Meillä joulun aika loppuu aina loppiaiseen. Vuosi vuodelta tuntuu haikeammalta tyhjentää joulukuusi, kasata enkelikello laatikkoon, viedä kuusi ulos ja kerätä kaikki tontut ja enkelit pimeään varastoon. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeampaa tämä on. Siitäkin huolimatta että näin vanhemmiten vuodet vierivät todella nopeasti. Välillä oikein ihmettelen että miten ihmeessä aika voikin kulua näin nopeasti. Mutta nyt on kaikki jouluun liittyvä varastossa omilla paikoillaan ja sieltä ne 11 kk.n kuluttua esiin kaivellaan.
Tänään aurinko näyttäytyi hetken aikaa. Siitä olikin jo pitkä aika kun aurinko viimeksi meillä näyttäytyi. On ollut aina niin pimeää, harmaata ja ennen kaikkea märkää. Mutta tänään oli -8 astetta ja sain laittaa päälleni joulupukin tuoman merinovillakerraston. Olipa mukava parin tunnin ulkoilun jälkeen tulla sisälle ja huomata että selkä on pysynyt lämpimänä koko ajan. Alaselkä on ollut ongelma ja aina on tuntunut että se jäätyy ulkona. Tänään ei jäätynyt.
Huomenna alkaa kunnon arki kun kasiluokkalainenkin kouluun lähtee ja me Tättähäärän kanssa menemme perhekahvilaan. Tästä se arki alkaa. Eräänlaista arkea on viikko eletty ja omalla tavallaan arki on ollut ahdistavaa. Mummolassa olen nyt arkipäivinä käynyt päiväkahvin keittämässä klo 14.00 maissa. Olen yrittänyt säilyttää lomalla ollutta rytmiä, Kotipalvelu käy 4 kertaa vuorokaudessa ja minä kerran niin äidin luona käy päivän aikana säännöllisin väliajoin joku eikä olisi niin yksinäinen. Mutta yksinäinen hän on. Hän ikävöi lomapaikkaa ja joka päivä itki sitä että miksi hän ei saanut sinne jäädä kun siellä oli niin hyvä olla. Äiti piristyi niin paljon lomalla jotta kotipalvelun väkikin sen huomasi. Äiti on ollut aika puhumaton jo pitkään mutta loman jälkeen hän on jopa puhunut myös kotipalvelun väelle. Ruokahalu katosi heti kun kotiin tultiin ja äiti sanoo ettei ole nälkä eikä hän halua syödä. Lomalla oli syönyt tosi hyvin. Kyllä ihminen toista ihmistä kaipaa vaikka kuinka yksinkin viihtyisi. Ehdotin perjantaina että lähdettäisiin katsomaan erästä yksityistä hoitokotia tässä lähellä mutta siihen äiti ei suostunut vaan rupesi vain huutamaan minulle. Tuo paikka missä loman vietti olisi äidille juuri ihanteellinen. Mutta sinne pääseminen on niiiin vaikeaa. Nyt toivonkin että äiti tekisi niitä yöhälytyksiä mahdollisimman paljon. Tosin naapurit siinä häiriytyy mutta omalla tavallaan se kertoisi ettei äiti pysty enää omassa kodissa asumaan. Minulla on mietinnässä kirje jonka lähetän kaikille Siun Soten johtohenkilöille ja oman kunnan vanhusten asioista päättäville ihmisille. Joka puolella suunnitellaan palvelutalopaikkojen vähentämistä koska ihmisen paras paikka on koti ja aivan turhaan vanhuksia laitetaan vahvasti avustettuna asumaan. Minä aion kirjoittaa suoraan että koti on jossain vaiheessa ihmisen säilytyspaikka eikä siellä vietetty elämä ole enää ihmisarvoista elämää. Äitini on aloittanut työelämän hyvin nuorena ja tehnyt töitä 50 vuotiaaksi asti. Viimeisin vakituinen työpaikka haihtui savuna ilmaan (työpaikka paloi) ja äiti oli jo sen verran iäkäs ettei vakituista työtä enää löytynyt. Vähän yli 50 vuotiaana hän pääsi työttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä hän on oman panoksensa tälle yhteiskunnalle antanut joten hän ansaitsee kyllä hyvän ja turvallisen loppuelämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti