Aika on taas mennyt vinhaa vauhtia eteenpäin ja välillä tuntuu ettei perässä pysy. Mutta toisaalta on tuntunut että viime päivät ovat olleet hyvin voimaannuttavia ja olen niistä ammentanut arkeen paljon iloa ja energisyyttä.
Viikonloppuna saimme nauttia auringosta, lämmöstä ja pienistä vieraista. Oli kuukauden viimeinen viikonloppu ja tukilapset olivat meillä. Nti Tättähäärä laski viikolla öitä siihen milloin lapset tulevat. Sisarukset ovat aina kovasti odotettuja ja mitä enemmän lapsille tulee ikää niin sitä paremmin leikit sujuvat. Nytkin meni viikonloppu niin että kolmikko touhusi aamusta iltaan ulkona. Välillä käytettiin lapsia uimassa ja tokihan ruokaa ja unta oli tarjottava. Kun palautin lapsia äidilleen niin sanoin että kiitos siitä että saamme olla osana teidän perhettä. Kyllä näistä lapsista on 3,5 vuodessa tullut tärkeä osa meidän perhettä.
Lauantaina kävin virkistäytymässä sijaisäitien tapaamisessa. Kerran, pari vuodessa tämä tilaisuus järjestetään ja onpa kiva tavata samaa työtä tekeviä. Tällä kertaa paikalle tuli viisi sijaisäitiä mutta kuten vetäjä sanoi, laatu korvaa määrän. Meillä on aina niin paljon juteltavaa että tälläkin kertaa ohjelmaan merkitty ulkoilu jäi kokonaan tekemättä kun meillä riitti juttua sisällä. Saunaan sentään ennätimme ja siellä sitten vähän itseämme erilaisilla tuotteilla hemmottelimme.
Kotityöt ovat viime aikoina jääneet hunningolle kun tuntuu että en ole koskaan kotona. Eilen aamulla ajelin Tättähäärän kanssa viemään 13 vuotiasta osastolle ja jäimme sitten hotelliin yöksi. Eilinen päivä kierreltiin kaupungilla ja iltapäivällä vein tytön esikoiselle hoitoon. Vihdoin ja viimein pääsin sinne alusvaatekauppaan jonne pääsystä olen jo pitkään haaveillut. Intoa ei edes latistanut tuhkahduttavan kuuma sääkään. Tuon ostosreissun seurauksena minulla on monet uudet rintsikat ja alushousut. Nti 16 tuli myös meidän seuraksi hotelliin kun hänellä koeviikko ja tänään ei kokeita. Tyttö pääsi ex:n kyydissä sillä hänkin ajeli eilen illalla kaupunkiin.
Tänään koin sijaisäitinä elämäni suurimpia tähtihetkiä; esikoiseni ja miniäni valmistuivat lähihoitajiksi. Tuntui hienolta katsoa poikaa siellä muiden nuorten joukossa. Miten komea nuorimies hän olikaan tummassa puvussaan! Moni voi ajatella että eihän lähihoitajaksi valmistuminen ole mitään mutta sijoitetulle lapselle tämä on suuri saavutus. Monet sijoitetut jättävät opiskelut peruskouluun ja eivät koskaan mihinkään ammattiin valmistu. Olen niin onnellinen siitä että poika on halunnut opiskella ja haluaa vieläkin. Valitettavasti ei ensihoidon sairaanhoitajaopintoihin nyt päässyt. Pisteet olisi riittänyt sairaanhoitajaopintoihin mutta poika haki nyt vaan ensihoitoon. Ensi keväänä aikoi hakea uudellaan ja laittaa yhdeksi vaihtoehdoksi myös sairaanhoitajan opinnot. Töitä pojalla on kesäkuuksi erään pienen kunnan päivystyksessä ja heinäkuun alussa kutsuu Suomen Puolustusvoimat. Siellä poika aikoo olla niin pitkään kuin pitävät. Tänään juhlistimme nuorten valmistumista käymällä porukalla syömässä. Mukana miniä sekä hänen äiti ja täti. Myös ex-mieheni oli paikalla ja niinpä istuimme pitkästä aikaa yhteisen pöydän ympärillä. Oikein mukava ruokahetki minulle rakkaiden ja tärkeiden ihmisten seurassa. Miniän äiti on ottanut poikani vastaan todella lämpimästi ja poika on osa heidän perhettään. Kuten miniä on osa meidän perhettä. Sunnuntaina vietämme valmistujaisia isolla porukalla. Kyllä nuoret ovat juhlansa ansainneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti