Sitku-elämää

Nämä kaksi mekko on todiste sitku (sitten kun) elämästä. Äitini on teettänyt mekot aikoinaan ompelijalla ja epäilen ettei näitä mekkoja ole juurikaan käytetty. Ehkä tummansininen on ollut päällä joissakin hautajaisissa mutta tuo iloisemman värinen on varmaan saanut odottaa kaapissa ihan rauhassa. Kun vanhempani n. 16 vuotta sitten muuttivat kirkonkylälle asumaan niin mekot ovat olleet muuttokuormassa mukana. Äitini vaatekomerosta ne kaivelin kun vuosi sitten kesällä etsin vaatteita Suomi100-marssiin. Nuo olisivat olleet vanhoja ja tuoneet esille 60/70-lukua mutta valitettavasti eivät päälleni mahtuneet. Nyt äitikin mekkoihin hukkuisi, vuodet ovat mummon kuihduttaneet.

Mekot tuli nyt esille kun siivosin oman vaatekomeroni ja mekkojen myötä rupesin miettimään vanhempieni sitku-elämää. Eräällä tavalla tulin surulliseksi siitä miten pientä ja vaatimatonta heidän elämänsä on ollut ja nuo sitten kun -ajatukset ovat ehkä sitä arkea piristäneet.Heille on riittänyt pelkkä ajattelu eikä haaveita ole koskaan toteutettu. Aina ajattelin että haaveiden jääminen haaveeksi johtui kotona viihtyvästä isästäni mutta eiköhän molemmat vanhempani ole olleet huonoja haaveitaan toteuttamaan.  Lappi oli vanhemmilleni unelma ja ne ainoa lyhyet lomareissut suuntautui Lappiin. Eräänä kesänä ex-mieheni kanssa veimme vanhempani Pohjois-Norjaan ja muistan miten he reissusta nauttivat. Vanhempani jäivät eläkkeelle alle 60 vuotiaina ja siinä vaiheessa he olivat ihan hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta he eivät koskaan toteuttaneet haavettaan pitkistä ja useista Lapin reissuista. Töissä ollessaan he puhuivat miten viettävät paljon aikaa Lapissa kun ovat eläkkeellä. Yhtään Lapin-reissua he eivät eläkkeelle jäännin jälkeen tehneet.  Lukeminen oli isälleni hyvin tärkeää ja sanomalehdet hän luki aina hyvin tarkasti. Viimeiset elinvuotensa eli sokeana ja harmitteli kun ei näe lukea. Isä puhui aina miten hän käy ahkerasti kirjastossa kun muuttaa kirkonkylälle asumaan.  Yhtään ainutta kirjastoreissua ei isä tehnyt vaikka kotoa kirjastoon oli matkaa n. 400 m.  Sama juttu oli äidillä joka aina haaveili kirkossa käynnistä. Koskaan ei kirkkoon mennyt vaikka matkaa olisi ollut 200 m. Pieniä haaveita joiden toteuttaminen olisi ollut helppoa jos olisi ollut halua niitä toteuttaa.

Omassa elämässäni olen yrittänyt päästä pois tuosta sitten kun -ajattelusta. Omaa vaatimatonta elämääni elän mutta yritän siinä toteuttaa haaveitani. Vaatteita en säilö kaapissa sillä siellä ne vain kutistuu eikä mahdu hetken päästä päälleni. Vaatevarastoni onkin hyvin pieni sillä ei täällä kotona kauheasti vaatteita tarvita. Yhdet ja samat vaatteet on aina päällä. Kuten äidillänikin oli ja on edelleen. Minun jäljiltä ei kaappiin jää käyttämättömiä vaatteita. Minä haaveilin aina lapsista ja onneksi olen haaveeni toteuttanut. Aikaa ja kärsivällisyyttä haaveen toteuttaminen on vaatinut mutta hyvää kannattaa odottaa. Muutenkin olen elänyt elämää josta olen haaveillut ja olenpa eron jälkeen aarrekartankin tehnyt. Aarrekartan kuvat ovat toteutuneet yhtä lukuun ottamatta ja tuo yksi saakin olla sellainen ikuinen unelma jonka ei välttämättä tarvitse toteutua. Toivon että vanhana en kadu elämätöntä elämääni vaan muistelen (jos muistan) kaikkea kivaa jota olen elämäni aikana saanut kokea.