Aamulla mittarissa -28 astetta ja nyt -15 astetta. Ajatukset siirtyy pikkuhiljaa hiihtolomaan sillä koulua jäljellä 3 viikkoa ja kolme päivää ennen lomaa. Viime vuonna päätin olla hyvissä ajoin liikkeellä jotta saadaan hiihtolomalle majoitus sieltä mistä halutaan. Viime tipassa kuitenkin olin mutta päästään hiihtolomaa Paljakkaan viettämään. Samaa huoneistoa ei saatu mikä meillä viime lomalla oli mutta samasta talosta kuitenkin. Rinne on lähellä ja kaikki muutkin palvelut kävelymatkan päässä. Se on meille tärkeää ettei tarvitse koko aikaa autolla liikkua. Meidän porukka ei ole mitenkään kauhean aktiivinen ja taitava liikkuja joten meille riittää Kainuun rinteet ja hiihtoladut. Olisihan se kiva Lappiin lähteä mutta ehkä sitten joskus toiste. Nyt hiihtolomasta tuleekin erilainen sillä lukiolainen ei halua lähteä meidän mukaan. Pakkohan se on narua löystyttää ja antaa tytön jäädä kotiin. Saman ikäisenä esikoinenkin päätti että nyt riittää reissut perheen kera ja jäi kotiin. Mutta näinhän se elämä menee; vanhimmasta päästä lapset itsenäistyy ja näin pitää tapahtuakin. Onneksi minulla on vielä tämä Tättähäärä joka kulkee mukana. Vuosi sitten hiihto oli vielä vaikeaa ja sitä se on varmaan vieläkin. Kotona emme ole paljon harjoitelleet kun äiti laiskana ihmisenä ei ole tyttöä ja suksia autoon pakannut ja vienyt hiihtoladun ääreen.
Samalla kun olen hiihtolomaa miettinyt niin mietin myös kesää. Juhannus ja vesi kuuluu yhteen ja kun meillä ei sitä omaa mökkiä ole niin sehän pitää vuokrata. Aikani nettiä selailin ja nyt on juhannusmökki Pielisen rannalta varattu. Perinteiseen tapaan lomaillaan juhannusviikko ja nyt on toiveet lämpimistä ilmoista yläkertaan lähetetty. Mökki on lähellä kotia joten puolisolla on lyhyt työmatka ja voin minäkin piipahtaa mummoa katsomassa kesken viikon. Mutta kaikesta huolimatta yritän olla tuon viikon lomalla.
Viikot vierii todella nopeasti. Tammikuu oli ja meni. Nyt eletään helmikuun toista viikkoa ja kuinka ollakaan, kohta huomaan että helmikuu meni jo. Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Samaa puhui myös esikoiseni eilen kun piipahti iltakahvilla ennen armeijaan menoa. Äsken sain häneltä viestiä ja kertoi että on saanut töitä kesä-elokuuksi joten ainakin kesän nuoripari vielä täällä kotiseudulla viettää. Syksy on sitten auki sillä poika hakee ensihoitajaopintoihin ja kyllä äidillä on peukut pystyssä jotta poika pääsisi. Ambulanssityö on hänellä sydäntä lähellä ja ainahan äiti toivoo että lapsi olisi onnellinen elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti