Eilen minusta tuli toisen täysi-ikäisen lainalapsen äiti. Iloinen mutta omalla tavallaan haikea olo on kun lapset kasvavat. Helpotusta toi kovasti kun kokeilin hetki sitten Wilma-tunnuksia tytön koulun ja ne eivät toimineet. Mutta samalla vähän pelottaa, nyt en enää tiedä onko tyttö koulussa vai ei. Luotan kuitenkin siihen että kaikki sujuu hyvin myös täysi-ikäisenä. Eilen illalla tyttö juhli kavereiden kanssa ja huomenna kotona juhlistamme täysi-ikäistä lounaan merkeissä. Syömään on tulossa tytön lähimmät biosukulaiset (äiti, veljet ja mummo). Esikoinen ja miniä ovat yövuorossa ja sanoivat että nukkuvat vielä lounaan aikaan mutta illalla sitten pistäytyvät. Kutsuin juhliin myös ex:n uuden vaimonsa kera mutta vaimon työvuorojen takia eivät tule. Jotenkin toivoin että olisihan ex voinut tulla myös yksin sillä ei tyttö toista kertaa täysi-ikäiseksi tule. Minun mielestä lapset voi asettaa joskus etusijalle mutta jokainen tekee päätökset itse.
Tytön ja meidän perheen tiet kohtasivat "lopullisesti" 29.2.2000 kun haimme tytön kotiimme. Tammikuussa hänestä ensimmäisen kerran kuulimme, helmikuussa tapasimme tytön biosukua ja saimme aikaa miettiä olisiko meistä tämän pienen tytön vanhemmiksi. Lopullisen päätöksen teimme 28.2 ja seuraavana päivänä haimme pienen neidin kotiin sairaalan teholta. Siitä alkoi yhteinen tiemme. Paljon on näihin melkein 18 vuoteen mahtunut, niin iloja kuin suruja. Elämässä on ollut mukana valtava määrä ihmisiä meidän vanhempien ja muiden sukulaisten lisäksi. On ollut terapeutteja, lääkäreitä, kuntoutusohjaajia, päiväkodin "tätejä", opettajia, henkilökohtaisia avustajia ja ketähän vielä. Yhdessä tämän valtavan joukon kanssa olemme hoitaneet ja kasvattaneet aivan ihanan nuoren jolla on koko elämä edessään. Toistaiseksi tyttö haluaa asua vielä kotona ja siitä olemme molemmat äidit hyvin tyytyväisiä.
Onnea rakas lapseni!
Täällä päin tuntuu olevan harvinaista että lapsi haluaa (ja myös perhe) jatkaa asumista sijaisperheessä kun täyttää sen 18 vuotta.
VastaaPoistaVoit siis hyvin onnitella myös itseäsi😃 paljon on asioita tehty hyvin että teillä on koti jossa nuori haluaa jatkaa ja ennenkaikkea suhde joka on niin merkityksellinen ettei nuori lähde vaikka "moottoritie on kuuma"
Meillä samoin nuori jatkaa, vaikka täytti 18v. Meidän toive onkin että niin omat kun sijoitetut muuttaisivat vasta kun on ammatti (tai lukio) takataskussa ja sitten yhdessä vielä katsottaisiin rauhassa jatkoa (muutto/työ/opiskelupaikka tms) tietysti tekemisissä senkin jälkeen mutta mielellään "saateltaisiin" itsenäiseen elämään. Onhan nuorella oikeus lähteä kun täysikä on saavutettu mutta monen kohdalla ei yhtään haittaa vaikka vielä nauttisi kodin eduista ja tuesta vähän pidempään.
Itsenäiseen elämään minäkin haluan lapset saatella. Opiskelupaikkoja ei täällä ole ja yleensä joutuu lähtemään n. 100 km:n päähän jos haluaa opiskella vähän "erikoisempaa" ammattia. Esikoinen lähti 17 vuotiaana mutta viikonloput vietti kotona. Nyt poika asuu 2 km:n ja pistäytyy hyvin usein kotona kahvilla. Ja se tuntuu minusta hyvältä.
Poista