme perjantai-iltana elokuvissa ja sen jälkeen syömässä. Nti Tättähäärä vietti laatuaikaa lukiolaisen ja hänen kaverinsa kanssa kotona. Lauantaina oli antiikkimessujen vuoro. Sinne otimme Tättähäärän mukaan joten messukäynti ei kauhean rentouttava ollut. Mutta mukaan tarttui kuitenkin 2 Ultima Thule -lasia. Vielä kun yhden löydän niin on koko perheelle lasit sekä mahdollisille miniöille ja vävyille. Lukiolainen mietti että eihän ne riitä jos niitä vävyjä ja miniöitä on yhdellä useampia. Siihen vastasin että toivottavasti vain yksi tulee meille kerrallaan syömään. Lauantai-iltana käytiin kihlattuni kanssa siunauskappelissa herkässä tilaisuudessa. Siinä muisteltiin vuoden aikana pois nukkuneita lähimmäisiä ja sytytettiin kynttilä jokaiselle. Tilaisuuden lopuksi sai ottaa yhden kynttilän ja viedä läheisen haudalle. Isälle vein kynttilän ja kerroin viime hetken kuulumiset. Kappelissa istuin naisen vieressä jonka aviopuoliso oli kuollut yllättäen vähän aikaisemmin. Ensimmäiset sanat hänelle pelotti mutta sanoin ne ja siitä se keskustelu lähti sujumaan ennen tilaisuuden alkua. Tuosta tilaisuudesta ja hautausmaakäynnistä sain paljon itselleni. Ne hetket oli vain minulle, ei kenellekään muulle.
Viikonlopun tuomalla voimalla jatketaan normiarkea ja yritetään nauttia elämästä.
Aivan mahtavaa ensinnäkin, että pojalle löytyi takki. Olen itsekin painiskellut takkiostoksen kanssa, kun ei mistään tunnu mieluista löytyvän. Sitten vihdoin kun löysin takin, huomasin kotona että sen vetoketju oli niin heppoinen, että se aukesi välittömästi istuessa alhaalta ylös. Palautin sen ja mennään taas tämä talvi vanhalla takilla :) Kuulostaa myös hyvältä uutiselta tukiperheen löytyminen ja sitä kautta hieman rauhallisempi viikonloppu. Ihanaa arkea teille!
VastaaPoista