Aurinko on kadonnut jonnekin hyvin kauas. Viikko sitten tiistaina näyttäytyi hetken aikaa ja sen jälkeen on ollut tasaista harmaata. Sama harmaus on ulkona ja minun sisällä. Toisaalta harmaa ja tylsä arki on sinällään hieno asia. Elämä sujuu päivästä toiseen ilman sen suurempia tapahtumia ja mullistuksia. Noustaan aamulla ylös, päivän rutiinit viedään normaalisti läpi ja illalla ruvetaan nukkumaan. Helppoa ja mukavaa elämää mutta jotenkin se nyt vain ahdistaa ja puristaa.
Kävin lukemassa yhdestä blogista keski-ikäisen naisen lauantai-illan viettotapaa. Tämä 57 vuotias nainen vietti lauantai-iltaa Kimbleä ja Afrikan tähteä pelaten 5 vuotiaan kanssa. Yhdessä katsottiin vielä Suomi Love, sitten iltasatu ja neiti nukkumaan. Minä jaksoin katsoa vielä sen jälkeen alkaneen sarjan ja sitten nukkumaan. Varmaan moni muukin saman ikäinen viettää silloin tällöin tällaisia iltoja mutta heillä on silloin mummotettavat kylässä ja ilta on laatuaikaa sekä mummolle että lapsille. Itse olen toki työni valinnut ja en valita. Joskus sitä vain näitäkin asioita miettii monelta kantilta. Tänään perhekahvilassa oli paljon vauvoja, melkein kaikki viime vuonna tähän kuntaan syntyneet 10 vauvaa. Kunta järjesti rotinakahvit ja samalla vauvojen vanhemmat saivat tutustua MLL.n perhekahvilan toimintaa. Vauvoja ja nuoria vanhempia katsellessa tuntui että olen tosi ikäloppu ja elämä on jo eletty eikä enää ole mitään odotettavissa.
Mummon luona päiväkahvia juodessa ajatuksissa elämän ehtoo. Ehdin jo iloita virkistyneestä äidistä mutta nyt äiti alkaa olla taas oma itsensä. Loman virkistävä vaikutus kesti pari viikkoa ja tänä aamuna kotipalvelu oli kirjoittanut että X on äreällä tuulella. Viime viikolla oli vielä mainintoja hyvällä tuulella olevasta mummelista. Ruokailun suhteen on taas menty siihen että leipää napostelee jatkuvasti ja ruoka jää sitten syömättä. Jotenkin kaikki tämä mummoon liittyvä ahdistaa minua nyt valtavasti ja oma vanhuus suorastaan pelottaa. En minä halua tuollaiseksi äreäksi mummoksi tulla. Vaikka kieltämättä välillä jo tuntuu että olen ihan samanlainen kuin äitini vaikka 30 vuotta nuorempi olenkin.
Tähän loppuun Tättähäärän Suomi 100 -sydän. Tämän teki hetki sitten ja pyysi että laittaisin sen meidän aikuisten makuuhuoneen oveen jotta muistaisimme että asumme Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti