Arkikuva 2/7

Tämän päivän lounaaksi syömme makaronilaatikkoa. Laatikon tekeminen oli seiskaluokkalaisen kotsanläksy ja nyt alkoi olla viimeiset hetket ruoka tehdä. Viime tippaan taas jäi vaikka läksyn tekoaikaa oli kaksi viikkoa. Viimeiseen asti poika väitti ettei ohjetta Pedanetissa ole. Lopulta karjaisin että meillä on kotona kaksi kotsankirjaa, löytyisikö kenties niistä ohje. Ja löytyihän se kun äiti sen ohjeen etsi. Tiedän että minun pitäisi olla paljon kärsivällisempi pojan kanssa mutta en ole vielä löytänyt kauppaa jossa kärsivällisyyttä olisi myytävänä. Ei edes gramman pusseissa vaikka minä tarvitsisin vähintään 10 kg:n säkin.  Toki tiedän että pojalla on rajoitteensa mutta siitä huolimatta tuntuu välillä vaikealta ymmärtää että poika lukee jotain ohjeesta mutta tekeekin sitten jotain ihan muuta. Jälleen kerran minut valtasi surullinen tunne (kaiken sen kiukun ja ärtymyksen keskellä) siitä että ei tuo lapsi tule koskaan pärjäämään ilman aikuisen tukea. Vaikka kuinka on olevinaan kova jätkä, kiroilee ja uhkailee niin pojan sisällä on pieni, avuton ihminen. Onneksi nykypäivänä on paikkoja joissa tällaiset nuoret ja vanhemmatkin voivat asua "itsenäisesti". On oma asunto mutta kuitenkin tuki ja turva ihan lähellä.